Ja heinäkuussa saamme taas ihastella ohdakkeita ja valvatteja... 
Älkää hyvät ihmiset vielä ruiskuttako rikkoja. Nykyaineet niin tehokkaita et isommatkin rikat kuolee vaivatta..
Onhan se noinkin. Olen ruiskutellut rikkoja kaksi kertaa, täytyy myöntää. Ensimmäinen kerta yhdistelmä -pienannosaine, toinen kerta esim. Kinvara korsiintumisvaiheessa. Matara - vesiheinä - valvatti - ohdake - korte, ne saa sillä tavalla hallintaan.
Pieniä sirkkalehtiä kyllä on mullan pinnassa mukavasti, ja tuulista säätä, jopa myrskyä ennustellaan viikonlopuksi. Jos ensi viikon sadesumma, 10-20 mm toteutuu, ei pääse kuin vasta juhannuksena ruiskuttamaan, ja siihen mennessä vilja kerkiää jo melko isoksi.
Lisäksi aikainen lähtö mahdollistaa mangaaniannokset ja tämmöiset, ja toinen kierros lisähivenet ja tautiaineen 1. kierroksen, korrensäätelyn, ja kolmas kerros sitten tähkälle tulon vaiheessa, sääskiaineet ja pitkävaikutteinen tautiaine ja typpi ja mahdollinen toinen korrensäädeannos. Neljäs kierros sitten reaelannoite. Eli on siinä kiertämistä.
Jotakin +1000 ha aluetta joutunee kiertelemään koko kesän keskeytyksettä.
-SS-