• Tavallinen aihe

Aihe Maitotiloilla syvä ahdinko  (Luettu 91808 kertaa)

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2636
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Ei minusta tuo suunta mitenkään selvä ole. Investointi tuet on juu, mutta peltopuolen tuet ei mitenkään selkeästi tue sitä, että jos tuottaa isoja viljasatoja tai nurmirehusatoja niin tukien muodossa rahaa tulisi eniten. En mä myöskään siinä näe mitään järkeä, että jo esim. 20 vuoden työuran maanviljelyn parissa tehneen tulisi muuttaa työsarkaa ihan toisenlaiseksi. Minusta pitäisi keskittyä näihin spv tiloihin jotka ovat jo selvästi pudonneet kelkasta ja sinne vänkätään väkisin se jatkaja joka sitten käy tilan ulkopuolelta hankkimassa elannon. Nythän tähän tuli muutos kun lutut loppu, mutta tuleeko sitten jotain tilalle. Varmaan tarvitaan jotain, mutta rajat pitäisi vetää ylemmäs. Ei niitä mökkiläisiä enää tarvita..
kyllä niitä mökkiläisiä tarvitaan, reippaita veronmaksajia tarvitaan aina.

Saksassa 1930-luvulla ihmisistä ajateltiin samalla tavalla, toiset oli ylivertaisia toisten yläpuolella oleva herrarotu. Huonoa ja surkeaa kansanosaa aluksi vainottiin, sitten ruvettiin hävittämään.

Onnea vaan kolmannen valtakunnan pehtooreille :)
Nimenomaan veronmaksajia tarvitaan, jotka kiltisti tekevät viljelyn sivuhommina ilman palkkaa, että taas riittää edullista raaka-ainetta..
pakko tätä on jatkaa... sääliä saa pyytämättä, kateus on ansaittava :)

Pitäiskö kelkasta pudonneiden pakkosterilisaatiot aloittaa, muuten ne lisääntyy ja pyörii täällä sotkemassa sun bisnestä loputtomiin?
Meinaat että kirjoituksissani ei ole mitään perää? Jos näin meinaat niin turha meidän on jatkaa. Täsmennetään että.en nyt tarkoita mitään ehdottomia rajan vetoja niinkuin 30 luvun saksassa vaan sitä että asiaa tökitään oikeeseen suuntaan.

On sitäkin mietittävä, että sitten se valtakunnan paras eturivin lahjakkuus tekee investoinnin maatalouden suuryksikköön, joka muuttaa miljoonan tuet neljännesmiljoonaksi; 3/4 - miljoonaa häviää kuin tuhka tuuleen.

Esperi Carekaan ei sentään varasta kuin neljäsosan hoitokorvauksista.

-SS-
No mä en oikestaan ole noiden investointitukien puolella. Saavat investoinnin näyttämään järkevältä vaikka bisneksessä ei ole mitään järkeä. Kaikenlisäksi moni noista valuu pois maataloudesta sinne navetan myyjälle jne. Oikeastaan ainoastaan investoinnit joissa taataan perustasoa paremmat eläimille ovat jotenkin hyväksyttäviä...

carhu

  • Vieras
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Ei minusta tuo suunta mitenkään selvä ole. Investointi tuet on juu, mutta peltopuolen tuet ei mitenkään selkeästi tue sitä, että jos tuottaa isoja viljasatoja tai nurmirehusatoja niin tukien muodossa rahaa tulisi eniten. En mä myöskään siinä näe mitään järkeä, että jo esim. 20 vuoden työuran maanviljelyn parissa tehneen tulisi muuttaa työsarkaa ihan toisenlaiseksi. Minusta pitäisi keskittyä näihin spv tiloihin jotka ovat jo selvästi pudonneet kelkasta ja sinne vänkätään väkisin se jatkaja joka sitten käy tilan ulkopuolelta hankkimassa elannon. Nythän tähän tuli muutos kun lutut loppu, mutta tuleeko sitten jotain tilalle. Varmaan tarvitaan jotain, mutta rajat pitäisi vetää ylemmäs. Ei niitä mökkiläisiä enää tarvita..
kyllä niitä mökkiläisiä tarvitaan, reippaita veronmaksajia tarvitaan aina.

Saksassa 1930-luvulla ihmisistä ajateltiin samalla tavalla, toiset oli ylivertaisia toisten yläpuolella oleva herrarotu. Huonoa ja surkeaa kansanosaa aluksi vainottiin, sitten ruvettiin hävittämään.

Onnea vaan kolmannen valtakunnan pehtooreille :)

Maanvilijelijä se on viiminen joka täältä pallolta lähtee.Kaikkija heitä joilla on kanttija jatkaa heitä tarvitaan. Pienempijä ja isompija,jokkaenen kahtelee vaen itelleen sopivan tilakoon/tuatannon.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19163
  • vastustan
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
>maatalous ollut 70-luvulla juurikaan

70-luvusta puhuttaessa ei kannata unohtaa inflaation vaikutusta

Vissiin on jo unohtunut se että millainen elintaso Suomessa oli 70-luvulla. Raha tietty riitti kaikkeen siihen mitä kyläkaupasta löytyi, mutta eipä siellä mitään ollutkaan. Kerran vuodessa käytiin isommassa kaupungissa ostamassa appelsiineja ja kellään yli 40 vuotiaalla ei ollut omia hampaita suussa. Nahkasaappaat jalassa lämmitettiin vettä padassa maitoämpärien pesuun tms.

Tuota kaipaavien kannattaa muuttaa johonkin saareen kahden lehmän kanssa  ;D
Katsotaanpa vähän tilastojakin. Löysin aitasta v. 1980 maatilatalouden yritys- ja tulotilaston, silloin nautatiloilla oli keskimäärin 12,61 ha peltoa ja tuloja 30 098 mk. Se tekee rahanarvolaskurilla 14877 euroa v. 2016 rahassa. V. 2016 lypsykarjatiloilla oli 65,67 ha peltoa ja tuloja 41861 euroa. Kyllä nykytuloilla saa enemmän krääsää hankittua kuin tuolloin. Tekniikka on kehittynyt noista ajoista, joten luulisin työmäärän keskiarvotiloilla pysyneen suunnilleeen samana, vaikka tuotanto onkin kasvanut moninkertaiseksi.
Tuossa rahanarvo oli muutettu kuluttajanhintaindeksillä. Koska edellä puhuttiin myös elintasosta, niin tehdäänpäs muunnos myös ansiotasoindeksillä.  Ansitasoindeksillä muunnettuna v. 1980 tulo vastaakin 80 521 euroa nykytuloilla, mutta saammekin vain 41 861 euroa. Meidän elintaso on siis tippunut puoleen muihin väestöryhmiin verrattuna.
Nykypäivän keskitilat olivat suurtiloja v. 1980. Noiden n. 60 ha tilojen tulot olivat v. 1980 106 671 mk, nykyrahassa 52725 euroa, nykyansiotasossa 285373 euroa.

Ihmettelinkin jo edeltäviä laskutapoja elintasosta.  :D

No tätähän minäkin tarkoitan. Jos on jumiutunut tuottamaan saman määrän kuin kasarilla, niin myös ansiotaso on jumiutunut sinne. Muu yhteiskunta on varmaan tuplannut tehonsa samaan aikaan.
Muinoin yksitysyrittäjät tekivät sen 8 tuntia päivässä ja nykyään 12. Tai sitten palkkaavat apumiehen tekemään toisen vuoron hankitulla kalustolla. Muuten jää tosiaan ansioissa pahasti jälkeen.

Onhan se maatalouden tehokkuus noussut, keskituotokset, eläinmäärät, viljelty pinta-ala tilaa kohti jne. Tämä maatalouden tehokkuuden nousu on ulosmitattu kuluttajan ja erityisesti kaupan hyväksi. Tuottajahinnat pysyvät alhaisina tuontiuhalla halvemman kustannus- ja palkkatason maista. Sama kun saataisiin myös yleiseen palkkatasoon, syntyisi hirveä haloo ja rähinä.

Tätä justiin mietin, ei tässä maajussi ole hyötynyt tehokkuuden kasvusta, varmaan tilakohtainen juttu.  :-X

No tämähän johtuu siitä että Suomessa kymmenet vuodet pönkitettiin liian tehotonta maataloutta. Eli ongelma ei ole tämän hetken huono (?) kannattavuus vaan se että se aiemmin oli keinotekoisesti liian hyvä. Se menneisyys johon nykytilaa verrattiin oli iso valhe, maatalous oli yksi tapa työllistää ja pitää syrjäseutuja pakkoasuttuina.

Nykyään me ollaan siinä normaalitilanteessa jossa koko muu Eurooppa on ollut kymmenet vuodet. Se on nyt vaan totuttava ymmärtämään tämä asia ja heitettävä ne isoisän allakat ja muistiinpanot keskuslämmityskattilaan.
Hyvä kirjotus backspacelta. Noin se asia juuri on. Tilanne ei tule muuttumaan enää samaksi. Tukipolitiikalla tätä venkoilua yritetään aina sieltä täältä korjata ennenkuin todetaan että rahaa on oikeasti niin vähän ettei siitä ole jaettavaksi.

Homma on mennyt jo pitkän aikaa hyvästi pieleen, ite olisin kaivannut selvempiä linjoja mihin maataloutta kehitetään. Kohta nelikymppisenä on haastavempi hypätä uudelle työuralle, sattuneesta syystä koulutustakaan ei liikaa ole, hankaloittaa entisestään. Tehostusta on helppo vaatia nopealla aikataululla, mutta mistä keksitään uusi toimeentulo tuotannosta luopuville.  :(
yksinkertainen vastaus, muutat helsinkiin, nostat toimeentulotuet, asumislisät, työttömyyskorvaukset yms yms nykyisen tukioptimoinnin sijaan  niin voortimies pesee jalkasi ja kansantalouski kiittää....vai kiittääkö sittenkään :) ;) :D ;D
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

räckals

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 141
  • Paljon porua vähän villoja
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Helsingissä oikeasti (fyysistä) työtä tekevät on kovaa valuuttaa niin kiinteistöhuollossa, rakentamisessa, maanrakentamisessa yms. 15€ tunti hyville hommista joihin ei vaadita mitään koulutusta. Virolaiset(kin) ovat loppu moneen hommaan ja työnantajien on hapuiltava pidemmälle itäiseen eurooppaan.

Jos sen asunnon ei tarvitse olla ydinkeskustassa niin kohtuullisen kaksion saa 800 eurolla nykypäivänä, ei niin kovassa huudossa olevilta saa ostettua luukun sadan tonnilla.

Tai vaihtoehtoisesti kulkee pk-seudulle pidemmältä, nastolasta, forssasta, salosta tulevat autolla pisintä matkaa kulkevat.

Mielipiteitä on monia, mutta valitettavasti suomenmaa ei kerro kuin sitä mitä sen lukijat haluavat lukea ja tietää. 😁😁😁

Perseestähän tämä touhu on, mutta pakko muuttua tai kuolla. Kyllä se helpottaa valmetin hytissä istumista 400h vuodessa että kuukaudessa tulee muualta käteen nettona 2500-6000€ kuukaudessa.
Rikkana rokassa.

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2323

Niin kovin totta. Carhu esimerkkinä.

 Mitäs hyvvää esimerkkijä nyt .Ee pijä ylleistää. Pääkaopunki seuvulla assuu ja työskentellee tosi palijo järkeviä ahkerija ihmisiä vaan nuot muutamat pillaaki sitte kaekkijen maeneen. Tuntralta se ilikka ottaa, ihan noen vaan.

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11690
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko

Maanvilijelijä se on viiminen joka täältä pallolta lähtee.Kaikkija heitä joilla on kanttija jatkaa heitä tarvitaan. Pienempijä ja isompija,jokkaenen kahtelee vaen itelleen sopivan tilakoon/tuatannon.
[/quote]

  No jaa, kerran oli keskustelua maajussin asemasta lopun aikoina, eräs kauppamies sanoi että kyllä se on maajussi joka sen viimeisen pierun pieraisee, seurueessa oli yksi lokakuski joka siihen sitten että "Minä kyllä sitten vielä korjaan paskat"

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2636
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Helsingissä oikeasti (fyysistä) työtä tekevät on kovaa valuuttaa niin kiinteistöhuollossa, rakentamisessa, maanrakentamisessa yms. 15€ tunti hyville hommista joihin ei vaadita mitään koulutusta. Virolaiset(kin) ovat loppu moneen hommaan ja työnantajien on hapuiltava pidemmälle itäiseen eurooppaan.

Jos sen asunnon ei tarvitse olla ydinkeskustassa niin kohtuullisen kaksion saa 800 eurolla nykypäivänä, ei niin kovassa huudossa olevilta saa ostettua luukun sadan tonnilla.

Tai vaihtoehtoisesti kulkee pk-seudulle pidemmältä, nastolasta, forssasta, salosta tulevat autolla pisintä matkaa kulkevat.

Mielipiteitä on monia, mutta valitettavasti suomenmaa ei kerro kuin sitä mitä sen lukijat haluavat lukea ja tietää. 😁😁😁

Perseestähän tämä touhu on, mutta pakko muuttua tai kuolla. Kyllä se helpottaa valmetin hytissä istumista 400h vuodessa että kuukaudessa tulee muualta käteen nettona 2500-6000€ kuukaudessa.
Huoh tätähän mä olen juuri yrittänyt selittää.. Tuossa ei ole niin väliä mitä se maatalous tuottaa vai tuottaako mitään.

räckals

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 141
  • Paljon porua vähän villoja
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Tappiollista toimintaa taisi olla ekana parina vuotena. Muuten senverta voittoa kun ilmasto antaa periksi kasvien kanssa toimiessa. En laita palkkatyön rahoja maatalouteen, sijoitan mieluummin pörssiin tai muuhun jossa saa tuottoa sijoitetulle pääomalle.

Eikä kai nyt kukaan täyspäinen aivan harrastuksena tätä pidä?
Rikkana rokassa.

carhu

  • Vieras
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko

Maanvilijelijä se on viiminen joka täältä pallolta lähtee.Kaikkija heitä joilla on kanttija jatkaa heitä tarvitaan. Pienempijä ja isompija,jokkaenen kahtelee vaen itelleen sopivan tilakoon/tuatannon.

  No jaa, kerran oli keskustelua maajussin asemasta lopun aikoina, eräs kauppamies sanoi että kyllä se on maajussi joka sen viimeisen pierun pieraisee, seurueessa oli yksi lokakuski joka siihen sitten että "Minä kyllä sitten vielä korjaan paskat"
[/quote]

Ee aota menettää toevuaan ku toesiksi viiminen kuitenki.

maidontuottaja

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5528
  • 250k
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
MT:ssa oli juttua Nokialaiseltq maitotilalta. Kuvassa huomio kiinnittyi rakennukseen. Paljonko on säästö jos verrataan raskaasti tehtyä ja kuvan navettaa?
Huonostakin asiasta voi löytyä joskus jotain hyvää.

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2636
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
MT:ssa oli juttua Nokialaiseltq maitotilalta. Kuvassa huomio kiinnittyi rakennukseen. Paljonko on säästö jos verrataan raskaasti tehtyä ja kuvan navettaa?
Aika vaikea heittää mitään kun ei tuossa kuvassa näy etupäässä kuin paskaa. Oletettavasti tuossa on sähköpylväät tolppina ja oisko sitten liimapuupalkit ja kantava pelti? Seinät jonkin sortin muovia. Eikö tollasta rakennetta jossain pidetty halvimpana hallina mitä voi tehdä? Jos vielä onnistuu löytämään liimapuupalkit käytettyinä niin säästöä syntyy, samoin pylväät. Ei tietenkään taida sitten kelvata enää investointituen piiriin kun eikö siinä ollut se vaatimus uudesta tavarasta? Kylmäpihattohan tuo on. Jossakin entisellä A alueella varmaan menettelee, mutta en mä ehkä muualle alkaisi tekemään. Nokia kaiketi ollut B:tä aikanaan? Enhän mä lehmistä mitään ymmärrä, mutta rakentamisesta jotain.

Itse huomannut sen, että kun rakentaa tai lähinnä korjaa tai parantelee jotain niin jos pystyy käyttämään jotakin muuta mikä ei siihen ole tarkoitettu niin tulee monesti halvemmaksi. Tämä kertoo siitä, että investointituet ovat hienosti siirtyneet rakentamiskuluihin maatalousrakentamisessa. Sitten kun voit käyttää jotain mikä on tehty johonkin muuhun rakentamiseen niin pääset yleensä halvemmalla. Ei nyt tietenkään aina päde, mutta tuollaista on tullut havaittua. Ja tietysti se vielä, että mistä sen tavaran ostat. Ostat sen maatalouteen keskittyneeltä toimijalta niin he olettavat, että haet investointi tuen kuitenkin niin hinta laitetaan sen mukaan. Sitten kun ostat muualta niin se menee sen muun tuettoman rakentamisen mukaan. Talorakentaminen on tästä sitten pois, sehän saa maksaa mitä vain ja kuluttaja maksaa silmät kirkkaana kun myyntihenkilö on osannut selittää kuinka hyvä tavara on kyseessä.

Mä luulin toisen ketjun perusteella, että sulla on jo valmiit suunnitelmat..

maidontuottaja

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5528
  • 250k
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Suunnitelma tietenkin on ja tiedän jo aika pitkälle mitä haluan. Mullahan ei ole vielä kiire. Kiinnitti vain huomion tuo juttu, kun se navetta näytti erilaiselta, mitä on nyt viimeaikoina nähty.
Huonostakin asiasta voi löytyä joskus jotain hyvää.

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2636
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Tuollaiseen rakennukseen saisi kohtuu helposti lämpöeristettä niin, että lipan alle laittaisi kuivikepaaleja pinoon, siitä sitten kevään mittaan avaa ja kuivittaa kun ilmat lämpenee.. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla jne...

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52270
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
1980-luvulla kun käväsin tanskassa ni silmiin pisti kuin monessa navetassa oli paalit pystyssä seinän varressa, lipan alla ja  siitä kait net sit laitto net käyttöön talven edetessä.    kait joku merkitys ilman lämpöönki..