Viljakuski joka ajaa myös lantoja sanoi et yaralta ei saa mitään ulos tällä hetkellä..
Autot odottelee ja niitä käännytetään kuulemma takaisin jne..
Huhua vai onko ongelmia tuollakin puolella?
Tarkoittaa sitä, että toimitukset tulevat venymään kaikenlaisen säätämisen johdosta. Ei nyt kovin paljon merkitystä, mutta venyttänee myös seuraavan myynti-ikkunan avautumista. On tämä melkoinen pula-aika. 
Ongelmana on erilaisten laatujen runsaus. On painetta siirtyä moniravinteisissa lannoitteissa amerikkalaiseen tyyliin: Kali ja fosfaatti tilataan kaarihallin betonilaatalle kasoiksi (tai metallisiiloihin puhallusautolla, kuin Mike Mitchellillä Kanadassa) , ja siitä sitten lastataan kurottajalla/ruuvilla levittimeen, jossa mahdollisesti on kaksi syöttölaitetta yhdelle levitinlautaselle, reseptin mukaan levitetään ravinteita sopivassa suhteessa eri osiin sikäläisten quarter-palstojen alueelle. Tämä levitys voidaan tehdä jopa syksyllä. Typpiannos sitten levitetään joko ammoniakkisijoituksena talven alle tai varhain keväällä ennen kylvöä, tai sitten urea/CAN -sijoituslannoituksena kylvökoneesta. Sulfaattitypestä sitten sopiva rikkilisälannoitus joko levittimellä tai ruiskulla.
Eli vain kolmen yksiravinteisen lannoitelajin valikoima mahdollistaisi ehkä toimitusten helpottamisen. Mihin me tarvitsemme kahtakymmentä lannoitelaatua, kun kolmella siis pärjäisi ? Jos viljelijät itse jo hoitavat lannoiteteollisuuden rahoituksen ja tukkuvarastoinnin, miksei samalla tuotepalettikin, sekoitusten teon muodossa, voitaisi vyöryttää yksittäisen viljelijän vastuulle ?
Olen vakavasti miettinyt moniravinteisten lannoitteiden ongelmaa, yksi vaihtoehto olisi lannoittaa noin 5 t joka toinen vuosi biotiitti/silikaattiseoksella, 50 kiloa kaliumia/ vuosi, fosforin rajaisi vain starttilannokseksi, jolloin sitä saisi pienemmissä erissä jostakin hankituksi, ja mahdollisesti fosfaattiruiskutteena kauralle erikseen, niin tällöin pärjäisi pelkällä kylvökoneeseen laitetulla CAN + S- lannoitteella, jonka voisi tilata sitten vaikka ulkomailta, yhtä laatua ja 24 t kuormissa.
Ainoa vaara tuossa miettimässäni yhdistelmässä on fosforilukujen mahdollinen lasku ja muutaman lohkon pH:n nousu liialliseksi.
-SS-