Kyllähän aika moni asia saadaan ratkaistua hankkimalla juuri sopivaa kalustoa millä saa työn tehtyä ja mielellään nopeasti sekä liikaa itseään rasittamatta. Tulee vain aika kalliiksi.
Kyllä.
Aika moni vannoutunut savimaan kevätkultivoija on selittänyt minulle läpileikkaavien siipiterien erinomaisuuden keväisessä rikkatorjunnassa ja kylvöpohjaa hipovassa muokkauksessa. Kuitenkin kun menen illan hämärtyessä potkimaan näitä mulloksia, huomaan muokkaussyvyyden olevan lähempänä viittätoista kuin viittä senttiä. Jos itse tekisin näin, ei takuulla itäisi koko kesänä mitään, paitsi siinä vaiheessa, kun huokaisisi helpotuksesta, että peltoon ei tosiaankaan tule koko kesänä mitään ja eikun syysrapsin kylvöön.. Matala, n. 5 cm:n lautasmuokkaus, sen sijaan on antanut minullekin ihan hyviä kokemuksia näinä kuivempina vuosina. Joskin vastoin kaikkia ennakko-odotuksia tuntuu siltä, että viljelykset näinä Sahara-kesinäkin ovat parhaiten onnistuneet perinteisesti syyskynnetyillä lohkoilla.
Jos olisi käynyt isossa jaossa niin hyvä tuuri, että olisi siunaantunut kevätkyntökelpoista maata, voisin kyntää/syväkultivoida vaikka kaiken keväällä, mutta kun ei ole, niin on leikittävä todellakin KEVYTmuokkauksen kanssa keväällä. Kaikkea kun ei viitsi tai edes voi kyntää syksyllä.