Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe "Neljän miljoonan tila 400 000 eurolla" pakkomyynti MTK pomolle  (Luettu 54659 kertaa)

4viljanpuuro

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 526
Kiuruveden Kalliokylässä kiehuu. Kylän suurimman maitotilan entinen omistaja syyttää MTK:n paikallisyhdistyksen puheenjohtajaa omaisuutensa ja elämäntyönsä viemisestä pilkkahinnalla. Puheenjohtaja kuulutti paikallislehdessä, että vaikeina aikoina meidän maatalousyrittäjien pitää puhaltaa yhteen hiileen ja tarvittaessa MTK rientää rinnalle. Taisi tarkoittaa oman tilakokonsa kasvattamista toisten ahdinkoa hyödyntäen.

Syöksykierre alkoi, kun liiketoiminnan kehittämiseen otettu korkojohdannainen laina laukesi isännän käsiin. Pankki suositteli tätä korkomallia. Riskeistä ei puhuttu, ei ainakaan niin, että olisin kaiken sen kiireen keskellä ymmärtänyt, mihin paperiin nimeni pistän. Nordean hövelisti myöntämän yli kahden miljoonan euron investointilainan korko oli lopulta yli seitsemän prosenttia. 435 000 euroa meni pelkkiin johdannaisiin, eikä velkapääoma lyhentynyt senttiäkään.
- Lisäpaukkuna tuli vielä 272 281,50 euron loppulasku pankilta korkojohdannaisten purkamisesta.

Marjopuron tilakokonaisuus realisoitiin nopealla aikataululla reilun kuukauden kuluttua konkurssiin asettamisesta heinäkuussa 2016. Mittava kiinteistömassa, metsät, pellot, koneet ja laitteet sekä eläimet myytiin 400 000 eurolla ja liiketoiminta 151 000 eurolla. Vilokin mukaan kiinteistökokonaisuuden yksikköhinnat ovat pöyristyttäviä. Asuinkiinteistön osuus kokonaisuudessa on 8 000 euroa ja 300 naudalle rakennetun nykyaikaisen navetan 170 000 euroa.
- Navetta on uudenveroinen, moderni tuotantolaitos. Sen oikea arvo on 1,6 miljoonaa euroa

Kärkkyivät tilaani pitkään. Ajelivat ohi ja kyselivät perään. Heti kun tilaisuus tuli, otettiin parasta päältä puoli-ilmaiseksi. Haettiin tuet ja pistettiin bisnes pyörimään.

Vilokki arvostelee kovin sanoin myös pesänhoitajana toimineen asianajaja Mikko Hakolan toimintaa. Pesänhoitaja ei Vilokin mukaan huomioinut tilakokonaisuudesta jätettyjä muita tarjouksia. Hän ohitti yli miljoonan euron tarjouksen. Tarjousta ei huomioitu, koska pesänhoitajan mukaan tarjoajat eivät olisi saaneet hankkeelleen rahoitusta. Rahoitusmahdollisuuksia ei kuitenkaan selvitelty millään tavoin tarjouksen jättäneen tahon kanssa.
Vilokki arvostelee myös myynnin ajankohtaa ja kiirettä kauppojen toteutuksessa.

Myynti-ilmoitus julkaistiin Savon Sanomissa ja Maaseudun Tulevaisuudessa kaksi kertaa 5. ja 9. heinäkuuta. Tilan esittely oli 12.7. ja tarjoukset piti jättää jo 14.7. Tarkoitushakuiselta kuulostaa. Olen vakuuttunut, että ostaja oli tuossa vaiheessa jo tiedossa. Näinhän se hyvä veli -verkosto toimii.

Ostajat ja lukkoseppä marssivat ennalta ilmoittamatta Marjapuroon elokuun 22. päivä illansuussa. He vaihdattivat lukot ja ajoivat minut työvaatteissa syyssateiseen yönselkään. Lähdin kotoa navettakamppeissa tietämättä, mihin pääni kallistan, muistelee Vilokki ankeita tunnelmia vajaa vuosi sitten.
Vilokin mukaan vallanvaihto tapahtui kylmiltään, ilman minkäänlaista raportointia eläinten terveydentilasta, ruokinnasta tai muista tilanhoidon yksityiskohdista.

Vilokilla on Marjopuron tilan realisoinnista huolimatta yhä kannettavanaan merkittävä ulosottovelka. Velkaa on kaiken kaikkiaan noin 4,8 miljoonaa euroa

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705232200159139_u0.shtml

http://www.savonsanomat.fi/savo/IL-Kiuruvetisen-Eeron-tila-myytiin-pilkkahinnalla-Nelj%C3%A4n-miljoonan-tila-400-000-eurolla/990891?pwbi=2c7f831e2da805e3d46bda825d2a91fb
Faija aina hoki et "tuosta meidän pojasta ei tuu kyllä ikinä yhtään mitään...." Nyt jälkeenpäin ajateltuna, hän saattoi olla aivan oikeassa.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19931
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Tästä oli jo aikaisemmin melko paljon keskustelua Maidontuotanto-osiossa, "Joku Tekemässä Konkurssia ? " - keskustelujuonteessa.

Kumpaan tämä sopisi paremmin, tänne yhteiseen vai maidontuotanto-osioon, näyttää, että lähinnä navettaprojekti on laittanut rahoitusjutut ylikuormalle.

Onko tässä pankki se suurin syyllinen ?

-SS-

Nolo-Olli

  • Vieras

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2710
Kaveria ei jätetä---> kaverille ei jätetä. 

Uusi mtk-slogan.

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2858
Konkurssi sinänsä oli ikävä juttu, jossa suurin yksittäinen ongelma taisi olla se kalliiksi käynyt lainakuvio. Kaiken kaikkiaan isännälle oli kyllä kertynyt käsittämättömän kovat velat.

Mutta se pääpointti tämän asian käsittelyssä on nyt se, että miten ihmeessä koko tila myytiin sellaiseen pilkkahintaan kauhealla kiireellä? Ei luulisi olevan velkojan/velkojien edun mukaista alkuunkaan. Eikä myöskään konkurssin tehneen isännän tietenkään.

Ja minun mielestäni on hyvä että tällaisia vähän pöyhitään eikä paineta villaisella korruptiota/selvää ammattitaidottomuutta jota joku tässä konkurssimyynnissä on harjoittanut.

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/373731-kiuruveden-isantatrio-jyraytti-keravan-kautta-isolle-kirkolle-mielenosoitukseen

Jännää, että Siemen-Matti on tuon rosvoHuuskosen kanssa samoissa porukoissa.

Tähän vois lohkasta jotain nasevaa mut takatukkaMatti on sen verran väkivaltanen kossupäissään et antaa olla....

Joten totean vaan että lähtekää helvettihin siittä ämteekoosta ja äkkiä.......
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19931
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/373731-kiuruveden-isantatrio-jyraytti-keravan-kautta-isolle-kirkolle-mielenosoitukseen

Jännää, että Siemen-Matti on tuon rosvoHuuskosen kanssa samoissa porukoissa.

Miksi olisi jännää ? Jospa ovat Kiuruvedellä naapureita ?

-SS-

navettapiika

  • Vieras

alpo10

  • Vieras
Konkurssi sinänsä oli ikävä juttu, jossa suurin yksittäinen ongelma taisi olla se kalliiksi käynyt lainakuvio. Kaiken kaikkiaan isännälle oli kyllä kertynyt käsittämättömän kovat velat.

Mutta se pääpointti tämän asian käsittelyssä on nyt se, että miten ihmeessä koko tila myytiin sellaiseen pilkkahintaan kauhealla kiireellä? Ei luulisi olevan velkojan/velkojien edun mukaista alkuunkaan. Eikä myöskään konkurssin tehneen isännän tietenkään.

Ja minun mielestäni on hyvä että tällaisia vähän pöyhitään eikä paineta villaisella korruptiota/selvää ammattitaidottomuutta jota joku tässä konkurssimyynnissä on harjoittanut.
pirun paha tästä on lakituvassa saada oikeutta. Jos alihintaan myyminen olisi rikos, niin silloin 95% maajusseista istuisi vankilassa, kaikki sukupolvenvaihdokset on joskus tehty todellista hintaa halvemmalla. Jos joku tässä kärsii vahinkoa, niin pitää muistaa että nämä eivät ole yleisen syyteoikeuden alaisia....sen vahinkoa kärsineen pitää itse olla aktiivinen. Jos kiistatta myyntioikeutta käyttänyt pankki/velkoja ei koe kärsineensä korvattavaa vahinkoa, niin ei asia etene mihinkään, velallinen taas on menettänyt konkurssissa oikeutensa määrätä omaisuudestaan.

Pitääkö tässä uskoa siihen faktaan, ettei mitään mahdollisuutta koskaan tarjottu esim omaisuuden reaalisointiin ja velkojen lyhentämiseen ennen lopullista päätöstä? Jos itse myymällä olisi saanut paremman hinnan miksei tarttunut siihen oljenkorteen?

Lopputulos on surkea, moraalisesti tapahtunut vääryys, mutta voiko tota enää oikaista millään.....?

Ei voi.
Tuossahan on  ollut päällä yrityssaneeraus, mutta konsultin laskelmien perusteella pankki on siitä irtisanoutunut, tai saanut käräjäoikeudelta luvan kaataa sen. Näin sen pitäisi mennä, ja ehkä niin menikin. Tosiasiahan on, ettei sellaista konsulttia olekkaan, mikä saa tuolla maitomäärällä nuo velat edes jotenkin hoidettua. Todennäköisesti juuri tässä yrityssaneerauksen saamisessa on jo mietitty, voiko tilalla jotain muuttaa rahaksi ja se on kyllä sitten isännän itse tehtävä ja huolehdittava, että yrityssaneeraussuunnitelman mukaisesti edetään.
Jos nyt mennään koko hommassa piipun juurelle, olisi ollut viisainta jättää rakentamatta ja edetä hiljaa puuhun, nyt olisi tila ja vielä todennäköisesti rahaakin tilillä. Nyt vain sattui näin ja paikallinen jäähdyttelijä, jolla ei silloin Kiuruveden suuruudenhulluus -ideologian mahtiaikoina riittänyt rohkeus laajennukseen, korjasi potin.
Ja tuon potin korjaamisenkin olisi tietysti voinut hoitaa tahdikkaammin, ettei joka lehdestä tarvitsisi lukea, kuinka kusipäistä sakkia paikallinen MTK valitsee johtoonsa..

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3660

Hyvin kirjoitettu.Minusta tässä nyt ei ole muuta koko asiassa kuin suuruudenhulluus näpsäytti kynsille,näinkin voi käydä.Rahalla saa ja bemarilla pääsee,ei toimi aina.

Eli teidän mielestänne vaikuttaa siltä, että järjettömän alihintainen konkurssikauppa hoidettiin tuossa kaikkien sääntöjen mukaan? Minun mielestäni asiaa kannattaa ainakin selvittää enemmän ennen kuin näin oletetaan.

Itse konkurssi sitten erikseen, se tuli kait ihan aiheesta.

Viimeksi muokattu: 25.05.17 - klo:11:15 kirjoittanut antti-x

JösseJänis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2681
Nyt olemme siis lukeneet yhden version tapahtuneesta. Sen perusteella voi muodostaa mielipiteensä siitä, kuka on tarinan konna, jos tapahtumien kulku todellakin on kerrotun mukainen.

Paikallisen tuottajayhdistyksen puheenjohtajan kutsuminen MTK-pomoksi on kyllä iltapäivälehtimäistä otsikointia. Onko Kiuruveden yläasteen opettajien pääluottamusmies OAJ-pomo vai peräti Akavan nokkamies?

Jos summat, pinta-alat yms. ovat väärät niin kai joku olisi ilmoittanut ne oikeat? Ja jos edes summat ja alat ovat oikein, niin jotain mätää / suurta typeryyttä tuossa kaupassa on pakko olla.

Tampe63

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 14
Ihmetyttää se, miksi nykyinen omistaja uhkaa Iltalehtee oikeustoimilla asian julkituonnista, jos kaikki olisi mennyt oikein ja mitään epäselvää ei tilanteessa olisi..