• Tavallinen aihe

Aihe Asiallisesti AB / C tukierosta  (Luettu 3772 kertaa)

JakkeJäyhä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 678
Asiallisesti AB / C tukierosta
Vielä kerran. Ja minun osaltani viimeisen kerran. Alkaa riittää. Keskustelu kiertää kehää. Ja näkökannoista ei paljon luovuta. C-alueelta ollaan sitä mieltä että sieltä ei mitään saa vähentää. C-alueen edustajien mielestä AB-alueella on valtavasti isommat peltotuet kun ero todellisuudessa on 20-50 euroa / ha ja osassa kasveja C-alue onkin voitolla jne jne. Ja investointituet! Ne ne vasta AB-alueella valtavat ovatkin olleet C-alueen edustajien mielestä! Ja ihan itse AB-alueen viljelijät ovat itsensä huonompaan asemaan mm älyttömillä pellon hinnoilla saattaneet ja pärjätkööt sillä. Yleensä vielä jostakin pomppaa kasvukausikin ja kiviset pellot ja pienet lohkot ja lunta vappuna ja kaikki muukin ja sen jälkeen ollaankin sitten siinä. Argumentit vähissä sen jälkeen, asiahan on sillä selvä että C-alue tarvitsee kaiken mitä on tulossa ja mielellään vielä vähän lisääkin tarvis saada.

Otetaas vielä tuohon omien juttujen ja Huittisten tilaisuuden perusteella tehty pikalaskelma lihasikapuolesta. Perusteista ja muista voi tietysti aina keskustella, olen heittänyt tähän jotkut oletukset mutta esimerkiksi joku pääsee 1.000 g päiväkasvuun (joku vastaavasti jää alle 700g) ja saa rehun halvemmalla kun ostaa suurissa erissä ja saa määrälisiä myynnin mukaan. Mutta nämä ovat tilakohtaisia eroja jotka ovat sitten suurinpiirtein samat tukirajan kummallakin puolella eli tässä keskitytään tukien vaikutukseen. Tai siis tuen merkitykseen mitä se on verrattuna muihin tuotannon kustannuksiin. Tuotannon tehokkuuden vaikutus on asia erikseen.

Kaikki luvut laskettu 85 kilon teuraspainoon senttiä / kg koska se näyttää suoraan että miten suuri vaikutus jollakin asialla on.

Porsas 25 kg 60 euroa                                          75 c/kg
Kasvu 850 g/pv, kasvuaika 100 pv
Täysrehua 100 pv * 2,1 kg/pv = 210 kg
Rehu 260 euroa / tonni => 55 euroa                        64 c/kg

Investointi 1.400 sikapaikkaa * 500 euroa
per paikka = 700.000 euroa ja 20v 4% korko.
Pääomakulu 55.000 euroa per vuosi ja
350.000 kiloa lihaa                                               14 c/kg 
                                                                 ------------
                                                                      153 c/kg
                                             
 
Tuottoa lihasta 85 kg * 1,40 = 119                       140 c/kg
Tuki 1400*3/13*210 68000 euroa                           19 c/kg

Pigman mukaan tuki 16 c/kg eli lasketaas uusiksi tuo AB-tuella joka on alempi kuin tuo 210. Joo, tulee luokkaa 16 c/kg kun siihen laittaa tuon 210 tilalle AB-alueen tuen. Eli ollaan suurinpiirtein suuruusluokassa.

Menopuolelta puuttuu sellaisia pikkueriä kuin sähköt, lämmitys, tuuletus, eläinlääkintä jne jne. Eli menopuoli kasvaisi tuosta vielä. Tuotannon kannattavuus teurastamon perushinnalla ilman määrälisiä alkaa olla jo vähän heikkoa kun ne lisätään menopuolelle?

Ja menopuolelta puuttuu myös kokonaan palkkavaatimus. Veikkaan että käytännössä vähänkään pienemmällä tilalla ja vähänkin joku heikommin eli kasvu heikkoa tms niin ainoa mikä on jäänyt palkaksi ja pääomakustannusten peitoksi on ollut tuki.

Ja aika iso asia on myös että 20v laina-aika ja 4% korko. Jos ajatellaan että kohtuu laina-aika on max 15v ja korkoa joutuu hyvinkin maksamaan 5% niin tuo pääomakulu esimerkiksi onkin 15v ja 5% laskettuna niin sillä se onkin sitten jo 19 c/kg joka on sama lopputulos kuin Huittisissa eli investointiin on saatava 100% avustus että tukiero poistuu.

Lisäksi on huomattava että jos/kun porsaspuolelta poistuu myös tuet ja porsastuottajan olisi myös saatava omansa pois niin porsaan hinta AB-alueella tuotettuna on sitten korkeampi, veikkaan että 65 euroa tulisi hinnaksi ilman tukia mutta porsaspuolen laskelma paljon vaikeampi ja muuttujia paljon enemmän ja siellä tuotannon tehokkuus ratkaisee paljon.

Tässä on vain suuruusluokka että muutkin kuin Huittisten tilaisuudessa olleet tietäisivät miten suurista eroista puhutaan. Siellä tehdyt laskelmat kestävät paremmin tarkastelun ja uskonkin että Huittisissa esitetyt laskelmat tulevat julkisuuteen esimerkiksi MaaseudunTulevaisuuden julkaisemina koska tämä asiahan koskee aika montaa viljelijää ja on AB-alueelle elintärkeä asia.

Tässä lopussa on sitten viittauksia MTKn sivujen keskusteluun aika paljonkin, käykää lukemassa ne jotka pääsevät. Ja koko loppu on enemmän henkilökohtaisia tuntemuksia kuin asiaa. Miten minä tämän tilanteen koen.

MTKn asenteeseen olen kovasti pettynyt. Puheenjohtajan poissaolo Huittisten tilaisuudesta pikkujoulun takia oli aika ikävä juttu. Ja jos MTKn keskustelusivuille esiintyneiden oletettavasti C-alueen tuottajien mielipiteet ovat kovastikin yleisiä ja järjestön virallinen kanta on lähellä niitä niin ei hyvin mene AB-alueella. Jo pelkästään se ivallinen sävy kun uutta järjestöä ei Huittisissa perustettukaan kertoo aika paljon. Olisiko sittenkin pitänyt meidän hiljaisempien maltillisen siiven vielä MTKn voimaan uskovien kokouksen osanottajien pitänyt kuitenkin liittyä radikaaleimpien porukkaan jotka olisivat MTKn hylänneet jo tuossa kokouksessa. Me muut odotamme vielä. Mutta kuinka kauan.

Ja jotain asenteesta kertoo kyllä sekin että aina verrataan tuohon saunan polttamiseen kun AB-alueella on todellinen huoli tulevaisuudesta. Ja jos asiaa ajatellaan niin kyllähän se on MTK ja "oma" maatalousministeri jotka ovat tyrineet ja tämän tilanteen aikaansaaneet. Se on helppo sanoa että "me oltiin kyllä hengessä mukana ja tuettiin 141-neuvotteluja kaikki yhtenä miehenä". No, ne neuvottelut nyt kuitenkin tämän yhteisen järjestön ja "oman" ministerin neuvottelemina tuottivat AB-alueen kannalta karmean tukirajan tuohon C-alueen rajalle. Siinä ei paljon auta että "voi voi onpas teillä asiat nyt huonosti mutta me olimme kyllä kaikki hengessä mukana". Jotain muuta on saatava aikaan. Ainakin sikapuolella tilanne muodostuu muuten kestämättömäksi.

Vaikka kokouksessa mukana olinkin niin osittain olen samaa mieltä siitä että asiat olisi pitänyt hoitaa toisin. Ja varmasti olisikin hoidettu jos olisi yhtään miltään taholta ja tasolta osoitettu että tilanne on ihan oikeasti ymmärretty että missä mennään ja se varmasti oikeasti tosissaan korjataan tavalla tai toisella. Mutta kun ei mitään. MTKn johto sanoo jotakin, kenttä jotakin, pohjoiset liitot että täältä ei leikata mitään p..kele jne jne. Ei mitään positiivista missään. Joku 30 euroa/ha korotus johonkin on tässä tilanteessa lähinnä v--uilua ja sitäkin osa vielä kadehtii ja pitää hyvänäkin korotuksena.

Julkisuudesta voidaan olla myös montaa mieltä, minustakaan ei ole hyvä jos joku "itkee" 100.000 euron tukimenetyksiä. Mutta ensinnäkään haastattelussa kukaan ei itkenyt, totesipa vain että tukiero alueiden välillä on tuo eli hän saa 100.000 euroa vähemmän kuin C-alueella. Eikös se ole hyvä sanoa asiat niinkuin ne ovat? Jos esimerkiksi maitopuolen tukierot eivät kestä julkisuudessa kriittistä tarkastelua niin eikös silloin voida oikeutetusti kysyä että ovatko ne oikein ja oikeudenmukaiset? 

Anttila on todennut että kentällä on tiedoissa puutteita. Minusta huolestuttavinta on jos MTKn päättävissä elimissä olevilla viljelijöillä on puuttellista tai jopa virheellistä tietoa niinkin merkittävästä asiasta kuin muiden kuin oman tukialueensa tai tuotantomuotonsa tuesta niin ei hyvin mene. Jos joku on päätöksenteossa mukana eikä tiedä toisten tukialueiden asioista yhtään mitään ja vielä vähemmän niin millä siinä voi tehdä kaikkia koskettavia ja tasapuolisia päätöksiä? Kyllähän päätöksiä tehtäessä on ajateltava myös kokonaisuutta eikä vain sitä meidän kylän etua. Hyvät päättäjät erottuvat aina joukosta nimenomaan sillä että osaavat nähdä omaa napaansa pitemmälle.

Ja se vertaus hiekkalaatikolla piltin leluauton rikkoutumisesta hakee kyllä tässä vakavassa tilanteessa törkeydessään vertaistaan!

Epäonnistunutta 141-tukiratkaisua ei voida paikata muuten kuin perumalla se. Kaikki muut ratkaisut ovat tuhoon tuomittuja. Jos vaikka 100% investointiavustus? Helppo varmaan tällä kertaa löytää neuvotteluihin ministeriön ja komission kanssa sellaiset pätevät henkilöt että se saadaan läpi. Ja jos nyt oletetaan että hehtaaritukeen. Mitä ei voida todellakaan tehdä koska eläinmäärä suhteessa pinta-alaan on niin paljon erilainen. Mutta jos vaikka oletuksena että 1.400 lihasikaa ja 100 hehtaaria. Niin pinta-alalle tukea pitäisi tulla noin 680 euroa hehtaarille lisää että tukiero poistuisi. Helppo homma ja sellaisia päteviä neuvottelijoita löytyy varmaan pilvin pimein jotka tuollaisen vaatimuksen läpi laittavat. Sen sijaan 50 hehtaarin vastaavalle tilalle 1.340 euron hehtaaritukeen komissio voi jo vähän nikotella.

Mutta tällaista tällä erää. Jään odottelemaan huomista ja katsellaan sitten. Eikös se valtuuskunta huomenna kokoontunut?

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11218
  • Virolaista kiitos!
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
No äkkiäpä kyllästyt jos nyt olet jo antamassa periksi :) Ota huomioon, että Talojussi on tällä saitilla melskannut vuosikausia AB-alueen kurjistamisesta. Ja millä tuloksella? Yhtä usein kun hän nostaa esille jonkun epäkohdan, niin yhtä usein joku muu käskee hakeutua hoitoon. Ei ole asiat paljon vuosien saatossa korjaantuneet.

Nyt pitäisi alkaa miettimään seuraavia koitoksia, koska menneet on menneitä. Miten selvitään tulevasta LFA-haasteesta. Sirkka-Liisa sanoi, että sillä korjataan nämä 141-puutteet. Nyt pitäisi alkaa miettimään, että nämä puutteet tosiaan saadaan korjattua sillä ratkaisulla ja mitkä ovat ne keinot, joilla Eu:ta voidaan painostaa (hiukan kyllä hymyillyttää, että onko se millään mahdollista).

Sitten tämä muuttuva ympäristötuki tuo omat haasteensa. Siinäkin on paljon mietittävää.

Huittisissa esille tuotu eteläisten liittojen yhdistäminen on mielestäni uusi ja hyvä ratkaisuehdotus. Se toisi etelään enemmän painoarvoa ja olisi muutenkin tulevaisuutta. Yksi MTK:n liiton ylläpito maksaa muuten aika paljon. Tulevaisuudessa jäsenmäärä vähenee kuitenkin kahta kautta. Osa porukasta kyllästyy kerhoon ja viljelijöiden määrä muutenkin vähenee. Yksi liitto on joka tapauksessa ihan riittävä. Tässä juttelin yhden kaverin kanssa, että mitä meidän oma liittomme hommailee, niin hän sanoi, että iso osa ajasta on viime aikoina mennyt toimitilaratkaisun miettimisessä. Konttori taisi muuttaa jne. Siis tällaisiin arkipäiväisiin asioihin menee meidän edustajien aika! Jos muiden liittojen taholla on samanlaista, niin ei ihme jos hommat jää hoitamatta.

Minun mielestäni täällä etelässä pitäisi ottaa yhdeksi aseeksi myös julkinen sana. Jos ei Itälä saa kirjoituksiaan läpi Maaseudussa, niin pitäisi kirjoittaa Helsingin Sanomiin. Muutenkin meidän viljelijäiden pitäisi enemmän kirjoittaa kyseisen lehden yleisönosastolle ja vedota ihan suoraan kuluttajiin, kertomalla niistä epäkohdista, joiden kanssa me täällä kehäkolmosen ulkopuolella painimme. Ei noi ihmiset siellä stadissa mitään tyhmää sakkia ole. Kyllä ne osaa järkeään käyttää.

Yhteenvetona. Pitäisi keskittää voimavarat tulevaan, eikä siihen mitä ollaan jo menetetty.

JakkeJäyhä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 678
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
No äkkiäpä kyllästyt jos nyt olet jo antamassa periksi :) Ota huomioon, että Talojussi on tällä saitilla melskannut vuosikausia AB-alueen kurjistamisesta. Ja millä tuloksella? Yhtä usein kun hän nostaa esille jonkun epäkohdan, niin yhtä usein joku muu käskee hakeutua hoitoon. Ei ole asiat paljon vuosien saatossa korjaantuneet.

On muutakin tekemistä kuin täällä roikkuminen. Töitäkin tarttee tehdä. Ja ei täällä roikkumalla varmaan paljon aikaiseksi saa. Korkeintaan jos osuu oikein hyvän kirjoituksen tekemään ja se menee sitten eteenpäin. Olen oikein ylpeä että viestiäni lainattiin jopa MTKn Repun keskusteluun... Mutta siis tarkoitan että turha jauhaminen ei kiinnosta, kyllä jotain on saatava aikaiseksikin.

Minä en näitä epäkohtia juurikaan ole ajatellut, koittanut vaan tulla toimeen töitä tekemällä. Mutta kyllä tämä että jos meiltä AB-alueella menee sikatuet nollille viidessä vuodessa ja C-alueen sikamiehille Pohjanmaalle ne jää niin eipä tässä sen jälkeen ole paljon tehtävissä. Kun niitä Huittisten laskelmia katteli niin edes puolittaminen C-alueella ei toisi vielä lähelekään reilua kilpailuasetelmaa. Vaikka miten hyvin työnsä tekisi niin teurastamo kun hinnoittelee sen mukaan mistä halvimmalla saa niin tilanne on aika toivoton. Ja pellon kautta kompensaatio on ihan utopiaa, kyllähän sekin niissä Riikosen esittämissä laskemissa näkyi että kompensaatio 10% siitä mitä pitäisi olla ja siinäkin pinta-ala 100% kun keskikoko täälläkin lienee noin 40.

Niin että ei hyvältä näytä? Taitaa varmaan tarvita tehdä niinkuin Farmitissa ja täällä kovasti C-alueen tuottajat ystävällisesti neuvovat. Pitää ruveta ajamaan taksia...

Viimeksi muokattu: 23.01.09 - klo:15:09 kirjoittanut JakkeJäyhä

PG

  • Vieras
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
LFA-tuella joskus sitten tulevaisuudessa   yritetään siis paikata 141-neuvottelujen menetyksiä, niinhän se virallinen mantra menee, mutta käytännössä se tarkoittaa joitakin kymppejä lisää LFA-tukeen, kun tuotantosidonnaiset tuet on kielletty, se tulee olemaan se AB-alueen kotieläintuotannon olejenkorsi  2013 jälkeen, ja loput on otettava  sitten markkinoilta, sekin on sitä virallista mantraa, mitä maatalousministeri on jo aiemminkin toistanut. Muuta ei ole odotettavissa, kaikesta tästä kalabaliikista huolimatta, sen mukaan  sitten voi jokainen tuotantoaan suunnitella tulevaisuutta silmälläpitäen.

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7533
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
Kiitoksia Jakelle asiallisista ja sujuvista kirjoituksista. Toivoisin sinun kirjoittelevan ainakin sillointällöin edelleenkin tänne.
Mystinen kesälaatumies

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11218
  • Virolaista kiitos!
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
Niin että ei hyvältä näytä? Taitaa varmaan tarvita tehdä niinkuin Farmitissa ja täällä kovasti C-alueen tuottajat ystävällisesti neuvovat. Pitää ruveta ajamaan taksia...

Taksin ajaminen on varmasti hyvä vaihtoehto. Olen vähän sitä mieltä, että viidessä vuodessa ehtii tapahtua ihmeellisiä asioita. Kukapa olisi viime kesänä uskonut, että nyt ollaan tällaisen laman kourissa. Jos olisin sinun asemassasi, niin jatkaisin sikojen kanssa. Luulen, että johonkin suuntaan tämä systeemi muuttuu. En jaksa uskoa, että noin rankka tukiero jää pysyvästi voimaan. Jotakin tulee tapahtumaan, vaikka en tiedä mitä.

Pulassa täällä kyllä ollaan, sitä en kiellä.

JakkeJäyhä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 678
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
LFA-tuella joskus sitten tulevaisuudessa   yritetään siis paikata 141-neuvottelujen menetyksiä, niinhän se virallinen mantra menee, mutta käytännössä se tarkoittaa joitakin kymppejä lisää LFA-tukeen, kun tuotantosidonnaiset tuet on kielletty, se tulee olemaan se AB-alueen kotieläintuotannon olejenkorsi  2013 jälkeen, ja loput on otettava  sitten markkinoilta, sekin on sitä virallista mantraa, mitä maatalousministeri on jo aiemminkin toistanut. Muuta ei ole odotettavissa, kaikesta tästä kalabaliikista huolimatta, sen mukaan  sitten voi jokainen tuotantoaan suunnitella tulevaisuutta silmälläpitäen.

Niin oliko tuo vitsi? Tuotantoaan suunnitella tulevaisuutta silmälläpitäen? Tuollaisen oljenkorren varaan pitäisi tehdä sanotaan vaikka tuo 700.000 euron investointi? Jos pankinjohtaja yhtään seuraa kuvioita niin korko ainakin nousee jo ennen tuota. Ja toiseksi jos tuki tosiaan pellon kautta niin mistäpä sitä sitten. Naapurista ostat? Ja halvalla?

JakkeJäyhä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 678
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
Jos olisin sinun asemassasi, niin jatkaisin sikojen kanssa. Luulen, että johonkin suuntaan tämä systeemi muuttuu. En jaksa uskoa, että noin rankka tukiero jää pysyvästi voimaan. Jotakin tulee tapahtumaan, vaikka en tiedä mitä.

Pulassa täällä kyllä ollaan, sitä en kiellä.

Joo, saattaa olla vielä liikaa eläkeikään. Systeemi muuttuu varmasti ja jotain tapahtuu. Ja luulen että tukierokaan ei jää voimaan tosin ainoa tie tasoittaa sitä taitaa valitettavasti olla C-alueelta pois, AB:lle tuskin mitään lisää saadaan. Tosin tässä ehtii tapahtua paljon jo sinä aikana kun on tuo 5 vuoden siirtymäkausi. Laskin että mitä omaani vastaavalla tukiero tarkoittaa 5 vuoden siirtymäaikana ja kyllähän siinä ihan kivasti tuli. Jonka verran jään kilpajuoksussa jälkeen.

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6909
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
Alasajo jatkuu..

Itse meinaan pitää mullituotantoa yllä juuri siinä laajuudessa, että kotieläinlisät ja luomutuet irtoaa pellolta, voihan niitä lehmiä sitten lisätä jos emojen kannattavuus paranee..

Toisaalta laajaperäisessä tuotannossa se hyvä puoli, että on rehuissa täysin omavarainen kivennäisiä lukuunottamatta ja kuivikkeetkin on omasta takaa (silppuan 2 heinäpaalia kuivikkeeksi päivittäin).

Herra Heinamaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4632
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
LFA-tuella joskus sitten tulevaisuudessa   yritetään siis paikata 141-neuvottelujen menetyksiä, niinhän se virallinen mantra menee, mutta käytännössä se tarkoittaa joitakin kymppejä lisää LFA-tukeen, kun tuotantosidonnaiset tuet on kielletty, se tulee olemaan se AB-alueen kotieläintuotannon olejenkorsi  2013 jälkeen, ja loput on otettava  sitten markkinoilta, sekin on sitä virallista mantraa, mitä maatalousministeri on jo aiemminkin toistanut. Muuta ei ole odotettavissa, kaikesta tästä kalabaliikista huolimatta, sen mukaan  sitten voi jokainen tuotantoaan suunnitella tulevaisuutta silmälläpitäen.

Kysymys kuuluu seuraavana: koska LFA-uudistus tulee voimaan?

Siihen asti tukiero juoksee korkojen kanssa enkä sen LFAn varaan paljoa laskisi. Jos sitä halutaan käyttää, pitää koko maan tuet laittaa uusjakoon, jotta järjestelmä edes vähän tervehtyisi.

Viimeksi muokattu: 18.01.09 - klo:21:46 kirjoittanut Herra Heinamaki

PG

  • Vieras
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
LFA-tuella joskus sitten tulevaisuudessa   yritetään siis paikata 141-neuvottelujen menetyksiä, niinhän se virallinen mantra menee, mutta käytännössä se tarkoittaa joitakin kymppejä lisää LFA-tukeen, kun tuotantosidonnaiset tuet on kielletty, se tulee olemaan se AB-alueen kotieläintuotannon olejenkorsi  2013 jälkeen, ja loput on otettava  sitten markkinoilta, sekin on sitä virallista mantraa, mitä maatalousministeri on jo aiemminkin toistanut. Muuta ei ole odotettavissa, kaikesta tästä kalabaliikista huolimatta, sen mukaan  sitten voi jokainen tuotantoaan suunnitella tulevaisuutta silmälläpitäen.

Niin oliko tuo vitsi? Tuotantoaan suunnitella tulevaisuutta silmälläpitäen? Tuollaisen oljenkorren varaan pitäisi tehdä sanotaan vaikka tuo 700.000 euron investointi? Jos pankinjohtaja yhtään seuraa kuvioita niin korko ainakin nousee jo ennen tuota. Ja toiseksi jos tuki tosiaan pellon kautta niin mistäpä sitä sitten. Naapurista ostat? Ja halvalla?


Eihän tämä mikään vitsi ole, jos menet suoraan kysymään maatalousministeriltä asiaa, niin suurin piirtein noin hän vastaa.  Vielä kerran toistan asian, mikä kaikkien pitää nyt ymmärää, eläinmääriin sidotut tuet on kiellettyjä ja tuki tulee pellon kautta, se on sitä virallista EU:n maatalouspolitiikkaa, ei Suomi voi kovin paljon alkaa sooloilemaan. Tässä koko keskustelussa unodatte, että EU on se joka viime kädessä määrää nämä asiat, Eu vie ja me täällä vain vingumme omiamme.

Ja Investointituilla pitää eteläisen Suomen  maatalouden yhdentyä euroopan yhteiseen maatalouspolitiikkaan, näin menee se yksi virallinen mantra, mitä toistetaan.



Toki 5:ssä vuodessa voi paljonkin muuttua maailma ja maatalouspolitiikka, mutta kannattaako jäädä odottelemaan ihmettä ja jotakin epämääräistä muutosta, se pitää jokaaisen itse tykönään arvioida.

Viimeksi muokattu: 18.01.09 - klo:21:40 kirjoittanut PG

JakkeJäyhä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 678
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
noin hän vastaa.  Vielä kerran toistan asian, mikä kaikkien pitää nyt ymmärää, eläinmääriin sidotut tuet on kiellettyjä ja tuki tulee pellon kautta, se on sitä virallista EU:n maatalouspolitiikkaa, ei Suomi voi kovin paljon alkaa sooloilemaan. Tässä koko keskustelussa unodatte, että EU on se joka viime kädessä määrää nämä asiat, Eu vie ja me täällä vain vingumme omiamme.

Ja Investointituilla pitää eteläisen Suomen  maatalouden yhdentyä euroopan yhteiseen maatalouspolitiikkaan, näin menee se yksi virallinen mantra, mitä toistetaan.

Toki 5:ssä vuodessa voi paljonkin muuttua maailma ja maatalouspolitiikka, mutta kannattaako jäädä odottelemaan ihmettä ja jotakin epämääräistä muutosta, se pitää jokaaisen itse tykönään arvioida.

Niinhän tuo systeemi on. Meillä ongelma tuleekin juuri tuosta että AB-alue ja C-alue ovat täysin eriarvoisia jos tuet C-alueelle jäävät. Ja kannattavuus AB-alueella on olematon. Jos tänään pitäisi investointipäätöstä tehdä ja ainoa mitä on varmasti tiedossa on että AB-alueelta tuet poistuu niin kova on päätös. Riskillä. Jos sen lisäksi tiedetään että C-alueella tulee vielä 5 vuoden päästäkin olemaan nykytasoiset tuet niin päätös on vielä kovempi. Vielä isommalla riskillä. Vaatii kovaa uskoa johonkin epämääräiseen muutokseen toimintaympäristössä. Sekä itseltä että pankinjohtajalta?

SiKari

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 348
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
A maksaa tuosta sikamäärästä, yli 4000sikaa/vuosi 15-20snt/kg parempaa hintaa, riippuu vähän pärstäkertoimesta

merheres

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 668
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
Kyllä se sikabisnes taitaa olla huonoo sielä etelässä. Meijänkylältä pimeni viimenen sikala joulunalla, vaikka isäntä sai näitten kirjotusten mukaa hirmuset tukiaiset. :o
Oli meinannu, että kaivuri urakoinnista jää huomattavasti enempi katetta, ku sika hommasta. :-\

maatyolainen

  • Vieras
Vs: Asiallisesti AB / C tukierosta
Porsas 25 kg 60 euroa                                          75 c/kg
Kasvu 850 g/pv, kasvuaika 100 pv
Täysrehua 100 pv * 2,1 kg/pv = 210 kg
Rehu 260 euroa / tonni => 55 euroa                        64 c/kg

Investointi 1.400 sikapaikkaa * 500 euroa
per paikka = 700.000 euroa ja 20v 4% korko.
Pääomakulu 55.000 euroa per vuosi ja
350.000 kiloa lihaa                                               14 c/kg
                                                                 ------------
                                                                      153 c/kg
                                            
 
Tuottoa lihasta 85 kg * 1,40 = 119                       140 c/kg
Tuki 1400*3/13*210 68000 euroa                           19 c/kg

Ymmärränkö tätäkään oikein , 700000 € investointi ilman avustusta ,peltoa 0 ha
21000 € noitten lulkujen erotus plussaa/v.
Jos 100% avustusta niin 70000 €/v.
Tuolla tilalla pitää olla 150 ha ohralla.Entäs sitten?
Niin kauan tämä on ajan haaskausta kunnes joku , joka hallitsee kokonaisuuksia , uskaltaa tai viitsii laittaa niitä julki.