Eivät eläintilat pysty maksamaan ohrasta aivan älytöntä kolmeasataa euroa. 150 euroakin on vaikea saada maksuun, saati sitten korottaa. Onko oikein käyttää kuumentunutta tilannetta hyväksi ja myydä niille spekulanteille, jotka maksavat paljon ja luotettavalla tilityksellä ? Onko viljanviljelijällä itse asiassa moraalinen velvoite myydä suoraan käyttöön huippuhintoja edullisemmin, koska vastaavasti heikon hinnan aikana on saanut edes kevennetyksi varastoa, vaikka ei kovin paljon rahaa olisikaan saanut. Viimeksi 2018 joulun alla tarjotut hinnat olivat myös korkeat, 200+€ , toteutunut ohran hinta kuitenkin kesällä 2019 oli lähempänä 145 € . Oletin, että tuollainen tilanne on harvinainen yhteensattuma, että suoramyynnissä hinnat silti ovat tasaisemmat, väärin oletin. Lähinnä alhaisemmat, vain huippuhinnat leikkaantuvat, eivät pohjahinnat.

Viljan suorakauppaa on täälläkin ylistetty huomattavasti tehokkaampana markkinamuotona. Itsekin olen nyt muutaman vuoden ajan harjoitellut suoramyyntiä, ja olen havainnut kolme ongelmaa:

1. Maksutapahtumat, jotka suurilla viljaliikkeillä ovat itsestään selvät, eivät olekaan yhtä helpot viljelijöiden välisessä kaupassa. Myyjä toimii tavallaan pankkina, ilman korkokatetta. (Olisiko semmoinen edes pankki ?)
2. Viljan toimitukset ajoittuvat usein siihen aikaan, jolloin käyttöpäässä varastot ovat tyhjät, eli loppukesään. Varastoriskit ovat olemassa muiden riskien lisäksi, ja aikainen vuosi rukiin ja vehnän kanssa alkaa tunkea siilovarastoihin, kun vielä odotellaan noutoa.
3. Ns. markkinahintojen noustessa suoramyyntihinnat eivät voi maksukyvyn puutteessa nousta vastaavasti, jolloin myyjä jää eräänlaiseen kuiluun: lupaus toimituksesta sitoo, mutta hinnat eivät voi muodostua ulkopuolisten spekulanttien mukaan.

Nuo kolme kohtaa voisi kiteyttää niinkin, että viljanviljelijällä ovat omat ongelmansa ja riskinsä viljelyssä,
suorakauppatavassa lisäksi ostajan ongelmat ovat myös myyjän ongelmia.

Olen utelias, paljonko tilojen välisessä kaupassa käytetään hinnan kiinnityksiä, paljonko basis-hinnoittelua, vai onko kyse jostakin viiden vuoden keskihinnasta. Onko olemassa rahoitusmuotoa, joilla myyjän rahoitusriskiä voisi ulkoistaa ? Osamaksun vaatiminen etukäteen leimaa myyjän ikäväksi ihmiseksi. Isot viljaliikkeet (ainakaan Hankkija ja Lantmännen eivät halunneet lähteä takuurahoittajaksi) eivät välttämättä halua rahoittaa viljakauppaa tilojen välillä, ymmärrän senkin hyvin. Pankeilla ei taida olla kyseistä rahoitusmuotoa myöskään. Rehutehtaan rahoitus edellyttänee sopimussuhdetta ja luottopäätöstä tehtaan ja eläintilan välillä ?

Kyllä rehuviljan viljelyn motiivi suoraan käyttöön toimitettavaksi tätä tahtia vähenee, koska leipävehnä sekä rapsi on vuodesta toiseen tehnyt kauppansa, auto tulee hakemaan muitta mutkitta, ja tilityksen saa tarvittaessa myös samana vuonna.

-SS-

Ymmärrän eläintilojen tuskan mutta ei viljatilallakaan hurrata vaikka hinnat nyt nousseetkin. Sato jäi kolmasosaan normaalista. Ei 300€/tonni vielä kesää tee.
Kysynkin, jos nyt myyn ohrat eläintilalle 170€/tonni niin saanko saman 170€ silloinkin kun listahinta ohralla on 120-130€ ?

Ymmärrän eläintilojen tuskan mutta ei viljatilallakaan hurrata vaikka hinnat nyt nousseetkin. Sato jäi kolmasosaan normaalista. Ei 300€/tonni vielä kesää tee.
Kysynkin, jos nyt myyn ohrat eläintilalle 170€/tonni niin saanko saman 170€ silloinkin kun listahinta ohralla on 120-130€ ?

Sitä minäkin olen tuumaillut, että jos olisi varmuus  vastaantulosta  heikon hinnan aikana, olisiko vastasitoumus myydä riskillä 50-100 € alemmalla hinnalla järkevä toimi, jos se tulisi maksuun pitkän ajan kuluessa tasaisempana hintana.

Epäilys kalvaa mieltä, koska silloin kun tarjontaa on, saattaa joutua katsomaan vierestä, kun siilot täyttyvät lähempää ja helpommin, ja oma vilja jää sitten rukoiltavaksi viljaliikkeiden rattaisiin.

-SS-

Eivät eläintilat pysty maksamaan ohrasta aivan älytöntä kolmeasataa euroa. 150 euroakin on vaikea saada maksuun, saati sitten korottaa. Onko oikein käyttää kuumentunutta tilannetta hyväksi ja myydä niille spekulanteille, jotka maksavat paljon ja luotettavalla tilityksellä ? Onko viljanviljelijällä itse asiassa moraalinen velvoite myydä suoraan käyttöön huippuhintoja edullisemmin, koska vastaavasti heikon hinnan aikana on saanut edes kevennetyksi varastoa, vaikka ei kovin paljon rahaa olisikaan saanut. Viimeksi 2018 joulun alla tarjotut hinnat olivat myös korkeat, 200+€ , toteutunut ohran hinta kuitenkin kesällä 2019 oli lähempänä 145 € . Oletin, että tuollainen tilanne on harvinainen yhteensattuma, että suoramyynnissä hinnat silti ovat tasaisemmat, väärin oletin. Lähinnä alhaisemmat, vain huippuhinnat leikkaantuvat, eivät pohjahinnat.

Viljan suorakauppaa on täälläkin ylistetty huomattavasti tehokkaampana markkinamuotona. Itsekin olen nyt muutaman vuoden ajan harjoitellut suoramyyntiä, ja olen havainnut kolme ongelmaa:

1. Maksutapahtumat, jotka suurilla viljaliikkeillä ovat itsestään selvät, eivät olekaan yhtä helpot viljelijöiden välisessä kaupassa. Myyjä toimii tavallaan pankkina, ilman korkokatetta. (Olisiko semmoinen edes pankki ?)
2. Viljan toimitukset ajoittuvat usein siihen aikaan, jolloin käyttöpäässä varastot ovat tyhjät, eli loppukesään. Varastoriskit ovat olemassa muiden riskien lisäksi, ja aikainen vuosi rukiin ja vehnän kanssa alkaa tunkea siilovarastoihin, kun vielä odotellaan noutoa.
3. Ns. markkinahintojen noustessa suoramyyntihinnat eivät voi maksukyvyn puutteessa nousta vastaavasti, jolloin myyjä jää eräänlaiseen kuiluun: lupaus toimituksesta sitoo, mutta hinnat eivät voi muodostua ulkopuolisten spekulanttien mukaan.

Nuo kolme kohtaa voisi kiteyttää niinkin, että viljanviljelijällä ovat omat ongelmansa ja riskinsä viljelyssä,
suorakauppatavassa lisäksi ostajan ongelmat ovat myös myyjän ongelmia.

Olen utelias, paljonko tilojen välisessä kaupassa käytetään hinnan kiinnityksiä, paljonko basis-hinnoittelua, vai onko kyse jostakin viiden vuoden keskihinnasta. Onko olemassa rahoitusmuotoa, joilla myyjän rahoitusriskiä voisi ulkoistaa ? Osamaksun vaatiminen etukäteen leimaa myyjän ikäväksi ihmiseksi. Isot viljaliikkeet (ainakaan Hankkija ja Lantmännen eivät halunneet lähteä takuurahoittajaksi) eivät välttämättä halua rahoittaa viljakauppaa tilojen välillä, ymmärrän senkin hyvin. Pankeilla ei taida olla kyseistä rahoitusmuotoa myöskään. Rehutehtaan rahoitus edellyttänee sopimussuhdetta ja luottopäätöstä tehtaan ja eläintilan välillä ?

Kyllä rehuviljan viljelyn motiivi suoraan käyttöön toimitettavaksi tätä tahtia vähenee, koska leipävehnä sekä rapsi on vuodesta toiseen tehnyt kauppansa, auto tulee hakemaan muitta mutkitta, ja tilityksen saa tarvittaessa myös samana vuonna.

-SS-

Muistelen vahvasti että hankkija ainakin jossain vaiheessa oli valmis toimimaan takuurahoittajana jossain muodossa, en kyllä muista paljonko palvelusta sitten ottivat, eihän sitä kukaan ilmaiseksi tee, kohtuus on sitten eri asia. Protestilistaa voi aina vilkaista, jotta kuinka suuri tarve moiselle on. Hämärästi muistan jonkun myös jutelleen tuollaisesta 5 vuoden keskihinta mallista, aikaa siitäkin taas vuosia, en tiedä kuinka se sitten käytännössä onnistuu...kummallakin puolella kun on tietty intressi aina vastakkaisessa tilanteessa ostaa/myydä sopimuksen ulkopuolelta.

Eikö sitä käteiskauppaa voi käydä kun kuorman ajaa pihaan?

Eivät eläintilat pysty maksamaan ohrasta aivan älytöntä kolmeasataa euroa. 150 euroakin on vaikea saada maksuun, saati sitten korottaa. Onko oikein käyttää kuumentunutta tilannetta hyväksi ja myydä niille spekulanteille, jotka maksavat paljon ja luotettavalla tilityksellä ? Onko viljanviljelijällä itse asiassa moraalinen velvoite myydä suoraan käyttöön huippuhintoja edullisemmin, koska vastaavasti heikon hinnan aikana on saanut edes kevennetyksi varastoa, vaikka ei kovin paljon rahaa olisikaan saanut. Viimeksi 2018 joulun alla tarjotut hinnat olivat myös korkeat, 200+€ , toteutunut ohran hinta kuitenkin kesällä 2019 oli lähempänä 145 € . Oletin, että tuollainen tilanne on harvinainen yhteensattuma, että suoramyynnissä hinnat silti ovat tasaisemmat, väärin oletin. Lähinnä alhaisemmat, vain huippuhinnat leikkaantuvat, eivät pohjahinnat.

Viljan suorakauppaa on täälläkin ylistetty huomattavasti tehokkaampana markkinamuotona. Itsekin olen nyt muutaman vuoden ajan harjoitellut suoramyyntiä, ja olen havainnut kolme ongelmaa:

1. Maksutapahtumat, jotka suurilla viljaliikkeillä ovat itsestään selvät, eivät olekaan yhtä helpot viljelijöiden välisessä kaupassa. Myyjä toimii tavallaan pankkina, ilman korkokatetta. (Olisiko semmoinen edes pankki ?)
2. Viljan toimitukset ajoittuvat usein siihen aikaan, jolloin käyttöpäässä varastot ovat tyhjät, eli loppukesään. Varastoriskit ovat olemassa muiden riskien lisäksi, ja aikainen vuosi rukiin ja vehnän kanssa alkaa tunkea siilovarastoihin, kun vielä odotellaan noutoa.
3. Ns. markkinahintojen noustessa suoramyyntihinnat eivät voi maksukyvyn puutteessa nousta vastaavasti, jolloin myyjä jää eräänlaiseen kuiluun: lupaus toimituksesta sitoo, mutta hinnat eivät voi muodostua ulkopuolisten spekulanttien mukaan.

Nuo kolme kohtaa voisi kiteyttää niinkin, että viljanviljelijällä ovat omat ongelmansa ja riskinsä viljelyssä,
suorakauppatavassa lisäksi ostajan ongelmat ovat myös myyjän ongelmia.

Olen utelias, paljonko tilojen välisessä kaupassa käytetään hinnan kiinnityksiä, paljonko basis-hinnoittelua, vai onko kyse jostakin viiden vuoden keskihinnasta. Onko olemassa rahoitusmuotoa, joilla myyjän rahoitusriskiä voisi ulkoistaa ? Osamaksun vaatiminen etukäteen leimaa myyjän ikäväksi ihmiseksi. Isot viljaliikkeet (ainakaan Hankkija ja Lantmännen eivät halunneet lähteä takuurahoittajaksi) eivät välttämättä halua rahoittaa viljakauppaa tilojen välillä, ymmärrän senkin hyvin. Pankeilla ei taida olla kyseistä rahoitusmuotoa myöskään. Rehutehtaan rahoitus edellyttänee sopimussuhdetta ja luottopäätöstä tehtaan ja eläintilan välillä ?

Kyllä rehuviljan viljelyn motiivi suoraan käyttöön toimitettavaksi tätä tahtia vähenee, koska leipävehnä sekä rapsi on vuodesta toiseen tehnyt kauppansa, auto tulee hakemaan muitta mutkitta, ja tilityksen saa tarvittaessa myös samana vuonna.

-SS-

Harmi et sulle on muodostunut lähinnä negatiivisiä kokemuksia, lievä sarkasmikin sieltä paistaa.

Olen monta kertaa täälläkin jo mainostanut kuinka itse olen toiminut, mutta kerrataan nyt pikaisesti vielä.

Hinnan määritys tapahtuu yleensä niin et myyjä ilmoittaa hinnan millä muu. Mikäli itsellä tarvetta varastoinnille niin kysyn ja siitä neuvotellaan sitten yleensä olen hieman extraa maksanut varastoinnista. Rahat ole maksanut ennakkoon tai samantien kun lasku on tullut. Joskus olen laskun perään joutunut kyselemään.

Se on totta et jos nyt käy vaikka niin et kaupat tehdään näin syksyllä ja on so***** varastoinnista kesälle ja hinta nousee niin onhan sa kohtuu ilkeä tilanne mut sille ei oikein minkään voi. Tiedän myös kolleegan tehneen kauppaa niin, että tavara liikkuu millon liikkuu ennen seuraavaa puintikautta ja myyjä saa kiinnittää hinnan milloin haluaa. Itsellä ei ole varaa tuollaiseen kaupankäyntiin.

Valitettavaa on ettei tuollaiseen tasotushinnoitteluun oikeen pääse. Välikäsi kun tässä ollaan niin kyllä se viljan hinta nopeasti syödään muiden toimesta pois meiltä.

Ennen kun tuli myytyä rehuohraa eräälle sikatilalle niin sovittiin hinnaksi se joka oli puolivälissä sitä hintaa jonka olisin saanut jos olisin myynyt kaupalle ja siitä millä kauppa myi ostajalle eli win win tilanne.Esim jos olisin saanut kaupalta 160€/tn ja kauppa myi ulos vaikka 200€/tn niin hinnaksi tuli 180€/tn.

Viime talvena myin naapuriin sikatilalle niin hinnaksi sovittiin  sama mitä A-rehu olisi sillä hetkellä  maksanut.
Myyntiajankohdan päätin minä ja molemmat tilat tuossa 1-6 km päässä eikä maksun kanssa probleemia.

Kerran vehnissä oli so***tu hinnaksi  rehuvehnän ja leipävehnän hinnan puolivälistä...no maksun aika tuli niin eipä ollutkaan kuin +5 € rehuvehnän päälle kun oikea hinta olisi ollut + 20 €/tn+7 € valkuais- ja hehtopaino korjausta eikä rahasta pitäisi olla pula.Ei ollut sikatila mutta ei kauppaa sen jälkeen ole tehtykään tuon kanssa..

Vai noin ne broiskutilat toimii, tai on toiminu?

Vai noin ne broiskutilat toimii, tai on toiminu?

Juu,näin vain pääsi käymään. Sellaista elämä on  mutta onneksi myyjän talous ei tuosta notkahtanu.

No perskeles. Ei siksi että myyjän talous ei huojunut, mutta noin muuten. Tosin en tunne ku yhyren broisku isännän sieltä läheltä kylää. Niitähän voi olla monia.

^
Kymmenkunta brtilaa äkkipäätä laskien tulee mieleen. Atrian läheisyys vaikuttaa.

Eivät eläintilat pysty maksamaan ohrasta aivan älytöntä kolmeasataa euroa. 150 euroakin on vaikea saada maksuun, saati sitten korottaa. Onko oikein käyttää kuumentunutta tilannetta hyväksi ja myydä niille spekulanteille, jotka maksavat paljon ja luotettavalla tilityksellä ? Onko viljanviljelijällä itse asiassa moraalinen velvoite myydä suoraan käyttöön huippuhintoja edullisemmin, koska vastaavasti heikon hinnan aikana on saanut edes kevennetyksi varastoa, vaikka ei kovin paljon rahaa olisikaan saanut. Viimeksi 2018 joulun alla tarjotut hinnat olivat myös korkeat, 200+€ , toteutunut ohran hinta kuitenkin kesällä 2019 oli lähempänä 145 € . Oletin, että tuollainen tilanne on harvinainen yhteensattuma, että suoramyynnissä hinnat silti ovat tasaisemmat, väärin oletin. Lähinnä alhaisemmat, vain huippuhinnat leikkaantuvat, eivät pohjahinnat.

Viljan suorakauppaa on täälläkin ylistetty huomattavasti tehokkaampana markkinamuotona. Itsekin olen nyt muutaman vuoden ajan harjoitellut suoramyyntiä, ja olen havainnut kolme ongelmaa:

1. Maksutapahtumat, jotka suurilla viljaliikkeillä ovat itsestään selvät, eivät olekaan yhtä helpot viljelijöiden välisessä kaupassa. Myyjä toimii tavallaan pankkina, ilman korkokatetta. (Olisiko semmoinen edes pankki ?)
2. Viljan toimitukset ajoittuvat usein siihen aikaan, jolloin käyttöpäässä varastot ovat tyhjät, eli loppukesään. Varastoriskit ovat olemassa muiden riskien lisäksi, ja aikainen vuosi rukiin ja vehnän kanssa alkaa tunkea siilovarastoihin, kun vielä odotellaan noutoa.
3. Ns. markkinahintojen noustessa suoramyyntihinnat eivät voi maksukyvyn puutteessa nousta vastaavasti, jolloin myyjä jää eräänlaiseen kuiluun: lupaus toimituksesta sitoo, mutta hinnat eivät voi muodostua ulkopuolisten spekulanttien mukaan.

Nuo kolme kohtaa voisi kiteyttää niinkin, että viljanviljelijällä ovat omat ongelmansa ja riskinsä viljelyssä,
suorakauppatavassa lisäksi ostajan ongelmat ovat myös myyjän ongelmia.

Olen utelias, paljonko tilojen välisessä kaupassa käytetään hinnan kiinnityksiä, paljonko basis-hinnoittelua, vai onko kyse jostakin viiden vuoden keskihinnasta. Onko olemassa rahoitusmuotoa, joilla myyjän rahoitusriskiä voisi ulkoistaa ? Osamaksun vaatiminen etukäteen leimaa myyjän ikäväksi ihmiseksi. Isot viljaliikkeet (ainakaan Hankkija ja Lantmännen eivät halunneet lähteä takuurahoittajaksi) eivät välttämättä halua rahoittaa viljakauppaa tilojen välillä, ymmärrän senkin hyvin. Pankeilla ei taida olla kyseistä rahoitusmuotoa myöskään. Rehutehtaan rahoitus edellyttänee sopimussuhdetta ja luottopäätöstä tehtaan ja eläintilan välillä ?

Kyllä rehuviljan viljelyn motiivi suoraan käyttöön toimitettavaksi tätä tahtia vähenee, koska leipävehnä sekä rapsi on vuodesta toiseen tehnyt kauppansa, auto tulee hakemaan muitta mutkitta, ja tilityksen saa tarvittaessa myös samana vuonna.

-SS-

Ostajanlista on lyhyt ja ytimekäs.Hinta markkinatilaanteen mukaan,itse haettu,maksanut olen heti,vaikka ei ole tarvinnut,tämä takaa sen ettei tarvitse hakea kaikkia epäkurantteja viljaeriä.

Turha luoda mielikuvaa, jotta viljanviljelijän pitäisi nyt myydä markkinahintaa halvemmalla, ikään kuin myötätunnosta.
Jokainen muistaa, edellisen kerran kun ohra pikkaisen nousi, heti oli tuontihankkeitä hinnan laskemiseksi.
Turha kuvitella ettei olisi nytkin, jos jossain olisi, edes siedettävän hintaista.
Ja koko Eu-ajan, hintataso maassamme unioni halvinta.
Nyt pitää ottaa maksimaalinen hinta sieltä mistä saa, aivan varmasti ensisyksynä tilanne jo toinen.
Koko EU-aika viljanviljelijä opetettu, mitä se samassa veneessä istuminen tarkoittaa.

Turha luoda mielikuvaa, jotta viljanviljelijän pitäisi nyt myydä markkinahintaa halvemmalla, ikään kuin myötätunnosta.
Jokainen muistaa, edellisen kerran kun ohra pikkaisen nousi, heti oli tuontihankkeitä hinnan laskemiseksi.
Turha kuvitella ettei olisi nytkin, jos jossain olisi, edes siedettävän hintaista.
Ja koko Eu-ajan, hintataso maassamme unioni halvinta.
Nyt pitää ottaa maksimaalinen hinta sieltä mistä saa, aivan varmasti ensisyksynä tilanne jo toinen.
Koko EU-aika viljanviljelijä opetettu, mitä se samassa veneessä istuminen tarkoittaa.

Eikös se mtk:n valtuuskunnankin jäsen puhunut vasttakkainasettelun vaaroista. Kuitenkin mtk:n mielestä on väärin, jos viljasta pitäisi oikeasti maksaa jotain.

HkScanin mielestä vilja maksaa liikaa.

HkScanin mielestä vilja maksaa liikaa.

Apulannan sekä muiden panosten hinnat on niin korkealla, että  saa maksaa se vilja vuoden päästäkin yhtä paljon.