• Tavallinen aihe

Aihe viljan hinta  (Luettu 276306 kertaa)

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2805
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: viljan hinta
Ehkä mut edelleen vastasin tjussille mistä mielestäni johtuu viljanhinnoittelu suomessa. Niin kauan kun bisnesajattelu on vierasta yleistä hintojen nousua on turha odottaa. Asian voi ajatella myös toisinpäin eli kyseessä on kilpailu kuka myy halvimmalla sama kuin esimerkiksi yritysmaailmassa kilpailutetaan vaikka urakoita. Turha siinä on hirveästi ihmetellä miksei hinta nouse.

Yritysmaailmaan on se ero, että siellä tuollainen laskutaidoton yritys on aika nopeasti entinen yritys. Maataloudessa taas on ainakin kaksi juttua minkä vuoksi tilanne ei korjaudu. Tuet on toinen ja toinen on se että viljely vie aikaa melko vähän vuodesta. Siinä ehtii hyvin tekemään muitakin tuottavia hommia.
Viljan hinta ja tuet. Yhteiskunnan olisi kustannustehokasta maksaa sivutoimiviljelijöille vähän muita korkeampaakin tukea, niin viljan hinta voisi oikeasti laskea. Osa-aikahömppäilijät pistäisivät rahakasveille ja sivutoimitiloilla olisi peltokaupoissa parempi markkina-asetelma. Näin tuki tuottaisi sille asetetun tavoitteen eli halvan raaka-aineen teollisuudelle.
Juu periaatteessa näin. Samalla voidaan kaikki alkaa kasvissyöjiksi tai vaihtoehtoisesti syödä espanjalaista possua, brasilialaista nautaa ja thaimaalaista broileri, elukoita kun ei oikein sivutoimisena pidetä. Se että jos elukkatilat olisi sitten kokonaan erikseen ja peltotilat erikseen niin eipä tuokaan varmaan oikein ongelmitta toimisi. Esimerkkejä löytyy tosta parin vuoden takaa, eli 2018 kun viljan hinta korkea niin elukkatilojen olisi silti syötettävä ne elukat ja oma sato teki ainakin sen, että se raha ei virrannut ulos toki elukoiden hinta ei millään lailla kompensoinnut noussutta rehukulua. Jokainen muistaa varmaan myös 2017 syksyn joka oli märkä. Kolleegat valitteli, että eipä silloin tarvinut levitellä lietettä kuin omille pelloille, yksikään jyväjemmari ei ottanut lietevaunua pellolleen. Juu juu vuoden varastot jne. Totuus on vain se, että omapelto elukkatilalla on todella tärkeä asia. Mutta eihän siinä aletaan kasvissyöjiksi kaikki niin ei tarvitse tälläisiä asioita murehtia.

Lainaus
Viljan hinta ei nouse sillä, että korotetaan Suomessa hintaa. Viinaverojen kanssa tätä on yritetty ja aina alkaa virrata tuontia korvaamaan kallista kotimaista. Jos tuonti lisääntyy, niin hintaa joudutaan laskemaan kuitenkin ja johonkin se tavara on saatava menemään ja hyväksyttävä itämerivähennyskin vielä. Tukijärjestelmä lukitsee viljelyalan, joka markkinataloudessa vähenisi kysynnän vähetessä ja hintojen laskiessa, nyt niin ei käy. Isot sadot ja tehokkuus aiheuttaa myös hintojen laskupainetta eli tämä malli ei toimi koskaan bisnesajattelulla, koska kulutus ei voi kasvaa ja viljelyala ei voi supistua.
Plus että miksi kaupan ja teollisuuden tarvitsisi tehdä yhtään mitään kun tavaraa tulee silti myyntiin. Mä esitin tämän näkemyksen jo tossa aiemmin kun on vain paljon niitä viljelijöitä jotka myyvät aina tavaran samalle toimijalle hintoja kyselemättä jne. Lisäksi on sitten se porukka joka on ajanut itsensä sellaiseen taloudelliseen tilaan, että aina on myytävä kun lainanlyhennys ja/tai vuokranmaksu odottaa.

Green New Dealer

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 306
Vs: viljan hinta
jos ollaan rehellisiä, niin eipä viljelijällä ole oikein mitään keinoa vaikuttaa viljan hintaan. Määrällä tai laadulla voi saada jotain kauppaetua, mutta ei merkittävästi.

Maatalouden kustannuslaskenta laahaa vielä edellisellä vuosituhannella, eikä edes ammattilaiset osaa laskea tuotannon kannattavuutta oikein esim. KM:n mukana tulee kalenteri, jossa on näitä "neuvostoliiton aikaisia" laskuja. Kannattavuutta voidaan laskea kustannusperusteen lisäksi, myös markkina- tai tuottoperusteisesti. Jos lasketaan vain tuotantokustannuksia, niin sillä saadaan tilahinta, joka ei kohtaa markkinahintaa esim KM kalenterissa (s.155) rehuohran hinta 0,3€/kg (300€/tn). Näin laskettu kustannusperusteinen hinta on täysin turhaa laskemista, tonniakaan ei mene kaupaksi näin, miksi vaivautua edes laskemaan?

Ikea ottaa jakkaran myyntiin niin, että ensin määritetään jakkaran hinta esim 20€. Tekijät kehittelevät oman mallinsa jakkarasta, joka sopii tähän hintaluokkaan, suunnittelevat työn, raaka-aineen, koneet niin, että tulee mahdollisimman hyvä kahdenkympin jakkara, jolla päästään ikean markkinoille. Tämä on hyvä esimerkki markkinaperusteisesta hinnoittelusta, koska ikeassa tiedetään millä hinnalla jakkarat menevät parhaiten kaupaksi. Viljakaupassa tilanne on ihan sama, viljan hinta on jo syksyksi tiedossa, hinnan voi vaikka kiinnittää jo nyt. Nyt pitää vaan keksiä miten 168€:lla saa tonnin vehnää kipatuksi kaupan monttuun, samalla noudattaen tukiehtoja. Moni tila laskee nyt jo kannattavuutta näin, mutta toisilla katetuotto A ja B vaikka usein miinusmerkkisinä edelleen ohjaavat toimintaa :)

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11752
Vs: viljan hinta
Jos joku on tehnyt 15 eurolla jakkaroita ja velat ja muut maksut painavat päälle eikä ole muuta myytävää niin ne jakkarat joudutaan myymään vaikka kympillä että edes jostain saa rahaa. Ikealla on montaa sortimenttia myynnissä, jos jakkarat eivät käy kaupaksi niin tehdään sitten hyllyjä eikä niitä tarvitse alle tuotantokustannusten myydä, toisin kuin viljan kanssa, joko rahan-tai tilanpuute pakottaa joskus myymään tappiolaakin, tai sanoisin että useimmat myyvät viljansa tappiolla ja tuista sitten yritetään kattaa tappiot ja kustantaa eläminen..

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11186
  • Virolaista kiitos!
Vs: viljan hinta
Jos rehellisiä ollaan, niin Ikean hankintaketju pystyy laskemaan tuotantokustannuksen sentilleen oikein ja mikä tärkeintä ne laskelmat myös toimivat käytännössä, koska kustannusrakenne pysyy vakiona. Korkeintaan raaka-aineiden yms. hintoja on sidottu tiukasti eteenpäin.

Viljan hinnassa ei päästä parhaisiin tuottoihin käsiksi jo sen takia, ettei voi varmaksi sanoa puivansa leipäviljakelpoista vehnää. Varmuuden vuoksi hinnat on lyötävä kiinni rehuviljan tasolle. Myöskään kuivauskustannuksia ei pysty varmaksi ennakoimaan, voi olla paljon tai vähän. Kasvinsuojeluun joutuu laittamaan varmuuden vuoksi rahaa kiinni jne. Tuossa nyt jotain.

Kyllä tämä maanviljelys on niin omanlaistaan liiketoimintaa, ettei tässä normaalit lainalaisuudet päde. Tai pätee se, että niillä korteilla pelataan mitä on käytössä.

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11186
  • Virolaista kiitos!
Vs: viljan hinta
En jaksa syventyä noihin kaikkiin edellisiin, pitkiin sepustuksiin, mutta omasta mielestäni viljan hinta on ihan asiallisella tasolla. Vehnä on syksyn kuopan jälkeen noussut ylöspäin, niinkuin usein käy, sen noudattaessa maailmanmarkkinahintaa ja heilunnan vaikuttaessa nopeasti hintatasoon. Kaurabuumi pitää kauran hinnan korkealla ja rehutehtaiden taistellessa omasta osuudestaan nekin joutuvat maksamaan asiallisia hintoja. Ohra nyt on sellainen, että voisi olla parempikin tilanne, mutta ei kai kaikki voi olla koko ajan hyvällä tasolla. Mielestäni kaurassa toimii jo aika hyvin erilaiset laatuhyvitykset ja nyt Raisio on ottanut käyttöön toimitusaikakorvaukset. Taisi olla vuoden päähän keväälle peräti 7e/tonni. Tuolla makselee jo rahdin aika pitkälle.

Viljan hinta ei sinällään ole ongelma, vaan nämä suurimmat kustannukset eli apulanta ja polttoöljy. Niitä ei oikein pysty mitenkään ohittamaan.

ht

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2235
  • Pölhöjen pölhö
Vs: viljan hinta

Viljan hinta ei sinällään ole ongelma, vaan nämä suurimmat kustannukset eli apulanta ja polttoöljy. Niitä ei oikein pysty mitenkään ohittamaan.

Luomu ja hake..?

 ;D ;D ;D ;D
-ei kun nappi huuleen ja rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä...

Green New Dealer

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 306
Vs: viljan hinta
Kasvitilalla on yleensä kaksi tulolähdettä, myyntitulot ja tuet. Tuet tiedetään ja markkinahinnat ovat kiinteät aina myyntihetken mukaan. Tilan talouden kannalta merkittävin talousluku on kassavirta, jos pärjääminen vaatii tasaista positiivista kassavirtaa, niin myyntien jaksottamisella ei saada parasta hintaa koskaan. Miksi tarvitaan tasaista kassavirtaa, yleensä lainojen hoitamiseen ja elämiseen.

Jos tulopuolella ei voi tehdä juuri mitään, niin menopuolellahan ne muutokset on tehtävä, jos jotain yleensä pitää tehdä. Nyt viljan hinta on ihan hyvä, joten kuluvana kesänä on mahdollisuus tehdä hyvää tiliä. Kylmiksen mainitsema sää- tai satoriski on kyllä viljelijöille niin tuttu, ettei pari huonoa vuotta pitäisi keikuttaa kenenkään taloutta. Matkailu, lento ja etelän laskettelukeskukset tarvitsevat nyt kriisitukia :)

Mitäs se viljelijä tekee 11 kk vuodesta? Eikö elämiseen tule sieltä rahaa? Mihin ne rahat oikein menee?

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2408

Verottajan mukaan kuukaudessa on 22 työpäivää. 8 h tunnin työpäivien mukaan vuoden työtunnit ovat siis 176 h.

Nyt selvis siis sun ajatuksen kulku.

Larppa

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 158
  • Pohjalta on hyvä ponnistaa!

Vaihda nyt jo levyä. Pistät ne töpselinenät teuras-auton kyytiin niin pääset sinäkin nauttimaan tästä sivutoimisen helposta elämästä.

Green New Dealer

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 306
Vs: viljan hinta
Mitäs se viljelijä tekee 11 kk vuodesta? Eikö elämiseen tule sieltä rahaa? Mihin ne rahat oikein menee?

Vaihda nyt jo levyä. Pistät ne töpselinenät teuras-auton kyytiin niin pääset sinäkin nauttimaan tästä sivutoimisen helposta elämästä.
Maataloustukien ei pitäisi olla "viljelijän palkkaa", silloinhan maataloustuotanto keskittyisi eniten työtunteja vaativiin tuotteisiin ja vilja vähän yli 100 pv kasvuajalla ei kiinnostaisi ketään. Karhisen raportti jo esitti tukien siirtämistä päätoimisille viljelijöille ja mitähän ne päätoimiset ovat? Näin eläintilat saisivat monopolin tuottaa myös pullajauhot, puurokaurat ja ruisleivän rukiin. Erittäin härski kaappausyritys, jääkö yritykseksi, aika näyttää. Onko kasvinviljelytilan paras ystävä sittenkin kokoomuslainen Helsingin kaupunginvaltuutettu, kun vaati maitoa kiellettäväksi :) :)

Sivuelinkeinoja on vuosikymmenet koitettu etsiä viljatiloille, mikä mahtaa olla tilanne nyt, monelle palkkatyö tai eläkeläisenä viljely sopii mainiosti.

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2805
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: viljan hinta
Kasvitilalla on yleensä kaksi tulolähdettä, myyntitulot ja tuet. Tuet tiedetään ja markkinahinnat ovat kiinteät aina myyntihetken mukaan. Tilan talouden kannalta merkittävin talousluku on kassavirta, jos pärjääminen vaatii tasaista positiivista kassavirtaa, niin myyntien jaksottamisella ei saada parasta hintaa koskaan. Miksi tarvitaan tasaista kassavirtaa, yleensä lainojen hoitamiseen ja elämiseen.

Jos tulopuolella ei voi tehdä juuri mitään, niin menopuolellahan ne muutokset on tehtävä, jos jotain yleensä pitää tehdä. Nyt viljan hinta on ihan hyvä, joten kuluvana kesänä on mahdollisuus tehdä hyvää tiliä. Kylmiksen mainitsema sää- tai satoriski on kyllä viljelijöille niin tuttu, ettei pari huonoa vuotta pitäisi keikuttaa kenenkään taloutta. Matkailu, lento ja etelän laskettelukeskukset tarvitsevat nyt kriisitukia :)
Mitäs se viljelijä tekee 11 kk vuodesta? Eikö elämiseen tule sieltä rahaa? Mihin ne rahat oikein menee?

Vaihda nyt jo levyä. Pistät ne töpselinenät teuras-auton kyytiin niin pääset sinäkin nauttimaan tästä sivutoimisen helposta elämästä.
Heti kun sivutoimijussit lopettaa viljan hinnasta narisemisen..  ;D

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2805
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: viljan hinta
Kasvitilalla on yleensä kaksi tulolähdettä, myyntitulot ja tuet. Tuet tiedetään ja markkinahinnat ovat kiinteät aina myyntihetken mukaan. Tilan talouden kannalta merkittävin talousluku on kassavirta, jos pärjääminen vaatii tasaista positiivista kassavirtaa, niin myyntien jaksottamisella ei saada parasta hintaa koskaan. Miksi tarvitaan tasaista kassavirtaa, yleensä lainojen hoitamiseen ja elämiseen.

Jos tulopuolella ei voi tehdä juuri mitään, niin menopuolellahan ne muutokset on tehtävä, jos jotain yleensä pitää tehdä. Nyt viljan hinta on ihan hyvä, joten kuluvana kesänä on mahdollisuus tehdä hyvää tiliä. Kylmiksen mainitsema sää- tai satoriski on kyllä viljelijöille niin tuttu, ettei pari huonoa vuotta pitäisi keikuttaa kenenkään taloutta. Matkailu, lento ja etelän laskettelukeskukset tarvitsevat nyt kriisitukia :)
Mitäs se viljelijä tekee 11 kk vuodesta? Eikö elämiseen tule sieltä rahaa? Mihin ne rahat oikein menee?

Verottajan mukaan kuukaudessa on 22 työpäivää. 8 h tunnin työpäivien mukaan vuoden työtunnit ovat siis 176 h.

Nyt selvis siis sun ajatuksen kulku.

Kyllä sitä nyt ollaan kovin välkkyä..
Aika moni sivutoiminen ainakin täällä meiiläpäin hoitaa vuoden viljelytyöt n. Kuukaudessa. Reilu viikko kylvöä, vajaa viikko ruiskuttelua ja pari viikkoa sadonkorjuuta. Joojoo onhan siinä tietysti muutakin mutta kaikki muut kyllä varmaan ymmärsi, jos ei niin se on sitten voi voi..
Paljos sulla sitten menee viljelyyn tunteja per hehtaari?

Rakkine

  • Vieras
Vs: viljan hinta
Eniten kyllä viljan hinnoista nillittää sivutoimiviljelijät, vaikka heille sillä on vähiten merkitystä, kun toimeentulo tulee kuitenkin muualta. Varsinkin nillitetään sitten, jos siankasvattaja ei suostu maksamaan vaadittua hintaa rehuohrakuormasta, niin suutuspäissään se viedään ja kipataan  hankkijan tai avenan siiloon, vaikka ne maksaisivat vielä vähemmän siitä, tärkeintä on kuitenkin tällä tavoin osoittaa mieltä sille siankasvattajalle, kun sillä on ne paremmat peltotuetkin.

Voi tätä sivutoimijussien katkeruuden määrää, mikä on tässäkin ketjussa tullut ilmi, on se hirmuista.  Katkeruutta korostaa se, että sivutoimijussi joutuu ne viljelyhommat tekemään iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla, joutuu ehkä ottamaan jopa palkatonta vapaata, kun se päätoiminen saa tehdä niitä aamusta iltaan, niin kuin  itselle parhiten sopii.

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2408
Vs: viljan hinta
Ethä sää ja101 oo avannu lainkaan ton kuukausimaajussin viljelyalaa. Jos ite et pysty yhtä nopeesti hoitelemaan vastaavaa alaa niin kattele peiliin äläkä agronetissä vingu ja vongu.