Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Fusion 2  (Luettu 40536 kertaa)

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Vs: Fusion 2
Montax säilispaalia sillä mäkkärillä keskimääräisesti tulee hehtaarilta ???

Aika kovia paalimääriä kuuluu ajettavat. Kertyy paljon hehtaareitakin vaikka usealle vuodelle jakaiskin.
Viime kesänä tein ittelle noin 3700 paalia karvan päälle 300 hehtaarilta, pääosin ykkössatoa, eli 12 rullaa keskimäärin ja hyviä kasvustoja (määrällisesti) kun suurin osa paalattiin vasta elokuussa sateisen heinäkuun jälkeen.

Aika tiukkaa kyllä tehdä ykkönen elokuussa  ;D   Tuntuu että heinäkuun alussa tehty hiehorehu oli jo sellaista tikkua että huh huh.

Minkä verran muuten tarvitaan muovitettuja paaleja että saa yhden vasikan (ja hiukan teuraseläinten lihaa sitten päälle) maailmalle? Eli millä vasikkamäärällä tuon 3700 voi jakaa?
Miten niin tiukkaa, ihan huippukelit oli elokuussa, niin aika leppoisaa oli paalata kuluvan ja tulevan talven eväät ja kuivikkeet. Sattuneesta syystä hoidan tilan pääosin yksin tulevan kesän kun renki armeijassa, niin täyty tehdä hommia vähän jo etukäteen, niin ei mene paniikiksi  :)  Voi sitten silputa ensi kesänä ison osan  ;)
Suht sopivaa tavaraa emoille, mutta runsaasta kuivituksesta johtuen siltikin ovat pikkusen ylikunnossa kun "laiduntavat" parhaimmat osat kuivituksestakin ja ruokintaa ei voi juuri rajoittaa kun sitten syövät kaikki kuivikkeet ja likaantuvat. Keskimäärin pari sataa ruokailijaa ja ruokitaan ympäri vuoden, kun laidunta vaan reilu kymppi jaloittelualueeksi ja tietty jonkin verran myydäänkin jopa lypsykarjatiloillekkin.

casseus

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 72
Vs: Fusion 2
Jokainen joutuu itse kantapään kautta kokemaan fusionin ennen kuin tajuaa sen... Kuinka helppoa sen paalirehun tekeminen voikaan olla. Itelle ei äkkiä tule toista konetta mieleen millä voi lähteä hyvin mielin urakoimaan 5000-10000 paalia kesässä yli 50 000 ajettuna.
Jos tahtoo hienoja ominaisuuksia niin ostaa niitä, mutta jos haluaa paaleja helposti ja luotettavasti niin toistaiseksi fusion on ainoa ratkaisu. I love it.
Näin juuri, tuli itsekin koettua muita merkkejä ensin  ;D Tyhmyydestä sakotetaan  :D :D
No itellä on nyt kolmas Fusion 2! Näillä kolmella on paalattu ehkä 35-40 t Paalia ja ostettavat varasoat teriä lukkunottamata on 0 euro! Ihan tosi ainoa kulu on ollut katkeneet terä! Fusion ykösestä meni muutamia teräakselin putkisokkia mutta nekin löyty varaosapussiasta! Näissä kakosissa on muistaakseni 12 milliset putkisokat ja niitä ei ole katkennut . Terät "joustaa" oon paalannut samalla lohkolla vikonin ja pulssin kans ja jos otetaan vaikka 12 tuntia niin mäkkäriä vastaan pitää olla 1,5 muun merkkistä paalainta että saadan yhtä monta ha päivä nippuun ja tämä on tosi! Muissa merkeissä kun tulee näköjään niitä 4 tunnin "huolto" taukoja aina sillon tälöin.. Monesti on agronic ajettu paali sisälle tehtaalle kuset housussa,  samalta lohkolta missä oon ollut paalaamassa!

versu213

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 516
  • Tuottajan asialla...
Vs: Fusion 2
Mul meni yks päivä harakoille mäkkin jälkiä siivotessa. Ei se polonen niellyt yöllä märkää ja sit satoikin pari seuraavaa päivää. Noukin tukossa vähän väliä niin
Kuskia alko väsyttää.

ei taija olla semmosta paalainta keksittykkään, mikä nielis märkää rikkapaskaa... ;D ;D

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI

claasilla on menny kaikki herneviljasoosia vaille märkänä.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4696
  • Savo savolaisille!
Vs: Fusion 2
Mul meni yks päivä harakoille mäkkin jälkiä siivotessa. Ei se polonen niellyt yöllä märkää ja sit satoikin pari seuraavaa päivää. Noukin tukossa vähän väliä niin
Kuskia alko väsyttää.

ei taija olla semmosta paalainta keksittykkään, mikä nielis märkää rikkapaskaa... ;D ;D

claasilla on menny kaikki herneviljasoosia vaille märkänä.

Comprima nieli hyvin sellaista vettävaluvaa syksyistä "höpöheinää". :)
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Fusion 2
Mul meni yks päivä harakoille mäkkin jälkiä siivotessa. Ei se polonen niellyt yöllä märkää ja sit satoikin pari seuraavaa päivää. Noukin tukossa vähän väliä niin
Kuskia alko väsyttää.

ei taija olla semmosta paalainta keksittykkään, mikä nielis märkää rikkapaskaa... ;D ;D

claasilla on menny kaikki herneviljasoosia vaille märkänä.

Comprima nieli hyvin sellaista vettävaluvaa syksyistä "höpöheinää". :)

Eli meinaatko että "paalaa millä paalaat, mutta claasilla ja kronella jatkaa siitä mihin muut jää!"?
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

John Ferguson

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1200

Ja sulkeisiin vielä (jahka remonteilta ehtii).  ;D ;)

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2710
Vs: Fusion 2
Isoja aloja paalataan.

80000 kpl/12 kpl/ha= 6700 ha

100000 kpl = 8300 ha

5000 kpl = 420 ha

10000 kpl  = 830 ha

Millai mahtaa päivä riittää vaikka kesällä valoisaa onkin. Kaikille tuskin D-arvo osuu optimiin tuskin edes viereen.

Opelmies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15580
Vs: Fusion 2
Isoja aloja paalataan.

80000 kpl/12 kpl/ha= 6700 ha

100000 kpl = 8300 ha

5000 kpl = 420 ha

10000 kpl  = 830 ha

Millai mahtaa päivä riittää vaikka kesällä valoisaa onkin. Kaikille tuskin D-arvo osuu optimiin tuskin edes viereen.

Älä kyseenalaista St. McHalen, paaliukkojen suojelijapyhimyksen saavutuksia. ;D
It ain't over till the fat lady sings

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2855
Vs: Fusion 2
Isoja aloja paalataan.

80000 kpl/12 kpl/ha= 6700 ha

100000 kpl = 8300 ha

5000 kpl = 420 ha

10000 kpl  = 830 ha

Millai mahtaa päivä riittää vaikka kesällä valoisaa onkin. Kaikille tuskin D-arvo osuu optimiin tuskin edes viereen.

Realisti ajoi muistaakseni parhaaseen vuorokauteen vajaa tuhat paalia mäkkärillä. Eli se 100 000 tulee jo kolmessa vuodessa kun reilu kuukauden päivät on kelejä.

Pitäisi ehkä kattaa rehusiilot varastoiksi ja vaihtaa ajosilppuri paalaimeen. 2 robon navetan ykkössatoon voisi mennä koko päivä mutta kakkonen ja kolmonen menisikin sitten jo nopeammin.

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2710
Vs: Fusion 2
Realisti ajoi muistaakseni parhaaseen vuorokauteen vajaa tuhat paalia mäkkärillä. Eli se 100 000 tulee jo kolmessa vuodessa kun reilu kuukauden päivät on kelejä.

Justjuu.

Vaikkapa 960 kpl /24 h = 40 paalia/tunti = 1,5 min/ paali. Ja tämä ilman taukoja (joita mäkkärillä ei muuten tullutkaan). 

Korjatkaa jos laskin väärin.

Schaiban väännössäkin kannattais joku roti pitää.

Viimeksi muokattu: 19.02.16 - klo:20:06 kirjoittanut ilkka

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Fusion 2
Isoja aloja paalataan.

80000 kpl/12 kpl/ha= 6700 ha

100000 kpl = 8300 ha

5000 kpl = 420 ha

10000 kpl  = 830 ha

Millai mahtaa päivä riittää vaikka kesällä valoisaa onkin. Kaikille tuskin D-arvo osuu optimiin tuskin edes viereen.

Realisti ajoi muistaakseni parhaaseen vuorokauteen vajaa tuhat paalia mäkkärillä. Eli se 100 000 tulee jo kolmessa vuodessa kun reilu kuukauden päivät on kelejä.

Pitäisi ehkä kattaa rehusiilot varastoiksi ja vaihtaa ajosilppuri paalaimeen. 2 robon navetan ykkössatoon voisi mennä koko päivä mutta kakkonen ja kolmonen menisikin sitten jo nopeammin.

Naapuri ajo yksikkö mchalella 40 paalia tuntiin. Eli jos ajaa  24 tuntia putkeen, niin teoriassa voi olla mahdollista. Epäilen kyllä kovasti tai sitten muovia ei pahemmin laiteta päälle. Alkaa nimittäin kääriän kapasiteetti tulemaan vastaan. Ne naapurin tekemät paalit punnittiin kerran 806 kiloa. Urakoitsija pääsi kronen muuttuvakammioisella 820 kiloon kun teki 150 paalin.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12199
  • Virolaista kiitos!
Vs: Fusion 2
Isoja aloja paalataan.

80000 kpl/12 kpl/ha= 6700 ha

100000 kpl = 8300 ha

5000 kpl = 420 ha

10000 kpl  = 830 ha

Millai mahtaa päivä riittää vaikka kesällä valoisaa onkin. Kaikille tuskin D-arvo osuu optimiin tuskin edes viereen.

Älä kyseenalaista St. McHalen, paaliukkojen suojelijapyhimyksen saavutuksia. ;D
"All McHale Caesar!!!"
https://www.youtube.com/watch?v=Fptue_EaMjw

+200

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4637
  • Paalauksen iloa
Vs: Fusion 2
Realisti ajoi muistaakseni parhaaseen vuorokauteen vajaa tuhat paalia mäkkärillä. Eli se 100 000 tulee jo kolmessa vuodessa kun reilu kuukauden päivät on kelejä.

Justjuu.

Vaikkapa 960 kpl /24 h = 40 paalia/tunti = 1,5 min/ paali. Ja tämä ilman taukoja (joita mäkkärillä ei muuten tullutkaan). 

Korjatkaa jos laskin väärin.

Schaiban väännössäkin kannattais joku roti pitää.
Joskus optimiolois on karhotettua saanu 50 paalta tunnis.
En tuota 1000\vrk pitäis mahdottomana,mutta itte en viitti.
500 paalta\vrk riittää mulle...

versu213

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 516
  • Tuottajan asialla...
Vs: Fusion 2
Mul meni yks päivä harakoille mäkkin jälkiä siivotessa. Ei se polonen niellyt yöllä märkää ja sit satoikin pari seuraavaa päivää. Noukin tukossa vähän väliä niin
Kuskia alko väsyttää.

ei taija olla semmosta paalainta keksittykkään, mikä nielis märkää rikkapaskaa... ;D ;D

claasilla on menny kaikki herneviljasoosia vaille märkänä.

Comprima nieli hyvin sellaista vettävaluvaa syksyistä "höpöheinää". :)

Eli meinaatko että "paalaa millä paalaat, mutta claasilla ja kronella jatkaa siitä mihin muut jää!"?

ja sillä rikkapaskalla tarkotin semmosta keltakukkamömmöä, jossa ei ole kortta ollenkaan.
haluaisin tulla kahtomaan ku semmmosta lyyään paaliin vesimärkänä! 8)