No nyt 4 viikkoa kylvöstä alkaa jokunen rypäs persianapiloita näkyä. Balmultra italianraiheinä kasvaa lähinnä riveissä ja on samanpituista kuin kevätvehnä; vaaleamman sävyistä vain. Hienosti on jo kolme ruusuketta matarassa. Classic SX ilman kiinnitettä varmaan tehoaakin täydellisesti.

Oikein valkoinen hiesu ei toiminut apilan eikä italoheinän kanssa. Tuo multaiseksi katsottava kohtakin orastui kunnolla lähinnä sivupyörän tallaamassa kohdassa; jyräpyörät eivät riitä tiivistämään riittävästi. Eli jyräys on tarpeellinen, jos vaikka ei velloisi tulva siinä mulloksella, niin kuin tänä keväänä. Milläs jyräät, milläs äestät kuorettumaa, kun kuoren alla kimmeltää vesi ?
Kerääjästä luovuttu rukiilla, pituus on 150 cm, millään ei pääse enää viskomaan. Erittäin tiheä luohon pohjaheinä on 20 cm korkeana siellä juuressa, valehtelemallahan sinne saisi nimitetyksi oivan kerääjäkasvin. Mutta ei ole ollut tapana puhua sontaa kellekään, ei edes valvontaviranomaisille.
Vähäinen kevätkyntökoe on ainoa, joka ei ole vielä kellastunut, vilja on orastunut mainiosti ja apilaa on todella tiheästi.
Ei aina ole näin hyvin, poikkeus vahvistaa kevätkynnön olennaisen paskuuden. Nyt rankkasateet painuvat alas ja kokkareiden välissä oli apilan hyvä juurtua.
No, syysvehnälle lisää koetta, ja valmistautuminen 1.10. kylvöihin. Tänä vuonna on lähes paras - ainakin halvin - syysvehnä lokakuun alussa kylvetty , TOS, ei ruiskutuksia, ei apulantoja, keväällä salpeetaria. Puhdas multa, ei likaruohoja. Nuo aine- ja työkustannukset plus tehostettu rikkaruoho-ohjelma, sekä yleinen keltaisuus syövät hyvinkin puoli tonnia satoa elokuun satotykistä. Tänä vuonna Puma Extra + Classic SX + Tomahawk + Sito ei tehonnut luohoon eikä pillikkeeseen. Viljaan teho oli voimakkaasti punertavankeltaiseksi värjääntynyt kuivunut lehdenkärki.
Kyllä kukkamullassa riittää 2 kg valkoapilaa mainiosti. Ei kyllä riitä ns. oikealla savimaalla, eli sellaisella, joka sitä kerääjää varsinaisesti tarvitsisikin. Erilliskylvö laahavantaalla lienee varmempi, sitten joutuu antautumaan vesiheinän ja mataran kanssa. Jos Basagraneja alkaa kokeilemaan, eivät harrastelijalle lähde ihan 50 eurollakaan ne aineet. Sama sitten antaa olla.
Tässä näkyy, että kerääjäkokeilut romuttavat sen kokemuksella opitun rytmin ongelmamaiden viljelyssä, ja käykin niin kuin joku joskus manasikin, että ei onnistu vilja, saati sitten kerääjäkään !
-SS-