Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Peltovuokra tilanne  (Luettu 583986 kertaa)

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5107
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Peltovuokra tilanne
Kun koko maataloussektorin toiminta on oikeasti tappiollista ilman tukia, ihan sama, mikä suuruuden ekonomia olisi kyseessä, vähiten kansantaloudellista tappiota tulee sen tuottamattoman pellon tukemisesta, varsinkin kun tehotuotannon panokset tulevat merkittävältä osaltaan ulkomailta. Tätä on Uuden Matematiikan opin saaneen peruskouluikäpolven vaikeata ymmärtää.

Suljettujen markkinoiden aikana valtion kustannus oli kaksinkertainen; piti pitää maanviljelijöiden elintaso palkansaajien mukana tavoitehinnoilla ja tuilla, ja samalla piti dumpata vientituilla ylijäämät ulkomaille.

-SS-

Oon miettinyt ihan samaa, jännä juttu että kaikki itseään fiksuna pitävätkään eivät tuota tunnu ymmärtävän.

Niin. Suhdehan on suurin piirtein sellainen, että meillä tarvitaan kaksi euroa tukea, että saadaan yhden euron arvoinen tuote markkinoilla. Meillä tuet suhteessa tuotannon arvoon ovat EUn ylivoimaisesti korkeimmat. Taloudellisesti ajateltuna ei mitään järkeä.

Toisaalta vielä vähemmän järkeä oli tukemisessa ennen EU-aikaa kun rajat olivat kiinni ja tavoitehintajärjestelmä voimassa. Siis tuossa, minkä -SS- tuossa nosti esiin. Se oli kuluttajille niin kallis systeemi, että ei ole tosikaan.

Niin meinaatteko sitä, että mitä enemmän tuettaisiin tuottamattomuutta niin sen kannattavampaa se olisi viljelijälle? Onko ajatus se että jäljelle jäävä tuotanto saisi oikean hinnan tuotteesta vai se että viljelijän kulut saataisiin alas kun ei tarvitsi tehdä mitään ja tuet vain tipahtaisivat tilille?
Kyliltä kuultua.... "maatalous vaatii välillä kovempaa ryyppäämistä"...

alpo10

  • Vieras
Vs: Peltovuokra tilanne
Kun koko maataloussektorin toiminta on oikeasti tappiollista ilman tukia, ihan sama, mikä suuruuden ekonomia olisi kyseessä, vähiten kansantaloudellista tappiota tulee sen tuottamattoman pellon tukemisesta, varsinkin kun tehotuotannon panokset tulevat merkittävältä osaltaan ulkomailta. Tätä on Uuden Matematiikan opin saaneen peruskouluikäpolven vaikeata ymmärtää.

Suljettujen markkinoiden aikana valtion kustannus oli kaksinkertainen; piti pitää maanviljelijöiden elintaso palkansaajien mukana tavoitehinnoilla ja tuilla, ja samalla piti dumpata vientituilla ylijäämät ulkomaille. Nyt koko EU:n alueella CAP-ratkaisussa ajateltiin, että kiinteä hehtaarituki, ilman arviointia , mitä siinä pellolla tehdään, riittäisi säätelemään tuotantoa, jos kaikki alkavat viljellä jotakin muotikasvia, niin hinnanlasku pitää siitä huolen, että innostus lopahtaa, aiheuttamatta ylimääräisiä kustannuksia tukipuolelle.

Tämän systeemin pilasi useissa maissa, myös Suomessa, tuotantoon sidotun tuen jääminen tietyille maataloussektoreille. Jos EU yrittikin poistaa niitä, tulivat jäsenvaltioiden omat kansalliset tukimuodot mukaan. Ympäristökorvausjärjestelmäkin tuli enemmän maankäytön tueksi kuin toimenpiteiden tueksi. Pinta-alatuet ilman korjuuvelvoitetta, ilman mitään pakollista kasvia, ne alun perin olisivat olleet valtioille ja EU:lle ennustettava kustannus maatalouden tukemisesta. EU:n budjetti itse asiassa on pysynyt laskusuunnassa, koska dumppauskustannus on jäänyt pois, interventiotakin aika vähän on käytetty.

Ainahan lobbarit ovat näissä systeemeissä mukana, että saisivat itselleen pienen lisätulon, pilaamalla kaikkien markkinat.

-SS-
Oon miettinyt ihan samaa, jännä juttu että kaikki itseään fiksuna pitävätkään eivät tuota tunnu ymmärtävän.
olosuhteet muuttuu ja laskimella pärjää toistaiseksi vielä mainiosti. Demokratian ja anarkian erottaa vain kolme ateriaa ja muutamassa päivässä tilanne voi muuttua täysin päälaelleen. Vakaassa tilanteessa, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä nälkäkuolemaa, ei ruuasta haluta yhtään ylimääräistä maksaa. Tukipolitiikka on maailmanlaajuista, joten toivetta nykytilanteen muuttumiseen sitä kautta ei ole näkyvissä. Jos joku näkee tuottamattoman pellon tukemisen kannattavimmaksi, niin pitää laskea mukaan jo taiteellisia tai muita rahassa mittaamattomia arvoja.

Suurimpana uhkana tälle nykymuotoiselle maataloudelle on, että eläinproteiinin vastiketta kyetään tuottamaan ilman paskahäntää. Tämmöistä keksintöä tehdään monissa yliopistoissa ja merkittäväksi asia tulee, kun tulos on enemmän kuin tutkijan kolmella sormella kannattelema pieni rasia. Jos orastavakin mahdollisuus olisi siihen että kaupungeissa voitaisiin tuottaa itsenäisesti myös tarvittava ravinto kokonaan, aiheuttaisi maaseudun elinkeinojen syöksykiidon. Kasvisruokavalio taitaa nykyisinkin tarvita vain neljänneksen peltoalasta. Äkkiä kaikki muuttuu, muutama vuosi sitten dieselautojen valmistus oli hyvä bisnes, nyt polttoaineella rahastus ja verotus kannattaa, sitten hetken niiden maahantuonti ja muutaman vuoden päästä dieselien romutuksella tekee tiliä.

maidontuottaja

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5521
  • 250k

Kriisitilanteeseen kannattaa varautua keräämällä itselleen varaston kuivamuonaa yms. pidemmäksi aikaa.

Huonostakin asiasta voi löytyä joskus jotain hyvää.

Agraaari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1022
Vs: Peltovuokra tilanne
ainakin talven ajaksi hehj no heh

Agraaari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1022
Vs: Peltovuokra tilanne
juu eiku maitomiäs et omillaan tääl ollaaan

optimisti

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1527
Vs: Peltovuokra tilanne
Miun pellot ryöstettiin! Keväällä juttelin vanhan isännän kanssa pellon laidalla vuokrista ja se sanoi "älä hätäile myöhemmin sitten". Puintiaikaan koitin jatkaa sopimusta ja isäntä heilautti vaan kättään ja sanoi "älä huoli katsotaan sitä sitten myöhemmin". Nyt salakavala vävypoika on päässyt ottamaan ohjat ja vanha isäntä on sivuutettu. Piti oikein lukea kahteen kertaan lehdestä kun omista pelloista oli tarjotaan vuokralle ilmoitus. Sanoivat toki ystävällisesti että olen edelleen tervetuloa tarjoamaan. Tarjosinkin ennätyssumman mutta jäin silti kolmanneksi.

Nyt olenkin 22 ha köyhempi ja lohkot mitä lähti oli parhaasta päästä vaikka oli luvattu suullinen jatko niin kauan kun vanha isäntä on elossa.

On tää homo laji kun yhtäkkiä aletaan pienviljelijää sortamaan. Lehdessä jeesustellaan että pitäisi saada nuoria allalle. Sitten kun olet alalla niin et saa peltoa mistään sen vertaa että pärjäisit pelkästään kasvinviljelyllä.
Vuokrauksen nurjapuoli.

Larppa

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 162
  • Pohjalta on hyvä ponnistaa!

Ei tänä päivänä pidäkään pärjätä pelkällä kasvinviljelyllä, jos siis tässä tarkoitetaan viljaa/öljykasvia/pavut yms yms viljelyä, ei erikoiskasvinviljelyä. Isokaan tila ei varmasti saa aikaa kulumaan kaikkiin kasvinviljelytöihin puolta vuotta enempää. Harvassa on tänä päivänä yrittäjät jotka puolen vuoden työnteolla itsensä pystyvät elättämään. Itse ainakin tykkään kun talvet saa tehdä muita töitä ja unohtaa maataistelun kokonaan muutamaksi kuukaudeksi.

Se joka pystyy itsensä pelkällä kasvinviljelyllä elättämään ympärivuotisesti on pelannut korttinsa aika hyvin  ;) ;)

Ripcord

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 243

Opelmies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15580
It ain't over till the fat lady sings

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19871
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Peltovuokra tilanne
Todennäköisesti kyse on yrityksestä kohtuullistaa omaa 400-500 euron tarjoustaan, kun on huomannut tai sivusta kuullut, että muut jättivät tarjouksensa sataseen tai siihen suuntaan. Näyttää vähän keksityltä ongelmalta.

Harmittaahan se tarjottu "ylihinta"  varmaan.

-SS-

bdr-529

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7460
Vs: Peltovuokra tilanne
 Kun hankkii sikaa säkissä niin on varauduttava yllätyksiin.
Mielipiteeni on voinut muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa.

Köyhä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 515
Vs: Peltovuokra tilanne
Todennäköisesti kyse on yrityksestä kohtuullistaa omaa 400-500 euron tarjoustaan, kun on huomannut tai sivusta kuullut, että muut jättivät tarjouksensa sataseen tai siihen suuntaan. Näyttää vähän keksityltä ongelmalta.

Harmittaahan se tarjottu "ylihinta"  varmaan.

-SS-
  Ei ole ekaa kertaa pappia kyydissä
https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=54&ved=2ahUKEwiO7bfazvHeAhXHhaYKHUisBuw4MhAWMAN6BAgDEAI&url=http%3A%2F%2Fwww.ypaja.fi%2Feasydata%2Fcustomers%2Fuusiypaja%2Ffiles%2FTekninen_ltk%2F2016%2Ftela_3_4.5.2016.pdf&usg=AOvVaw3O1GTyrAAVsQbf6l3WUe1_
Sivulla 20
Helppo se on eilinen sää ennustaa, mutta ennustappa huominen

AP120

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1283
Vs: Peltovuokra tilanne
Todennäköisesti kyse on yrityksestä kohtuullistaa omaa 400-500 euron tarjoustaan, kun on huomannut tai sivusta kuullut, että muut jättivät tarjouksensa sataseen tai siihen suuntaan. Näyttää vähän keksityltä ongelmalta.

Harmittaahan se tarjottu "ylihinta"  varmaan.

-SS-
  Ei ole ekaa kertaa pappia kyydissä
https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=54&ved=2ahUKEwiO7bfazvHeAhXHhaYKHUisBuw4MhAWMAN6BAgDEAI&url=http%3A%2F%2Fwww.ypaja.fi%2Feasydata%2Fcustomers%2Fuusiypaja%2Ffiles%2FTekninen_ltk%2F2016%2Ftela_3_4.5.2016.pdf&usg=AOvVaw3O1GTyrAAVsQbf6l3WUe1_
Sivulla 20

Aika kaukana 200-300e/ha vuokra hinnoista😲

alpo10

  • Vieras
Vs: Peltovuokra tilanne
Kun hankkii sikaa säkissä niin on varauduttava yllätyksiin.
omaa syytä on tietysti se, että menee tarjoamaan ja sekin, ettei se kevään torjunta onnistunut. Reklamointi tulee myöhässä, jos oletti että myrkytyksellä homma hoituu.

Onhan tässä kaupunki päästänyt edellisen vuokralaisen aika helpolla. Pahinta olisi se, että tässä on edellisen vuokrasopimuksen päättämisen yhteydessä jopa sovitu, että jätetään ongelma seuraavan vuokralaisen hoidettavaksi. No katuinsinööri on nyt sanansa sanonut...

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52000
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Peltovuokra tilanne
Asiaan sen enempää puuttumatta mutta, ei kyllä mitään sikoja olla säkissä ostettu.

Molempien paikkakuntien vuokramaat ovat itse kullekin tuttuja kaikkine juttuineen.......
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159