Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus  (Luettu 50461 kertaa)

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4696
  • Savo savolaisille!
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus

Pellon omistaja/vuokraaja se ei voi olla!
Miksi ei?

"Pysyvän nurmen mahdollinen ennallistamisvaatimus kulkee lohkon mukana esimerkiksi sukupolvenvaihdoksissa ja vuokralaisen vaihtuessa."

Eli tää on lohkoon sidottu juttu. Kyllä jos mun traktori on lainalla toisella ja toinen sen rikkoo ja sen arvo alenee normaalia enemmän, Niin se on velvollnen sen korjaamaan samaan kuntoon kuin se oli luovutettaessa.

Pellonvuokraajan olisi ollut mahdollista toimia siten, että velvoitetta ei olisi muodostunut.

"Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingon, jonka vuokralainen tahallisesti taikka laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan aiheuttaa kiinteistölle."

Tietenkin jos on elämässään tottunut siihen, että isä hoitaa nämä tämmöset jutut. Eikä itse tarvitse vastata taloudellisesti tekemisistään, niin on asiaa vaikea ymmärtää.

Onko Yodavaarin pellot vuokralla nurmitilalle, kun noin kivistää?  ???
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus

Pellon omistaja/vuokraaja se ei voi olla!
Miksi ei?

"Pysyvän nurmen mahdollinen ennallistamisvaatimus kulkee lohkon mukana esimerkiksi sukupolvenvaihdoksissa ja vuokralaisen vaihtuessa."

Eli tää on lohkoon sidottu juttu. Kyllä jos mun traktori on lainalla toisella ja toinen sen rikkoo ja sen arvo alenee normaalia enemmän, Niin se on velvollnen sen korjaamaan samaan kuntoon kuin se oli luovutettaessa.

Pellonvuokraajan olisi ollut mahdollista toimia siten, että velvoitetta ei olisi muodostunut.

"Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingon, jonka vuokralainen tahallisesti taikka laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan aiheuttaa kiinteistölle."

Tietenkin jos on elämässään tottunut siihen, että isä hoitaa nämä tämmöset jutut. Eikä itse tarvitse vastata taloudellisesti tekemisistään, niin on asiaa vaikea ymmärtää.

Onko Yodavaarin pellot vuokralla nurmitilalle, kun noin kivistää?  ???

joppolonpoppoovaari olisi iloinen vain jos valtio keksisi periä lisää ajoneuvoveroa viimeisiltä 20 vuodelta takautuvasti. ;D
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

T-Bone

  • Vieras
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus

Pellon omistaja/vuokraaja se ei voi olla!
Miksi ei?

"Pysyvän nurmen mahdollinen ennallistamisvaatimus kulkee lohkon mukana esimerkiksi sukupolvenvaihdoksissa ja vuokralaisen vaihtuessa."

Eli tää on lohkoon sidottu juttu. Kyllä jos mun traktori on lainalla toisella ja toinen sen rikkoo ja sen arvo alenee normaalia enemmän, Niin se on velvollnen sen korjaamaan samaan kuntoon kuin se oli luovutettaessa.

Pellonvuokraajan olisi ollut mahdollista toimia siten, että velvoitetta ei olisi muodostunut.

"Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingon, jonka vuokralainen tahallisesti taikka laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan aiheuttaa kiinteistölle."

Tietenkin jos on elämässään tottunut siihen, että isä hoitaa nämä tämmöset jutut. Eikä itse tarvitse vastata taloudellisesti tekemisistään, niin on asiaa vaikea ymmärtää.

Onko Yodavaarin pellot vuokralla nurmitilalle, kun noin kivistää?  ???

Ei vuokrasopimusten perusteella kuitenkaan voi tulla takautuvaa korvausvelvollisuutta joka perustuisi nimenomaan tahalliseen laiminlyöntiin ,ellei sopimuksessa  ole mainintaa että nurmet on uudistettava 4 vuoden välein suojaviljalla.

Jos tämä asia jää ennalleen niin hallinto ei tule saamaan tästä kiitosta eikä eu-sopimusten pykälien taakse voi loputtomasti piiloutua menettämättä luottamusta lopullisesti.

Yodavaari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1471
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus
Onko Yodavaarin pellot vuokralla nurmitilalle, kun noin kivistää?  ???
Ei kyllä ne ihan itsellä on, vaikka väliin kasvaakin nurmea. Kyllä sitä voi myydä ihan pystykauppanakin.

Tuossa vain seuraillut mitä on tapahtunut ja mitä tulevan pitää. Jos ylöskaivetusta toimimattomasta liittymärummusta tehdään rikosilmoitus niin se on pientä tähän tulevaan verraatuna.

Ja kyllä se aika kovan väännön aiheuttaa jos on ostanut tai vuokrannut pellon kalliilla. Ja parin vuoden jurtin tai perunan viljelyn jälkeen tulee hallinnolta ukaasi, että tää on nyt pistettävä sanktion uhalla nurmelle.

Viimeksi muokattu: 23.01.15 - klo:14:11 kirjoittanut Yodavaari

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19860
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus
Panikointi tässä asiassa juuri ne pelätyt rajoitustoimet käynnistää. Kun mitään erikoista ei tapahtuisi, ei viiteala muuttuisi yli 5% ja kaikki voisivat elää tyytyväisenä niin kuin ennenkin. Nyt sitten kun kaikki hyökkäävät kyntämään, seuraavana syksynä havaitaan tämän 5% vähennyksen toteutuneen, jolloin ennallistamisvelvoitteet laukeavat.

Niinhän Natura 2000-rajoituksiakin markkinoitiin, ei mitään estä juu käyttöä, mutta jotakin pientä sitten kuitenkin.

-SS-

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9597

Mutta ei kait noita "pysyviä nurmia" vielä ennen ole laskettu, ensikeväänä ensimmäistä kertaa ... Joten kun te muut saatte summan mahdollisimman pieneksi , niin tulevaisuudessa se taas nousee ja mä saan silloin lopettaa nurmien viljelyn, koska pysyvät nurmet ovat lisääntyneet viite vuodesta  ;)

2012 taitaa olla jokin viitevuosi.

Ja semmoisia ikinurmia kun vajaat viisi vuotta sitten
tullut viljelyyn, varmaan on niissä tapauksissa ollut
aavistus ja intuitio, tai kädestäennustajan käynti,
että siis tämähän ei ole ollut kaikille yllätys, mutta
useimmille kuitenkin.

-SS-

Viimeksi muokattu: 23.01.15 - klo:15:56 kirjoittanut -SS-

Yodavaari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1471
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus
Tonne hallinnon ohjelmaan tulee tämmönen automaatti.

Lohko luetaan vuonna 2015 pysyväksi nurmeksi, jos se on ollut yhtäjaksoisesti nurmella vuodet 2010–2014 ja se ilmoitetaan nurmena myös vuonna 2015. - ja tästä eteenpäin viiden vuoden raja jos rikkoutuu niin BING.

Verrokkivuotena tulee olemaan 2015, jos kokonaisala laskee yli 5% iskee ennaltamisvelvoitteet päälle.

Nää kaikki on hyväksytty joulukuussa 2013. Joten vähän myöhäistä mutina on

Lese

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 525
  • Proud to be a REDNECK
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus
"Heinä- ja nurmirehukasvit, joiden viljely on muodostanut yhtäjaksoisen viiden vuoden pysyvän nurmen viljelyn (eli lasketaan mukaan viiden vuoden tarkastelujaksoon) vuosina 2010–2014:

1-vuotiset kuivaheinä-, säilörehu- ja tuorerehunurmet

1-vuotiset laidunnurmet

1-vuotiset siemennurmet

Monivuot. kuivaheinä-, säilörehu- ja tuorerehunurmet

Monivuotiset laidunnurmet

Monivuotiset siemennurmet

Pysyvä kuivah.,säilör., tuorer. (väh 5, alle10 v)

Pysyvä laidunnurmi (väh 5, alle 10 v)

Pysyvä laidun, ei sadonkorjuuvelvoitetta

Luonnonlaidun ja -niitty

Englanninraiheinänsiemen, valvottu tuotanto

Italianraiheinän (westerw.) siemen, valv. tuotanto

Ruokonadan siemen, valvottu tuotanto

Timotein siemen, valvottu tuotanto

Nurminadan siemen, valvottu tuotanto

Hakamaa, avoin

Viherkesanto

Erityistukisopimusala, pysyvä laidun"

Viherlannoitusnurmea tuossa ei mainita....
Miks Vesa myy ja te ette?

T-Bone

  • Vieras
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus
Miten tämä 2010 -2014 jakso nyt oikein lasketaan ? Sehän sisältää joka tapauksessa  5 kasvukautta nurmea joka kyllä viljelyssä ainakin tarkoittaa sitä että 2014 korjatut nurmisadot ovat jo 5 vuotisia ? Kansankielessä ilmaistuna  viidennen kertainen nurmi   tai heinämaa .

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19860
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus
Tonne hallinnon ohjelmaan tulee tämmönen automaatti.

Lohko luetaan vuonna 2015 pysyväksi nurmeksi, jos se on ollut yhtäjaksoisesti nurmella vuodet 2010–2014 ja se ilmoitetaan nurmena myös vuonna 2015. - ja tästä eteenpäin viiden vuoden raja jos rikkoutuu niin BING.

Verrokkivuotena tulee olemaan 2015, jos kokonaisala laskee yli 5% iskee ennaltamisvelvoitteet päälle.

Nää kaikki on hyväksytty joulukuussa 2013. Joten vähän myöhäistä mutina on

Eihän taida olla ollut pysyviä laitumia kellään vuonna 2012 ?
Alkuperäisessä Mavin viherryttämisohjeissa oli:

"Pysyvän nurmen viiteosuus
Viiteosuus lasketaan jakamalla pysyvän nurmen ala maatalousmaan kokonaisalalla.
Pysyvän nurmen ala tarkoittaa viljelijöiden vuonna 2012 ilmoittaman pysyvänä laitumena olevan maan
ja vuonna 2015 ilmoittaman sellaisen pysyvän nurmen jota ei ole ilmoitettu pysyväksi laitumeksi vuonna 2012,
alojen summaa. Pysyvän nurmen viiteosuus voidaan laskea vuoden 2015 jälkeen uudelleen,
mikäli esimerkiksi luomuala lisääntyy merkittävästi."

-SS-

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19860
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus
Edit: eli pysyviä laitumia on ilmoitettu 16000 ha, joista noin 10% on vakio peltomaalla:

http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/141202_pysyva_nurmi.html

"Pysyvän laitumen säilyttämisvaatimus säilyy vielä vuonna 2015 maataloustukien
täydentävissä ehdoissa. Vuonna 2014 pysyvän laitumen määrä laski Suomessa yli
viisi prosenttia, joten EU-asetuksen perusteella käyttöön
joudutaan ottamaan ennakkolupamenettely."

Muu kuin nurmenviljely ilman perustukea ja LFA sekä viherryttämistukea, saati
ympäristökorvausta, se taitaa olla kohtalo miesmuistin ajan nurmena olleille lohkoille ?
Kai niillä markkinoita on karjatalousalueilla vielä, ja luomuviljelijöille ?

-SS-

T-Bone

  • Vieras
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus
Täytyy laittaa tärkeimpiin laidunlohkoihin joku osa viljalle omalle kasvulohkolle kun tuota pysyvää laidunta ei kai ole kuin navetan ympärys . Pakko kiertää pysyvän nurmen määritelmää niillä lohkoilla joilla voi olla vaikka erikoisviljelyssä jatkajalle mahdollisuutta. Sadetusmahdollisuus kun on 40% pinta-alaa ja vanha kalustokin varastoituna . On vaan toimittava niin ettei tule suljetuksi mahdollisuuksia pois.

Ruiskupena

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 99
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus
Nyhän mä sen hokasin. 2010-2014 on 5v nurmena olleilla täyttyny jo, eli ihan sama mitä 2015 ilmoittaa niin ne on jo pysyviänurmia. Vaikka keväällä kyntäis tai suorakylväis viljalle.  :'(  Myöhäistä.

Viimeksi muokattu: 23.01.15 - klo:22:49 kirjoittanut Ruiskupena

Herra Heinamaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4632
Vs: Pysyvän nurmen säilyttämisvaatimus
T-Bonelle pisteet tästä.

Asia ei todellakaan ole yksiselitteinen ja harmiton. Voi joillain tiloilla
olla, mutta joillekin asia voi aiheuttaa todellista harmia tulevaisuudessa.

"Ei metsiä suojella rahalla, ne kaadetaan moottorisahalla" lauloi Freud, Marx, Engels & Jung jo 80-luvulla.

Viherryttäminen aiheuttaa lisää maahiukkasia veistöön (fosforia).
Tällä pysyvien nurmien pykalällä on sama vaikutus.