Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe vuokrapellot  (Luettu 17419 kertaa)

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: vuokrapellot
50% voi olla VLN:ää ja 15% LHP:tä. Ilmoittaa ensimäisen vuoden nurmet VLN1 roisen VLN2 ja käyttää komantena vuonna säilörehu1 ja sitten laittaa LHP:lle pariksi vuodeksi. Tuoolla konstilla ei tarvii kuin yhtenä vuonna 5 kerätä sato ja tuet juoksee. Muistaa vain VLN ja LHP pellot niittää kerran pari kesässä niittää maahan.
Tästä päästäänkin siihen, että maanomistaja sanoo vuokrasopimuksen irti kun peltoa ei viljellä kunnolla.

E: Kaura suojaviljana toimii hyvänä täyterehuna silloin tällöin lehmillä joten sen menekki ei ole kovin suurta, mutta on kuitenkin käyttökelpoista ja koska meillä pitää ajatella paljon maisemallisiakin arvoja, niin hyvin kasvava kaura näyttää paremmalta kuin pari kuukautta kasvuunlähtöään empivä puhdas nurmi. Mielestäni varsinkin luomussa kaikki nurmet pitäisi perustaa viljan alle.

Oikeastaan tuon voit perustella maan kasvukunnon parantamisella ja silloin vuokrasopimuksen irtisanominen on laiton ilman pätevää syytä!
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52003
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: vuokrapellot
ne on tän vuoden kuivaa heinää-mitehä kukaan ei nyt oikein tajuu tätä juttua-
Kyllä tajuaa mutta keskusteluaihe on jo laajentunut huomattavasti aloittamastasi.

On se helppoa siellä tundra tukien alueella kun on varaa paalata rehuakin pellon laitaan mätänemään. .
Meinaatko että pitäisi jättää sato korjaamatta ja kärsiä tukisanktioista ???
No miun mielestä joku on mennyt jo aikaisemmin vikaan jos rehualaa on niin paljon että ylimäääräiset rehut voi hylätä pellon laitaan. Ja miun laskuopin mukaan tuollainen kun on vielä helvetin kallista, tosin tuo selittää sen miksi paalirehua pidetään yleisestikin kalliina ;D
No mitä siellä sitten pitäis kasvattaa? Riistapeltoja ym. kun ei voi rajattomasti laittaa.
Kaura toimii suojaviljana ja se maksaa itsensä käytännössä takaisin puhtaampana nurmena.

50% voi olla VLN:ää ja 15% LHP:tä. Ilmoittaa ensimäisen vuoden nurmet VLN1 roisen VLN2 ja käyttää komantena vuonna säilörehu1 ja sitten laittaa LHP:lle pariksi vuodeksi. Tuoolla konstilla ei tarvii kuin yhtenä vuonna 5 kerätä sato ja tuet juoksee. Muistaa vain VLN ja LHP pellot niittää kerran pari kesässä niittää maahan.

Koskas sää sen paskan sinne suttaat jos 4 vuotta on sato keräämättä? Vai raivaatko aina sen verran uutta peltoa?
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8353
Vs: vuokrapellot
Eikö vanhoja paaleja saa säilyttää 5v ajan pellon reunassa ja sitten vasta aletaan leikkaamaan pinta-alaa?
Kun paalit paalataan tullee myös paalien alta sato korjattua, eli sinävuonna on ihan satokasvilla. Seuraavana vuonna jos ala ylittää aarin pitää ilmoittaa tilapäisesti viljelemättömänä. Tilapäisesti viljelemätöntä ei saa olla samassa paikassa kahta vuotta peräkkäin, eli kolmantena vuonna pitäisi ilmoittaa viljelemättömänä ja tuo alue lohkosta putoaa tukien ulkopuolelle.
Täällä etelässä kalliin pellon alueella ja alhaisen litratuen alueella joutuu tuotantopanokset käyttämään aikapaljon tarkemmin.  ::)
Mystinen kesälaatumies

Tästä saakin oivan aasinsillan C-alueen tukiin. Mun mielestä menee aika hukkaan sekä tuki että sapuska tuolla pelillä. :o

50%+15%=65%! 100%-65%=35%! Paska ajetaan tuolle 35%! ::)

Ja pinta-ala oli?

JD6630

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5502

No ei muuta kuin tänne vaan rikastumaan.

Vaikka tämä onkin tälläinen kultakaivos, niin silti tilat lopettavat sitä tahtia että peltoa tarjotaan joka suunnasta vaikka raivioitakaan ei ole, aika outoa ???

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4696
  • Savo savolaisille!
Vs: vuokrapellot
50% voi olla VLN:ää ja 15% LHP:tä. Ilmoittaa ensimäisen vuoden nurmet VLN1 roisen VLN2 ja käyttää komantena vuonna säilörehu1 ja sitten laittaa LHP:lle pariksi vuodeksi. Tuoolla konstilla ei tarvii kuin yhtenä vuonna 5 kerätä sato ja tuet juoksee. Muistaa vain VLN ja LHP pellot niittää kerran pari kesässä niittää maahan.
Tästä päästäänkin siihen, että maanomistaja sanoo vuokrasopimuksen irti kun peltoa ei viljellä kunnolla.

E: Kaura suojaviljana toimii hyvänä täyterehuna silloin tällöin lehmillä joten sen menekki ei ole kovin suurta, mutta on kuitenkin käyttökelpoista ja koska meillä pitää ajatella paljon maisemallisiakin arvoja, niin hyvin kasvava kaura näyttää paremmalta kuin pari kuukautta kasvuunlähtöään empivä puhdas nurmi. Mielestäni varsinkin luomussa kaikki nurmet pitäisi perustaa viljan alle.

Kuinkas ne 4 vuotta pellonreunassa märäntyneet paalit parantaa maisemallisia arvoja? ::)
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52003
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: vuokrapellot
Eikö vanhoja paaleja saa säilyttää 5v ajan pellon reunassa ja sitten vasta aletaan leikkaamaan pinta-alaa?
Kun paalit paalataan tullee myös paalien alta sato korjattua, eli sinävuonna on ihan satokasvilla. Seuraavana vuonna jos ala ylittää aarin pitää ilmoittaa tilapäisesti viljelemättömänä. Tilapäisesti viljelemätöntä ei saa olla samassa paikassa kahta vuotta peräkkäin, eli kolmantena vuonna pitäisi ilmoittaa viljelemättömänä ja tuo alue lohkosta putoaa tukien ulkopuolelle.
Täällä etelässä kalliin pellon alueella ja alhaisen litratuen alueella joutuu tuotantopanokset käyttämään aikapaljon tarkemmin.  ::)

Tästä saakin oivan aasinsillan C-alueen tukiin. Mun mielestä menee aika hukkaan sekä tuki että sapuska tuolla pelillä. :o
No ei muuta kuin tänne vaan rikastumaan.

Vaikka tämä onkin tälläinen kultakaivos, niin silti tilat lopettavat sitä tahtia että peltoa tarjotaan joka suunnasta vaikka raivioitakaan ei ole, aika outoa ???

Jos teiän seudun perinteinen viljelytapa on tuota ku tässä on saatu lukea niin ei ihme ettei mikään kannata. :o

Ettehän te pärjäis täällä kahta vuotta enempää. :o 
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: vuokrapellot
ne on tän vuoden kuivaa heinää-mitehä kukaan ei nyt oikein tajuu tätä juttua-
Kyllä tajuaa mutta keskusteluaihe on jo laajentunut huomattavasti aloittamastasi.

On se helppoa siellä tundra tukien alueella kun on varaa paalata rehuakin pellon laitaan mätänemään. .
Meinaatko että pitäisi jättää sato korjaamatta ja kärsiä tukisanktioista ???
No miun mielestä joku on mennyt jo aikaisemmin vikaan jos rehualaa on niin paljon että ylimäääräiset rehut voi hylätä pellon laitaan. Ja miun laskuopin mukaan tuollainen kun on vielä helvetin kallista, tosin tuo selittää sen miksi paalirehua pidetään yleisestikin kalliina ;D
No mitä siellä sitten pitäis kasvattaa? Riistapeltoja ym. kun ei voi rajattomasti laittaa.
Kaura toimii suojaviljana ja se maksaa itsensä käytännössä takaisin puhtaampana nurmena.

50% voi olla VLN:ää ja 15% LHP:tä. Ilmoittaa ensimäisen vuoden nurmet VLN1 roisen VLN2 ja käyttää komantena vuonna säilörehu1 ja sitten laittaa LHP:lle pariksi vuodeksi. Tuoolla konstilla ei tarvii kuin yhtenä vuonna 5 kerätä sato ja tuet juoksee. Muistaa vain VLN ja LHP pellot niittää kerran pari kesässä niittää maahan.

Koskas sää sen paskan sinne suttaat jos 4 vuotta on sato keräämättä? Vai raivaatko aina sen verran uutta peltoa?

50%+15%=65%! 100%-65%=35%! Paska ajetaan tuolle 35%! ::)

Ja pinta-ala oli?

100%+65%+35%=200%
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52003
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: vuokrapellot
ne on tän vuoden kuivaa heinää-mitehä kukaan ei nyt oikein tajuu tätä juttua-
Kyllä tajuaa mutta keskusteluaihe on jo laajentunut huomattavasti aloittamastasi.

On se helppoa siellä tundra tukien alueella kun on varaa paalata rehuakin pellon laitaan mätänemään. .
Meinaatko että pitäisi jättää sato korjaamatta ja kärsiä tukisanktioista ???
No miun mielestä joku on mennyt jo aikaisemmin vikaan jos rehualaa on niin paljon että ylimäääräiset rehut voi hylätä pellon laitaan. Ja miun laskuopin mukaan tuollainen kun on vielä helvetin kallista, tosin tuo selittää sen miksi paalirehua pidetään yleisestikin kalliina ;D
No mitä siellä sitten pitäis kasvattaa? Riistapeltoja ym. kun ei voi rajattomasti laittaa.
Kaura toimii suojaviljana ja se maksaa itsensä käytännössä takaisin puhtaampana nurmena.

50% voi olla VLN:ää ja 15% LHP:tä. Ilmoittaa ensimäisen vuoden nurmet VLN1 roisen VLN2 ja käyttää komantena vuonna säilörehu1 ja sitten laittaa LHP:lle pariksi vuodeksi. Tuoolla konstilla ei tarvii kuin yhtenä vuonna 5 kerätä sato ja tuet juoksee. Muistaa vain VLN ja LHP pellot niittää kerran pari kesässä niittää maahan.

Koskas sää sen paskan sinne suttaat jos 4 vuotta on sato keräämättä? Vai raivaatko aina sen verran uutta peltoa?

50%+15%=65%! 100%-65%=35%! Paska ajetaan tuolle 35%! ::)

Ja pinta-ala oli?

100%+65%+35%=200%

Ja eläinmäärä oli?
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

JD6630

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5502
Vs: vuokrapellot
50% voi olla VLN:ää ja 15% LHP:tä. Ilmoittaa ensimäisen vuoden nurmet VLN1 roisen VLN2 ja käyttää komantena vuonna säilörehu1 ja sitten laittaa LHP:lle pariksi vuodeksi. Tuoolla konstilla ei tarvii kuin yhtenä vuonna 5 kerätä sato ja tuet juoksee. Muistaa vain VLN ja LHP pellot niittää kerran pari kesässä niittää maahan.
Tästä päästäänkin siihen, että maanomistaja sanoo vuokrasopimuksen irti kun peltoa ei viljellä kunnolla.

E: Kaura suojaviljana toimii hyvänä täyterehuna silloin tällöin lehmillä joten sen menekki ei ole kovin suurta, mutta on kuitenkin käyttökelpoista ja koska meillä pitää ajatella paljon maisemallisiakin arvoja, niin hyvin kasvava kaura näyttää paremmalta kuin pari kuukautta kasvuunlähtöään empivä puhdas nurmi. Mielestäni varsinkin luomussa kaikki nurmet pitäisi perustaa viljan alle.

Kuinkas ne 4 vuotta pellonreunassa märäntyneet paalit parantaa maisemallisia arvoja? ::)
Ne ei oikeastaan paljon vanhene 4 vuodessa, varsinkaan kaurapaalit, lisäksi ne on aina siellä kauimmaisessa nurkassa pihapiiristä. Ja kuten sanoin, niitä ei paljoa jää, että ei niitä ihan jokaisen lohkon nurkassa ole.

Ja kyllä noita vanhoja paaleja voi ihan hyvin syöttää esimerkiksi villisioille.

Jos teiän seudun perinteinen viljelytapa on tuota ku tässä on saatu lukea niin ei ihme ettei mikään kannata. :o

Ettehän te pärjäis täällä kahta vuotta enempää. :o
Jaa että menojen pienentäminen vrt. tuloihin on typerää?
Ilmankos sä jaksatkin aina itkeä toisten uusista koneista jne. :-\

Viimeksi muokattu: 20.07.14 - klo:20:34 kirjoittanut JD6630

Valtteri

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 247
Vs: vuokrapellot
Kuinkas ne 4 vuotta pellonreunassa märäntyneet paalit parantaa maisemallisia arvoja? ::)
[/quote]

Maisemalliset arvot voivat olla katsojasta riippumatta vähän kyseenalaiset. Mutta ajatellaanpa yli-ylivuotisten paalien eliöstöä. Nämä eliöt tarvitsevat vanhoja paaleja elääkseen. Näitä eliöitä ei ole kukaan ilmeisesti vielä ilmoittanut puolustavansa. Lantakasat pellolla vähenee ja niissä elävien eliöiden elinympäristöt vähenee samaan tahtiin. Maailma muuttuu ja nyt on uusi elinympäristö. Vanhat mätänevät paalit  :-\ 

ht

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2521
  • Etelä-Karjala
Vs: vuokrapellot

Ettehän te pärjäis täällä kahta vuotta enempää. :o

Et sinäkään pärjäis tuolla Lapissa, en tosin minäkään...  :o
-ei kun nappi huuleen ja rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä...

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52003
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: vuokrapellot

Ettehän te pärjäis täällä kahta vuotta enempää. :o

Et sinäkään pärjäis tuolla Lapissa, en tosin minäkään...  :o

En ainakaan paikallisten maatalous ja matikkaopilla. :o