Kävin direktiivipäiväksi työturvallisuuskorttikurssin. Toi ilmi lisää maailman menoa.
Työturvallisuuden parantaminen on kaikkien etu. Se on päivän selvää.
Ennen kurssia luulin, että siellä käydään läpi turvallisuutta parantavia tekijöitä, tekniikkaa/teknologiaa, käytännön esimerkkejä jokapäiväiseen työhön.
Erehdyin.
Suuri osa kurssista opeteltiin vastuun siirtämistä erilaisten byrokraattisten komponenttien avulla. Eli mitkä paperit pitää hakea miltäkin luukulta, jotta vastuu saadaan siirrettyä loppujen lopuksi toimitusjohtajalle ja viime kädessä vakuutusyhtiöille.
OK. Asia alkoi hahmottumaan, kun sain tietää, että korttia ovat olleet kehittämässä vakuutusyhtiöt, teolliset tahot ja ammattiyhdistysjärjestöt.
Eli pyhä kabinettisopimus. Ottaen huomioon, että läpihuutojuttuna suoritettu kurssikoe ja siitä saatava työturvallisuuskortti on lain edessä vapaaehtoinen, käytäntö on aivan jotain muuta.
Harvassa suuressa yhtiössä/tehtaassa on työturvallisuuskortti vapaaehtoinen. Aliurakoitsijoillakin esim. metsässä, jokaiselta ukolta vaaditaan tämä kortti. Muuten yhtiöt eivät tee sopimuksia.
Kabinettisopimuksessa työnantajat vaativat kaikilta kortin, sen seurauksena vakuutusyhtiöt pudottavat vakuutusmaksuja. Työntekijöille kortin kustantaa työnantaja, eikä yksilön työturvallisuusvastuita aleta lakiin vaatia. Vakuutusyhtiöt saavat uuden porsaanreiän pudottaa vakuutuskorvauksia, jos joku byrokratiakohta ei olekaan mennyt by the book. Toiminta työllistää kouluttajia ja valtio saa verotuloja kustantaakseen sosiaalimenoja.
Kaikki hyötyy. PAITSI...
PK sektorilla työntekijän palkkauskynnys nousee yhä enemmän. Sitä kautta työpaikkojen määrä ei nouse. Sitten ihmetellään harmaata taloutta. Byrokratia tappaa muuallakin kuin maataloudessa.
Okei, suhteessa tapaturmakuolemat ovat vähentyneet, kuitenkin vain lain määräämien toimien johdosta. Silti Suomi on keski tasoa euroopassa tapaturmien määrissä. Saattaisiko vastuusta laillisesti luopuminen olla yksi syy. Kun yksittäinen työntekijä ei ole vastuussa tapaturmista, niin aina löytyy niitä välinpitämättömiä henkilöitä. Asenneilmapiiri. Ei kuulu mulle, ei oo mun hommia. Siivoojat on sitä varten.
Pahin kärsijä on tietenkin itse työturvallisuus. Jos kerran työturvallisuuskortti on todettu aivan välttämättömäksi ja ihmeentekijäksi, niin miksei sitten valtio hommaa kaikille ilmaiseksi tätä läpyskää? Vai onko se sittenkin vaan kylmää bisnestä?
Montakohan ihmishenkeä säästettäisiin tupakan kieltämisellä?...
On vain yksi oikea F-1 moottori.
Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.