Nauta lehdessä oli kolumni tältä superjalostajalta, tästä hiehojen lypsättämisestä. Tässä nyt on kaksi koulukuntaa, eli ne jotka poi`ittavat hiehot nuorempina noin kaksivuotiaina ja ne jotka poi´ittavat hiehot melkein kolme vuotiaina.
Tämä nyt tuntui kuuluvan tuohon vanhempana poi`ittavaan ryhmään ja perusteli sitä paremmin lypsävillä ensikoilla.
Minulla on ollut käytössä nyt parikymmentä vuotta oma filosofia ja olen siitä kuullut paljon negatiivista, mutta itse olen ollut elinikäistuotoksiin tyytyväinen ja ennen kaikkea siihen elinikään.
Minä laitan hiehot sonnille vuoden ikäisenä ja yleensä poikivat siinä kaksi vuotiaana. Keskimäärin lypsävät ensikkokautena sen 20-30 kiloa päivässä ja 305 päivän tuotos pyörii siellä 6000-7500 tienoilla. Seuraavan siemennyksen siirrän sinne kolmeen kuukauteen, eli annetaan rauhassa toipua poikimisesta ja mahdolliset repeämät ja muut parantua. Tulevat poikkeuksetta tiineiksi melko hyvin ja seuraava kausi on ollut tuottoisampi. Onhan siellä joukossa toki heikompiakin, mutta en sen ensimmäisen kauden perusteella ole kovin herkästi sitä teurasautoa soitellut jos muuta vikaa ei ole ollut. Jos hieho nyt osottautuu todella heikoksi, niin sen sitten siemennytän kahden kuukauden kuluttua poikimisesta ja sitten panen umpeen, kun rupeaa oikein pahasti tippaliisa hermostuttamaan. Jos tilanne ei kohennu poikimalla, sitten kyllä kirves heilahtaa.
Säälihän on sairautta, mutta harmittaa se, kun on hiehon saanut lehmäksi ja sitten sieltä herahtaa se viisikiloa hikisen painimatsin jälkeen. Onneksi nämä ovat harvinaisia poikkeuksia, ettei aivan mene koko touhu hituralleen.
Olihan siinä juttu siitä lehmän koostakin. Sen perusteella nuoren isännän filosofia sai taas kannatusta. Eihän se lehmä koolla lypsä, vaan utareella. Ja hyötysuhde on pienellä parempi.