Kolmatta kautta valtuustossa ja toiset kuntaliitosneuvottelut menossa. Vielä en ole törmännyt valtuutettuun, joka olisi ollut suoraan kuntamme palkkalistoilla. Yksi lääkäri on kuntayhtymän palkoilla, mutta kestän sen, koska hän on fiksuimpia valtuutettujamme.
En ole myöskään vielä keksinyt, mitä ovat ne omat etuni, joita pystyisin valtuustossa ajamaan. No tietysti alempi veroprosentti, mutta se hyödyttäisi aika montaa muutakin itseni lisäksi.
Kokouspalkkiokin on niin vaatimaton, että paremmin tienaisin, kun en menisi kokoukseen. Toisaalta puolet valtuutetuista on eläkkeellä tai työttöminä, niin niiden osalta on tietysti tilanne toinen. Tämä porukka myös käyttää enemmän kunnallisia palveluja, joten pitäisikö rajata vaalikelpoisuus koskemaan vain ns. aktiiviväestöä (retorinen kysymys, toim huom.)?
Mitä sulle - mulle -politiikkaan tulee, en tiedä, missä kunnassa siitä olisi päästy eroon. Politiikka on kompromissien tekemistä jopa sellaisissa kunnissa, missä yhdellä puolueella on yksinkertainen enemmistö. Silloinkin käydään keskustelua tasolla - kun meidän kylältä vietiin koulu, niin kai edes katuvalot saadaan. Tai kun sosiaalitoimi on säästänyt tonnin, niin nyt on teknisen toimen vuoro. Tätä se on pienissä kunnissa ja isoissa kaupungeissa. Eikä niissä viimeksi mainituissa sen viisaampia valtuutettuja ole, vaikka pitäisi kyllä olla.
Jos meidänkin kuntaliitokset menevät läpi, niin tuloksena on 160 000 asukkaan kunta, jonka toisesta äärestä toiseen on 100 km matkaa. Kenellä työelämässä olevalla riittää aika perehtyä koko kunnan asioihin? Kenellä muulla riittää kapasiteetti? Virkamiesten ja ammattipoliitikkojen valta lisääntyy. Vaikka voihan se olla hyväkin.