Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe
  • Lukittu aihe

Aihe Mycoplasma Bovis  (Luettu 126445 kertaa)

KIELO

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 200
Vs: Mycoplasma Bovis
6 §

Jokainen eläinlääkärin ammattia harjoittava eläinlääkäri on velvollinen tekemään maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöosaston määräämät ilmoitukset eläintautien esiintymisestä sekä toimenpiteistään niiden ehkäisemiseksi ja vastustamiseksi.

7 §

Johtavana laitoksena tämän lain täytäntöönpanoon kuuluvien tutkimustehtävien suorittamisessa toimii valtion eläinlääketieteellinen laitos.

Edellä 1 momentissa mainittuja tehtäviä voivat suorittaa muutkin laitokset. Nämä laitokset ovat tällöin velvollisia noudattamaan valtion eläinlääketieteellisen laitoksen antamia ohjeita.

Todetun tai epäillyn eläintaudin johdosta suoritettavat toimenpiteet

8 §

Jos 5 §:ssä tarkoitettu eläinlääkäri epäilee tai toteaa eläimen sairastavan 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua eläintautia tai sellaista vakavaa tarttuvaa eläintautia, jota ei esiinny Suomessa, hänen on tarvittaessa tutkittava eläin. Mikäli se taudin toteamiseksi, hävittämiseksi tai leviämisen estämiseksi on tarpeen, hänen on annettujen määräysten ja ohjeiden mukaisesti rajoitettava taikka kiellettävä eläimen, eläimestä saatavien tuotteiden ja eläimestä peräisin olevien jätteiden luovuttaminen, huolehdittava eläimen ja alueen eristämisestä, eläimen kanssa kosketukseen joutuneiden esineiden ja tavaroiden desinfioinnista tai hävittämisestä sekä eläimen tappamisesta taikka ryhdyttävä muihin tarpeellisiin toimenpiteisiin. (21.8.1992/809)

Milloin muu kuin 1 momentissa tarkoitettu eläinlääkäri epäilee tai toteaa eläimen sairastavan 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua eläintautia tai sellaista vakavaa tarttuvaa eläintautia, jota ei esiinny Suomessa, hänen on ilmoitettava asiasta 5 §:ssä tarkoitetulle eläinlääkärille ja, jos kysymyksessä on helposti leviävä tai vaarallinen eläintauti, viipymättä suoritettava taudin leviämisen estämiseksi tarpeelliset toimenpiteet, kunnes 5 §:ssä tarkoitettu eläinlääkäri on ottanut asian hoitoonsa. (21.8.1992/809)

3 momentti on kumottu L:lla 21.8.1992/809.

Tarkempia määräyksiä tässä pykälässä tarkoitetuista toimenpiteistä antaa maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöosasto.

9 §

Jos eläimen omistaja tai haltija epäilee eläimen kuolleen tai sairastuneen 3 §:n 2 momentissa tarkoitettuun eläintautiin taikka sellaiseen vakavaan tarttuvaan eläintautiin, jota ei esiinny Suomessa, hänen on mahdollisuuksien mukaan eristettävä eläin, ilmoitettava asiasta 5 §:ssä tarkoitetulle eläinlääkärille sekä ryhdyttävä tämän määräyksestä taudin leviämisen estämiseksi ja taudin hävittämiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin. (21.8.1992/809)

Eläimen omistajan ja haltijan on annettava 5 §:ssä tarkoitetulle eläinlääkärille taudin alkuperän, laadun ja levinneisyyden selvittämiseksi tarpeelliset tiedot ja avustettava tarvittavan aputyövoiman hankkimisessa. Niin ikään hänen on suoritettava ne toimenpiteet, jotka 8 §:n nojalla määrätään hänen tehtäväkseen, samoin kuin alistuttava eläinlääkärin sanotun pykälän nojalla suorittamiin toimenpiteisiin.

10 § (28.4.2006/303)

Edellä 5 §:ssä tarkoitetun eläinlääkärin on tiedotettava 3 §:n 2 momentissa tarkoitetun eläintaudin tai sellaisen vakavan tarttuvan eläintaudin esiintymisestä, jota ei esiinny Suomessa, ja varotoimenpiteistä, jos se taudin leviämisen estämiseksi on tarpeellista. Tiedottaminen voi olla yleistä tai koskea vain tiettyä henkilöä tai ryhmää, kuten sellaisia eläimen omistajia, joiden eläimet ovat vaarassa sairastua samasta tartuntalähteestä.

Tarkempia säännöksiä tiedottamisesta annetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.

Eläintautien ennalta ehkäiseminen ja leviämisen estäminen sekä tautitilanteen selvittäminen (21.8.1992/809)

11 § (21.11.1997/1000)

11 § on kumottu L:lla 21.11.1997/1000.

12 § (28.4.2006/303)

Jos eläintaudin esiintymisestä tai leviämisestä voi aiheutua vaaraa ihmisten terveydelle, vakavaa vaaraa eläinten terveydelle taikka taloudellisia tappioita eläintuotannolle, eläintautien ennalta ehkäisemiseksi ja leviämisen estämiseksi sekä tautitilanteen selvittämiseksi voidaan:

1) määrätä eläimet tutkittaviksi, rokotettaviksi tai muutoin käsiteltäviksi taikka välttämättömistä syistä tapettaviksi;

2) määrätä eläintenpitoa koskevia välttämättömiä ehtoja, rajoituksia tai kieltoja;

3) määrätä eläinten kauppaa ja eläinten välitystä sekä niiden järjestämistä koskevia välttämättömiä ehtoja, rajoituksia tai kieltoja;

4) määrätä eläinnäyttelyitä ja -kilpailuja tai muita vastaavia tilaisuuksia koskevia välttämättömiä ehtoja, rajoituksia tai kieltoja;

5) määrätä eläinten lannan ja virtsan säilyttämistä, käsittelyä ja käyttöä koskevista välttämättömistä toimenpiteistä;

6) määrätä eläintenpitopaikoissa käytettävien varusteiden ja välineiden käytöstä sekä niiden välttämättömistä puhdistus- ja desinfiointitavoista;

7) määrätä välttämättömiä rajoituksia tai kieltoja henkilöiden käynneille eläintenpitopaikoissa;

8) määrätä välttämättömiä ehtoja, rajoituksia tai kieltoja, joita eläinten teurastusta harjoittavien laitosten sekä rehuja, eläimistä saatavia tuotteita tai eläimistä peräisin olevia jätteitä käsittelevien laitosten on toiminnassaan noudatettava;

9) määrätä välttämättömiä ehtoja, rajoituksia tai kieltoja, joita on noudatettava kuolleiden eläinten ja niiden osien sekä niistä peräisin olevien jätteiden sellaisessa käytössä, johon liittyy eläintautien leviämisen vaaraa; sekä

10) määrätä välttämättömiä ehtoja, rajoituksia tai kieltoja, joita on noudatettava luovutettaessa ja käytettäessä eläimistä peräisin olevaa ruokajätettä eläinten rehuksi.

Tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetuista toimenpiteistä, määräyksistä, kielloista, ehdoista ja rajoituksista annetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.

Yksittäistapauksessa päätöksen 1 momentissa tarkoitetuista toimenpiteistä, määräyksistä, kielloista, ehdoista ja rajoituksista tekee Elintarviketurvallisuusvirasto.

Maa- ja metsätalousministeriön 2 momentissa tarkoitetussa asetuksessa voidaan lisäksi säätää, että läänineläinlääkäri voi yksittäistapauksessa myöntää luvan poiketa mainitussa asetuksessa säädetyistä kielloista ja rajoituksista, jos voidaan varmistua siitä, että luvan kohteena oleva toiminta ei aiheuta eläintaudin leviämisen vaaraa. Tällöin asetuksessa on lisäksi annettava tarkemmat säännökset luvan myöntämisen edellytyksistä.

12 a § (21.8.1992/809)

Tämän lain toimeenpanoa ja valvontaa varten on 5 §:ssä tarkoitetulla eläinlääkärillä oikeus

navettapiika

  • Vieras
Vs: Mycoplasma Bovis
Jahas yhdenasianliike tekee veetimäisiä aloituksia. >:(
Kerroppas näin yksinkertaiselle akanläntällä, mitä ihmettä minä tällä tiedolla teen?
Aurinko paistaa helakasti ja tappaa koko ajan mycoplasma pöpöjä. ::)

Guarter

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1882
Vs: Mycoplasma Bovis
Mycoplasma Bovis on Talvivaarassa  ;D  ;D  ;D

Siellä noita valtuuksia tarvittaisiin  ;D  ;D

sjk

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1784
Vs: Mycoplasma Bovis
Jahas yhdenasianliike tekee veetimäisiä aloituksia. >:(
Kerroppas näin yksinkertaiselle akanläntällä, mitä ihmettä minä tällä tiedolla teen?
Aurinko paistaa helakasti ja tappaa koko ajan mycoplasma pöpöjä. ::)
Jos en ihan väärässä ole,Kielo yrittää sanoa sitä,asiat olisi voinut hoitaa paremminkin,tästä koituu vaaraa myös muille ja omistaja maksaa viulut.

KIELO

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 200
Vs: Mycoplasma Bovis
Jahas yhdenasianliike tekee veetimäisiä aloituksia. >:(
Kerroppas näin yksinkertaiselle akanläntällä, mitä ihmettä minä tällä tiedolla teen?
Aurinko paistaa helakasti ja tappaa koko ajan mycoplasma pöpöjä. ::)
Jos en ihan väärässä ole,Kielo yrittää sanoa sitä,asiat olisi voinut hoitaa paremminkin,tästä koituu vaaraa myös muille ja omistaja maksaa viulut.
JUURI NÄIN

KIELO

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 200
Vs: Mycoplasma Bovis
LAUSUNTO LUONNOKSISTA ELÄINTEN LÄÄKITSEMISTÄ KOSKEVIKSI ASETUKSIKSI   
Viite:   Lausuntopyyntö 27.1.2014;  197/14/2014 
Lausuntonaan Suomen Eläinlääkäriliitto ry toteaa seuraavaa:   
Yleistä: 
Eläinlääkäriliitto pitää hyvänä, että asetusluonnoksessa selvästi todetaan eläinlääkärin autonominen ammatti, että eläinlääkäri on sekä oikeutettu että velvollinen toteamaan eläimen sairauden ja määräämään sille itsenäisesti lääkityksen. 
Asetuksessa lääkkeiden käytöstä ja luovutuksesta todetaan, että hoidon on oltava eläinlääketieteellisesti perusteltua. Eläinlääkärin eläimille antama hoidon tulee aina olla tutkittuun tietoon perustuvaa. Tämän vuoksi liitto kannattaa muiden, kuin tieteellisesti tehokkaiksi todettujen aineiden (homeopaattisten valmisteiden) poistamista asetuksista. Homeopaattisilla valmisteilla ei ole todettu olevan vaikutusta eläimen hoidossa, joten nämä aineet tulisi jättää pois eläinlääkkeitä säätelevästä kansallisesta lainsäädännöstä. 
Yleisenä huomiona liitto toteaa, että eläinlääkkeiden käyttöä ja luovutusta ja erityisesti valtioneuvoston asetuksessa 1088/2002 määriteltyjä eläinlääkkeiden tuontia tulisi voida valvoa tehokkaammin.   
1. ASETUS ERÄIDEN LÄÄKEAINEIDEN KÄYTÖN KIELTÄMISESTÄ ELÄIMILLE
Eläinlääkäriliitolla ei ole asetusluonnokseen huomautettavaa.   
2. ASETUS LÄÄKKEIDEN KÄYTÖSTÄ JA LUOVUTUKSESTA ELÄINLÄÄKINNÄSSÄ
Liite 2 Lääkkeiden käyttö eläimille
Luku 1. kohta 3.
Tässä todetaan, että lääkkeitä ei saa käyttää eläimen suorituskyvyn … ylläpitämiseen. Kuitenkin eläinlääkinnässä on kovin yleistä, että eläimen suorituskykyä ylläpidetään lääkityksellä, kuten insuliinilla ja digoksiinilla. Asetusluonnoksessa ei liene tarkoitettu tällaista suorituskyvyn ylläpitoa ja siksi kohdan teksti tulisikin muotoilla uudelleen. 
Luku 1. kohta 9. 
Kohdasta tulisi käydä selvemmin ilmi, mitä luonnonvaraisia riistaeläimiä tässä tarkoitetaan. Mikäli näin ei voida menetellä, liitto ehdottaa, että kohta muotoiltaisiin seuraavasti: ”Jos luonnonvaraisia riistaeläimiä lääkitään, eläimet eivät varoajan sisällä saa joutua elintarvikeketjuun.”
Luku 5. kohta 4.
Liitto suhtautuu varauksellisesti poikkeuksiin, joita esitetään annettavaksi kolmannen ja neljännen polven kefalosporiineille. Liitto esittää kiellettäväksi neljännen polven kefalosporiinit eläinlääkinnässä poikkeuksetta. Kansanterveyden kannalta on parempi, että antibioottiresistentit mikrobit poistuvat kierrosta.
Liite 3 Lääkkeiden luovutus
Luku 1. kohta 3.
Liitto pitää tätä kohtaa erittäin tarpeellisena. Vain eläinlääkäri voi ja hänen tulee itsenäisesti päättää mitä lääkkeitä eläimen hoitoon käytetään ja luovutetaan. On tärkeätä, ettei autonomista ammattia yritetä säädellä ammattikunnan ulkopuolelta.
Kohtaan tulisi kuitenkin lisätä tilanne, jossa eläintä hoitava eläinlääkäri on esimerkiksi lomalla. Tällöin hoitava eläinlääkäri voisi valtuuttaa toisen eläinlääkärin luovuttamaan tarvittavan lääkkeen eläimen jatkohoitoon. 
Luku 1. kohta 5. 
Kohta on vaikeasti luettava ja lause on pitkä. Liitto esittää, että kohta voitaisiin muuttaa esim. seuraavasti: ”Jollei eläinlääkäri ole itse tutkinut eläintä tai eläimiä hän saa luovuttaa lääkkeitä eläimen omistajalle tai haltijalle eläimen hoitoa tai jatkohoitoa varten seuraavilla edellytyksillä. Eläinlääkäri tuntee hyvin eläimen terveydentilan, kyseisen eläinten pitopai- kan tai näistä tehtyjen laboratoriotutkimusten tulokset ja on varmistunut lääkityksen tar- peellisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta äskettäin tehdyllä käynnillä eläinten pito- paikkaan . 
Luku 1. kohta 6. 
Liitto esittää, että asetusluonnoksessa otettaisiin kantaa myös itsehoitolääkkeiden luovut- tamiseen.   
Luku 2. kohta 3. 
Liitto toteaa, että osan injektiona annettavien immunologisten valmisteiden luovuttaminen tulisi asetuksella kieltää. Seura- ja lemmikkieläinten immunologisten valmisteiden luovut- taminen tulee olla kiellettyä.   
Toiseksi viimeiseen ranskalaisen viivan kohtaan liitto esittää lisättäväksi ” yksinomaan ki- vun lievitykseen hevosille”. Tällöin esimerkiksi hevoselle annettava rauhoitus kengityksen yhteydessä olisi ainoastaan eläinlääkärin harkinnan mukaan mahdollista.   
Luku 3. kohta 1. 
Liitto esittää, että kohtaan lisätään sana: ”…vain ensimmäistä rokotuskertaa seuraaviin yksittäisten tuotanto eläinten uusintarokotuksiin”. 
Luku 4. kohta 1. 
Tässä asetusluonnoksen kohdassa on Eläinlääkäriliiton mielestä kohtuuttoman suuri lie- vennys rokotteiden luovuttamisessa siipikarjatiloille ja turkistarhoille. Näiltä pitopaikoilta ei edellytetä terveydenhuoltosopimusta eikä osallistumista säännölliseen eläinten tervey- denhuoltoon. Liitto pitää huolestuttavana uhkaa, että elävä rokoteviruskanta leviää hallit- semattomasti. 
Liite 4 Valtakunnallinen eläinten terveydenhuolto
Luku 2. kohta 1.
Liitto toteaa, että kohdassa mainituissa tilanteissa tulisi ensisijaisesti puuttua eläinten pito- olosuhteisiin.   
Kaikissa varalle luovutettavissa lääkeaineissa tulee erityisesti huomioida myös käyttäjän turvallisuus. Osa asetusluonnoksessa luovutettavaksi sallittavista aineista aiheuttaa osaamattomasti käytettynä käyttäjälle terveysvaaran. Eläinlääkäri tuntee koulutuksensa ansiosta lääkeaineiden haitat. Lisäksi eläinlääkäri on koulutettu käyttämään lääkeaineita asianmukaisesti ja varovasti.   
Liitto vastustaa sikojen immunologiseen kastraatioon tarkoitettujen valmisteiden luovutta- mista tuottajan käytettäväksi, ennen kuin saadaan lisää kattavaa tutkimustietoa immuno- kastraation vaikutuksesta sikojen käyttäytymiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin suomalaisissa sikalaolosuhteissa. Lisäksi Eläinlääkäriliitto vastustaa injisoitavien, loishää- töön tarkoitettujen valmisteiden luovuttamista varalle.”   
Luku 3. kohta 2.
Jotta eläinlääkäri voisi vastata eläinten terveydenhuollosta ja varmistua lääkkeiden käytön asianmukaisuudesta, tulisi terveydenhuoltokäyntien tiheys nautojen pitopaikoissa olla vä- hintään seuraava: - neljästi vuodessa, mikäli lypsylehmien määrä on alle 60 - kerran kuukaudessa, mikäli lypsylehmien määrä on 60-120 - joka toinen viikko, mikäli lypsylehmien määrä on 121-300 - joka viikko, mikäli lypsylehmien määrä on yli 300 Edellä mainituilla eläinmäärillä myös muiden eläinlääkärin tekemien toimenpiteiden, kuten sarvien poistojen, tiineystarkastusten ja ennaltaehkäisevien toimenpiteiden määrä pysyy kohtuullisena käyntiä kohden.   
Vasikkakasvattamoissa tulee jokainen kasvatuserä pystyä tarkastamaan vähintään ker- ran.   
Muissa nautojen pitopaikoissa, joissa on eri-ikäisiä nautoja, tulee käyntien määrä arvioida tapauskohtaisesti. Eläinten liikkuvuus pitopaikkaan ja sieltä edelleen on kovin erilaista ja kullekin pitopaikalle on voitava tehdä riskikartoitus. Jos eläimiä tuodaan pitopaikkoihin monesta eri paikasta ja eläimiä siirretään paljon, on myös voitava todeta, että tilalle ei voi- da tehdä kattavaa terveydenhuoltosuunnitelmaa. Tällöin tautitapaukset tulisi voida hoitaa ilman, että tilalle luovutettaisiin varalle lääkkeitä. 
 Liite 5 Tietojen antaminen eläinlääkärin käyttämistä ja luovuttamista lääkkeistä
Kohta 1.
Liitto katsoo, että on olennaista, että eläinlääkäri antaa tuottajalle kirjallisen selvityksen luovutettavista lääkkeistä välittömästi käynnillään. Tuottajan on merkittävä tiedot lääkityk- sestä kirjanpitoon mahdollisimman pian lääkkeiden tai lääkerehun annon jälkeen. Tällöin on myös olennaista, että varoajat ovat viipymättä eläinten omistajan tai haltijan tiedossa.   
3. ASETUS ELÄINLÄÄKÄRIN LÄÄKEKIRJANPIDOSTA 
8 § Lääkkeiden hankkimista, luovutusta ja hävittämistä koskea kirjanpito
Luovutettuja lääkkeitä koskevasta kirjanpidosta on käytävä ilmi…
2) eläimen ja eläinryhmän tunnistustiedot jne. Tähän olisi syytä lisätä menettely esimerkiksi sikojen ja porojen osalta, joilla ei ole yksilömerkintää.
Hävitettyjä lääkkeitä koskevasta kirjanpidosta…
Liitto esittää, että tämä kohta poistetaan. Koska käytetyistä lääkkeistä ei tehdä käyttömäärämerkintöjä, ei lääkkeen kulutusta pysty seuraamaan. Sen vuoksi on mahdotonta arvioida eri hävitettävien lääkkeiden määriä. Kyseessä on yleensä vajaat lääkepullot, joiden sisällön määrää ei pysty arvioimaan. Lisäksi asiakkaat tuovat eläinlääkärivastaanotoille hävitettäväksi käyttämiensä lääkkeiden ylijäämiä, jolloin eläinlääkärin ostamien ja hävittämien lääkkeiden määrät eivät täsmää.   
4. ASETUS TUOTANTOELÄINTEN LÄÄKITYKSESTÄ PIDETTÄVÄSTÄ KIRJANPIDOSTA
Eläinlääkäriliitto toteaa, että asetusluonnoksesta puuttuu sanktion mahdollisuus. Mikäli tuottaja ei toimi asetusluonnoksen mukaan, häntä ei sanktioida muutoin kuin täydentävien ehtojen tukien osalta. 
5. ASETUS ELÄINTEN LÄÄKINTSEMISESTÄ ANNETUN LAIN 22 §:N TARKOITTAMASTA LÄÄKEALAN TOIMJAN KIRJANPIDOSTA
Eläinlääkäriliitolla ei ole asetusluonnokseen huomautettavaa. 
Liitto toteaa vielä yleisenä huomiona, että lainsäädännössä tulee selvästi määritellä se, voiko eläinlääkärin luovuttamista ja käyttämistä lääkkeistä ottaa voittoa. Lisäksi tulisi määritellä, että lääkkeiden käyttö ja luovutus on osa eläinlääkintää.   
Muilta osin Suomen Eläinlääkäriliitto ry:llä ei ole asetusluonnokseen huomauttamista.

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9853
Vs: Mycoplasma Bovis
Ihan oikeasti musta tuntuu, että eläinlääkärit ja niiden tehtävien ja velvoitteiden kopiointi ei taida enää auttaa. Voihan se toki helpottaa, mutta kannattais ottaa jo yhteyttä ihan normaaliin terveydenhoitoonkin, sinne ihmispuolelle. Tai sitten vaan jutella ja jutella sellaisen kans joka jaksaa kuunnella , vaikka korvausta vastaan. Toivottavasti ne suurimmat solmut aukee ja näkee silmillä sen jälkeen jotain muuta kuin eläinlääkinnällistä lakitekstiä. Keväthän on tunnetusti vaikeaa aikaa  :(

KIELO

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 200
Vs: Mycoplasma Bovis
Maaliskuu 2014
Arvoisa tuottaja 
Maidon bakteerit 
Terveen lehmän utareessa muodostuneessa maidossa ei ole bakteereita. Niitä tulee maitoon ensimmäisen kerran vedinkanavassa. Maidon bakteereista suurin osa on pe- räisin eri pinnoilta (lypsylaitteisto, tilasäiliö, lehmän utare, vetimet). Myös lypsäjän henkilökohtaisella hygienialla on merkityksensä. Useilla tiloilla on ja on ollut syystä tai toisesta pitkittyneitä bakteeriongelmia. Siksi laitoin liitteeksi laatukäsikirjan si- vun 23 jotta kaikki voisivat miettiä tilannetta omalla tilalla ja samalla ennaltaehkäis- tä bakteerien syntymistä. 

Mycoblasma bovis 
Maidontuotantoalueeltamme on löytynyt M ycoblasma bovis . Koska M. bovis on muuntautumiskykyinen bakteeri, taudin havaitseminen on haasteellista. Oireita ovat mm. hengitystie-, utare-, nivel-, korva- ja silmätulehdukset, luomiset, kuume, silmä- ja sierainvuoto ja yskä.  M. bovis kehittää helposti antibioottiresistenssiä. Bakteerin ikäviin ominaisuuksiin kuuluu, että tartuntaa on käytännössä mahdoton hävittää eläinpopulaatiosta, johon se on kerran levinnyt. Tartunta voi levitä eläinryhmässä hiljaisesti ja aiheuttaa vaih- televia ja lieviä oireita, joten sen tuloa on vaikea havaita. M. bovis leviää eläimestä toiseen kosketuksessa, pisaratartuntana ja myös eläinten kanssa kosketuksessa ol- leiden esineiden/ihmisten välityksellä.  Suuri riski saada M. bovis tuotantoeläinyksikköön on eläinkauppa. Seuraavaksi suu- rimman riskin muodostavat tuotantoeläinyksikössä kävijät (etenkin eri tiloilla kier- tävät tai muuten eläinten kanssa tekemisissä olevat), ulkomaanmatkat, rehut ja haittaeläimet (villilinnut ja jyrsijät). Olkaa siis erittäin varovaisia! 

Aluehallintoviraston terveisiä 
Uusi eläintautilaki 441/2013 tuli voimaan 1.1.2014 tarkoitus ehkäistä ja vähentää eläintauteja, eläinten ja ihmisten terveyden suojaamiseksi, elintarvikkeiden turvalli- suuden varmistamiseksi, sekä kotieläinten tuotantoedellytysten turvaamiseksi.  Pitopaikasta vastuussa oleva toimija 7§ ”Pitopaikasta vastuussa oleva toimija on vel- vollinen huolehtimaan pitopaikan toimintaan nähden riittävistä menettelytavoista, joilla vastustettavien eläintautien (liite) leviämistä pitopaikkaan voidaan ennaltaeh- käistä. Jos pitopaikka on elintarvikelaissa tarkoitettu alkutuotantopaikka, toimijan tulee lisäksi laatia kirjallinen kuvaus menettelytavoista.”  Toimija ja muut eläinten kanssa tekemisissä olevat henkilöt ovat ilmoitusvelvollisia , kun epäillään tai todetaan jokin eläintauti. (liitteenä yhteystiedot tarttuvien tauti- tapausten ilmoittamista varten) 
E:\TT Maaliskuu 2014.docx 
Aluehallintovirasto haluaa tiedottaa ja muistuttaa tiloja maitotilojen hygieniatarkis- tuksista. Hygieniatarkastuksissa tarkastetaan lukuisia asioita, jotka koskevat muun muassa eläinten ja tilojen puhtautta, kirjanpitoa esimerkiksi maidon lämpötilan seu- rannasta ja eläinten lääkinnästä, omavalvonnan kuvausta, veden tutkimista sekä jät- teiden käsittelyä. Liitteenä lisätietoa ”Maidontuotantotilojen hygieniatarkastukset” 
Raaka- eli tinkimaidon luovutuksen lainsäädäntöön on tullut muutoksia tämän vuoden alussa. Liitteestä ”raakamaidon luovutus tilalta suoraan kuluttajalle” löydät lisätie- toa muutoksista.   
ELY-keskuksen terveiset 
ELY-keskus haluaa muistuttaa että, se valvoo kaikkia kalenterivuoden aikana palkki- oita/tukea hakevia tiloja. Lisätietoa liitteessä ”tiedote eläinvalvonnoista”

Guarter

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1882
Vs: Mycoplasma Bovis
Ja tämä kaikki suojelu ja byrokratia me tarvitaan pysyäksemme hengissä? Kyllä, kyseenalaistan. Aivot on siellä tilatasollakin, vaikka ei aina uskois kun näitäkin juttui lukee. Ihmeesti vanha kansakin hengissä pysy, aitoa maitoa juomalla ja kaloja raaputtelemalla karjakeittiön lattialla  ;D

TIEDE 3/2014 s.46 Bakteerien puute lihottaa ja sairastuttaa.

Kaikki yksipuolistaminen on pahasta ja liika hygienia. Johan on väläytelty pilleriä, josta ihminen saisi bakteereja ja viruksia aktivoimaan puolustusjärjestelmää, no haloo!

Useiden eläinlajien yhteiselo ja mahdollinen yhteislaidunnus on hyvästä, mikään tietty bakteeri, loinen, virus ei pääse vahvistumaan kuten näissä hygienian pyhätöissä, jossa monokulttuuri kukoistaa.

Tuo ternimaidon kuumennus on semmoista skebeliä, että en niele totuutena noita tutkimuksia, en mitenkään. Sekö ihminen on viisaampi tuossakin asiassa kuin luonto?

Tuo lakiteksti eläinlääkärien valtuuksista pöyristyttää, jotain rotia sentään, ihan ihmisinä pidän tuonkin ammattikunnan jäseniä ja erehtyväisinä, että minkälaiset sanktiot tulee lääkärille, joka tekee virheen?  >:(

Olisko innovaatioita kellään  ;D lähiruuan ja yrittämisen ja kehittämisen puolesta?



taapero

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 137
Vs: Mycoplasma Bovis
Hei Kielo :) Kuinka sinä voit? Ei kait mycoplasma vie 6-0 voittoa sinusta. Malta ottaa välillä lomaa ja ajatella jotain muutakin, ELÄ ja TOTEUTA UNELMIASI :)
terveisin taapero

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Mycoplasma Bovis
Hei Kielo :) Kuinka sinä voit? Ei kait mycoplasma vie 6-0 voittoa sinusta. Malta ottaa välillä lomaa ja ajatella jotain muutakin, ELÄ ja TOTEUTA UNELMIASI :)
terveisin taapero
Tämä oli hienosti sanottu :)
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

KIELO

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 200
Vs: Mycoplasma Bovis
Hei Kielo :) Kuinka sinä voit? Ei kait mycoplasma vie 6-0 voittoa sinusta. Malta ottaa välillä lomaa ja ajatella jotain muutakin, ELÄ ja TOTEUTA UNELMIASI :)
terveisin taapero
Mikähän se pahan tappais. Eli hengissä ollaan. Olen vaan aatellut sivistää lakipykälillä muitakin maanviljelijöitä että tietäisivät mitä oikeuksia maanviljelijöillä on  (kylläkin niitä oikeuksia on vähän ja ne oikeudet ovat tiukassa taistella)Mutta periksi ei anneta vaikka välillä käydään kontallaankin ;D

sjk

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1784
Vs: Mycoplasma Bovis
Hei Kielo :) Kuinka sinä voit? Ei kait mycoplasma vie 6-0 voittoa sinusta. Malta ottaa välillä lomaa ja ajatella jotain muutakin, ELÄ ja TOTEUTA UNELMIASI :)
terveisin taapero
Mikähän se pahan tappais. Eli hengissä ollaan. Olen vaan aatellut sivistää lakipykälillä muitakin maanviljelijöitä että tietäisivät mitä oikeuksia maanviljelijöillä on  (kylläkin niitä oikeuksia on vähän ja ne oikeudet ovat tiukassa taistella)Mutta periksi ei anneta vaikka välillä käydään kontallaankin ;D
Taapero puhuu kokemuksella.

KIELO

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 200
Vs: Mycoplasma Bovis
On se vaan mielenkiintoista seurailla noita viranomaisten touhuja. Sitten kun olet itse vaatimassa jotain mustaa valkoiselle se ei tunnu onnistuvan millään. Maanviljelijöiltä kyllä vaaditaan kaikki asiakirjat nähtäville  mutta kun tuo vaatimus muuttuu toisinpäin niin eipä nuilta tunnu saavan mitään irti vai ovatko huomanneet että on tullut tehtyä iso virhe. Ootteko ajatelleet sitä että jos yksi maanviljelijä antaa periksi jossain asiassa niin muutkin joutuvat antamaan periksi perässä ,koska virkamiehet voivat vedota aina siihen sitten tulevaisuudessa ;)