Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kevätkiireet alkaa  (Luettu 14232 kertaa)

Peltola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1408
Kevätkiireet alkaa
Moni aloittaa taas vähän intensiivisemmän jakson töissä koneiden kanssa. Osa väsyy öitä myöten ja vaarat kasvavat. On aika katsoa joku tractorcrash -video, miten ylisuuret kärryt ovat työntäneet vetokoneen mukkelismakkelis. Laitan yhden satunnaisen videon jotta voisimme ajatella tulevia haasteita ja varsinkin arvaamattomia tilanteita hieman ennalta. Itselleni olen yrittänyt teroittaa että kiire loppuu aina kun joutuu lähtemään kopista ulos jonkun yllättävän tilanteen takia. Onpa sitten kaatumassa tai upoksissa tai letku poikki ym. Ajatus mukaan että mitä kaikkea voi kydä ja mihin suuntaan on jännityksiä ja voimia liikkeellä milloinkin. Onko pyörivät koneet varmasti jo pysähtyneet ym. Ennakoivan ajattelun opettaminen omille lapsille ja uusille miehille on todella tärkeää.

Miettikääpä miten vanhempi mies on selvinnyt elämänsä tuohon asti kun vielä kattelee vaijeria voiman suuntaan. Jos kaivuri aiheuttaisi rajattoman voimansa sopivasti ja jotain särkyisi heppoisen autovinssin osista tulisi vaijerin mukana rissaa ja koukkua juurikin naamaan. Itse olen kerran nähnyt ketjun lentävän kaivurin koppia hipoen muutaman koneen mitan taaksepäin. Luojan kiitos hutista en halua nähdä samaa toista kertaa. Hitsatkaa vetolenkki aina eri puolelle kiinnikettä kuin koppi.  Jos Sinulla on vetolenkki kopin puolella käy heti rälläköimässä se irti.

http://www.youtube.com/watch?v=Y4koGkElcuw

Sori neuvova teksti, pysytään hengissä. Video jatko karusellia kannattaa myös pohtia.

Peltola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1408
Vs: Kevätkiireet alkaa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288559830927.html

Voi murhe. En tiennyt tästä kun kirjoitin äsken. Ajatukset syntyi kun ajattelin huomenna alkavaa tierumbaa ja kelirikon takia syntyneitä ruoppuja ja hyppyreitä.

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer

"Päivystävä palomestari ei osannut arvioida keskiviikkona, miten ja miksi traktori oli kaatunut katolleen maantieajossa. Se veti turman sattuessa peräkärryä. Tutkijalautakunta selvittää onnettomuuden yksityiskohtia ja syytä"

Syynä ei varmastikaan ollut ylinopeus tai kuljettajan varomattomuus  ???
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Kevätkiireet alkaa
Yli 50km/h vauhtia ja aisat maahan.... :o Tsiisus, siinä mennään eikä meinata. Kauhan lukitus auki ja kuopasta se pomppaa pois.

Näissä 50:n-malleissa olis hyvä laittaa turvavyön käyttä pakolliseksi.
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

vms1

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6759
  • Pitäisiköhän teksti edes joskus oikolukea.
Vs: Kevätkiireet alkaa
Ei tartte edes olla 50 askilla. Lumikauhaa ylitettäessä 40 vauhdissa voi lopputulema jo olla hyvin kohtalokas. Itseasiassa etutyökoneet on aika arvaamattomat jos ne jostain syystä pääsee irtoamaan. Yllätykseksi pidän hydraulisia työlaitelukituksia tästä syystä turvallisempina.
Älä usko sitä mitä agrosta luet, mutta muista kertoa se naapurille.

Hyvä jos puoletkaan totta.

Maataloudella on mahdollisuus tulla miljonääriksi.............

jos on miljardööri aloittaessa.

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.

Viimeksi muokattu: 24.04.13 - klo:19:06 kirjoittanut kantola

Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

zetor8045

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5568
Vs: Kevätkiireet alkaa
Ei tartte edes olla 50 askilla. Lumikauhaa ylitettäessä 40 vauhdissa voi lopputulema jo olla hyvin kohtalokas. Itseasiassa etutyökoneet on aika arvaamattomat jos ne jostain syystä pääsee irtoamaan. Yllätykseksi pidän hydraulisia työlaitelukituksia tästä syystä turvallisempina.
Kyllä on mukava tuo oikeasti toimiva mekaaninen kauhanlukitus saksalaisessa...   Quicken hydraulisten ja mekaanisten kanssa saa olla tarkkoina on meinaan monenmoista vikamahdollisuutta...  Milloin irtoo tapit tai ovat päässeet löystymään ja karkaamaan niin menevät poikki jne..

Niin siis hydraulisessa kauhanlukituksessa miellyttää että näkee hytistä oikeasti että tapit menee oikeaan paikkaan. Tätä eimekaanisessa ikinä näe vaan aina olettaan äänen perusteella että tapit meni paikkaan. Se on totta että rikkotapaukseessa työlaite lähtee irti mutta niin lähtee kaikissa tapauksissa.
Älä usko sitä mitä agrosta luet, mutta muista kertoa se naapurille.

Hyvä jos puoletkaan totta.

Maataloudella on mahdollisuus tulla miljonääriksi.............

jos on miljardööri aloittaessa.

zetor8045

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5568
Vs: Kevätkiireet alkaa
Ei tartte edes olla 50 askilla. Lumikauhaa ylitettäessä 40 vauhdissa voi lopputulema jo olla hyvin kohtalokas. Itseasiassa etutyökoneet on aika arvaamattomat jos ne jostain syystä pääsee irtoamaan. Yllätykseksi pidän hydraulisia työlaitelukituksia tästä syystä turvallisempina.
Kyllä on mukava tuo oikeasti toimiva mekaaninen kauhanlukitus saksalaisessa...   Quicken hydraulisten ja mekaanisten kanssa saa olla tarkkoina on meinaan monenmoista vikamahdollisuutta...  Milloin irtoo tapit tai ovat päässeet löystymään ja karkaamaan niin menevät poikki jne..

Niin siis hydraulisessa kauhanlukituksessa miellyttää että näkee hytistä oikeasti että tapit menee oikeaan paikkaan. Tätä eimekaanisessa ikinä näe vaan aina olettaan äänen perusteella että tapit meni paikkaan. Se on totta että rikkotapaukseessa työlaite lähtee irti mutta niin lähtee kaikissa tapauksissa.
Saksalaisessa on sekin hyvä puoli että näkee  ;)    Rikkotapaukset olis vähemmässä jos insinööri olis ajatellut aivoillaan kun se on ne kauhanlukituksen tapit tajunnut myös lukita kunnolla... Muutenkin ihme vivusto koko hässäkkä... Helpomaa vetästä kahvasta sovitteen kyljestä joka yksinkertaisuudessaan vetää kummatkin tapit samalla auki eikä ole yhtään niveltä jonka takia tappi ei varmasti menisi pohjaan...

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52004
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Kevätkiireet alkaa
Ei tartte edes olla 50 askilla. Lumikauhaa ylitettäessä 40 vauhdissa voi lopputulema jo olla hyvin kohtalokas. Itseasiassa etutyökoneet on aika arvaamattomat jos ne jostain syystä pääsee irtoamaan. Yllätykseksi pidän hydraulisia työlaitelukituksia tästä syystä turvallisempina.
Kyllä on mukava tuo oikeasti toimiva mekaaninen kauhanlukitus saksalaisessa...   Quicken hydraulisten ja mekaanisten kanssa saa olla tarkkoina on meinaan monenmoista vikamahdollisuutta...  Milloin irtoo tapit tai ovat päässeet löystymään ja karkaamaan niin menevät poikki jne..

Niin siis hydraulisessa kauhanlukituksessa miellyttää että näkee hytistä oikeasti että tapit menee oikeaan paikkaan. Tätä eimekaanisessa ikinä näe vaan aina olettaan äänen perusteella että tapit meni paikkaan. Se on totta että rikkotapaukseessa työlaite lähtee irti mutta niin lähtee kaikissa tapauksissa.
Et ole tosissas? :o
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

ktm87

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1909
Vs: Kevätkiireet alkaa
isme on selkee :)

vms1

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6759
  • Pitäisiköhän teksti edes joskus oikolukea.
Vs: Kevätkiireet alkaa
Niin siis mulle mekaaninen tarkoittaa näitä jossa täyttöliikkeellä lukitaan tapit. Tällöin kuuluu ääni tms mutta mitän tietoa ei ole että tapit menee oikeasti paikoilleen tai että kauha on oikeasti paikallaan.
Älä usko sitä mitä agrosta luet, mutta muista kertoa se naapurille.

Hyvä jos puoletkaan totta.

Maataloudella on mahdollisuus tulla miljonääriksi.............

jos on miljardööri aloittaessa.

zetor8045

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5568
Vs: Kevätkiireet alkaa
Niin siis mulle mekaaninen tarkoittaa näitä jossa täyttöliikkeellä lukitaan tapit. Tällöin kuuluu ääni tms mutta mitän tietoa ei ole että tapit menee oikeasti paikoilleen tai että kauha on oikeasti paikallaan.
Kyllä mä nostan sen mekaanisella tai hydraulisella lukolla olevan kuormaajan sen verran ylös että näen että ovat korvakkeet oikeassa paikassaan.. Siinä sitten lykkään lukon kiinni hydraulisesti tai mekaanista kallistan siinä että lukko napsahtaa kiinni.. Kokoajan näen kummassakin että menevätkö tapit paikoilleen...

Juu, noin se tehdään. Lukitus täytyy tarkistaa eikä pelkästään luottaa tuuriin.
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

vms1

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6759
  • Pitäisiköhän teksti edes joskus oikolukea.
Vs: Kevätkiireet alkaa
Niin mulla ei ole tietoa enempää kuin ismestä, kuikasta ja avantista ja nissä kaikissa ei ne tappeja kun ne menevät paikoilleen. Kuikan hydraulisessa taas kauhan asento voi olla sellainen että tapit näkee että ne oikeasti kulkee kauhan reikien läpi ja sitten paikoilleen. voi olla jossain että varustelevy jää näkyviin täyttöliikkeessä.