Viisausopin lajit on: kaukoviisaus, jota on minulla hyvin paljon. Mitä se on? Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät. Tätä lajia on harvalle suotu. Jolla sitä on, niin pitäkööt hyvänään!
Mutta tässä lajissa on kaksi pahaa vikaa; asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla. Joka arvaa ottaa nämäkin huomioon, sen valametti kiertää kesälöpölläkin talvipakkasella...
Sitten on teoreettinen viisaus, jota on agronetissä ja vaikka missä. Siinä kesälöpö kuvitellaan talvilöpöksi ja poltto-aineen suodattimet vaihdetuksi vaikkei näin olekaan, sitten ihimetellähän kun tuloo kätösiin kylmä saharakintahien jäätyes suodattimen kylykehen.
Teoreettinen viisaus on kaukoviisauden veljenpoika, mutta linssi on vaivaisempi...
Käytännön viisaus on sitä, kun vanha kalttopääkettu juosta hipsuttelee rämeellä ja astuu omiin jälkiinsä. Mutta polulla voi olla ketunrauta... Vaan jos on lisäksi hyvä vainu, niin varmasti pärjää, paitsi apilas, joka menee mielellään lankaan, vaikka se on huonosti laitettu, vaan ei Repen käsialaa.
Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus, sillä alalla saahaan eniten aikaan. Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvitellaan esiintulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi paras kesälöpöä talavella lämmittää. Tässä lajissa on agron keskustelijat viisaimmillaan... Jälkiviisaan silmä on somassa aurinkoa näkemättömässä paikassa, se kahtoo taaksepäin...