Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Massikoista ja Fendteistä Valmetteja.  (Luettu 45270 kertaa)

nilihaara

  • Vieras
Vs: Massikoista ja Fendteistä Valmetteja.
No kopista kai sitä malliakin ajettiin, vitsi vitsi...
Onko noissa nykymoottoreissa oikeasti hirveitä eroja, esim löpönkulutus?

Hyvähän se on jotta kotimaassa toimiva tehdas saa töitä.
On hyvä, on hyvä, mutta valmetin laatuvaihtelut ovat muita isommat ja siksi varikkokäyntejä tulee runsaasti, vaikka hellissä käsissä saattavat kulkea yhtäjaksoisestikin.  Sama suomalainen kansanperinne laatupuolella löytyy ruusenleeviläisistä. Pehmeistä materiaaleista niputetaan laite, jota sitten korjaillaan koko vehkeen elinkaari moneen kertaan samoista kohdista. Varaosat yhtä pehmeitä.
   Tuhannen tunnin jälkeen ei ruusunlevi kestä yhtään täyttä sataa tuntia ilman päivän kestävää remonttia, Minusta tuhat tuntia on liian lyhyt kestoikä ensimmäiseen peruskorjaukseen. Kun ei saa edes kunnon sulattohintaa kun on meltoraudasta tehty.

HYS HYS!!!

Mun sampoolle ei oo kukaan muistanu sitä kertoa. Paree ettei kerrokkaan. Edellisellä meni 1500h kahdella puinnin keskeyttäneellä vialla. Toki jotakin hihnoja, tyhjennyksen ketju ja muutama laakeri vaihdettiin ennakoivasti. Nykyises vajaa tuhat ja yks laakeriremppa pellolla tehty.
  Tota usko kukaan.    :P

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7105

Kuten juuri eilen kuulin Sampon ja Jontikan omistajalta, Sampo on ihan ok. kun siihen suhtautuu oikeen, siinä on paljon hyvääkin remonttien välissä :)
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

Cultor

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 563
Vs: Massikoista ja Fendteistä Valmetteja.
No kopista kai sitä malliakin ajettiin, vitsi vitsi...
Onko noissa nykymoottoreissa oikeasti hirveitä eroja, esim löpönkulutus?

Hyvähän se on jotta kotimaassa toimiva tehdas saa töitä.
On hyvä, on hyvä, mutta valmetin laatuvaihtelut ovat muita isommat ja siksi varikkokäyntejä tulee runsaasti, vaikka hellissä käsissä saattavat kulkea yhtäjaksoisestikin.  Sama suomalainen kansanperinne laatupuolella löytyy ruusenleeviläisistä. Pehmeistä materiaaleista niputetaan laite, jota sitten korjaillaan koko vehkeen elinkaari moneen kertaan samoista kohdista. Varaosat yhtä pehmeitä.
   Tuhannen tunnin jälkeen ei ruusunlevi kestä yhtään täyttä sataa tuntia ilman päivän kestävää remonttia, Minusta tuhat tuntia on liian lyhyt kestoikä ensimmäiseen peruskorjaukseen. Kun ei saa edes kunnon sulattohintaa kun on meltoraudasta tehty.

HYS HYS!!!

Mun sampoolle ei oo kukaan muistanu sitä kertoa. Paree ettei kerrokkaan. Edellisellä meni 1500h kahdella puinnin keskeyttäneellä vialla. Toki jotakin hihnoja, tyhjennyksen ketju ja muutama laakeri vaihdettiin ennakoivasti. Nykyises vajaa tuhat ja yks laakeriremppa pellolla tehty.
  Tota usko kukaan.    :P

Ka miksei uskois ;- ) Ei oo vielä kertaakaan puinti keskeytynyt remontin vuoksi. Yhdeksän vuotta sitten oli lähellä. Sade oli keskeyttänyt puinnin ja moottori tyhjäkäynnillä hirtti laturin laakerit kiinni. Uudet laakerit ja hihna,  seuraavana päivänä taas puitiin eikä jyvääkään jäänyt sen takia puimatta.

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Massikoista ja Fendteistä Valmetteja.
Ryssälässä oli ennen helppoa  :)

Valtio toimitti kaikkiin kolhooseihin samanlaisen traktorin, kuskien ei tarvinnut elvistellä koneillaan naapureilleen ollenkaan  :)

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26193
  • vastustan

mahtanu olla elämä ankiaa ku ei edes agrimarketin palatseihin oo päässy naapuria mollaamaan :o :o :o :o
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Tuskin seillä on ollut pitkiä vaihtokonejonojakaan  :) Eikä ole tarvinnut pohtia että mistä koneesta tielle valunut öljy on peräisin, kuitenkin just samanlaisesta joka omalla takapihalla savuaa  :)

paikalliseen agronettiin ois keskustelun aiheet hakusessa, ei yhtään kunnon väittelyä saatas aikaseks :'( :'( :'( :'(

Ja jos oltaisiin kuukausipalkalla, niin tuotantosuunnan tai tukialueenkaan ei olisi mitään väliä  :)

Voitaisiin puhua pelkästään ryyppäämisestä ja siittä kuka on ollut kenenkin kanssa  :)

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786

]

[/quote]

 No,ryyppääminenhän siellä oli jatkuvaa,,ja se tavarahan oli yhteistä kaikki,mut se kanssakäyminen naisten kanssa kyllä takkusi just sen viinan takia pahasti.

Ei hyvää humalaa kannata naishommilla pilata, se on amatöörien hommaa sellainen  ;D

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: Massikoista ja Fendteistä Valmetteja.

Ei hyvää humalaa kannata naishommilla pilata, se on amatöörien hommaa sellainen  ;D
[/quote]

  Olipahan sitten kiihkeitä maatuskoita suomipojille kun apajille pääsi jollei ollut humaltunut liiaksi..

Cornfarmer

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 716
Vs: Massikoista ja Fendteistä Valmetteja.
Ihan ymmärrettävää että noin. Kaikin puolin parempi kuin Deutz

 Oot sie täy'el järel?  :-\
   Kyllä mää olen hvinnan kanssa samaa mieltä, oisin vaihtanu samponkin uuteen jos oisin saanu sen afrikkamallin deutzin motilla mutta ei ne anna sitä suomeen. Mutta nyt pitää sitten tyytyä seuraavaksi kai käytettyyn meedioon.

Meillä on kymmenien tuhansien tuntien kokemus Deutzin koneista ihan nykypäivänkin niin ei voi olla ku tyytyväinen toimivuuteen  ;D

No se tekee hyvää Deutzille joka tuo uusia malleja nyt kovalla rytinällä niin ku viimeisimmässä Koneviestissä oli juttua 6000 ja 7000-sarjoista ja pian on tulossa 8000-sarja joka on 265-440hv sarja  ;) Niin on mukava vähä Fentille kuittailla, et nyt on enää ainut merkki saksassa jonka saan saksalaisella sielulla varustettuna ;) On meinaan hyvä valttikortti myidä saksalaisille tosi täppäreille saksalaisella koneella!!! Mä luulen et sakut vierastaa tuota agcon myllyä ja muuallakin, eli taitaa myyntiä sataa suoraan deutzin laariin ja ehkä jontikan.

No eipä tarvi enää tulevaisuudessa fentistä haaveilla, ellei rikastu niin paljon et on varaa poijille sanoa et laittakaa mun koneeseen mersun moottori maksoi mitä maksoi ;) Tehdään siitä uniikki kappale!

Viimeksi muokattu: 15.09.12 - klo:21:49 kirjoittanut Cornfarmer

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: Massikoista ja Fendteistä Valmetteja.
   Niin no,mut edelleeeen olen MWM:n Ja Mannin kannalla moottoripuolella

Cornfarmer

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 716
Vs: Massikoista ja Fendteistä Valmetteja.
   Niin no,mut edelleeeen olen MWM:n Ja Mannin kannalla moottoripuolella

Ei ole nämänkään huonoja koneita, Deutzi osti 90-luvun alussa mwm moottoritehtaan ja sieltä on tuo vesikonekin tullu deutzin ja mwm poikien yhteistyönä...

Cornfarmer

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 716
Vs: Massikoista ja Fendteistä Valmetteja.
Lähiaikoina kaikkien Agcon traktoreiden konepellin alla on suomalainen moottori, sanoo Agcokonsernin toimitusjohtaja Martin Richenhagen.

http://www.atl.nu/teknik/finl-ndskt-under-alla-huvar-hos-agco

Ja tuossa otsikossahan jo lukee nämä 3 merkkiä yhdessä, ei varmaan mene ku vuosi ehkä kaksi ku ilmoitetaan, että Massikka, Fendt ja Valtra on samankaton alla myynnissä suomessa niin kesko on taas traktoriton ja Dla group osti ensin yrman ja nyt myös agrimarketin niin en tiedä, mut yhtäkkiä tuntuu et jontikka jää siihen taloon... Ja keskon ei kannata Claasin traktoreita tuoda suomeen ku ne on jontikan osista tehty ja tietysti outo merkki, eli taitaa deutzi olla pian taas keskolla edustuksessa!