Haluut sä Aukki kertoa sen miksi tietyt kansanosat hakivat turvaa fasisteista ja jotkut kommareista. Tämä on nyt aika olennainen asia noita aikoja tarkastellessa.
Tulis nyt edes jokin asia kerralla selväksi......
Itse en tommosta tulkintaa tekisi, Suomi joutui mukaan sotaan itse sitä pyytämättä, eikä voinut asiaan mitenkään vaikuttaa, päätös tehtiin ihan muualla. ( Rippentrop/Molotov sopimus ).
Eli euroopan jakoivat kaksi diktaattoria keskenään, samalla ne myös sopivat miten menetellään minkäkin maan kanssa ja kumpi toimii ja milloin toimii, me emme edes teidä mitä kaikkea muuta oli Stalin sopinut lännen kanssa, mutta kai se jotain oli sopinut, koska Jaltan sopimukseen USA.n vaatimuksesta laitettiin pykälä, jossa todetaan edellisten sopimusten käyvän pätemätömiksi

?
Ainakin jenkit vahvasti epäili, että on olemassa myös muita sopimuksia, kun eliminoivat ne tuolla pykälällä ...
Suomi on yhtä syyllinen talvisotaan kuin Puola on siihen, että sen kimppuun hyökättiin tai Balttian maat on syyllisiä siihen, että N-liitto valtasi ne ja liitti osaksi N-liittoa, koska Suomen kohtalo oli määritelty samassa sopimuksessa

?
Jatkosota on seurausta talvisodasta, eli talvisodassa Suomi tajusi sen kokemustensa perusteella, ettei se kykene yksin N-liittoa voittamaan vaan on pakko liittoutua, talvisodan jälkeen oli jäljellä vain Saksa, jonka kanssa voitiin liittoutua, Puola oli varoittava esimerkki siitä, miten käy kun liittoutuu Brittien kanssa.