Neuvostoliitto astui talvisodalla ja terijoen hallituksella sen rajan yli, jonka jälkeen Suomea ei enää olisi pitänyt sitoa mitkään rajoitukset. Itseasiassa Suomen olisi oman etunsa vuoksi pitänyt sitoutua Neuvostoliiton kaatamiseen paljon tiukemmin kuin lopulta tehtiin ajateltiin Saksan silloisesta järjestelmästä mitä tahansa. Tuossa olisi toki ollut riskinsä, mutta niin oli myös valitussa ja toteutetussa linjassa.
Onneksi Suomessa tuolloin edes jotkut ymmärsivät mitä "Paasikiven oppi" tarkoitti... ja tarkoittaa tänäkin päivänä.
Vaikka J.K Paasikivi kiistatta suurmies ja Suomen yksi pelastaja olikin, niin oli myös toden sanoen hieman liian arka ja hyväuskoinen Neuvostoliiton suhteen 1940-41. Paasikiven oppi sopi (ja sopii edelleen) erinomaisesti sodan jälkeiseen aikaan kun oli aluksi pelastettava itsenäinen valtio ja pakosta luotava hyvät suhteet itäiseen naapuriin, mutta välirauhan aikana Mannerheim ja kumppanit vetivät viisaasti oikeaa ja riittävän tiukkaa linjaa Neuvostoliiton jatkuvan painostuksen alaisena.
Mannerheim ei kyllä vetänyt tiukkaa linjaa vaan maan hallitus ja ennenkaikkea ulkoministeri Aatos Erkko, jolle Mannerheim sanoi kariutuneiden neuvotteluiden jälkeen, että mene metsään ja ammu itsesi.
Mannerheim ja Paasikivi olisivat tossa vaiheessa antaneet enempi periksi, tosin Paasikivi oli sivussa päätöksenteosta vielä tossa vaiheessa, molempien miesten puolustukseksi voisi todeta, että vielä silloin ei tiedetty Molotov/Rippentrop sopimuksesta yhtään mitään, asiakirjat saatiin Suomeen vasta Talvisodan aikana, jolloin myös lopullisesti selvisi se, että sopimuksen mukaan Suomi piti miehittää N-liiton toimesta.
No homma sitten oikeni rintamalla, suojeluskuntien tuella Talvisodassa 
?
Tuskin 1940-41 enää kellään oli harhakuvitelmia N-liiton tavoitteista, siksi siirtyminen Saksalaisten leiriin tapahtui ilman vasta-argumenteja, koska muita vaihtoehtoja ei ollut enää jäljellä.
Emo, nyt puhuttiin vuosista 1940-41 eli välirauhan ajasta - ei vuosista 1938-39 eli talvisotaa edeltäneiden neuvottelujen ajasta. Sen verran on myös pakko korjata asiakohtien puolelta, että Suomen ulkoministerin nimi talvisodan neuvotteluissa oli Eljas Erkko ei poikansa Aatos Erkko.
Sehän on totta, että Mannerheim, Paasikivi ja muistaakseni myös Tanner kannattivat ainakin rajattuja alueluovutuksia ja tukikohtien luovutuksia Neuvostoliitolle ennen talvisotaa, mutta Erkko vastusti jyrkästi.
Kun välirauhan aikana Suomi alkoi kääntyä Saksaan päin, oli tuon suuntauksen takana toki myös Paasikivi, mutta hän kääntyi tuolle kannalle pysyvästi vasta huomattavan myöhään vuoden 1941 alkupuolella ja sodan sytyttyä hän kuitenkin piti Neuvostoliiton uhmaamista "hirmuisena uhkapelinä". Petsamon nikkeliselkkauksen aikanahan Paasikivi oli ainoa joka olisi myöntynyt Neuvostoliiton vaatimuksiin uhkausten kovetessa jokaisella kierroksella, mutta Ryti, Mannerheim ja kumppanit pitivät päänsä eivätkä taipuneet.
Totta, Erkot meni vähän sekaisin, sattuuhan sitä ....
Joo, minä puhuin tilanteesta ennen talvisotaa ja se että Mannerhem/Ryti ja kumppanit kovensi linjaansa välirauhan aikana, perustui siihen, että suhde Saksaan oli jo muuttunut, Saksa oli muuttanut mielipidettään Suomen asemasta ja itsenäisyydestä, muutos tapahtui 1940 syksyllä kun Molotov kävi Pietarissa, Suomi tiesi sinä vaiheessa jo että Saksa ei enää hyväksy sitä, että N-liiton miehittää Suomen.
Näistä neuvotteluista ja Saksan vaatimuksista niissä tuli tieto Mannerheimille ja varmaan Rytillekkin, Molotv ei saanut vaatimuksiaan enää läpi Saksassa.
Paasikivi ei tainnut tossa vaiheessa kuulua hallituksen sisärenkaaseen, joten ei voinut tietää näistä asioista.
Paasikivihän oli Suomen Moskovan-lähettiläs vuosina 1940-41. Olihan tuo aitiopaikka seurata Neuvostoliiton siirtoja esim. Baltian maiden suhteen ja muutenkin koska sai olla ensimmäisenä linkittämässä Moskovan uhkailuja Suomen valtiojohdolle. Kyllähän mies näki erinomaisen hyvin missä vaarassa Suomi tuolloin oli, mutta hän ajatteli tilanteen helpottuvan myöntyväisyyslinjalla ja pelkäsi tiukan asenteen tuottavan huonoja tuloksia vaikka asia tuolloin oli itse asiassa täysin päinvastoin varsinkin kun Saksa oli tullut tueksi ja tuosta asiastahan Paasikivi ei tosiaan heti ollut selvillä.
Se erinomaisen hyvä puoli Paasikiven koko sodan ajan kestäneestä varovaisesta asenteesta ja sotapolitiikan suoran päätöksenteon ulkopuolella toimimisesta oli, että sodan jälkeen miestä arvostettiin Neuvostoliitossa suuresti ja hänen sanaansa luotettiin.
