Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Maatalouden tuet ja rakennemuutos...  (Luettu 47341 kertaa)

Aulis Anttila

  • Vieras
Pyynnöstä riimittelen oman maataloustukipoliittisen linjani - kaavamalli on suppea, lyhyestä virsi kaunis  ::)
=

Maataloustuet

Prologi

Maataloustuet ovat Suomessa € 4 mrd vuodessa, kun välilliset tuet kuten tullimuurilla korotettu hintataso huomioidaan. Pelkät suorat tuet EU:lta ja veronmaksajilta maanviljelylle olivat € 1,9 mrd vuonna 2007 – toiseksi eniten EU:ssa bruttokansantuotteeseen suhteutettuna. Vuonna 2003 suorat maataloustuet olivat € 1,7 mrd. Toisin kuin useimmissa EU-maissa, Suomen maataloustuista valtaosa (60%) on ns. kansallista tukea ja 40% EU-tukea.

Suomi maksaa Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan lisäksi lisätukia omasta budjetistaan. Vuosina 2008–2013 eteläisessä Suomessa maksetaan väliaikaista tukea € 194–190 miljoonaa vuodessa, josta tuotantoon sidottua EU:n komission myöntämää niin sanottua 141-tukea € 130 miljoonaa. Pohjois-Suomessa Pori-Tampere-Imatra-linjan pohjoispuolella maksetaan pysyvää pohjoista kansallista tukea vajaat € 330 miljoonaa  vuodessa.

OECD:n mukaan Suomi tuhlaa liian paljon rahaa maatalouden tukemiseen. Suomen kansalliset tuet ovat herättäneet närää naapurimaissa Ruotsissa ja Tanskassa.

Meemi

Suomen maataloutta on maamme maantieteellisen sijainnin vuoksi tuettava sekä sosiaalisista että turvallisuussyistä. Suomalainen maatalous nielee tolkuttomasti ja turhaan varoja tehottomuutensa, pirstaleisuutensa ja sosiaalipoliittisen luonteensa vuoksi.

Epilogi (sisältää mielipiteitä  ;D )

Maataloustuotannon koko rakenne – ja tukirakenne - on muutettava. Kaikki kotimainen tuki on ohjattava vain ja ainoastaan päätoimisille tuotantoyksiköille – ja niiden minimikoko on määriteltävä. Jos tuotantoyksikköön tulee ansiotuloja muusta kuin maataloustuotannosta tuet on lakkautettava. Nykyiset kymmenen kanan ja kahden lehmän ”tilat” saavat tietysti jatkaa toimintaansa – jatkajan omin varoin.

En uskalla  ::) ;D määrittää tukikelpoisia yksikköjä, mutta suuruusluokat voisivat olla esim. tällaiset...
- sikatila = 1000 eläintä
- siipikarjatila = 10.000 eläintä
- maitotila = 250 eläintä
- naudanlihatila = 500 eläintä
- viljatila = 300 peltohehtaaria
+
…ja lisään vielä sen, että tilan klapihommia sun muita lumitöitä ja ojankaivuita ei lasketa ”ulkopuolisiksi” eli ansiotuloiksi… eli siitä vaan aurailemaan ja pilkkomaan  :P ;D

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Maatalouden tuet ja rakennemuutos...

En uskalla  Pyörittää silmiään Virnistää määrittää tukikelpoisia yksikköjä, mutta suuruusluokat voisivat olla esim. tällaiset...
- sikatila = 1000 eläintä
- siipikarjatila = 10.000 eläintä
- maitotila = 250 eläintä
- naudanlihatila = 500 eläintä
- viljatila = 300 peltohehtaaria

  Nyt vielä haluaisin kuulla kuinka tähän tilanteeseen päästään. Siis jos eu maatalouspolitiikkaa noudatetaan niin tuo ei ole mahdollista. Ensin pitää erota euroopan unionista ;D
  Sinällään tuo ajatus on oikea. Maataloustuotanto pitää olla yritystoimintaa eikä sosiaalipolitiikkaa. ;D

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Maatalouden tuet ja rakennemuutos...
*tykkää ;)

Eu:n maatalouspolitiikka ei estä asettamasta KANSALLISILLE tuille minimirajoja . Sepe on taas mtk ropakantan uhri :D
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Aulis Anttila

  • Vieras
Höh...

Maataloustuotannon koko rakenne – ja tukirakenne - on muutettava. Kaikki kotimainen tuki on ohjattava vain ja ainoastaan päätoimisille tuotantoyksiköille – ja niiden minimikoko on määriteltävä. Jos tuotantoyksikköön tulee ansiotuloja muusta kuin maataloustuotannosta tuet on lakkautettava. Nykyiset kymmenen kanan ja kahden lehmän ”tilat” saavat tietysti jatkaa toimintaansa – jatkajan omin varoin.

En uskalla  määrittää tukikelpoisia yksikköjä, mutta suuruusluokat voisivat olla esim. tällaiset...
- sikatila = 1000 eläintä
- siipikarjatila = 10.000 eläintä
- maitotila = 250 eläintä
- naudanlihatila = 500 eläintä
- viljatila = 300 peltohehtaaria
 
Nyt vielä haluaisin kuulla kuinka tähän tilanteeseen päästään. Siis jos eu maatalouspolitiikkaa noudatetaan niin tuo ei ole mahdollista. Ensin pitää erota euroopan unionista ;D
  Sinällään tuo ajatus on oikea. Maataloustuotanto pitää olla yritystoimintaa eikä sosiaalipolitiikkaa. ;D

Höpöhöpö... kotimaiset tuet leikataan kotimaisin päätöksin !!!

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Maatalouden tuet ja rakennemuutos...
*tykkää ;)

Eu:n maatalouspolitiikka ei estä asettamasta KANSALLISILLE tuille minimirajoja . Sepe on taas mtk ropakantan uhri :D

 Tilatuki tulee kaikille 3ha tiloille, jos on tukikelpoinen. Olenko väärässä?
Kansalliset tuet voi lakkauttaa mun puolesta. Pärjään hyvin ruotsalaisella maidolla ja puolalaisella juustolla sekä tanskalaisella possulla ja argentiinalaisella naudalla.  ;D

minä-itte

Korkeaoja ja S-L Anttila junailivat AB-alueen viljalta kaikki kansalliset tuet pois "torjuntavoitoillaan".

Hyvin joutaa poistaa muiltakin, oikeudenmukaisuuden nimissä.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Höh...

Maataloustuotannon koko rakenne – ja tukirakenne - on muutettava. Kaikki kotimainen tuki on ohjattava vain ja ainoastaan päätoimisille tuotantoyksiköille – ja niiden minimikoko on määriteltävä. Jos tuotantoyksikköön tulee ansiotuloja muusta kuin maataloustuotannosta tuet on lakkautettava. Nykyiset kymmenen kanan ja kahden lehmän ”tilat” saavat tietysti jatkaa toimintaansa – jatkajan omin varoin.

En uskalla  määrittää tukikelpoisia yksikköjä, mutta suuruusluokat voisivat olla esim. tällaiset...
- sikatila = 1000 eläintä
- siipikarjatila = 10.000 eläintä
- maitotila = 250 eläintä
- naudanlihatila = 500 eläintä
- viljatila = 300 peltohehtaaria
 
Nyt vielä haluaisin kuulla kuinka tähän tilanteeseen päästään. Siis jos eu maatalouspolitiikkaa noudatetaan niin tuo ei ole mahdollista. Ensin pitää erota euroopan unionista ;D
  Sinällään tuo ajatus on oikea. Maataloustuotanto pitää olla yritystoimintaa eikä sosiaalipolitiikkaa. ;D

Höpöhöpö... kotimaiset tuet leikataan kotimaisin päätöksin !!!

  Niin että kuinka päästään noihin tilakokoihin? Tehdäänkö se siten kuin neuvostovenäjällä 30 luvulla. Kulakit tapetaan ;D

Kamikatze

  • Vieras
Vs: Maatalouden tuet ja rakennemuutos...
*tykkää ;)

Eu:n maatalouspolitiikka ei estä asettamasta KANSALLISILLE tuille minimirajoja . Sepe on taas mtk ropakantan uhri :D

 Tilatuki tulee kaikille 3ha tiloille, jos on tukikelpoinen. Olenko väärässä?
Kansalliset tuet voi lakkauttaa mun puolesta. Pärjään hyvin ruotsalaisella maidolla ja puolalaisella juustolla sekä tanskalaisella possulla ja argentiinalaisella naudalla.  ;D

Mää en ymmärrä tätä sepeteuksen Persukuviota , tuo kuulostais pikemminkin pesunkestävältä paatuneelta   :o demarilta  ;D

Husokki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2537
  • Mikä sielä pistää vastaan, köyhyyskö?
Vs: Maatalouden tuet ja rakennemuutos...

Epilogi (sisältää mielipiteitä  ;D )

Maataloustuotannon koko rakenne – ja tukirakenne - on muutettava. Kaikki kotimainen tuki on ohjattava vain ja ainoastaan päätoimisille tuotantoyksiköille – ja niiden minimikoko on määriteltävä. Jos tuotantoyksikköön tulee ansiotuloja muusta kuin maataloustuotannosta tuet on lakkautettava. Nykyiset kymmenen kanan ja kahden lehmän ”tilat” saavat tietysti jatkaa toimintaansa – jatkajan omin varoin.

En uskalla  ::) ;D määrittää tukikelpoisia yksikköjä, mutta suuruusluokat voisivat olla esim. tällaiset...
- sikatila = 1000 eläintä
- siipikarjatila = 10.000 eläintä
- maitotila = 250 eläintä
- naudanlihatila = 500 eläintä
- viljatila = 300 peltohehtaaria
+
…ja lisään vielä sen, että tilan klapihommia sun muita lumitöitä ja ojankaivuita ei lasketa ”ulkopuolisiksi” eli ansiotuloiksi… eli siitä vaan aurailemaan ja pilkkomaan  :P ;D

AA ei näytä käsittävän kuinka pieni siipikarjatila 10.000 eläintä on, verrattuna noihin muihin. Ja muutenkin.
Käteinen ratkasee

Lattiakanala  ;D

Aulis Anttila

  • Vieras
Vs: Höh...

Maataloustuotannon koko rakenne – ja tukirakenne - on muutettava. Kaikki kotimainen tuki on ohjattava vain ja ainoastaan päätoimisille tuotantoyksiköille – ja niiden minimikoko on määriteltävä. Jos tuotantoyksikköön tulee ansiotuloja muusta kuin maataloustuotannosta tuet on lakkautettava. Nykyiset kymmenen kanan ja kahden lehmän ”tilat” saavat tietysti jatkaa toimintaansa – jatkajan omin varoin.

En uskalla  määrittää tukikelpoisia yksikköjä, mutta suuruusluokat voisivat olla esim. tällaiset...
- sikatila = 1000 eläintä
- siipikarjatila = 10.000 eläintä
- maitotila = 250 eläintä
- naudanlihatila = 500 eläintä
- viljatila = 300 peltohehtaaria
 
Nyt vielä haluaisin kuulla kuinka tähän tilanteeseen päästään. Siis jos eu maatalouspolitiikkaa noudatetaan niin tuo ei ole mahdollista. Ensin pitää erota euroopan unionista ;D
  Sinällään tuo ajatus on oikea. Maataloustuotanto pitää olla yritystoimintaa eikä sosiaalipolitiikkaa. ;D
Höpöhöpö... kotimaiset tuet leikataan kotimaisin päätöksin !!!
 Niin että kuinka päästään noihin tilakokoihin? Tehdäänkö se siten kuin neuvostovenäjällä 30 luvulla. Kulakit tapetaan ;D

Alle rajan jäävien tilojen kaikki kotimaiset tuet lakkautetaan.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Maatalouden tuet ja rakennemuutos...
*tykkää ;)

Eu:n maatalouspolitiikka ei estä asettamasta KANSALLISILLE tuille minimirajoja . Sepe on taas mtk ropakantan uhri :D

 Tilatuki tulee kaikille 3ha tiloille, jos on tukikelpoinen. Olenko väärässä?
Kansalliset tuet voi lakkauttaa mun puolesta. Pärjään hyvin ruotsalaisella maidolla ja puolalaisella juustolla sekä tanskalaisella possulla ja argentiinalaisella naudalla.  ;D

Mää en ymmärrä tätä sepeteuksen Persukuviota , tuo kuulostais pikemminkin pesunkestävältä paatuneelta   :o demarilta  ;D

 Persut on mulle vaan tapa saada aikaan muutos. Tätä nykyistä on jo nähty ja tää on nyt tässä ;D

Kamikatze

  • Vieras
Vs: Höh...

Maataloustuotannon koko rakenne – ja tukirakenne - on muutettava. Kaikki kotimainen tuki on ohjattava vain ja ainoastaan päätoimisille tuotantoyksiköille – ja niiden minimikoko on määriteltävä. Jos tuotantoyksikköön tulee ansiotuloja muusta kuin maataloustuotannosta tuet on lakkautettava. Nykyiset kymmenen kanan ja kahden lehmän ”tilat” saavat tietysti jatkaa toimintaansa – jatkajan omin varoin.

En uskalla  määrittää tukikelpoisia yksikköjä, mutta suuruusluokat voisivat olla esim. tällaiset...
- sikatila = 1000 eläintä
- siipikarjatila = 10.000 eläintä
- maitotila = 250 eläintä
- naudanlihatila = 500 eläintä
- viljatila = 300 peltohehtaaria
 
Nyt vielä haluaisin kuulla kuinka tähän tilanteeseen päästään. Siis jos eu maatalouspolitiikkaa noudatetaan niin tuo ei ole mahdollista. Ensin pitää erota euroopan unionista ;D
  Sinällään tuo ajatus on oikea. Maataloustuotanto pitää olla yritystoimintaa eikä sosiaalipolitiikkaa. ;D

Höpöhöpö... kotimaiset tuet leikataan kotimaisin päätöksin !!!

  Niin että kuinka päästään noihin tilakokoihin? Tehdäänkö se siten kuin neuvostovenäjällä 30 luvulla. Kulakit tapetaan ;D

Niin, käytännössä pitäisi menetellä näin ja puuttua omistusoikeuteen tai määritellä maa verotuksessa arvottomaksi hyödykkeeksi jota voidaan pakkolunastaa viljelyyn . Tuollainen tilarakenne vaatisi niin paljon pääomia ettei maanomistus nykymuodossa tulisi kysymykseenkään.

Viimeksi muokattu: 30.03.11 - klo:14:38 kirjoittanut Kamikatze

Aulis Anttila

  • Vieras
Joopa ja joo...

Mun "teoriassani" ne tilat, jotka jäävät tukien ulkopuolelle, tulevat myyntiin... ja hinta ei päätä huimaa.

UCD

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1440
Vs: Maatalouden tuet ja rakennemuutos...
Aulis on päässyt asian ytimeen. Sukutilapankolla makoilulle on tultava stoppi.  8)
Losers always whine about their best. Winners go home and f*ck the prom queen ....