Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Traktorin suuntavilkulle merkkiääni  (Luettu 8710 kertaa)

ER

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 138
Morjes,

seuraavassa kätevä vinkki, jonka keksin, kun vaihdoin vanhaan Massikkaan vilkkurelettä.

Eli aika usein liikenteessä näkee traktoreita, joissa suuntavilkku on unohtunut päälle. Tämä aiheuttaa sitten vaaratilanteita, kun risteyksessä odottelijat luulevat traktorin kääntyvän. Uudemmissa traktoreissahan on jo aika useassa vakiona suuntavilkun piippari, joka on sen verran ärsyttävä ääni, että kuljettaja muistaa laittaa vilkun pois kun kääntyminen on tapahtunut. Mutta monessa vanhassa näin siis ei ole, ja onpahan itsekin tullut ajeltua usein vilkku päällä useita kilometrejä.

Vanhempiin traktoreihin voi siis tuon piipparin virittää näppärästi kytkemällä vilkkureleen merkkivaloliittimeen tavallisen tarvikevaraosana saatavan valopiipparin. Eli siis sellaisen pienen mokkulan, jonka voi autoa tuunatessa kytkeä piippaamaan, jos virta sammutetaan, mutta valot jäävät päälle.

Piippari piipittää sitten tietysti suuntavilkun tahdissa eikä se ole hinnalla pilattu. Itse ostin juuri piipparit pariin vanhempaan traktoriin, a 3,5 euroa.  ;D

maraani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3117
  • Jos pyörä ei vedä, se jarruttaa
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni
Piippari piipittää sitten tietysti suuntavilkun tahdissa eikä se ole hinnalla pilattu. Itse ostin juuri piipparit pariin vanhempaan traktoriin, a 3,5 euroa.  ;D

Tää on aivan loistava idea! Itse taidan hyödyntää tähän peruutushälyttimen, josta ihan vaan vahingossa meni johto poikki tässä taannoin. Aivan helevetin kalama ääni - miksi ihmeessä sellainen olisi tarpeellinen maataloustraktorissa? Tietysti täpinäreiskalle tarpeelllinen kun baarin pihalla kääntelee kah*****nin päätteeksi. Onko piippari traktorissa nykyisin a) sallittu b) pakollinen. Tietääkseni salllittu vain kuorma-autoissa ja niissä siis pakollinen. Ei ehkä huono puimurissakaan, vähän vaan hymyilytti kun 17 hehtaarin lohkolla puimuri käänteli ja aina peruuttaessa piippas...(kuuluu aika kauas) :)

Ei vaan, ei tuo kuitenkaan tässä toimisi, sillä molemmat kun pätkii (vilkku ja peruutussummeri) niin jos sattuu kummallekin vain äänettömiä jaksoja niin eipä kuulu mitään...
Melkoista rämpimistä välillä, mutta parhaansa tehden ja kovasti yrittäen. Onnistuminen palkitsee. 1966 - 2016 and counting...

Opelixi

  • Vieras
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni
Hyvä idea sinällään vanhempiin traktoreihin joissa ei ole kovin häävit vilkkujen merkkivalot. Saman summerin yhteyteen samaan virtapiirin vois kytkeä vilkkujen suhteen toiminto että summeri soi aina kun on joku lamppu rikki tai särki.

Kloppi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1019
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni
Mutta aika kovaääninen sen pitää ollakin, että vanhassa vehkeessä sen äänen kuulee..  :)

forssoni

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 54
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni
vähä aihetta sivuten olen ajatellu tehdä fiiattiin alatankin varoitusvalon yhteyteen jonku summerin.Summeriki olis jo valmiina ettei tarttisi muutakuin laittaa paikalle.

Vilkku

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni
Mutta aika kovaääninen sen pitää ollakin, että vanhassa vehkeessä sen äänen kuulee..  :)

Näin varmaan onkin, mutta idea on ihan hyvä!
Tosin mulla ainakin vikku menee pois päältä käännyttäessä!

Noo vanhemmassa kuitenkaan näi ei toimi eli päälle jää....
Mistäs semmosen mokkulan siihen hintaan saa? Sais nimittäin laittaa tuohon työautoonkin samanlaisen valoja varten!!!!

pitäsköhän laittaa tuohon meidän majuriin oikeen kova ääninen summeri. Saattas jäädä vilkuttamiset siihen kun sitä ääntä ei jaksaisi kuunnella :-\

ssm

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 30
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni
Morjes,

seuraavassa kätevä vinkki, jonka keksin, kun vaihdoin vanhaan Massikkaan vilkkurelettä.
..
Piippari piipittää sitten tietysti suuntavilkun tahdissa eikä se ole hinnalla pilattu. Itse ostin juuri piipparit pariin vanhempaan traktoriin, a 3,5 euroa.  ;D

Vois vielä virittää niin että laittaa vaihtoreleen peliin ja halpa ellei jopa edullinen ovivaloviivekytkin vetämään relettä. Kun ovivalokytkin päästää niin vasta sitten alkaa piipittämään. Ei mene hermot ;)

Vaatii hieman enempi ajattelua näin uudelleen ajateltuna mutta mahdollista.

sukikawa

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 18
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni
täytyypä kehitellä itekki tuommonen systeemi

Pappa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 208
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni
Useassa traktorissa vilkkurele piti ääntä, tietysti lisämerkkiääni on hyvä olemassa merkkivalon lisäksi.
Valmeteissa oli jo 25 vuotta sitten kääntymisen jälkeen itsepalautuva vilkku 05 sarjassa.

Viimeksi muokattu: 03.07.08 - klo:17:46 kirjoittanut Pappa

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni
Tietääkseni salllittu vain kuorma-autoissa ja niissä siis pakollinen. Ei ehkä huono puimurissakaan, vähän vaan hymyilytti kun 17 hehtaarin lohkolla puimuri käänteli ja aina peruuttaessa piippas...(kuuluu aika kauas)

****Ainaskin telakaivinkoneissa on piippari. Taitaa olla kaikissa kaivinkoneissa nykyisin.
Kui mää ain olen paras?

jkk

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 146
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni

Vois vielä virittää niin että laittaa vaihtoreleen peliin ja halpa ellei jopa edullinen ovivaloviivekytkin vetämään relettä. Kun ovivalokytkin päästää niin vasta sitten alkaa piipittämään. Ei mene hermot ;)

Vaatii hieman enempi ajattelua näin uudelleen ajateltuna mutta mahdollista.

Hollantilaisessa toimii tuollalailla, hyvä ettei tartte aina kuunnella piipitystä. Piippaa kyllä melko lujaa noin minuutin kuluttua jos vilkku on vielä päällä, ei unohdu varmasti.

Hasse

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 85
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni
Mun hollanterista on just tuo summeri vaijennut,miten sais sen taas toimimaan?
Belarus 505,805,820,1025,t150,DT-75
Major manuel, NH 120

bouli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5858
Vs: Traktorin suuntavilkulle merkkiääni

Vois vielä virittää niin että laittaa vaihtoreleen peliin ja halpa ellei jopa edullinen ovivaloviivekytkin vetämään relettä. Kun ovivalokytkin päästää niin vasta sitten alkaa piipittämään. Ei mene hermot ;)

Vaatii hieman enempi ajattelua näin uudelleen ajateltuna mutta mahdollista.

Hollantilaisessa toimii tuollalailla, hyvä ettei tartte aina kuunnella piipitystä. Piippaa kyllä melko lujaa noin minuutin kuluttua jos vilkku on vielä päällä, ei unohdu varmasti.

Joo, noin justiin sen pitäisi olla, kohden ärsyttävä JD:llä aikoinaan enemmän ajaessani.. Joka risteys piip...piip...piip...