Syksy alkoi ottaa lujempaa otetta maisemasta. Pakkanen vajosi jo kymmenen pahemmalle puolelle. Salme ja Seppo olivat kihlat ostaneet ja sormi jäykkänä he tekivät arkisia askareitaan. 
  Niemen Miinan kova sisu ei näyttänyt pehmeämisen merkkejä. Talon ulko-ovi pysyi tiukasti lukossa ja nyrkkiterveiset akkunasta oli nuorille melkein jokapäiväiset.
 - Vuan Seppo, mitteepä sie uattelet tuon äetisi tappaoksesta. Näläkäänhän se kuoloo kun ei kaoppaan piäse. Onko tuo laesinkaa oekijjaa hommoo?
 - Mitteepä se minä. Iteppä tuo lienöö sopan keittännä. Miäräsä se miunnii reppu kestee. Tässä ikäsä suanna hypätä muorin tahon jäläkkeen. Lienöö korkija aeka minunnii alakaa ellee omilla ehtoella. Teillä se onnii erlaesta. Out suanu käyvvä kokkeilemassa mualimmaaki.
 - Kylläpä se meillähhii äetee oesi pistännä minut niin ku kanin luatikkoon ja reijästä ruokkinna. Vuan isä-Matti pani muorin ruotuun, jotta miun tytär suap ite piättee miten elämäsä ellee. Ja siitä oonnii isälle mahottoman kiitollinen
 - Joo, se Matti onnii viisas ja mukava mies... Mitenkähän sie miun kansa pärijäät jos seon muorista tarttunu tuo ittepäenen luonto.

No lähetään seoraavalle etapille. Pankaa sanoen ku alakaa riittee.

 - Et sie maha olla nuin jiäräpäenen ja pitkävihanen. Sie out tullunna issääs. Matti kerto että Niemen Risto olj aottavaenen ja ilonen mies. Kuol vaen niin nuorena.Kyllä miekii Riston vielä muistan.
 - Parkymmentä vuottahan siitä on kun isä sai sen invarktin. Miekii olin juur aekusuuven kynnyksellä. Se varmasti vaekutti miun kehitykseen. Äet kun aena haokku issee jo sen elläessä ja ne haokut siirti sitten minnuun. Mie olin huono ja mitätön, issääsä tullu hunsvotti.
 - On sulla ollu kyllä raskasta. Sie et ruahtinna puolees pittee?
 - Eipä se isäkään tohtinu. Se aen pakeni työn iäreen kun emäntä alako huutaa. Ja senpä oun joutunna miekii tekemään nyt myöhemmin. Se kun muori männöö aevan sekasi jos ei assiit mee mieltä myöten. Niin outhan tuon sinähhii kokenna.
 - Enpä minä siitä kaonoo kanna. Seon jokkasella immeisellä luonteesa. Toenen on tasasesti aena vihanen. Muutamalla suattoo olla välliin muuan kirkkaampihi päevä

Minkähän nuo keksii?

 - Minnoon tuota asijaa mietinnä. Tahtoo haetata muutahi elämee. Onneksi sinä out semmonen valopilikku, että se keventee joskus niin palijo, ettei jalat muahan ylety.
 - Elä sie omijasi ala huastoo. Kyllä siekii piäset vielä minun pahattii puolet tuntemmaan. Suat ehtii piilopaekkoo, ku akka tosissaan karijassee.
 - Sepä tuo onniin nähtävä kun sinullahhii roput kärähtee.
 - Uatappahan päevvee nousevvaa...
 - Etpään tuota muorillekkaa suomentanna, vaekka se niin ouvvosti on käöttäötynnä. Pitäsköön meijän ku iltanavetalle mennään, niin käyä kahtomassa missä jamassa sillon ruokahommelit. Vaekkei palijo syö, vuan ohan se jo ollunna viikon itekseen...
 - Kyllä kae meijän pittee huolta kantoo. Ohan se sinun äetee kumminki.
 - Niinhän se on. Siksipä tuommonen käöttäötyminen pannee huolestuun. Että onko se muutahi kuin pelekkee sisua.
 - Eipään se yksiolo maha aenakkaa parantee tilannetta. Vuan asijaan on tartuttava, ennen ku eon liijan myöhästä. Mulla seon ollunna mielessä, vuan en oo tohtinna älähtee.
 ---
Muori haolikon hakkee?

 Rauhallinen hiljaisuus lepäsi Niemen pihamaan seutuvilla kun nuoret ajoivat pihalle mennäkseen navettatöille. Syksyinen hämärä jo oli laskeutunut maisemaan. Kuitenkin pihavalo valaisi pihaa, jättäen momenmuotoisia varjoja rakennusten katveisiin. Navettakissa saapui häntä loirahdellen tulijoita vastaan.
 - Kisuliko seon tullunna jo maijonpersolla vastaan... Noin on mahakkii täönnä. Hiirijä on varmaanni suatu, nytpä sitte lämmin maeto on nannaa, Salme jutteli kissalle ja kumartui sitä silittämään.
 - Voi jumalista! Kuului navetanovelta kun Seppo oli ehtinyt sinne asti.
 - Mikä ny niin vastustoo?
 - Hulluksi kai muori on tullut. Pistäny navetan oven lukkoon. Vienyt avvaimen männessään. Ruahtisi ovveekaa rikkoo.
 - Mitä me nyt keksitään? Pakkohan eläimet on hoitaa.
 - Ei kai auta kuin alkaa kopistella muoria herreille... Jospa se avaisi. Uamun jäläkeen seon tämän pirruuven tehnä.


Muorihan on jiäräpiä

   Seppo nousi eteisen portaat ja huuteli lisäksi. Mutta mitään ei tapahtunut. Ikkunakin pysyi autiona, eikä kuulunut mitään.
 - Ei kae tässä muu aota kun pittee murtaottuu sisälle. Virkavalta on niin kaokana, ettei se maha joutuu parriin tuntiin. Jiäp sinun ja minunnii elikot hoetamatta, jos tiällä pittee väekkyy koko ilta...Suap kae sitä ommaan talloon murtaottuu.
 - Empähän minä niitä tiijä, vuan niihan tuo tuntusi. Suaphan sitä omasa kansa tehä kuin tahtoo.
 - Outahan ku minä hakija tempasen sorkkarauan. Eiköön tuota välämee ala löyttyy.
 Hetken päästä Seppo tuli kalustovajalta sorkka rauta kädessä.
- Tämä se mahtoo aokasta etteisen oven. Siinä on vanahan ajan humpuuki lukko. Se juuri vaohtii jijasta kun pikkusen paenallan.
- Elä aenakkaa pahasti säre ovija.
- Kaho sie, niin aokes ku kirko ovet,  Seppo sanoi kun lukonkieli lipsahti pesästään.
- Tulehhan kahtotaan minkämöenen tiällä lie tilanne.

Ruatonako siellä muori röllöttee

ompa hyvä tarina tätä on mukava lukea iltoisin tahtoo lisää .

Mukava on lukea maanläheistä tekstiä.....Lisäääää.....

   Seppo aukaisi tuvan oven. Tunkkaisen kuuma pirtti oli epäjärjestyksessä. Revittyjä lehtiä oli lattialla kahlata asti ja pöytä oli kukkuroillaan kaikenlaisia astioita. He kai oli otettu kaapeista esille. Osa oli tippunut, tai tahallaan tiputettu lattialle, jossa sirpaleita oli joka puolella.
   Niemen Miina istui keinutuolissa tukka hapsottaen. Yläruumis nyökkäsi edestakaisin. Silmät tuijotti yhteen kohtaan. Huulet liikkuivat kuin jotakin supattaen.
 - Mitteepä sitä tänne kuuluu, Seppo kysyi.
  Miina vain kyökkäsi ja oli aivan toisissa maailmoissa.
 - Ny eijoo asijat äeteen kohalla reilassa. Meijän pittee hommata se saerraalaan.
 - Niin on ny käönnä. Vähintäänni hermoromahus. Ei se taijjuu tästä mualimasta mittee, Salme sanoi ja alkoi soittaa apua.
 - Olj se hyvä että murtauvvuttiin. Oes vissiinni ennemminnii, vuan hyvä ettei ou ihtijjään satuttanna. Meleko vaohissa ollu, Seppo sanoi katsellen sekasortoa.
 - Millä ihimeen konstilla liennöö navetan lukinna? Romahus sattunna vasta uamun jäläkeen.
 - Joo seon syömättä olla kutjottanna. Vihan voemalla koettanna tehä kiusoo. Sittä ku on sen temppusa tehnä on piä menny täösin sekasi. Vaekka mikä nämä tiennee?


Mukavee on kirjottaakki kun välillä sua kommenttii,

Näijen tarinoijjen parissa unehtuu töihinlähtö ja nukkumaanmeno ja kaikki tähelliset hommat 

- Niihän seon varmaanni käönnä. Kovan takkoo hänennii pit ratkassuu hakkoo. Vuan minkä näelle matannoo. Piti näöettee loppuun asti jotta hänen piätään ei kiännetä.
- Mikähän niillä liennöö ollunna isä-Matin kansa kun olivat kuin kissa ja koera, vihhoessa koko ikäsä.
- Eipään niitä ou kerrottu. Mutta mahtanneeko olla niitä rakkaostarinnaa? Nehän ne suattoo riipastaviimesen piälle. Jos tulloo pahhoen petetyksi.
- Oeskoon? Mahotanta uatella että äetees ja Matti oesiit ollunna heilipari. Ovat ku yö ja päevä.
- Uatteleppa kuinka kauan on aekoo kulunna. Immeiset ollunna sillon er tilanteessa.
- Vuan pistettäänki Matti tiukille kuhan ehittään. Pitteehän tähän jokkii selitys suaha.
- Oesihan tuo mukavata tietee. Voep vuan arvaella mittee on tapahtanna.
- Nythän sieltä piipaa aoto tullee. Mummo vaen ei näö tokenevan.
- Äet hei! Ryhistäötuppä nyt, piäset hoettoon. Kyllä myö käyvvään siellä kahtomassa.
 Niin Niemen Miina, yksinäinen ja ylpeä emäntä vietiin mielisairaalaan, lopuksi elämäänsä.

Ny se riemu repesi kun muori on poes tieltä.

kyllä se aurinko paistaa risukasaankin. hyvää joulua kaikille .

Kun ambulanssi lähti, Salme ja Seppo tekivät vauhdilla navettatyöt kummassakin navetassa. Sitten sisälle mentyään kertoivat miten oli Miinalle tapahtunut.
 - Vaen niin piti sillehii käyvvä. Ei auttanna ees paha sisu, Martta sanoi.
 - Niihän tuo kävj ei se ymmärtännä miettee tän mualiman menolle. Uamusella olj käönnä panemassa navetan lukkoon. Mitä lienöö siinähi uatellu? Seppo kertoi.
 - Isä kerrohan mikä teijjän välillä olj aekoennaan? Kummalta tuntuu kun näehii lähheiset nuapurit, eikä hyvän päevän varroo.
 - Tiijä nuita alakoo muistella. Tulloo vuan tympiä miel.
 - Olija työ hellupar, Sepon kanssa sitä pikkusen uateltiin.
 - Oljhan ne niin kaohijan rakastunneita. Minnuu ei tuo ukko ies vilikassu. Miina ku olj vualija kiharaenen ja niin kamalan nätti.
 - Hin, millanenhan tuo lienöö kamalan nätti? Salme naurahti. Alappahan kertoo isä, tae pannaan sinulle peokaloruuvi, alakoo sallaesuuvet palijastuun. Kerroppa sie äetee!

JATKUU kukaties Joulun jälkeen. Hyvää Joulua lukijat.

 - Misteepä se minä tiijän heijän kiistojjaan eijoo näehen nelijänkymmenen vuuen aekana palijastanu. Sen vuan muistan kun se Matti äkkijä lopetti Miinan kansa kulukemisen ja minähi kelepasin muutaman vuuen piästä, vaekkoon musta kun korppi, Martta selitti.
 - Ahaa, vae silleen se homma onnii ollunna. Nyt alat isä kertoo, muuten ei hyvä seoroo.
 - Ehä minä mittee muista nuin vahahoja asijoeta. Marttahii lienöö unija nähnä.
 - Elä turhoo ala mutkoo heitteen, sie kyllä muistat. Kerro vaekka meille nuoremmille vaekka varotukseksi.
 - Kyllä seon tuo Salme kyllä yksi tinkooja. Varohhan Seppo, se voe ollahhii sinulla sallaisuuvet meleko vähäset.
 - Mitteepä nuita sallaisuuksia tarvinnoo. Pittee puhua arattii asiajat jos meinovvaa sammoo talloutta assuu, Seppo sanoi.
 - Siinä sen kuulit. Alahhan vaen kertoo...
 - Myöntee pittee, että kyllähän sitä hellusteltiin montahi vuotta Miinan kansa. Kaekhan ne meitä parina piti  ja olivat varmoja että myö yhteen mennään...
 - No niin oekijassahan myö oltiin. Mistäpä se sitte heitti ryppyä rakkaoteen. Eikae siinä raha ratkassu...?
Noniin Jouluhhii oekijalla puolella niin voe tuassii turista joutavvii.

 - No, eipähän tuo... No olokoon helekatti. Pihtaamisseenhan se kaatu. Miina kun olj tavarastaan niin pihi ettei silittää suanu. Höpätti vaen jotta papin sanan jäläkeen. Minä kuitennii otin sen piän etten sikkoo säkissä ota. Pitteehän tuo tietee miten ne pelit toesiisa soppii. Pienemmissähi asijoessa pittee kokkeilla onko se käöpänen. Vuan ei se Miina antanna jäläkeen. Homma rottiutu riijoeksi ja Niemen Kusti sen Miinan haalasi vihille, saakeli varmasti summamutikkaan? Minnoonki sanonu kaekille helluparreille että kokkeilkaahan ensin soppiikko rellukka reikkään, ennen ku umpisolomuja sivotaan.
 - Voe taevas. Nyt se isä taetoo pistee eholle. Ei kae tuo voe pittee paekkaasa. Kyllä se alakoo naesellahhii tehä miel kun tarpeeksi pistee lämmitystä.
 - Vuan eipä Miinalla. Korville tulj jos pikkusen tissiä puristi. Riitelyksihän tuo män sitte pitemmän piälle. Tympässeen alako koko touhu. Ja sitten kun tarpeeksi suap kenkee niin sitä sannoo semmostahhii jota myöhemmin kattuu. Niimpähän tuo kävj meijännii. Miina kun olj jiäräpiä ja niin taijan olla miekii...
 - Taijatpa tosiaan olla. Oekija jiäräpiän eskuva, Martta kirahti.
 - Äet, elä sie tuu välliin kun suahaan sallaisuuvet seleville.
 - Suatan mie olla hilijooki!
Matti pitelee oppituntii nuorille