Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Vieläkö tämän jälkeen joku maksaa etelässä mtk; jäsenmaksua  (Luettu 19878 kertaa)

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Kepu/MTK on viimeisimpiä jäljellä olevia sosialismin linnoituksia.

Tuki ei siirrä tuotantoa pohjoiseen, ei siirrä enää isoja hankkeita, mutta olemassa oleva tuotanto säilyy pohjoisessa ja etelä hiipuu..
Tällä politiikalla  ajetaan tuotanto alas koko maasta. Etelässä lopetetaan pienen tuen takia ja pohjoisen pöhöttynyt tukiin perustuva tuotanto loppuu viimeistään veronmaksajan selän katkettua..

Veeti

  • Vieras
Kyllähän se on päivänselvää, että tuet tätä maanviljelyä sanelee. Sitä tehdään mistä maksetaan ja mistä rahaa tulee. Pojilla oli hyvä liikeidea, laitetaan julmettu navetta pohjoiseen ja nostellaan kovat tuet. Mtk pääsi viime hetkellä hätiin. Marttila tuli valituksi juuri oikeaan aikaan, että kerkisi torppaamaan oman vaalipiirin hankkeen. Hornborilta olisi voinut jäädä koko asia huomaamatta. Periaatteessa mää olen sitä mieltä, että kaikilla pitäisi olla mahdollisuus yrittää samoilla ehdoilla ja työstä pitäisi saada samalla tavalla palkkaa. Tyhmää vedota siihen ettei lehmästä numero 500 voi saada enää samaa hilloa kuin numero ykkösestä. Siinähän tämä homman idea juuri onkin, että yrittämisestä saa palkinnon. Minkä takia täällä kukaan ylipäätään viittii tehdä mitään, jos heti ollaan tasapäistämässä. Tulee mieleen takavuosilta vaikkapa pinta-alalisät. Toisille maksettiin olemassa olevan tilanteen ylläpitämisestä ja toiset sai ottaa saman rahan irti omalla työllään. Sitten puhutaan heti ensimmäisessä lauseessa "yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta". Pelkkää sosialismin ylistämistä toi on. :P

Juuri  näin, samat etelän tukitasot koko maahan, niin mitään kiintiöitä ei tarvita.

Suurempi ongelma kuin tasapäistäminen on valtavien tukierojen aiheuttama eriarvoistaminen.  

Marttilan valinta puheenjohtajaksi on MTK:n historian suurin möhläys.

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Kyllähän se on päivänselvää, että tuet tätä maanviljelyä sanelee. Sitä tehdään mistä maksetaan ja mistä rahaa tulee. Pojilla oli hyvä liikeidea, laitetaan julmettu navetta pohjoiseen ja nostellaan kovat tuet. Mtk pääsi viime hetkellä hätiin. Marttila tuli valituksi juuri oikeaan aikaan, että kerkisi torppaamaan oman vaalipiirin hankkeen.

Sen voin kertoa että hyvin moni eläintenpitäjä vastusti tuota tundranavettaa sen vaikutusalueella. Se olisi tarkoittanut kilpailun kiristymistä ja tuotantopanosten hintojen nousua, jopa epätervettä kilpailua vuokramaista. Tosin olisihan se edistänyt Veetin toivomaa rakennemuutosta siten että moni olisi itse lopettanut eläinten pidon ja jatkanut kasvinviljelytilana tuottaen rehua isolle yksikölle.

Vastaranta

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 902

Turhaan odottelet näiltä marttiloilta yhtään mitään, oma napa on aina lähinnä...mm. vaatimus kaikkien ennen v. 2005 tehtyjen raivioitten ottamista täysien tukien piiriin ja vanhojen peltojen 25% kesantoa. Marttila on itse raivannut peltoa liki 100 ha.

Johan tuolla Soininvaaran sivuillakin joku C-alueen neropatti (Timo Tenhunen) on aukottomasti "todistanut", että mitään tukieroa ei  ole olemassa.

Noinko on tehnyt? Hattua nostan.
uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Jäsenmaksusta minä....En enää oo jäsen,loppui 12-09. Odotin mielenosoitusta yli 1v..(turhaan)...muuten jään pois. Ei tullut--en ole jäsen.
Onhan Hed- ja Marjaliitto vielä...toimii paremmin.

Mulla on kanssa ensi maksulappu katkolla. Uskon vielä Marttilaan mutta jos ei ala piakkoin mitään konkreettista näkyä että tukierolle mitään tehtäisiin niin ei kyllä tällaisen etelän sikakasvattajan kannata seuraavaa maksulappua maksaa. Lupaukset ei riitä, niitä on kuultu liikaa matkan varrella, pitää olla mustaa valkoisella muutakin kuin aie.

Turhaan odottelet näiltä marttiloilta yhtään mitään, oma napa on aina lähinnä...mm. vaatimus kaikkien ennen v. 2005 tehtyjen raivioitten ottamista täysien tukien piiriin ja vanhojen peltojen 25% kesantoa. Marttila on itse raivannut peltoa liki 100 ha.
Johan tuolla Soininvaaran sivuillakin joku C-alueen neropatti (Timo Tenhunen) on aukottomasti "todistanut", että mitään tukieroa ei  ole olemassa.
Veeti pistelee taas omiaan. Mistä tiedät paljonko Marttila on peltoa raivannu ? Esson baarissako kuulit ? Ei tuon 2001 tehdyn jutun perusteella ainakaan.

Veeti

  • Vieras
Kyllähän se on päivänselvää, että tuet tätä maanviljelyä sanelee. Sitä tehdään mistä maksetaan ja mistä rahaa tulee. Pojilla oli hyvä liikeidea, laitetaan julmettu navetta pohjoiseen ja nostellaan kovat tuet. Mtk pääsi viime hetkellä hätiin. Marttila tuli valituksi juuri oikeaan aikaan, että kerkisi torppaamaan oman vaalipiirin hankkeen.

Sen voin kertoa että hyvin moni eläintenpitäjä vastusti tuota tundranavettaa sen vaikutusalueella. Se olisi tarkoittanut kilpailun kiristymistä ja tuotantopanosten hintojen nousua, jopa epätervettä kilpailua vuokramaista. Tosin olisihan se edistänyt Veetin toivomaa rakennemuutosta siten että moni olisi itse lopettanut eläinten pidon ja jatkanut kasvinviljelytilana tuottaen rehua isolle yksikölle.

No ei, navetta olisi pitänyt rakentaa, jotta tukierohulluus olisi saavuttanut huippunsa!

Marttila + co ryhtyivät torppaamaan hanketta, koska se olisi uhannut heidän tukiensa maksimointia.

.....ja eikuin vaatimus täysistä tuista ennen vuotta 2005 raivatuille pelloille, mikä sekin sopii hyvin näille marttiloille.

Viimeksi muokattu: 09.01.10 - klo:09:49 kirjoittanut Veeti

Missä on maininta Marttilan 100 hehtaarin pellon raivaamisesta ?? Etippä se tekstin pätkä. Taisit taas tuttuun tapaan höpistä omias.

Sepedeus

  • Vieras
Kepu/MTK on viimeisimpiä jäljellä olevia sosialismin linnoituksia.

Tuki ei siirrä tuotantoa pohjoiseen, ei siirrä enää isoja hankkeita, mutta olemassa oleva tuotanto säilyy pohjoisessa ja etelä hiipuu..
Tällä politiikalla  ajetaan tuotanto alas koko maasta. Etelässä lopetetaan pienen tuen takia ja pohjoisen pöhöttynyt tukiin perustuva tuotanto loppuu viimeistään veronmaksajan selän katkettua..

  Näin se tulee käymään. Kun pohjoisen tuotanto hiipuu, niin silloin vaaditaan taas "rehelliselta suomalaaselta veronmaksajalta " lisää satsausta. Kaikkihan on kiinni siitä nouseeko suomi lamasta ja koska nousee.

cosmic_cowboy

Ja millainen Suomi nousee?

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/null/1194633412579/artikkeli/valtio+ja+mtk+torpedoivat+jattinavetan+rakentamisen.html

Puheet ettei mtk vaikuta suoraan maatalouspolitiikkaamme voi viimeisetkin unohtaa.

keskusta/mtk;n maatalouspolitiikka vain ja ainoastaan alue- ja kepuluuseripolitiikkaa

Maatalouden ja yrittäjyyden "kehittäminen" tarkoittaa etuisuuksien ajoa vain c-alueen kepuäänestäjille

Puheet todelllisista c-alueen yrittäjistä pelkkää paskaa

Raivaaminen ja käden työntäminen  toisten taskulle "laajentamisen ja tehostamisen nimissä", kunhan sen tekevät pääasiassa c-alueen tukiluuserit

taas tätä eemelin vainoharhaasta ruikutusta ;D eiköös isojen yksikköjen pitääs tulla toimehen kokonansa ilman tukiaasia se on sitä suuruuden ekonomiaaaaa ;D ;D ;D

ja tarvitaanko tällääsiä taivaanrannan maalareita alalle ala pälkäne tullee vaa pälkäneen konkurssi x3  ::) 8)

Viimeksi muokattu: 09.01.10 - klo:11:02 kirjoittanut apilas

Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Sen voin kertoa että hyvin moni eläintenpitäjä vastusti tuota tundranavettaa sen vaikutusalueella. Se olisi tarkoittanut kilpailun kiristymistä ja tuotantopanosten hintojen nousua, jopa epätervettä kilpailua vuokramaista. Tosin olisihan se edistänyt Veetin toivomaa rakennemuutosta siten että moni olisi itse lopettanut eläinten pidon ja jatkanut kasvinviljelytilana tuottaen rehua isolle yksikölle.

No ei, navetta olisi pitänyt rakentaa, jotta tukierohulluus olisi saavuttanut huippunsa!

Marttila + co ryhtyivät torppaamaan hanketta, koska se olisi uhannut heidän tukiensa maksimointia.

.....ja eikuin vaatimus täysistä tuista ennen vuotta 2005 raivatuille pelloille, mikä sekin sopii hyvin näille marttiloille.

Tässä nähtiin taas se että MTK on oikealla asialla ja kuuntelee jäsenistön ääntä ja puheenjohtaja on mies paikallaan. En ollut kovin väärässä kun aikanaan uuden puheenjohtajan varmistuttua totesin että nyt voi pohjoisen tuottaja nukkua yönsä rauhassa ja levollisin mielin.

Mielestäni on fiksumpaa tukea jo olemassa olevia tiloja ja niiden kohtalaisia laajennuksia kuin suuria maitotehtaita. Investointuilla kai nekin rakennettaisiin ja olisivatko edes nekään kilpailukykyisiä tuontimaidon kanssa.

emo-heikki

Homma tulee muuttumaan niin, että 2013 avataan tilatukioikeudet, aktiiviviljelijät saavat tuet hallitsoimilleen aloille ja kaikki alat tulevat tukien piiriin, se miten se vaikuttaa tukitasoon on kai kaikille selvä ....

Sepedeus

  • Vieras
Kepu/MTK on viimeisimpiä jäljellä olevia sosialismin linnoituksia.

Tuki ei siirrä tuotantoa pohjoiseen, ei siirrä enää isoja hankkeita, mutta olemassa oleva tuotanto säilyy pohjoisessa ja etelä hiipuu..
Tällä politiikalla  ajetaan tuotanto alas koko maasta. Etelässä lopetetaan pienen tuen takia ja pohjoisen pöhöttynyt tukiin perustuva tuotanto loppuu viimeistään veronmaksajan selän katkettua..

  Näin se tulee käymään. Kun pohjoisen tuotanto hiipuu, niin silloin vaaditaan taas "rehelliselta suomalaaselta veronmaksajalta " lisää satsausta. Kaikkihan on kiinni siitä nouseeko suomi lamasta ja koska nousee.
Ja millainen Suomi nousee?

  Ken elää, se näkee. Lama tekee hyvää. Jos olis pelkkää nousukautta, niin ihmiset tulis hulluiksi. Joskus pitää päivittää arvot kohdalleen. ;D

Totta ja eihän mikään talous kestä sitä, että kaikki arvot, kiinteistöt ja maat, nousee vuodesta toiseen nopeammin mitä reaaliansiot tai tulos, jonka esim. maa tuottaa.
Tarvitaan jonkinlainen arvojen nousun leikkuri aina välillä, sanotaan sitä sitten taantumaksi tai lamaksi ....
Muutenhan me ei jonain päivänä pystytä ostamaan mitään.

Herra Heinamaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4632

Homma tulee muuttumaan niin, että 2013 avataan tilatukioikeudet, aktiiviviljelijät saavat tuet hallitsoimilleen aloille ja kaikki alat tulevat tukien piiriin, se miten se vaikuttaa tukitasoon on kai kaikille selvä ....

Siis..

" Raivaamaan, raivaamaan joka aamu sännätään
ja kun sysky saa niin  tuet kännätään.."