No mikä on -SS- n ehdotus, heitetäänkö pyyhe kehään kun mikään ei tunnu kelpaavan?
Hyvä kun kysyit. Esimerkiksi Eija-Riitta Korhola on tuonut esiin näitä: Nykyisessä ehkä autoteollisuuden lobbaamassa sähköautobuumissa, samoin tuulivoima- ja aurinkovoimabuumissa todellisuudessa ei ole kaikkia kustannuksia laskettu mukaan, ja keskeinen Anttosen väite - ja yhä useamman valtavirran ilmastotieteilijänkin - on se, että vihreän siirtymän investointien tuotto ei ole riittävä, voi olla negatiivinen tuotto. Kiihkeä koko maailman henkilöautoilun sähköistäminen säästäisi alle 9% kokonaisenergiapäästöistä, ja toisi teollisuuden lisääntyneenä päästönä tilanteen takaisin.
1. Energiajärjestö IEA on sanonut, että energiatehokkuus on "paras polttoaine". Maailman kuluttamasta energiasta yli puolet häviää matkalla pelkkänä hukkalämpönä. Säästetyn energian päästökerroin on negatiivinen. Lämmön talteenotto, lämpöpumppaus, esimerkiksi Ranskassa ylijäämäydinvoima jo valjastetaan lämpöpumppaukseen.
2. Hiilestä kaasuun (Transition Gas): Vaikka maakaasu on fossiilinen, sen CO2-päästöt ovat puolet kivihiilestä, ja lähipäästöt (pienhiukkaset, rikki) murto-osa. Kivihiilivoimalan muuttaminen kaasuvoimalaksi on investointina halpa ja nopea. Se puolittaa hiilellä tuotetun energian päästöt, eli vaikutus on autoilun sähköistämistä huomattavasti suurempi,. Valitettavasti esimerkiksi Kiina hyveposeeraa aurinko- ja tuulivoimallaan, yhdistäen sen hiilivoimaan käytännön syistä, mikä syö näiden vihreiden energiamuotojen vähäisenkin hyödyn. Ydinvoima on sadan vuoden jänteellä välttämätön ottaa uudelleen käyttöön, esimerkiksi pienreaktoreina.
3. kasvillisuuden elvytys autiomaaksi kuluneilla alueilla. Metsä ehkä on parempi hiilinielu kuin laajojen alueiden luomupelto. Tehomaatalous saattaa keskittyä vähemmille hehtaareille kuin aikaisemmin. Maataloustieteessä tätä kutsutaan nimellä
Land Sparing4. Uudet energianlähteet, jotka eivät perustu hajallaan olevan matalan energiatiheyden vangitsemiseen, kuten tuuleen. Esimerkiksi synteettiset nestepolttoaineet): Sen sijaan, että pakonomaisesti uusitaan miljardi autoa, laivaa ja lentokonetta liikkuviksi akkupaketeiksi, tutkitaan menetelmiä, joissa ilmasta kaapatusta hiilidioksidista ja vedystä tehdään synteettistä polttoainetta. Eli hiilineutraalimpi polttoaine. Toinen esimerkki: porareikiä energiavarastoiksi on porattu Salon Korvenmäen jätevoimalan yhteyteen. Oikein syvistä rei'istä tulee kuumaa vettä itsekseenkin. Anttonen taisi olla sen Otaniemen syvän geotermisen porareiän idean takana.
-SS-