Riika Purra on fiksu, mutta on koko nuoruutensa ollut Vihreiden indoktrinoima ja äänestänytkin Vihreitä. Niin kuin uskonnon painolastista, ei myöskään vihreydestä pääse eroon rationaalisella ajattelulla. Purra olisi omien sanojensa mukaan jäänytkin Vihreisiin jos sinne ei olisi tunkenut äärisosialisteja kaappaamaan liikettä itselleen, identiteettipolitiikkaa ja kommunismia.
EIja-Riitta Korhola on esimerkki asiaan perehtyneisyydestä. Hänkään ei kiistä ilmastonmuutosta eikä tarvetta puuttua ilmastopäästöihin. Hän kritisoi tutkimuksessaan (eli väitöskirjassa) ilmastopolitiikan ideologisoitumista aivan muuhun asiaan kuin ilmastoon. Yhteenveto:
Korhola väittää, että Kioton ilmastosopimus (1997) oli rakenteellisesti epäonnistunut. Koska se velvoitti vain pientä osaa maailman maista (pääasiassa Eurooppaa) vähentämään päästöjä, se ei kyennyt pysäyttämään globaaleja päästöjä.
Korhola osoitti tutkimuksessaan, kuinka EU:n yksipuolinen päästökauppajärjestelmä ja tiukat säännökset johtavat siihen, että eurooppalainen teollisuus siirtyy (ja on siirtynyt) halvemman ja saastuttavamman tuotannon maihin (kuten Kiinaan). Päästöt siis vain siirtyvät kirjanpidossa paikasta toiseen.
Korhola on nähnyt sen, miten ilmastopolitiikasta tuli moraalista ja ideologista poseerausta, jossa tavoitteita asetettiin sen mukaan, mikä kuulostaa hyvältä, eikä sen mukaan, mikä on fysiikan lakien ja talouden kannalta realistista tai tehokasta.
Tähän kolmanteen kohtaan Anttonen toi kättä pidempää tietoa.
-SS-
