Mä olen sitä mieltä että -24 kesänä mun ohran sadon pelasti se että alkukesästä EI satanut. Kylvin sen ihan ensimmäisenä ja peltoon jäi kylvön jäljeltä todella hyvä haihduntasuoja mikä piti kevätkosteuden yllättävän pitkään, reilu sade olisi todennäköisesti liettänyt pinnan jolloin riski haihdunnalle olisi ollut paljon korkeampi.

Mä olen sitä mieltä että -24 kesänä mun ohran sadon pelasti se että alkukesästä EI satanut. Kylvin sen ihan ensimmäisenä ja peltoon jäi kylvön jäljeltä todella hyvä haihduntasuoja mikä piti kevätkosteuden yllättävän pitkään, reilu sade olisi todennäköisesti liettänyt pinnan jolloin riski haihdunnalle olisi ollut paljon korkeampi.

2018 vuoden pelasti semmoinen Salo äes, jolla kokeilin ajaa yhden kerran vielä valmiin näköisen syyskynnöstä tasatun äestyksen yli, se äes tekee erittäin hienojakoisen pinnan ja raapii kylvöpohjan kuperat epätasaisuudet pois. Kuivuus (jotain 140 mm sadetta) kesäkuukausina ei oikeastaan tuntunut vaivaavan, koska kuivuuteen on joutunut vuosikymmenien aikana tottumaan. Sitten rupesin kiltisti jättämään sängelle, torajyvän viljelyn lopettelin siinä 2020-luvulle tullessa; maaperä keväisin näytti tuoreelta ja hyvältä kevätviljan orasten kasvaa. Silti maa tuli syväkuivaksi tuuman levyisine halkeamineen, apulantavantaan ura kuivui kivikovaksi savikouruksi, jossa rakeet olivat koko kesän, kylvöpohja arpanopan kokoisten kokkareiden ja olkipehkun alla oli kiiltelevän kuiva tiililaatta. Ja sitten kun viivytti kesäkuulle kylvöjä, jotta pohjamaakin olisi mureampaa, valmistuihan se vilja neljä viikkoa luontaista kasvuaikaansa nopeammin, mutta painoi sen 40 kg.

-SS-

Sadealueet usein liikkuvat lounaasta koilliseen. Salon kohdalle jää kevätkesäisin semmoinen käytävä, joka halkoo pilvet, niin kuin tänäänkin:


Kuva: Salossa todennäköisesti säästytään pahimmalta.

-SS-

Lainaus käyttäjältä: bouli - tänään kello 11:17

Mä olen sitä mieltä että -24 kesänä mun ohran sadon pelasti se että alkukesästä EI satanut. Kylvin sen ihan ensimmäisenä ja peltoon jäi kylvön jäljeltä todella hyvä haihduntasuoja mikä piti kevätkosteuden yllättävän pitkään, reilu sade olisi todennäköisesti liettänyt pinnan jolloin riski haihdunnalle olisi ollut paljon korkeampi.

2018 vuoden pelasti semmoinen Salo äes, jolla kokeilin ajaa yhden kerran vielä valmiin näköisen syyskynnöstä tasatun äestyksen yli, se äes tekee erittäin hienojakoisen pinnan ja raapii kylvöpohjan kuperat epätasaisuudet pois. Kuivuus (jotain 140 mm sadetta) kesäkuukausina ei oikeastaan tuntunut vaivaavan, koska kuivuuteen on joutunut vuosikymmenien aikana tottumaan. Sitten rupesin kiltisti jättämään sängelle, torajyvän viljelyn lopettelin siinä 2020-luvulle tullessa; maaperä keväisin näytti tuoreelta ja hyvältä kevätviljan orasten kasvaa. Silti maa tuli syväkuivaksi tuuman levyisine halkeamineen, apulantavantaan ura kuivui kivikovaksi savikouruksi, jossa rakeet olivat koko kesän, kylvöpohja arpanopan kokoisten kokkareiden ja olkipehkun alla oli kiiltelevän kuiva tiililaatta. Ja sitten kun viivytti kesäkuulle kylvöjä, jotta pohjamaakin olisi mureampaa, valmistuihan se vilja neljä viikkoa luontaista kasvuaikaansa nopeammin, mutta painoi sen 40 kg.

-SS-

Meillä aikoinaan Salo-äes kulki kiviharava nimellä kun se nosti valtavasti pikkukiviä pintaan. Tosi hienoa jälkeä kyllä teki savimaalla, toisaalta onko hieno savijauho altista kuorettumaan? Juurikkaita varten ka se oli suunniteltu.

Sadealueet usein liikkuvat lounaasta koilliseen. Salon kohdalle jää kevätkesäisin semmoinen käytävä, joka halkoo pilvet, niin kuin tänäänkin:


Kuva: Salossa todennäköisesti säästytään pahimmalta.

-SS-

Toivottavasti tuulen suunta kääntyy, tämä käytävä ylettyy ikävästi Loimaa-Somero akselille.

Hankoniemi yleensä jakaa lounaasta tulevan sadealueen kahtia. Yllättävää, ettei tuota pystytä laittamaan ennustemalleihin.

Eli juolavehnä + hukkis on julkkis. Itse asiassa ihan järkeen käypä sanaleikki.

-SS-

😄👍

Nonni, se v autocrrectiti taas puhelimesta,

Juolavehnän ja hukkakauran takia en halua kesannoida

Miksi? Eikös niitä ole helppo silloin kaikessa rauhassa ruiskutella, vaikka pariinkin kertaan.

Lainaus käyttäjältä: bouli - tänään kello 11:17

Mä olen sitä mieltä että -24 kesänä mun ohran sadon pelasti se että alkukesästä EI satanut. Kylvin sen ihan ensimmäisenä ja peltoon jäi kylvön jäljeltä todella hyvä haihduntasuoja mikä piti kevätkosteuden yllättävän pitkään, reilu sade olisi todennäköisesti liettänyt pinnan jolloin riski haihdunnalle olisi ollut paljon korkeampi.

2018 vuoden pelasti semmoinen Salo äes, jolla kokeilin ajaa yhden kerran vielä valmiin näköisen syyskynnöstä tasatun äestyksen yli, se äes tekee erittäin hienojakoisen pinnan ja raapii kylvöpohjan kuperat epätasaisuudet pois. Kuivuus (jotain 140 mm sadetta) kesäkuukausina ei oikeastaan tuntunut vaivaavan, koska kuivuuteen on joutunut vuosikymmenien aikana tottumaan. Sitten rupesin kiltisti jättämään sängelle, torajyvän viljelyn lopettelin siinä 2020-luvulle tullessa; maaperä keväisin näytti tuoreelta ja hyvältä kevätviljan orasten kasvaa. Silti maa tuli syväkuivaksi tuuman levyisine halkeamineen, apulantavantaan ura kuivui kivikovaksi savikouruksi, jossa rakeet olivat koko kesän, kylvöpohja arpanopan kokoisten kokkareiden ja olkipehkun alla oli kiiltelevän kuiva tiililaatta. Ja sitten kun viivytti kesäkuulle kylvöjä, jotta pohjamaakin olisi mureampaa, valmistuihan se vilja neljä viikkoa luontaista kasvuaikaansa nopeammin, mutta painoi sen 40 kg.

-SS-

Polttolaitokselleko kevyet viljasi päätyivät?