Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Eipä tarvi meidän viljajussien odotella ainakaan merkittävää viljanhinnan nousua syksylle tai ensi talvelle sillä tänään julkistetun Luken ennusteen mukaan on tulossa keskimääräinen sato yhteensä 3,3 miljardia kg, ei tule katovuotta kuten v.2018 jolloin lopullinen viljasato oli 2,7 miljardia kg, Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan tän kesän viljasato kattaa kulutuksen ja kauraa riittää hyvin vientiin joten Viljanhinnat pysynevät nykyisissä hinnoissa myös ensi vuoteen. Itse olisin ajatellut että ollaan satomäärissä lähellä v.2018 lukuja mutta Luken mukaan näin ei ole, sateet on korjanneet tilanteen mutta syksyn keleistä ei ole tietoa joten odotellaan lokakuuhun lopullisia satomääriä.
Hieman ihmetyttää Luken näkemys esim. ohrasta, että viime vuodesta pudotusta vain kuudesosa... Omalla seudulla viime vuosi oli paras kaikista ja järjestään sadot kolmasosan keskiarvojen yläpuolella. Nyt kun olen kävellyt hukkakauraa etsimässä, niin sekä omat, että naapurien puolet näyttää jäävän varmasti ainakin sen kolmasosan totutuista keskiarvoista. Ohrat ei tahdo ulettua polveen asti ja joitain kohtia ei tarvitse puida ollenkaan. Eli viime vuodesta jäädään täällä noin 50%:iin. Onko muualla maassa tilanne niin paljon parempi kuin Pohjanmaalla, että ohraa todella tulee lähes viime vuotinen määrä

Sehän vaatii, että monessa paikassa mennään yli keskiarvojen mun laskuopilla
Vihdoin ! 14mm yöllä, ei pöläjä enää , jees !
Joku 25mm ukkoskuurosta 20minuutissa noin,maat alkaa valumaan alamäkeen...sataa tällä hetkelläkin.40mm lienee mennyt rikki tältäkin päivältä.Melko hulppeet sademäärät 8päivään eikä etes loppua näy,100mm on paljon vettä noin lyhyessä ajassa.
Niinpä saati jos sitä tulee lähemmäs 200mm.. Pellolle ei ole mitään asiaa tekemään yhtään mitään.. Viljat vetää hienosti keltasiksi, että se sitten siitä. Liian hyvältähän tämä näyttikin..
Jaa hyvältä näyttämyt jossain päin

Pohjanmaalla on viljat taputeltu jo viikkoja sitten kuivuuteen. Vähissä on hyvät kasvustot. Suurin osa harvaa, lyhyttä ja tähkät pieniä... No sadetta ei montaa kymmentä milliä oo tullut (koko kesänä), eikä enää tarttisi viljoille tullakaan.
Performerit laitoin muistaakseni 24. päivän tienoilla 2018 ja suunnilleen 60kg/ha. Hyvin onnistui. Tietysti jos kylmää keliä lupaa, niin sitte vois vähän aiemminkin... Syyskuu on liian myöhään.
Olisin jo kynnöt aloittanut, mutta rapsin siemenet tulee näillä näkymin vasta perjantaina. Nopeasti nyt maat kuivuu, niin ei parane vielä aloittaa. Viikonlopuksi lupaakin sitten kylmää
Lumisade vaan jatkuu edelleen ja maa on valkoinen. Iltapäiväksi lupaa kuitenkin seitsemän astetta. Ennuste näyttää suunnilleen vappuun asti poutaa ja hiljalleen lämpenisi myös. Pari viikkoa sitten laitoin kalenteriin, että 26.4. näyttää sopivalta rapsin kylvöön ja edelleen siihen tähtään. Näin Pohjanmaalla.
Mistähän lähtisi kyselemään vanhan jaakon elevaattoriin pyörintävahdin mikrokytkintä. Onkohan Antilla, vaikka verkkokaupassa ei löydy?
Vaikka Vaasan elektroniikkakeskuksesta. Ei montaa euroa maksa. Ihan normi rajakytkin on.
Jos alaseulan suurentaa niin eikö sit roskaisuus lisäänny?
Tuulta vaan vastaavasti lisää. Yläseulaa myös isommalle. Turhaan sitä monesti pelätään, että menis paljon yli...
Onko kellään kokemusta maanomistajien arviointikeskuksen toiminnasta voimalinjojen lunastustoimituksissa?
Kannattaako antaa valtuudet ja mitä sitten jos ei anna?
Hyvin toimi vajaa kymmenen vuotta sitten, kun tänne voimalinjaa rakennettiin. Keksivät kyllä hyvin, mistä kaikesta voi valittaa ja tekivät paperityöt. Varmasti sai enemmän korvausta vielä noiden ottaman osuuden jälkeen kuin, jos olis itse etuaan ajanut. Ja tosiaan säästyy itse kaikelta vaivalta lisäksi

Mikään pakkohan tuota palvelua ei noilta ole ostaa, jos haluaa itse papereita täytellä.
Oman vähäisen kevätvehnäviljelykokemukseni mukaan Broadway+kiinnitetty on mainio rikkakasvien myrkytyksessä, joskin kallis, mutta minkälaisena pidätte k.o aineen tehoa korren typistyksessä? Ainakin näin on väitetty, että lyhentää kortta.
Oletteko silti käyttäneet erillistä korrenvahvistusta käyttäessänne Broadwayta?
Viime vuonna joka myös kuiva. Kuivempi kuin tämä vuosi ainakin täällä niin demonstrantista hävisi kymmenen senttiä..
Jos on sellainen lajike missä korsi kunnossa ja lannoitus sallituissa rajoissa ja tälläisiä kuivia vuosia niin ei tarvetta muulle korrenlyhennykselle mun mielestä.
Rukiilla olen puolittanut normimäärän CCC:stä, kun Broadway on mukana. Hyvin on toiminut ja pystyssä pysynyt.
Hyvät puinti kelit saattoi olla siinä Lähes Kaikki päivät sataa seuraavat kymmenen päivää
Eikös tässä ollut pari viikkoa just poutaa. Tais olla yks sade päivä, kun ei päässyt puimaan. Alkaa ainakin täs Pohjanmaalla olla suurin osa puituna ja itsekin ajoin puimurin sunnuntaina talviteloille. Reilu 50 tuntia tuli sampon mittariin vajaassa parissa viikossa. Jonkun verran näkyy vehnää ja kauraa olevan vielä pystyssä. Ennätysvuosi on kiloissa ja kuivana sai puida. Ohrista liki 6 tonnia ja rukiista 8 tonnia hehtaari keskisato.
On tullut joskus tehtyä samanlaisia huomioita monitahoisessa ohrassa. En tiedä, onko normaalia, vai johtuuko jostain puutoksesta, mutta ihan kelpo sato on aina ollut.
Heinäkuun sademäärä tähän mennessä 51mm.
Seutukunnan viljakasvustot sen näköisiä että puimakoneet tukehtuu, syysvehnien tähkätiheyskin osastoa "sairas".....
Toki poikkeuksiakin on, mutta syy löytyy peilistä.
Lisätään tuohon 51milliin 14mm ja eilinen 15mm.
Heinäkuun sademäärä tähän mennessä siis 80mm.
11mm eilen lisää.
Heinäkuun sademäärä siis 91mm.
Ei satanut eilenkään.. jäi kuurot naapurikunnan puolelle. Heinäkuun sademäärä noin 10 mm kaikkiaan. No enää ei viljat sadetta tarttekaan. Valtaojat ovat kuivia kuten viime kesänä. Perunan varretkin kellastuu kuivuudessa.
Viime yönä oli täs Pohjanmaalla kymmenisen milliä ilmestynyt mittariin. Muuten ei varmaan kuukauteen ole niin paljoa satanut, että mittariin olisi jotain jäänyt. Halkeamat oli ruti kuivassa maassa isoja, kun toissapäivänä hukkakauroja etsiskelin. Ihmeen hyvin on silti jaksanut kortta lykätä viljat toukokuun ja kesäkuun alun pienillä sateilla.
Pientä konehalli aika/katosta kuutioin juuri. Lämmin osa noin 6*10, saman verran katosta viereen. Sähkö- ja vesiliittymät lähellä, ei mitään ihmevarustelua. Millaisiin neliöhintoihin kannattaa noin alustavissa harkinnoissa varautua?
200-400€/m2 riippuen tarvittavista perustuksista, korkeudesta, ovista ja ikkunoista. Tee lämmin osa siporexista, niin tulee kantavaa lämmintä seinää edullisesti ja nopeasti. Siporex palkit 6-metrisiä, niin saisi katonkin samalla niistä. Katos itsekantavalla pellillä?
Mulla meni noin 350€/m2 paalutettuun halliin, jossa 150m2 korkeaa harjalle asti avointa kylmää tilaa ja 100m2 matalampaa lämmintä tilaa, missä on myös lämpökeskus asuinrakennukselle.
Mihinkäs te unohditte torajyväominaisuuden.
No se vähennys nyt oli jotain 20 euroa kilo, toisaalta jos kasitonnaria pukkaa, ei torajyviäkään ole. Siinä vaiheessa kun torajyvät kiusaavat hybridiä, on satokin sekulia ja melko pieni. Harvaan kasvustoon se torajyvä iskee.
Kuulemma yksi torajyvän estokeino on kylvää siivuittain populaatioruista sinne sekaan, ja päisteet.
-SS-
Toissa vuodelta viimeisin kokemus hybridirukiista: Sato 7,1t/ha (kaupan puntarilla), tora 0,31. Oli ruiskutusuratkin jätettynä, mutta toraa tasaisesti koko kasvustossa. Johtuikohan kylmästä ja sateesta?
Muuten resepti ollut hyvin yksinkertainen: lannoitus toukokuun alussa, broadway ja litra CCC ja toukokuun lopussa vielä jotain korrensäätöä. Pystyssä ovat pysyneet.