Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
On käytössä, ollut nyt parina syksynä. Asiallinen laite. Itsellä on kosteusmittauksella, joka toimii myös luotettavan tuntuisesti. Tarkkuus riippuu toki aina kalibroinnin tarkkuudesta. Reaaliaikaista karttaa ei ole, mutta mihin sitä tarvitaan? Satolukeman näkee koko ajan jos sitä haluaa tuijottaa.
On ollut 12/2018 lähtien kun vaihdettiin kattila ja käytännössä kaikki muu paitsi ohjaus ja säiliö. Muutaman kerran nostanut säiliöt pois konvektio-osan päältä ja nuohonnut, mutta ei siellä oikein mitään ole ollut. Kattilahuone on kyllä sitten pölyssä vaikka miten tiivistää, ja esim piipun nuohousluukulle piti tehdä lukitus ettei lennä peräseinään. 3 tunnin välein pöhöykset kumpaankin vaihdinosaan 10min tauolla. Aika hintava se oli mutta en poiskaan antaisi.
Eikö tuossa hydrauliikan kaaviossa jopa ole piirretty nipat jotka varren puolen banjoliittimissä. Joko ihan spesiaalit sylinterit varren puolelta turvan/sen tiivistyksen osalta tai sitten vain varren puolta voidellaan rasvalla.
Kahden kauden kokemus tuosta. Itsellä noin 1200m3 lietealtaita, tullut perävaunu eli noin 25-26tn mulle molempina vuosina. Typpeä 7 paino-%, rikkiä noin 8%. Viljalla voi käyttää enemmän, nurmella kannattaa laskea pitoisuudet ja käyttömäärät siten että rikin määrä ei nouse mieluiten yli 50kg/ha. Tällöin voi alkaa rikin määrä nurmen kuiva-aineessa kasvamaan, tämä vaikeuttaa tiettyjen hivenien imeytymistä naudan ruuansulatuksessa.
Yhdessä lietteen kanssa saanut tuolla hoidettua typen melkein tavoitteeseen, lisäksi mennyt pieni määrä matalatyppistä NPK ja hipsu starttia. Erinomaiset kokemukset satotasojen puolesta ja lannoituskustannukset ihan minimissä sillä alalla mihin liete riittää. Levitys mieluiten sijoittamalla ja ajamiseen tarkkuutta, päällekkäin ajolla kyllä viljat kyykyssä ja aukot näkyy kyllä kasvustossa.
Vastaava laite itsellä, Müllerin Spray Control määräautomatiikalla. Oliko toissa kesänä kun kyselin vastaavaa, paineen säätö toimi hetken, ja sitten pimeni. Taas jonkin ajan kuluttua toimi. Täältä sain 5 pisteen vihjeen, siinä lohkoja ohjaavassa boksissa on joka säätimellä termistori suojana, lohkot keloilla eli ei tule noissa vastaan. Paineensäätö moottorilla, siinä pidemmillä käyttöjaksoilla termistori vanhuuttaan lämpenee nopeasti ja katkaisee sähköt moottorilta. Itse osat ei maksaneet juuri mitään, rahti maksoi. Otin samalla noita 6. Jalasjärveltä löytyy ylimääräisiä jos tuo vikana. Hankala mitata ja todeta vialliseksi, onneksi täältä sai avun.
Koitahan kysyä vielä tarjous IKH:n renkaita myyvältä rengasliikkeeltä tai suoraan pääkallopaikalta GRI:n renkaista. Vastaava korkeus ja leveys kuin BKT:ssa eli jotakuinkin nimellismitoissaan, ja muutenkin hyvän oloinen rengas. Hinta ollut kilpailukykyinen. Nyt on varmasti jo niistäkin enemmän kokemusta. Kasvava merkki tällä hetkellä.
Hiljasta on eli kenelläkään ei ole enää auroja tai kaikilla venttiilit kunnossa. Näyttää noita saavan krampiltakin mutta hinta varmaan samaa luokkaa hydrauliikkakaupan kanssa. Nyt on makaroonilta tilattu parempi versio hintaan 155e veroineen ja posteineen. Kyllä tässä pienen palkan taas itelleen tienas.
Palkka=korvaus vapaa-ajasta joka on menetetty toisen hyväksi ja siitä on saatu rahallinen tai materaalinen korvaus.
Ihan Oleodinamica Marchesini näyttää olevan valmistajana, ja säädettävä, ja montaa eri versiota löytyy. Miksi tuo ei toimisi? Täytyy vakavasti harkita tuota omaankin Agrolux-potilaaseen, jossa on varusteena kavennussylinteri ja ongelmana kääntöventtiili näillä näkymin. Tuollainen VRAP SS nähtävästi olisi sovitettavissa, toki vaatii kierteiden koneistuksen sylinteriin, mutta hinta olisi noin 1500€ halvempi kuin molemmat alkuperäiset venttiili, eli motivaatiota löytää tuosta... Kiitos vinkistä!
Kyllä se taitaa olla nyt vain jaksettava jumpata noiden venttiilien kanssa. Tänään katsoin toisia tuollaisia vastaavia kone liikkeen pihassa, ja niissäkin vain yksi venttiili sylinterin kyljessä josta lähtee kavennussylinterille letkut. Tässä siis erillinen venttiili kavennukselle "letkujen välissä". Sylinterin purin eilen ja hain tänään uudet tiivisteet. Illalla kasasin ja laitoin kiinni, ei vaikutusta. Alan olla kohta sillä mielellä että helpompi laittaa tuo venttiili missä on kaikki samassa, jos sen saa edes liki järkevällä hinnalla jostain. Sinänsä noiden aurojen ostohinta kestäisi jopa pienen takapakin... Jos sinne kavennusventtiiliin joku on jo joskus kerran vaihtanu jousen joka ei sinne kuulu niin mitö muuta säätöä on tehty... Kääntöventtiilissä kaikki näyttäisi olevan alkuperäistä.
Nyt taas ehtii tuohon syventymään, tai oikeastaan pitäisi nytkin olla nuokin aurat käytössä... Käännön venttilissä oleva paineventtiilin jousi oli selkeästi jälkiasennus, se vaihdettiin löysempään ja nyt menee toisin päin ympäri kunhan aurat eivät ole leveimmässä asetuksessaan. Toisin päin pyöräyttäessä menevät hyvää nopeutta lähelle yläkuoloa, ja kääntyvät takaisin. Sylinteri pitää vielä avata että näkee onko voimattomuus siitä kiinni, ja tuo sylinteri pitäisi myös saada oikeaan mittaan että menisi ympäri. Tuossa vain ei ole nähdäkseni mitään säätöä, molemmat päät kiinteitä.
liian leveä pöytä tuohon. pitänny jättää koivuja kujaksi. kiva! mutta joku leikkaava jat riipivä laite pitänee parin viikon sisään keksiä kun alkavat kulkemaan tuossa kohta.. pyörät alle joku värkki varmasti ainoa. mutta noissa piennarleikkureissahan on se tukirulla miten lie saabiko raktorin taakse?
Saa taakse nuo piennarkoneet kaikki enempi vähempi. Itsellä nyt se Tarmo PM245, ja saa ajettua heinän pelto/metsä/mökkitien keskeltä pois. Ainoa vain että jos kiviä niin ei uskalla silläkään kovin kuivaan aikaan ajaa. Muuten ei ole normaaleista kiviosumista ottamassa ensimmäisenä siipeensä. Takarulla niin alas kuin saa, sivusukset ylemmäksi etteivät leikkaa pintaa aina vähänkin kääntyessä. Kone suoraan taakse ja ajamaan. Hidas ajonopeus säästää teriä kun ehtii nostamaan hieman niiden kivien kohdalla. Ja samalla koneella menee pellon pientareet, kesannot jne. Tuossa saa takaosan auki jolloin kovempikin heinä menee hyvällä vauhdilla eikä ota määrättömästi voimaa. Se pienin Tarmo oli aluksi, sekin oli hyvä kone hintaisekseen, noilla kesannoilla vain turhan kapea.
Täytyy kokeilla toisella koneella kääntää kun ehtii taas syventyä tuohon. Millään muulla koneella en ole kyllä paineiden puutetta havainnut, en ole kyllä paineita mitannutkaan tuosta Valtrasta hetkeen.
Menee varmaan vähän kauemmin, en tullu kellottaneeksi. Ajastuksella koitin niin olisiko joku noin 9-10 sekuntia nyt kavennuksen kanssa kääntöyritys kokonaisuudessaan. Yritin nyt vielä leveämmällä viilunleveydellä kääntää auroja, niin tuntuu että uupuu sylinterissä voimaa, eli pitää se avata ja tarkistaa. Tai sitten edelleen tuo venttiili falskaa ohi öljyä. Kuumenee tuo kavennusventtiilin edelleen mielestäni turhan paljon. Katsoin paikallisen konemyyjän pihassa toisia 5-siipisiä MRWT auroja, 2004 vuotiset oli ne. Niissä koko homma toimii yhdellä venttiilillä joka kääntösylinterin päässä. Kavennussylinterissä ei ollut niissä kaksoislukkoventtiiliä, muuten vastaavat toiminnot. Meinasin jo alkaa niistä kokeilemaan osia kauppiaan suostumuksella.
Nyt alkaa vain nuo kevättyöt painamaan sen verran päälle että täytyy kerätä hetken uutta motivaatiota noiden kanssa taisteluun.
Joo ovat ekaa kertaa perässä. 2-koneena Valtra 6550HT, jolla noita ei kyllä saisi ylös vaikka olis CAT3 nostolaitteet että saisi edes perään. Vissiin pitää koittaa kysellä jotain kaveria toisella koneella paikalle. Ei noiden kanssa sinänsä hoppua ole, 3:t sarka-aurat on tuolla pihan perällä eikä noille ilmajäähdytteisille sopivaa lohkoakaan ole nyt kynnettävänä, mutta kiva nuo toki olisi kuntoonkin saada. Puolassa noin 750€ tuo venttiili, en katsonut kyllä vielä edes oliko se VAT 0% hinta vai paikallisella verolla. Sinänsä ei talous nyt tuohon saa kaatua mutta vikakin olisi kiva löytää.
Pesin tuon kavennusventtiilin purettuna ultraäänellä ja käytös kyllä parani sen jälkeen. Kerran jo meinasi mennä ympäri, jäi yläkuolokohtaan ja piti härnätä ympäri. Muuten nopeus parani nyt, mutta palaa takaisin lähtöpisteeseen ennen yläkuolokohtaan useimmiten.
Kokeilin vielä tuo kavennusventtiili ohitettuna pyöritellä. Ei vaikutusta vaikka säätää virtauksen minimiin. Aika paljon sai virtausta säätää että vaikutti yhtään mitään kääntönopeuteen, eli tuotto ja nopeus kyllä pitäisi riittää. Sama lopputulos aina, vähän ennen yläkuolokohtaa pysähtyy, ja tulee nopeasti takaisin. Jos vaihdoin venttiilistä liikesuunnan heti kun lähti takaisin, hidastui myös liike "järkeväksi". Muuten siis tuntuu että tuli liian nopeasti tuo paluuliike. Ihan kuin tyhjiötä vasten tulisi alas, eli ilmaa vieläkin..?
Tuon kavennusventtiilin nyt purin taas niin paljon kuin siitä osia irtoaa, pesin ultraäänellä ja kasasin takaisin vakiomäärällä prikkoja jousen alla. Vielä kokeilematta oliko tuosta minkään valtakunnan apua. Sihdit traktorilta tulevissa nipoissa ovat auki.
Kavennussylinteri toimii tässä ihan erikseen, viilunleveyssylinteriä ei käytetä ollenkaan käännössä vaan se toimii omassa piirissään. Kavennussylinteri menee päähän jonka jälkeen kääntö alkaa. Tämä toimii oikein.
Kokeilin nyt ohittaa kavennus/kääntöventtiilin ja kytkin letkut suoraan kääntösylinteriin. Nyt kääntö toimii sellaisella nopeudella kuin pitääkin, mutta suuntaa sylinterille ei kääntösylinterin päässä oleva venttiili osannut kääntää, vaan yläkuolokohdasta suunta kääntyi takaisin. Missä tuolla on paineen säätö?
Tuo monimutkaisempi venttiili siis on se johon kohdistuu nyt epäilykset. Täytyy ottaa vielä auki ja purkaa. Lisäsin sinne kupin alle jo eilen prikkojakin jotka pääkaran jousikuormaa säätää. Täytyy olla vielä jossain jokin ylipaineventtiili joka päästää läpi.