Kotopaikassa oli vesiputki mennyt jäähän talvisotavuonna ensimmäisen kerran ja -87 toisen kerran meni . Sulaksi saatiin rautaputki muuntajalla . Salaojat eivät jäätyneet mutta oli salaojasyvyyteen saakka jääkksä ja kuivasi huonosti .
Meidän 1948 valmistuneeseen taloon ja koko tilalle tuli vesijohto vasta v. 1956, joten talvisodan pakkasista ei ole tietoa. Lehmät olivat laitumella noin viisi kuukautta, ja joivat purosta. Sisäruokintakauden kärräsivät lehmille vedet naapuritalon lähteestä. Talvella vesikelkalla.
Koko 50-luvun kesät kaivoivat kaivoja tuohon mäkeen, väittävät , että yli kymmenen eri kaivoa olisi renkaineen taytettyjä jossakin syvällä. Viimeiseen kaivoon oli isäntä kurkannut, hakenut saavista vettä ja heittänyt kaivoon, ja huutanut jotain että
kah kerran ainakin vettä oot nähnt. Sitten kaivo tehtiin 600 m päähän peltolähteeseen, salaojituksen yhteydessä, siitä väliputki valtaojan alta lähemmäksi mäen alle olevaan keruukaivoon, joka valui yli koko 1960-ja 1970-luvun, ja pumppaamo puolirinteeseen tehtyyn kaivoon ja koppiin, ja siitä 22 m nostokorkeudella pihalle asti, lähes 400 m silti pumpusta matkaa.
Vesi ehtyi kaikkien kaivoista Salon Kaupungin alkaessa pumppaamaan Muurlasta vettä oikein isosti, tekopohjavettä tehtiin Pullassuossa, koska vesi oli niin ruosteista. Meilläkin oli kova työ tehdä oikein helvatan syvä kaivo, kun vanha lähde lakkasi valumasta, tämä katkeruutta aiheuttanut vesiosuuskunta tehtiin toimittamaan vettä siitä hyvin läheisestä vedenottamosta. Että meillä ainakin oltiin sitä mieltä ,
ettei aleta omaa vettä ostamaan.Siitä siis juonsi se komento aurata hyvin ja huolellisesti sen oman tontin alla kulkenut vesijohdon päällysalue.....
Ja kaivoin kaivo-orjana lapionnysällä ja ämpärinostolla niin syvälle, että vettä alkoi tulla kunnolla. Mutta äärimmäisen metallipitoista se on nyt. Ja vesikanavasta nousee kaivon pohjalle aina vaan hienoa hiekkaa, jos erehtyy ottamaan aivan tyhjäksi.
Mutta menee ohi aiheen, mitäpäs vanhalla muutakaan tekoa kuin muistella vanhoja...
-SS-