Minkälaisia toimenpiteitä olette valitsemassa isommilla karjatiloilla vai jätetäänkö välistä koko korvauksen hakeminen? Onko kaiken vaivan arvoinen? Eipä tässä oikein voi rehuksi tehtäviä peltoja jättää hömpälle tai linnuille, mistä toki parhain tuki olisi saatavilla
Olet varmaan sekoittanut ekojärjestelmätuet ja ympäristötuet. Rahakkaimmat hömpät ovat ehdottomasti siellä ekojärjestelmän puolella. Ympäristötuen vanhat velvoitteet ovat suurimmaksi osaksi ehdollisuuden vaatimuksissa, eli niistä et pääse pois, vaikka et sitoutuisi ympäristökorvaukseen.
No mitä vaivaa sen 45 euron hankkimiseen vaaditaan vähimmäismäärin ?
a) viljavuustutkimus
b) lohkokohtaiset muistiinpanot
c) ilmasto- ja ympäristösuunnitelma. (yksi kauden aikana, voi olla, että pääsee netissä täyttämään)
Näitä nyt jokainen tila jo on tottunut tekemään jo lähes kolmenkymmenen vuoden aikana, harva ei omista viljelysuunniteluohjelmaa, joka tekee nuo valmiiksi. Eikä viljavuustutkimuksistakaan irti pääse, ne ovat jo ehdollisuuden vaatimuksissa, vaikkakin voimassaoloaika onkin pitempi.
Sitten seuraavaksi seitsemästä tilakohtaisesta toimenpiteestä kaksi:
1. Ilmasto- ja ympäristökoulutus
2. Monivuotiset monimuotoisuuskaistat
3. Maaperän seuranta
4. Orgaaniset ravinteet
5. Pölyttäjien ravintokasvit
6. Täsmäviljelymenetelmät
7. Kasvintuhoojien ja kasvitautien seuranta- ja tunnistussovellukset.
Karjatilalla on helpointa valita 4. ja 7. 4. toteutuu kun luovutat jollekin kasvinviljelijälle 25 kuutiota lantaa.
7. toteutuu esimerkiksi Luke Kaskas-appilla tai Basf Xarvio Scouting - appilla. Näppäilet kuvia ja syötät appiin ja ota kuvaruutukaappauksia android-puhelimen galleriaan silloin tällöin. Kasvinviljelijän kannattaa valita 5. ja 7. Kohta 5. tarkoittaa vain sitä., että viljelet vähintään kahdella peruslohkolla hernettä, rypsiä, rapsia, härkäpapuja, kuminaa, hamppua, tattaria, 17 erilaista vaihtoehtoa silloin tällöin vaihtaa satokasvia muuksikin kuin ohraksi. Jos oikein ketuttaa, niin kuuntelee ja tenttii sitten nettikurssin ilmastosta ja ympäristöstä. En usko, että tentit ovat kynnyskysymys, koska päätellen tasosta, jolla nämä uudet ehdollisuus- ekojärjestelmä-ympäristökorvaus - portaat on omaksuttu, koulutuksen pitää olla heikkolahjaiselle räätälöity.
Eli minimi voisi olla a), b), c) , 4. 7.
No, sitten lisärahaa saa kasvulohkotoimenpiteistä:
Lohkokohtaiset toimenpiteet
I Maanparannus- ja saneerauskasvit 190€
II Kerääjäkasvit 97€
III Kiertotalouden edistäminen 37€
IV Suojavyöhykkeet 350€
V Turvepeltojen nurmet 100€
VI(a) Säätösalaojitus 77€
VI(b) Altakastelu ja kuivatusvesien kierrätys 214€
VII Puutarhakasvien vaihtoehtoiset kasvinsuojelumenetelmät 500€
VIII Lintupellot 600€
No nyt kun uusit nurmia, saat siitä palkaksesi kerääjäkasvikorvauksen, koska nyt kerääjäkasvilla sai perustaa seuraavan vuoden nurmen ! Sama juttu syysviljanviljelijälle, kerääjäkasvi lopultakin on järkevä vaihtoehto, koska kerääjäkasvin saa päättää- syysviljan kylvöön. Maanparannus - ja saneerauskasveja voi käyttää satokasveina, esimerkiksi mailaset, rehuvirna, ruisvirna taitavat olla ihan rehukasvejakin. Eli jos yhteenlaskettuna semmoiset perustoimenpiteet ilman ponnistelua tuottavat koko tilalle sen satasen, jätätkö vapaaehtoisesti sen ottamatta ? Eli mieti vielä vaihtoehtoa a), b), c), (4. ja/tai 5.) , 7, I, II
Ehdollisuussäännöksissä kun on se säännösjumppa nyt , eikä vanhaan malliin ympäristökorvauksessa. Kannattaa ottaa Neuvo-asiantuntija laskemaan nuo auki. Meille köyhille pienviljelijöille on vain eduksi, mitä useampi hehtaari jää pois ekojärjestelmä- ja ympäristökorvaustoimenpiteistä. Että siinä valossa, suosittelen jättäytymään pois.
-SS-