Eemeloinen vinkuu jotta joutuu säästämään energiaa. Ei ole pakko. Ihan vapaasti saa pitää ikkunoita auki ja antaa pattereiden hohkata, itsepähän maksaa kapinointinsa.Kymmenkertainen hinta, kymmenkertainen alvikin. Tyttöset kiittää, on taas rahaa millä jatkaa kirgisialaisten tupakkavalistusta.
meneekös tämä homma nyt niin että sähkön tuottamisen hinta ei ole juurikaan noussut sähköstä saa aivan helvetin hyvän hinnan koska pula, ei käynnistetä varavoimaa valtio joutuu rahottamaan ja takaamaan forttumia miljardeilla kokoomuslaiset sijoittajat ja forttumin johtajat käärii hyvät optiot ja osingot liiveihinsä eemeli kokoomuslaisena sähkön käyttäjänä maksaa lystin
Vorttumin osaketta saa nyt halavalla. Ja taitaa talven päälle saada vieläkin halvemmalla.Ja Rakkineella tietysti Yaraa salkku täynnä. Nyt vain molemmat tankkaamaan.Eemelillä taitaa myös olla miljoonasalkku, maat ja mannut myynyt ja vuokrannut, laittanut "taseensa töihin". Kehuskelihan Veetikin täällä yhteen väliin kuinka helposti tekee kotiläppärillään rahaa.
Muistan kuinka Veeti kehui täällä yhdenkin kesän läpeensä kuinka tonnit vain juoksevat hänen salkkuunsa. Taisi olla vain äkkirikastuneen huumaa tuolloin. Huvittavaa on myös huomata Eemelin kiinnostus viljan hintaa kohti vaikkei ole jyvääkään myydä. Sen sijaan hänen luulisi vinkuvan sijoitustensa tuotoista ja huonoista pörssikursseista? - Ilmeisesti siitä ei kuitenkaa saa vastaavia kiksejä mitä kepun ja Hankkijan tuulimyllyjä vastaan taistelemisesta täällä saa.
Mä en vaan ymmärrä tuota sähkösopimus mallia. Missä muussa asiassa sidotaan hinta kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Olis pitänyt tehdä diili kahvista 3 pakettia kympillä, nyt saa vaan kaksi. Tai bensa kahdeksi vuodeksi 1,50 / litra. pö vaikka 90 sent / litra. Ja jos mun tuottama maito maksaakin 48 sent niin kiinnitetty hinta onkin 38 sent. Persneton voi maksattaa valtiolla. Ja silti Fortumin sähkön käyttäjien lapset käy hiekkalaatikolla keskustelua, että meidän isä maksaa teidän isän sähköt.
Kuka keksi pakotteet Sei ollu ryssö vaan kuka se olikaan