Näin Johannes Kastajan juhlan aikana pitää myös muistaa, että asehankinnatkin ovat menneet joskus pieleen. Eräs sotilaspastori erään kenttäpiispan kanssa lohkaisivat puolustusbudjetista 2 miljoonaa markkaa ja ostivat kuittien mukaan ison kasan jumalan pyssyjä.
Kurkustahan ne rahat menivät alas, mutta kuuleman mukaan sotaharjoituksissa oli välillä niin kova uho ja saksalais-itävaltalaisten marssilaulujen kaiku, että ikiaikainen idästä tuleva vihollinen varmasti kuuli nämä kaikki ja pelästyivät. Mutta tarkoitus nyt kuitenkin täytettiin, vaikka se toteutettiinkin epäsuorasti.
puolustusmateriaalihankintoja ei koske samat kansalliset tai EU-direktiivit, vaan niitä voidaan tehdä aika vapaasti. Periaatteena se, että mitä suurempi hankinta ja uudempi kalusto, niin sitä vähemmän hankinnasta on julkistettava tietoja. Vain poliittinen paine pakottaa hankkimaan parasta ja pitämään hankintaprosessi uskottavana.
Jumalan pyssyistä ei havaintoa, mutta siitähän käytiin pitkään vääntöä, kun pv hankki näkkileivät Ruotsista. Kansallisesti ihan typerä hankinta, menetettiin työn, viljan ja verojen muodossa pirusti rahaa, varusmiehet tuskin olisivat huomanneet eroa näkkäreiden välillä. Muuten Suomi taitaa saada vientituloja enemmän kuin maksaa, silti esim ruuan tuonti kasvaa jatkuvasti. Paljon ruokaa menee yksityiseen kulutukseen piikkiin, mutta kai noissa julkisissa hankinnoissa on sama suunta eli ulkolainen syö kotimaisen elintarviketeollisuuden osuutta. Pitäisikö tästä vetää johtopäätöksiä ja etsiä syitä, miksi näin on?