Ympäristökorvauksella ei ole mitään tekemistä ympäristön hoidon kannalta. Se on välttämätön raha, minkä viljelijä joutuu toimeentulonsa vuoksi ottamaan. Se on muotoiltu porkkanaksi, jolla Suomen ympäristöhörhöt ovat saaneet kyykyttää viljelijää vuodesta toiseen.
Porkkanasta se on kaukana. Siihen voi sitoutua, mutta todellisuus ruohonjuuritasolla on karua. Sellaiset viljelijät, joille ympäristökorvaus on elinehto, ei voisi paskaakaan kiinnostaa joku itämeren suojelu. Kunhan ehdot vaan toteutuvat ainakin paperilla, se on monelle pääasia.
Viljelijät, joilla on varaa leikkiä, voivat päteä ja kiillottaa kilpeään, mutta aika monelle ympäristökorvaus on välttämätön paha. Ja kun tiedetään, että suurimman maatalousbyrokratian aiheuttaa tämä korvaus, sen arvostus on aika matala.
Eli suomeksi sanottuna koko eeuu-aika on menty pelkällä kepillä ja porkkanoista ollaan oltu kaukana.
Sen vuoksi viljelijöitä pitäisi kannustaa muulla tavalla parantamaan peltojensa kasvukuntoa ja myös sitä että pellot pysyisivät viljelykelpoisina erilaisten sääolojen aikana. Tällä systeemillä saataisiin parempi tulos.
Kun nämä ympäristöaktivistit taas löytävät jonkun sopivan tutkimuksen, missä taas todetaan että maatalous pilaa itämeren, samalla ehdotetaan että ympäristökorvauksen varat pitäisi siirtää mielummin venäläisiin puhdistamoihin.
Miltä tuntuu sellaisilla tiloilla, jotka ovat hoitaneet peltonsa hyvin? Halutaanko tulotasosta luovuttaa reilu siivu pois valtiolle ihan vaan siksi, että joku haluaa sitä ihan hirveästi itämeren nimessä? Vai herättääkö sellainen katkeruutta koko järjestelmää kohtaan.
Järjestelmän takana ei ole vain ympäristön suojelu. Siinä on mukana vihaa maajusseja kohtaan, jonka vuoksi se on poliittinen liike. Ja sen vuoksi sillä ei ole ympäristön suojelun kannalta mitään tekemistä.
Harva nyt kuitenkaan oikeasti haluaa paskoa omaa ympäristöään pilalle. Siksi tähän marxismiin pitää saada loppu. Vain porkkanalla saadaan jotain aikaiseksi, ei kepillä.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.
