• Tavallinen aihe

Aihe Hiiliviljely – suuri kusetus  (Luettu 6049 kertaa)

Green New Dealer

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 319
Hiiliviljely – suuri kusetus
Aikojen kuluessa ihminen on raivannut ison osan maa-alasta viljelykseen. Maaperään sitoutuneen hiilen määrä laskee viljellyllä alueella, siihen on monia syitä. 4/1000 eli 4 promillen aloite, jonka Suomikin on allekirjoittanut, tavoittelee vuosittain maaperään sitoutuvan hiilen määrän kasvattamista. 4 promillen lisäys maaperään riittäisi pysäyttämään ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kokonaan. Maankäyttö kuuluu päästökaupan ulkopuolelle ja kokonaisuutta käsitellään maankäytön, sen muutosten ja metsien muodostamassa kokonaisuudessa (LULUCF-asetus). Metsät ovat suurin ja ainoa merkittävä hiilinielumme, viljelysmaan ja maataloustuotannon suurimmat päästökohteet ovat yleisesti tiedossa.

Hiiliviljelyllä aiotaan tämä peltoalan velvoite hoitaa, siinä tavoitteena sitoa maahan hiiltä, kevennetyllä muokkauksella, suorakylvöllä, kerääjäkasveilla, viljelykierrolla, laidunnuksella ja maanparannusaineilla ym. Sadalla pilottitilalla asiaa tutkitaan ja mittaillaan, nyt jo tulokset tiedetään niin hyviksi, että Valio kouluttaa maitotilallisensa hiiliviljelijöiksi. Hiilitilaverkosto ja monet hiiliviljelytoimet liittyvät eläintuotantoon, mutta esittelyaineistosta ei hakemallakaan löydä eläintuotantoon liittyvien päästölukujen tutkimista ym. Hiilen sitomisesta maksettava päästökompensaatio, maataloustukien tulosperusteinen ohjaus ja kuluttajien maksuhalukkuus hiiliviljellystä ruuasta, kyllä mainitaan. Mihin hiiliviljelyllä siis pyritään?

Jos on pakko, niin on pakko?
Tähän tutkimukseen olisi pitänyt ottaa yksi tila mukaan, jossa puolet tutkimusalasta on metsää. ”Mäntymetsien puusto sitoo yhteyttäessään ilmakehästä noin 9,5 tonnia hiilidioksidia hehtaaria kohti vuodessa; tässä määrässä hiilidioksidia on 2,6 tonnia hiiltä.” Metsä voittaisi siis kaikissa mittauksissa pellon, myös maaperään sitoutuvassa hiilessä, lisäksi metsän päästöt ravinnevalumina ja eroosiona ovat pienemmät. Jos tilan peltoja viljeltäisiin normaalisti, niin voitaisiin saada jopa parempi taloudellinen tulos ja ilmasto kiittäisi.

Ai niin, unohtui ne hiiliviljelyn tuet3  ;D ;D

https://www.metsatieteenaikakauskirja.fi/pdf/article6071.pdf

farmeri

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 81
  • "Maatalous on mukava harrastus mutta pirun kallis"
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
Kasvitilaliset voi siis laittaa kesantomurskaimen tilaukseen, semmoinenhan pitää ammattimaisella hiiliviljelijällä olla? ;D

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8127
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
Hiiltä saa peltoon parhaiten pyrolyysistä. Eli biohiilen sijoitus peltoon. Sen valmistus vie energiaa, mutta prosessi on energiaomavarainen. Hukkalämpöenergia pitää vaan saada hyötykäyttöön. Vain näin on järkevää sitoa hiiltä maahan.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

Green New Dealer

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 319
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
Hiiltä saa peltoon parhaiten pyrolyysistä. Eli biohiilen sijoitus peltoon. Sen valmistus vie energiaa, mutta prosessi on energiaomavarainen. Hukkalämpöenergia pitää vaan saada hyötykäyttöön. Vain näin on järkevää sitoa hiiltä maahan.
hiilen sitominen peltoon voi olla myös viljelytekninen toimi, silloin näin. Hiiliviljelytilan kulkupelinä pitää olla vihreä häkäpönttö biokaasuauto, kun käydään nostamassa hiilensidontakorvauksia pankista :)

Päästökauppa. Kaikki varovat käyttämästä mitään markkinoihin viittaavaa, kun puhutaan hiilensidonnasta LULUCF-alueilla. Kun metsä on niin ylivoimainen sitomaan hiilidioksidia ilmakehästä ja Suomen pinta-alasta 77% on metsää. Jos päästöoikeuksien kauppa pääsisi tarttumaan metsiin, niin yhtään kuutioita tervettä kasvavaa puuta ei kannattaisi hakata metsistä, eikä yhtään hehtaaria kannattaisi pitää puuttomana joutomaana. Nythän metsien hiilinielu on päätetty kansallistaa ja mieluummin maksetaan "näpertelystä" peltoalalle.

Kuitupuuta kasvaa metsään, niin kuidun kuutiohinta on noin 20€/m3, päästökaupassa sen arvo olisi 48,61€/CO2tn (1m3 = 1 CO2tn). Ensimmäiset 200 vuotta on mahdollista kasvattaa hiilivarastoa, sitten pitää jo miettiä miten hiilen saa säilöttyä niin, ettei joudu itse maksumieheksi :)

Tuosta linkistä voisi vähän laskeskella.
https://co2esto.com/kauppa/valittu-co2-maara

https://www.energiauutiset.fi/uutiset/paastooikeuden-hinta-55-euroon-2030-mennessa.html

optimisti

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1362
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
Pellonmetsityspalkkio olisi oiva ratkaisu, yksinkertaista. Vaan poliittisesti mahdotonta. Sillä ratkaistaisiin monta ongelmaa.

Green New Dealer

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 319
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
Pellonmetsityspalkkio olisi oiva ratkaisu, yksinkertaista. Vaan poliittisesti mahdotonta. Sillä ratkaistaisiin monta ongelmaa.
Suomessa ei varmaan tarvitse edes metsittää peltoja, halukkaille voi tarjota jonkun porkkanan, jos joku löytää sopivan paikan, jota ei muutenkaan viljellä. Mutta ei niitä metsiä nyt kannata pelloiksikaan lisää raivata, nythän 19 000 ha vuositahtiin raivataan peltoa.

Enemmän tässä hiiliviljelyssä on kyse siitä, että tekemättä mitään, saadaan se näyttämään siltä, kuin tehtäisiin paljon. Hiiliviljelty pelto saattaa saavuttaa peltona hiilineutraaliuden, kun vierimetsä napaa vajaan 3tn/ha hiiltä vuodessa pois ilmakehästä. Hiiliviljellyllä pellolla, joka on siis itse ehkä hiilinetraali, kasvatetaan rehua tuotantoon, joka ei missään tapauksessa koskaan ole hiilineutraalia. Onko naapurin härkäpapu tai kaurapelto huonompi, kun ei ole hiiliviljelytila, entäs tuet?

Jos joku näyttää markkinointikikalta, niin se todennäköisesti on sitä. Jos joku näyttää tukilobbaukselta, niin se todennäköisesti on sitä  ;D ;D

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16406
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
Jos joku näyttää markkinointikikalta, niin se todennäköisesti on sitä. Jos joku näyttää tukilobbaukselta, niin se todennäköisesti on sitä  ;D ;D

Tuo on tämänkin asian luomuemolehmäpihvi.

-SS-

paalipoika

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 681
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
Oletkos SS kateellinen??? Mä voin myydä sulle hiehoja niin voit aloittaa ja tänä vuonna tehdään kait uusia luomusitoumuksia. Tekee hyvää niille salon aavikoille nurmen viljely. Onhan Salossa erittäin hieno esimerkki todella hyvin hoidetusta emotilasta

Rakkine

  • Vieras

Niin, kyllähän taloudellisessa ja ilmastollisessa mielessä bulkkiviljanviljely Suomessa on järjetöntä hommaa. Isoilla tuilla tuotetaan viljaa, jonka tuotanto itsessään  on tappiollista, iso osa siitä joudutaan viemään halvalla ulkomaille, kun kotimaassa ei kaikelle ole kysyntää. Viljanviljelyalaa voisi huoleti supistaa rajusti, maksamalla pellonmetsitystukia ja lopettamalla hömppätuet kokonaan. Ja sadonkorjuuvelvoitekin pitäisi palauttaa.  Jos hömppätukien lopettaminen jostain syystä lisäisi viljantuotantoa, ja viljojen hinnat putoaisi tämän takia, niin alhaiset hinnat viimeistään lopettavat huonojen lohkojen viljelyn ja lisäisi metsitysintoa, kaiken kaikkiaan viljanviljelijät ei tässä maassa ole se kurjasti voiva ryhmä, jonka harrastuksen jatkuvuudesta pitäisi olla huolissaan ja joka vaatisi erityistoimia, jotta harrastus voisi jatkua. Nyt hyvillä tuilla ja hömppäheinäkorvauksilla pidetään yllä  tiettyä erioikeutettua rälssiä , johon toki itsekin kuulun.

Kokonaistuista viljanviljely kuitenkin on vain pieni osa, ja nettovaikutus vähäinen, koska EU-jäsenmaksut menevät maksuun, huolimatta siitä korjataanko vaiko eikä korjata. Kansallisesti on kallista tuottaa mm. erikoistuotteita, kuten sokeria ja luomuelintarvikkeita. Viljasadon viennin ei pitäisi kiinnostaa ketään, koska se on täysin viljanviljelijöiden vastuulla. Kansallisesti viljanviljely on edullisinta yhteiskunnalle, pienimmät hehtaarikohtaiset tuet, vastuu siirty viljelyhetkellä viljelijälle, eikä valtiolle tule lisäkuluja.

Siinä olen samaa mieltä, että tuotantotuet ovat enemmän kirous kuin siunaus. Samaa mieltä olen hömppätuista ja muista tuotantoon tai erityisalueisiin liittyvistä tuista, mutta esimerkiksi EFA-pakkokesannot pitäisi lopettaa saman tien, jos niistä poistetaan tilatuet.

-SS-

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2907
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
Metsityspalkkio ei tulisi kuin lisäämään kilpailua pellosta. Mikäli viljelijä määrä pysyy lähellekkään samana. Nykyisellä hehtaari määrällä joka on kai n. 2,5 milj hehtaaria niin 10000 viljelijän tilakoko olisi vasta 250ha, ei kovin iso edes. Tuollaisen hehtaarimäärän sivutoiminen jussikin hoitaa vielä kevyesti, jos kalusto kunnossa ja viljelykierto kohdallaan.

Kannattavuutta ei löydetä peltoja metsittämällä ainakaan isossa mittakaavassa vaan viljelijöitä vähentämällä.

Green New Dealer

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 319
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
Oletkos SS kateellinen??? Mä voin myydä sulle hiehoja niin voit aloittaa ja tänä vuonna tehdään kait uusia luomusitoumuksia. Tekee hyvää niille salon aavikoille nurmen viljely. Onhan Salossa erittäin hieno esimerkki todella hyvin hoidetusta emotilasta

Niin, kyllähän taloudellisessa ja ilmastollisessa mielessä bulkkiviljanviljely Suomessa on järjetöntä hommaa. Isoilla tuilla tuotetaan viljaa, jonka tuotanto itsessään  on tappiollista, iso osa siitä joudutaan viemään halvalla ulkomaille, kun kotimaassa ei kaikelle ole kysyntää. Viljanviljelyalaa voisi huoleti supistaa rajusti, maksamalla pellonmetsitystukia ja lopettamalla hömppätuet kokonaan. Ja sadonkorjuuvelvoitekin pitäisi palauttaa.  Jos hömppätukien lopettaminen jostain syystä lisäisi viljantuotantoa, ja viljojen hinnat putoaisi tämän takia, niin alhaiset hinnat viimeistään lopettavat huonojen lohkojen viljelyn ja lisäisi metsitysintoa, kaiken kaikkiaan viljanviljelijät ei tässä maassa ole se kurjasti voiva ryhmä, jonka harrastuksen jatkuvuudesta pitäisi olla huolissaan ja joka vaatisi erityistoimia, jotta harrastus voisi jatkua. Nyt hyvillä tuilla ja hömppäheinäkorvauksilla pidetään yllä  tiettyä erioikeutettua rälssiä , johon toki itsekin kuulun.
Bulkkituotanto, mitä se on?
Hyvin harva viljelijä tekee sopimuksen, jossa tietää satonsa menevän vientiin ja onko se edes viljelijän asia miettiä sitä? Rehulaatu on bulkimpaa, kuin leipä- tai mallaslaatu tai erikoiskasvit? Vilja on raaka-aine, josta tehdään ruokaa ihmisille tai eläimille. Jos vilja-alaa pienennetään, niin miten se tehtäisiin? Sitten vaihdettaisiin viljelykasvia ja siitä tulisi ylituotantoa, viljaa on kuitenkin yksinkertaista viedä.

Tämä metsitys nousee esille, jos hiilensidonnasta aletaan jollekin maksamaan. En keksi yhtään perustetta, miksei metsitetylle alalle maksettaisi, jos ei sitä kannattaisi muuten viljellä? Jos maataloustuotannolta edellytetään hiilineutraaliutta, niin myös tehokkaimmat keinot pitäisi sallia. Jos edellytetään ja jos maksetaan?

Yhden hehtaarin aloite maatalouskomissaarilta toisi EU:ssa 22 milj ha metsää ja rokottaisi kaikkia tiloja. Korvauksitta ja pakolla?
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.423393

Last Man Standing

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2703
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
>kaiken kaikkiaan viljanviljelijät ei tässä maassa ole se kurjasti voiva ryhmä, jonka harrastuksen jatkuvuudesta pitäisi olla huolissaan ja joka vaatisi erityistoimia, jotta harrastus voisi jatkua. Nyt hyvillä tuilla ja hömppäheinäkorvauksilla pidetään yllä  tiettyä erioikeutettua rälssiä , johon toki itsekin kuulun.

Täytyy vaan todeta,että tälläkin palstalla on monenlaista höperehtiää jotka ovat irtautuneet todellisuudesta.

Larppa

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 160
  • Pohjalta on hyvä ponnistaa!
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
Metsityspalkkio ei tulisi kuin lisäämään kilpailua pellosta. Mikäli viljelijä määrä pysyy lähellekkään samana. Nykyisellä hehtaari määrällä joka on kai n. 2,5 milj hehtaaria niin 10000 viljelijän tilakoko olisi vasta 250ha, ei kovin iso edes. Tuollaisen hehtaarimäärän sivutoiminen jussikin hoitaa vielä kevyesti, jos kalusto kunnossa ja viljelykierto kohdallaan.

Kannattavuutta ei löydetä peltoja metsittämällä ainakaan isossa mittakaavassa vaan viljelijöitä vähentämällä.

Sivutoiminen jussi sitä ja sivutoiminen jussi tätä. Kaiken pahan alku! ;D Kukaan ei varmaankaan pakota sinuakaan olemaan täyspäiväinen viljelijä, varmasti löytyy sivutoimivirkoja sinullekin! Ja suurena yllätyksenä saattaa huomata että niistä hommista jää rahaa vähän tilillekin.

Se että joku sivutoiminen upottaa rahansa kannattamattomaan viljelyyn on vaan tyhmää ja siitä kannattaa ottaa ilo irti ja naureskella partaansa!

Tuohon hiiliviljelyyn, niin minun mielestäni ihan potaskaa eikä mitään merkitystä isossa mittakaavassa tai edes pienessä. Metsillä Suomen pitää hiilen sidontaa tehdä!

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2422
Vs: Hiiliviljely – suuri kusetus
10000 viljelijän tilakoko olisi vasta 250ha, ei kovin iso edes. Tuollaisen hehtaarimäärän sivutoiminen jussikin hoitaa vielä kevyesti, jos kalusto kunnossa ja viljelykierto kohdallaan.

Vielä on matkaa siis. Suomalainen maaseutu -lehden jutun tilalla, jos tavoite olisi 250 ha.