Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä  (Luettu 4890 kertaa)

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21949
Hyvät perustelut.
Jos kyseessä valheellinen uutisointi.
Asian voi kumota faktat esittämällä.
Aikoinaan Neuvostoliitossa toisinajattelijat vaiennettiin ja mieluummin sauna taakse.
Jos kaikki eivät ole vielä huomanneet, on Neuvostoliitto kaatunut ja kekkonenkin on kuollut.

Enemmän olisin huolissani esimerkiksi keskustan puheenjohtaja kulmunista, joka suoranaisia valheita
levittämällä, koettaa nokkaansa saada veden pinnalle.
Julisti juuri äsken, ettei polttonesteistä ole sov.i.t.t.u  kuin indeksikorotus, vaikka Rinteen hallituksen
lakiesitys kertoo vallan muuta.
Ja mikä on polttonesteiden indeksikorotus. Eläkkeissä ole sellaisesta
kuullut puhuttavan.

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä

Hupiukko olet.😄😄😄
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21949
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
Kiitos kehuista.
Moni tapittaa lauantai-illat telkkaria sen takia.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
.... indeksikorotus. Eläkkeissä ole sellaisesta
kuullut puhuttavan.

Jos et olekaan kuullut, voi se kuitenkin johtua ikääntymisen aiheuttamasta kuuulon  alenemasta. Eläkkeissä on indeksikorotukset tehty normaalisti. Monien propagandalähteiden mainitsema leikattu indeksi ei tarkoita eläkkeiden leikkaamista, vaan sitä, että eläkkeet eivät nouse työssäkäyvien reaaliansioiden nousun tahdissa, vaan enemmän kuluttajahintojen tahdissa. Miksipä eläkkeiden pitäisi nousta reaalipalkkojen noustessa, kun eläkeläinen ei ole ollut osallinen työn tuottavuuskehityksessäkään ?

Jos joskus on luvattu, että eläkkeiden ostovoima aina kasvaa, seuraten työn tuottavuuden nousun korottamia reaalipalkkoja, ei se ole mikään ihmisoikeus. Kuluttajahintaindeksiin sidottuna eläkkeiden tason kehitys tarkoittaa sitä, että eläkkeellä saa saman kuin silloin työelämän aikana säästetyllä eläketulolla olisi saanut.

https://www.tyoelake.fi/paljonko-saan-elaketta/indeksit-elakkeissa/

-SS-

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
”Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä?” kysyy Eemeli.

Joku psykologiaa paremmin tunteva voisi kertoa, mikä sairaus on sellainen, jossa henkilö puhuu itsestään kolmannessa persoonassa.

Tulee mieleen elokuva Siivoton Juttu, jossa Ranen armeijakaveri puhui itsestään välillä kolmannessa persoonassa.

Aivan loistava elokuva muuten.😂😂😂
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21949
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
.... indeksikorotus. Eläkkeissä ole sellaisesta
kuullut puhuttavan.

Jos et olekaan kuullut, voi se kuitenkin johtua ikääntymisen aiheuttamasta kuuulon  alenemasta. Eläkkeissä on indeksikorotukset tehty normaalisti. Monien propagandalähteiden mainitsema leikattu indeksi ei tarkoita eläkkeiden leikkaamista, vaan sitä, että eläkkeet eivät nouse työssäkäyvien reaaliansioiden nousun tahdissa, vaan enemmän kuluttajahintojen tahdissa. Miksipä eläkkeiden pitäisi nousta reaalipalkkojen noustessa, kun eläkeläinen ei ole ollut osallinen työn tuottavuuskehityksessäkään ?

Jos joskus on luvattu, että eläkkeiden ostovoima aina kasvaa, seuraten työn tuottavuuden nousun korottamia reaalipalkkoja, ei se ole mikään ihmisoikeus. Kuluttajahintaindeksiin sidottuna eläkkeiden tason kehitys tarkoittaa sitä, että eläkkeellä saa saman kuin silloin työelämän aikana säästetyllä eläketulolla olisi saanut.

https://www.tyoelake.fi/paljonko-saan-elaketta/indeksit-elakkeissa/

-SS-

Kyllä minä tuon tiedän, mutta nyt olikin kyse polttonesteiden indeksikorotuksesta.
Empä muista että viinan hintaa olisi nostettu perusteena indeksikorotus.

Kyseessä on puhdas verotuksen kiristäminen, joka halutaan ymmärrettävän hyväsyttävämmin.
Ikäänkuin elinolojen parantaminen oikeuttaisi hinnan nostoon, eikä miellettäisi puhtaasti vasemmisto-
hallituksen avokätisen rahanjaon tilkkeeksi.
Siitähän näissä ympäristöperusteisissa hinnan nostoista lopulta on kyse.

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
Hän tietää.

Tietäähän hän?
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9258
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
tarkottaako tuo pänni persettä?
Elämä on parasta kometiijjaa

42

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8842
  • Israel, lähi idän ainoa demokratia
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
tarkottaako tuo pänni persettä?
En usko niin olevan, tuo pänniä tarkoitaa notta ” ottaa päähän ” eli siis suuhun, eikä liity siis anaaliin. Kysymykseen pitääkö / saako eemelille antaa en ota kantaa. 

Viimeksi muokattu: 25.01.20 - klo:10:31 kirjoittanut 42

   cría cuervos y te sacarán los ojos

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
Tässä taas koitetaan hakea välitöntä yhteyttä homouteen.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

42

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8842
  • Israel, lähi idän ainoa demokratia
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
Tässä taas koitetaan hakea välitöntä yhteyttä homouteen.
Täh, ledit ja sähköautot on homoja mutta antamien ei? :-X
   cría cuervos y te sacarán los ojos

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12037
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
Jos aloittaa joka aamu uuden ketjun vanhasta aiheesta - niistä puolesta tusinasta - niin voisi minun puolestani jakaa toimittajanlahjaansa vaikka suoli24:ssä puolen vuoden jaksoissa. Kepu pettää aina, Johtaja Sipilä ..., MT ..., Mtk ...,

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64927
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
onhan se aika kurjaa kun luulee et joku kepu on nykyään ma<aseutun asiota ajava puolue..  ei voi olla pahemmin metäsä.   ja kun miettii kuin paljon kansasta on maalaisia..      ja mikä on nykysuomen akenta..             se että saabiko joku kaurahattu sentin tahi kolme enwemmän ei enää suomesa kiinnosta ketään..     paitsi nallea.                         ja miksi ei hallituksen ulkopuoliset oppositiopuolueet sano mitään jos hallituksessa joku sanoo " väärin"       ??

navettapiika

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 600
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
Se on perunanviljeliljä-eläkeläiselle kovaa aikaa, kun kukaan ei enää tarvi, eikä kysy mielipidettä.. Kovaa se on, mutta onhan se hyvä, jotta eläke tulee ajallaan satoi  tai paistoi.  Elämä on ja toivottavasti Eemelikin sen huomaa.

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3626
Vs: Miksi Eemelille pitäisi antaa bänniä
Se on perunanviljeliljä-eläkeläiselle kovaa aikaa, kun kukaan ei enää tarvi, eikä kysy mielipidettä.. Kovaa se on, mutta onhan se hyvä, jotta eläke tulee ajallaan satoi  tai paistoi.  Elämä on ja toivottavasti Eemelikin sen huomaa.
Eetulla on putkiaivot ja-näkö.