129mm ja risat, oli elokuun sademäärä. Viimeinen viikko oli mahtava, useampi poutapäivä putkeen, vasta lauantai-iltana alkoi sateet. 9 päivää putkeen sai puida, ainakin jotain. Yllättävän paljon hehtaareja ja vielä enemmän tonneja.
Sen jälkeen onkin , lauantai-ilta mukaan lukien, 4 sadepäivä taas putkeen. Syyskuuta aloiteltu, ekaa päivää mennään ja hitusen vajaa 5mm omaan mittariin.
Kuivuri pysähtyy tänä iltana, perjantaina pääsi omiakin puimaan vähän puolikarttia ohraa 133 tonnia. Eilen aamulla tuli niistä viimeiset kuivatuksi.
Ei lupaa sitä huippupoutaa, lupailee sinne tänne poutapäiviä mutta aika pahaa keliä loppuviikoksi. Huominen poutaa, mutta noin tunti sitten tullut räväkkä vesikuuro vesitti haaveet josko jo tänään murskeviljan puintiin illasta. Aamuun lupaa sitä keliä mitä ruiskutusaikaan toivotaan ja puintiaikaan manataan

Vielä ei ole ollut peltojen kantavuuden kanssa merkittäviä ongelmia, käytännössä ei ole ollut pehmeää kuin parilla lohkollla missä isäntä sanonut ojituksen olevan niin ja näin. Nekin puitu ilman ongelmia, kuitenkin. Nyt lienee pohjavesitilanne normalisoitunut aikalailla, ja maatkin kosteita, ei ainakaan pölykuivia. Seuraava sade Jouluksi, lumena.