Soi, niin pirusti 
. Haluaisin nimittäin tietää, mitä kärmeskytö vastaavassa tilanteessa tekisi. Jos joku oikotie onneen kerran on.
Ei kannata kysyä Pohjanmaan vilja-aitan viljelijöiltä neuvoa, koska ei ole olemassa yhteistä havainto- eikä käsitekokemusta. Maaperä antaa typpeä vuosikymmeniksi, paksu multa / turvemulta pidättää kosteutta, kaadot nolla, jolloin salaojapeltoon tulee luontainen altakastelu, jos vielä veto-ojan pohja vaikka nousee hiukan. On myös muistettava, että jos Pohjanmaan suuret joet murtavat vallinsa, on pelloilla kaksi metriä vettä. Suurin viljelyn riski on lako, ja se, että vilja ei valmistu ollenkaan, kun ravinteita ja kosteutta on riittämiin. Tällöin lajikevalinnat ottavat tämän huomioon, että vilja pysyy ylilannoitettuna pystyssä. Kääpiölajikkeetkin keräävät itseensä pitkää naattia. Aikaisimmistakin monitahoisista ohralajikkeista tulee toistuvasti kuusi tonnia.
Täällä kuivemmilla alueilla pitää muistaa, että esimerkiksi Pohjois-Amerikassa vehnää viljellään menestyksellä 250 mm:n vuotuisella sademäärällä, 200 mm:n sademäärillä pidetään maa vuoden ajan sänkikesantona keräämässä kosteutta ja viljellään vain joka toinen vuosi. Kevätvehnällä saadaan näissäkin oloissa 40 bushelin satoja, 2500-3000 kg/ha. Eli sanoisin, että päiväntasaajan Afrikan sademääriin, toukokuusta syyskuuhun noin 250 mm kuukaudessa, jalostettu kotimainen Pohjanmaan vehnälajike ei vain ole toimiva etelärannikolla. Eli kyse on lajikevalinnoista ja tarkasta harkinnasta, millaisissa olosuhteissa viljaa joutuu viljelemään.
Tällöin voisi ajatella Filosofille tällaista
luuseriviljelijän ohjelmaa, jota itse olen alkanut kehittää omalle kohdalle. Viimeiset kuusi vuotta olivat tosiaan sellaiset,. että syysvehnästä satotaso oli yli tuplat kevätviljoihin verrattuna, ja ainoa talvikato tapahtui vuonna 2022.
1. Syysviljat siis ovat ehdoton avain. Keskitytään aluksi syysvehnään
Syysvehnälohkot haetaan joka peruslohkolta tarkalla seulalla, vaikka olisi vain 15m vyöhyke pellon yläreunassa. Tasaiselle ei kannata tuhlata syyskasviviljelyn panoksia, keskitalven vesi- ja jääjärvien takia. Syysvehnä käy TOS-siemeneksi hyvin, sitä varataan riittävästi, ja tutkitaan, mikä kylvöaika sopii omille pelloille. Kylvötiheys lähes kevätvehnän luokkaa, harvemmaksi aina saa äestämällä keväällä, mutta ei tiheämmäksi. Olen kaistaviljelyllä todennut, että ainakaan syyskuun alku ei toimi kylvöaikana, vielä vähemmän elokuu tai keskikesä. Samoin lokakuun viidennen jälkeen ei useimmiten toimi, paitsi jollakin kehusella, joka ei anna kenenkään jäädä lokakuun lopun kylvöstensä supersadosta tietämättömäksi.
Omille palstoille paras aika näyttää olevan syyskuun 3. viikko. Säät silloin ovat haastavat, joten panostan elo-syyskuussa aikaa vievään kyntöön ja kylvän sitten levittimellä nopeasti, kunhan hiukan harmaata tulee viilujen päälle. Eniten outoja täystuhoja on tullut silloin kun varmistelin "täydellisyyttä" kylvämällä elokuun lopussa tai syyskuun alussa, ja ruiskuttamalla neljään kertaan, taudit, kännät, mangaanit ja ja ja
Myöhäisessä kylvössä säästyy kolmelta pahalta tuholaiselta: kahukärpäseltä, viirukaskailta( virustauti) ja etanoilta. Useimmiten myös helteiltä ja kuivuudelta.
Entäs ruis sitten ? Populaatioruis olisi maailman helpoin ja varmin ja tasaisin viljeltävä, mutta hybridiruis on sisäsiittoisena paapottava aivan väärään aikaan syksyllä, kun olisi muutakin tekemistä, puimista ja näin. Sluxxit, kahukärpäsruiskutukset ovat välttämättömiä, ja juuri siihen aikaan kun elo-syyskuun vaihteessa sataa sen 150 mm ja pyörä uppoaa syvälle kuraan, kun sinne hailakan harvoille vihertyville kylvöksille on pakko mennä. Rukiilla ei ole olemassa mitään avointa markkinaa, vain pro-ruis BBF-kamujen keskinäiset sopparit.
Kuva: kahukärpäsruiskutuksen nollaruutu hybridirukiissa ( Lantmännen Agro)
2. kevätviljat osana viljelykiertoa.
Eli kevätviljat kannattanee keskittää semmoisiin paikkoihin, joissa kosteus haittaa ympäri vuoden. Liika märkyys haittaa ehkä kerran kymmenessä vuodessa. Yllättävästi kyllä pitkäkortinen ja happamuudenkestävä kevätvilja kestää kesäsateitakin paremmin kuin korreton ja juureton lantakasalajike. Yksi olennainen asia on lakata pelkäämästä lakoa. Silloin lajikeluettelo alkaa avautua toisella tavalla.
Erityisesti ohra kannattaa valita seuraavasti:
- enimmäkseen 2-tahoinen
- pitkäkortinen
- happamuuden sietoinen
- myöhäinen
- lajikekokeissa menee lajikelistan satokärkeen lähinnä "matala taso" - luokassa.
Se, että samoilla saroilla 1970-luvun alussa sai 4,5 - 5 t keskisatoja lakoisesta Paavo-ohrasta, ja nyt hikisesti 800-1800 kg vaikkapa Kaarle -ohrasta, paremmilla viljavuuksilla ja paremmalla ojituksella, ei välttämättä johdu kokonaan säistä vaan lajikkeesta ! Vanhaa onnistumisen tuntumaa tuli aikanaan sinänsä monitahoisesta Elmeri-ohrasta, joka valitettavasti meni sekaisin ja vaihtui lajike toiseen, nyt eivät enää toimita pakkaajat Elmeriä. Elmerin ominaisuus oli pitkä ja äärimmäisen sitkeä korsi. Puimurin terän piti olla todella hyvin leikkaava, silti tahtoi tukkia. Sylvesterillä kerrotaan olevan samaa ominaisuutta, mutta epäilen vahvasti. En aio edes kokeilla. Monet keskimyöhäiset kaksitahoiset toimivat nähtävästi hyvin, mutta kalkituksen pitää olla äärimmilleen viety, Tällöin mukaan tulee happamuuden ja samalla kuivuuden kesto. Kyllä kaksitahoisissakin on näitä. valitettavasti muutama lupaava ulkomaalainen lajike lienee vain mallassopimuksen tekijöille saatavissa. Mallasohra ei ole kuivan rannikon markkinakasvi, valkuaiset nousevat liian korkeaksi, samalla jyväkoko pienenee. Eli oletus rehuksi.
Kevätvehnällä myöhäisyys, pitkäkortisuus ja siemenviljelijän - ja naapurinkin - kokemukset lähialueelta saavat vaikuttaa. Kannattaa käydä siemenviljelijällä katsomassa laihoa. Ja kuten olen ennenkin sanonut, jos pakkaamon siemenviljelys on altakastelumullassa, käänny ympäri ja poistu. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana Lounais-Suomessa lämpösummat ovat menneet niin paljon yli, että näitä 110 päivän vehniä voi hyvin viljellä. Saa niistä ainakin rehuvehnää myyntiin, vaikka valkuainen painuisi sattumoisin alas.
Hyvä esimerkki lajikkeen vaikutuksesta on se, että Zebran kerrottiin olevan häviävä, ja tuli lukuisia uusia lajikkeita, kuten Demonstrant, Marble, Licamero, Bjarne, Quarna, Lennox, Wappu, Kreivi, ja ja ja . Olin sen verran viitseliäs, että tuossa kuivalla nummella niitä Zebran kanssa vierekkäisillä saroilla viljelin, ja ero useimmiten oli suorastaan huomattava. Suurin yllätys oli Demonstrantin Zebraa selvästi heikompi kuivuuden kesto. Demonstrant oli kanakoppien rehuvehnä jonkin aikaa.
No, miksi en sitten jatkanut Zebralla ? Sekin oli tietynlainen loppusyksyn varasto-ongelma, ja sitten saikin huomata, että ei saanutkaan omamyyjältä enää sertiviljeltyä Zebraa.
Nyt nuo Calisperot, Sennit, Selinat, Emblat, Winxit myöhäisinä ja melko pitkäjuurisina voivat tuoda muutosta omaan mielipiteeseen kevätvehnistä. Jossakin vaiheessa 1990-lukua pitkälle 2000-luvun alkupuolelle syysvehnälajikkeet olivat niin erityisen arkoja talvituhoissaan, että ilmaisin vahvan mielipiteen siitä, että kevätvehnällä saa noin vaan saman sadon, helpommin ja vähemmillä panoksilla. Sama aikakausi sattui olemaan Salon seudulla viime aikoja kesäkosteampi. Aloin uskoa, että kevätvehnä voisi olla oikeasti kilpailukykyinen vaihtoehto. Sitten tulivat Skagen ja Ceylon, ja syysvehnän viljely muuttui sellaiseksi suunnitelmalliseksi, että nyt suunnitellaan syysvehnän kylvö, syysvehnä on enimmäkseen hengissä keväällä ja se lannoitetaan, ruiskutetaan, ja tuottaa ihan kunnon sadon. Ja kevätvehnät vuorostaan kuolevat kuivuuteen. Esimerkiksi otin kokeeksi suursäkillisen Alli-kevätvehnää, enkä huomannut lukea kauppiaan viljelykuvausta: "
Hyväkortisena ja aikaisena lajikkeena Allia pitääkin viljellä voimaperäisesti, jolloin siitä saadaan kaikki potentiaali irti." . Juu jos pelto ei ole viljavuudeltaan umpivihreitä vinoneliöitä täynnään eikä siellä ole kymmenien tonnien peruslantapakettia pohjalla, unohda. Allissa on taipumusta kuihtumiseen helteellä ja kuivassa.
WPB Troy näyttäisi olevan toista maata: kuivuus ja helle ei hidastanut alkukehitystä, kasvustosta tuli nopeasti leveälehtinen ja tumma, kasvusto varjostaa kuivilla hellesäillä maan pinnan, jolloin vesi tuntuu riittävän pitempään. Valitettavasti syysvehnän talvehtiminen esti jo hankitun Emblan ja Calisperon testauksen, lisäksi ohrasopimukseen erehtyminen varasi vehnän kylvöalaa Wish-ohralle. Mutta jos rotilta säästyy vähänkin, on jo ensi kevään lajiketesti valmiina ideana.
Kaura ? Käynnissä oleva roinattujen kaurojen satokisa antaa osviittaa, että sekin projekti pilataan epärealistisilla viljelytekniikoilla, ja hinta asettuu palkinnoksi sitten siihen kannattavan kasitonnarin tasolle. Että viljelijälle jää muutama euro kasitonnarista, ja nelitonnari on pelkkää tappiota. Kauraa on nyt niin paljon kylvössä, että paikallinen markkina tukkiutuu varmasti, sopimuksista ylimenevällä jätteellä. Jos jostakin saan vielä alkuperäistä Ryhti-kauraa, voisi sitä savimaalla lisätä. Ihan siksi että mä voisin. Se lajikehan on multamailla pöytätasaisena, jos vaikka on vain aamusumu. Kovalla ja kuivalla savimaalla tuottaa kunnollisen ja nättijyväisen sadon. Sain ehkä allergian tuosta Niklaksesta, jonka sato oli näinä kuivina vuosina lähinnä pitkää kuorta. Täyteläisemmät jyvät olivat varisseet jo aikaisemmin maahan.
3. erikoiskasvit
Sanoisin, että suurelle osalle syrjäkyliä sokerijuurikas ei ole ratkaisu, vaikka olisikin kuivan ja kuuman maan kasvi. Lisäksi täällä Salon alueella viisikymmentä - viisitoista vuotta sitten laajasti harjoitettu yksipuolinen sokerijuurikkaanviljely ilman runsasta eläintalouden lantakompensaatiota on tehnyt pelloista herkkiä maan syvärakennetta vaurioittavalle sokerijuurikkaan korjuulle. Öljykasvit ? Kevätöljykasvit ovat tuomitut epäonnistumaan, onhan niitä kellokkaita, mutta rapsin ja rypsin kokonaistuotannon näivettyminen ja jatkuva kotimaisen rypsirapsin puute kertoo todellisuudesta parhaiten: kevätöljykasvit ovat kohta historiaa. Maan tiivistyminen talvisateissa, roudan epämääräisyys ja yleinen kuohkeuden puute ei sovi kevätöljykasveille ollenkaan. Puhumattakaan rannikon öhtiäisten kaukokulkeutumista.
Syysrapsi, sitä ehkä kannattaa kokeilla, lähinnä viljelykierron nollaajana, välikasvina, jonka tarvittaessa voi viedä satokasviksi asti, jos onnistaa. Syysvehnän ja syysrapsin kierto on oikeastaan ainoa mahdollisuus, ilman tilan kesannointia tai epäedullisissa olosuhteissa viljeltävää aikaista kevätviljaa. Ensi syksy on tarkoitus taas syysrapsi laittaa, oman siemenaineiston keräämiseksi ja monivuotisen syysvehnän kierron katkaisemiseksi. Devrinolia pitää välttää, ehkä myös Butisania, eli rikkapainetta on siedettävä, jotta voi varautua kevätviljan vaihtamiseen talvituhojen tilalle. Galera ei oikein tehoa mihinkään muuhun kuin rapsiin itseensä. Mutta toki oli niin kuivaa, että meikäläisen syysrapsikin niinä parina onnistuneena vuotena oli vain semmoista 70 cm korkeata, kun näytöksissä se on parimetristä pajukkoa, joka peittäisi näkymättömiin isoimmatkin ohdakkeet.
Kumina, hamppu, herneet, pavut. Nämä, kuten myös sokerijuurikas, eivät ole näiden laajojen syrjäkylien kasveja, tiukkoine sopimuksineen ja avoimien markkinoiden puutteineen. Mielestäni on pyrittävä löytämään sellainen markkinavilja / öljykasvi, joka menestyy talousviljelyllä, ja jonka saa kaupaksi, ilman kaulapannassa talutettavaksi alistamista.
Huomatkaa,
EI KOSKE POHJANMAATA !-SS-
