• Tavallinen aihe

Aihe Onko käynyt mielessä lopettaa?  (Luettu 35254 kertaa)

mustaviiksi

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 184
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
Pelloilla mainiot kasvustot, joskin uuden omistajan aikaan saamat. Sähkötolpatkin katos sopivasti nykyisen viljelijän tieltä, ite niitä joutui vuosikymmeniä väistelemään. Mutta mikä parasta, niin kuluvan vuoden aikana kassavirta on ollut positiivista ihan uudessa suuruusluokassa -eka kerta kun tuntuu että homma kannattaa. Ja tähän pääsi sitten vasta lopettamalla. Vaikka myydyt koneet ja tarvikkeet ovatkin vaihtaneet omistajaa halvalla,  niin ainakin eurot ovat virranneet tilille, eikä sieltä pois. Hetkeäkää ei ole kaduttanut, päin vastoin. Eli ei se lopettaminen ja peltojen myynti mikään maailmanloppu ole, vaikka epäilen että monelle ajatuskin siitä olisi kauhistus.

Monia loistavia asioita, kuten ettei kevään tukihausta tarvinnut enää välittää pätkääkään. Sääennusteitakaan tulee enää harvakseltaan seurattua. Jos sataa liikaa, niin toki se on hieman tylsää, jos on liian kuivaa, niin eipähän tarvii nurmikkoa niin usein leikata... Mutta eipä tarvitse kärvistellä kasvustojen kärsimisen takia. Toki toivon että nykyinen viljelijä saa oivan sadon, mutta eipä mahahapot rupee korventamaan jos ei.

Kylvöaikaan tuli käytyä Rodoksella, ei päässyt tulemaan vieroitusoireita. Ja jos homma menee kuten suorakylvöön siirtyessä; ekan syksyn kyntämättömyys oli hieman omituista, mutta seuraavana syksynä jo mutisin vuosikausia turhaan nähtyä vaivaa. Niin eipä ens keväänä enää muista ikinä edes kylväneensä  ;D
Siinä on järkipuhetta. Ei sitä viljelyä ole kenenkään velvollisuus tappiolla tehdä. Ja jokaisella on vain tämä yksi  elämä...

Kyllähän se pitäisi alkaa miettiä että upottaako navettaan vai peltoon niitä kuusia.

Eastwood

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 521
  • Go ahead, make my day.
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
Silloin onkin helppo lopettaa, jos on ollut sivutoiminen viljanviljelijä, jonka varsinainen  toimeentulo on tullut palkkatyöstä, yritystoiminnasta yms.

Mutku, kyllä mäkin jos,... jne.
Pienenä tarkennuksena kerron, että kaikki tulot ovat tulleet maa- ja metsätaloudesta; ei sivubisneksiä, palkkatöitä tai muuta yritystoimintaa. Eikä metsän osuuskaan päätä huimaa.
Voihan sitä myös sanoa vaikka, että silloin onkin helppo jatkaa jos on sivutoiminen ja maatalouden kannattavuudella ei ole isompaa funktiota.
Voi myös olla, että jos itsellä olisi ollut muuta rahavirtaa, olisi maatalouden pyörittämistä tullut jatkettua ihan huvikseen.

Kyllä vaakakupissa iso paino lopettamisen puolesta oli maatalouteen sitoutuneen pääoman onneton tuotto.
Tämä asia yleenä unohtuu maatalouden arvostelijoilta kokonaan.
So What?!

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15550
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
Ehkä tilanne olisi toinen, jos Karhisen et al suunitelmat tukien pääomittumisen estämisestä olisivat jo olleet voimassa: Vähänkin kahtatuhatta korkeammat maakauppahinnat olisi rangaistusverotettu pois, vuokrakatto olisi jonkun 150 euroa vuokramiehen tukien ehtona, ostajaehdokkaita karsittaisiin kartalta etäisyyden mukaan, lisäksi vain kaikista 'rsaukisin sopiva neliapilaisäntä olisi hyväksytty kelvolliseksi ostajaksi/vuokraajaksi, joka olisi saanut käytännössä määrätä hinnan.

Siinä olisi voinut käydä niinkin, että työikäisen piharuohonleikkaajan tarvitseekin lähteä johonkin kunnan teollisuusalueen verstaaseen nokinaamaiseksi apumieheksi elantoaan tienaamaan.

-SS-

Rakkine

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 387
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
Silloin onkin helppo lopettaa, jos on ollut sivutoiminen viljanviljelijä, jonka varsinainen  toimeentulo on tullut palkkatyöstä, yritystoiminnasta yms.

Mutku, kyllä mäkin jos,... jne.
Pienenä tarkennuksena kerron, että kaikki tulot ovat tulleet maa- ja metsätaloudesta; ei sivubisneksiä, palkkatöitä tai muuta yritystoimintaa. Eikä metsän osuuskaan päätä huimaa.
Voihan sitä myös sanoa vaikka, että silloin onkin helppo jatkaa jos on sivutoiminen ja maatalouden kannattavuudella ei ole isompaa funktiota.
Voi myös olla, että jos itsellä olisi ollut muuta rahavirtaa, olisi maatalouden pyörittämistä tullut jatkettua ihan huvikseen.

Kyllä vaakakupissa iso paino lopettamisen puolesta oli maatalouteen sitoutuneen pääoman onneton tuotto.
Tämä asia yleenä unohtuu maatalouden arvostelijoilta kokonaan.

Milläs sää sit elät, maiden ja koneiden myyntituloilla vai? Sellaisen käsityksen tuosta vastauksesta saa, vai tuliko eläkeikä sopivasti vastaan, niin että eläkeläinen nyt olet? Ja eläkettä nautit+ myyntitulot siihen päälle.

Eastwood

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 521
  • Go ahead, make my day.
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
Eläkeikään on vielä vissiin reilu 10 vuotta... Työttömyyskortistoon ei liene myöskään asiaa, kun metsän ja y-tunnuksen haluan säilyttää.

Jos vapautuneelle pääomalle ja säästöille sais 4% tuoton, pesis se maatalauden harjoittamisesta saadun ansion. Eli katsotaan kuinkas käy. Velkaa oli ainoastaan suorakylvökoneesta, koneen myyntihinta jäi muutamia tonneja velkasaldon alle. Kokonaisuuden huomioon ottaen ei paha.

https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=145978
Tuolta voi vaikka lueskella toisten spekulointia pääomalla elämisestä. Ja sitten peilata sitä omaan tilanteeseensa.

Viimeksi muokattu: 14.06.19 - klo:21:53 kirjoittanut Eastwood

So What?!

optimisti

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1292
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
Toivottavasti puheet sadonkorjuu velvoitteen palauttamisesta oli pelkkää vaalihumua. Jos korjuuvelvoite tulee takaisin näillä tuottajahinnoilla niin silloin on köyhtyminen varmaa.

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5933
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
Eläkeikään on vielä vissiin reilu 10 vuotta... Työttömyyskortistoon ei liene myöskään asiaa, kun metsän ja y-tunnuksen haluan säilyttää.

Jos vapautuneelle pääomalle ja säästöille sais 4% tuoton, pesis se maatalauden harjoittamisesta saadun ansion. Eli katsotaan kuinkas käy. Velkaa oli ainoastaan suorakylvökoneesta, koneen myyntihinta jäi muutamia tonneja velkasaldon alle. Kokonaisuuden huomioon ottaen ei paha.

https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=145978
Tuolta voi vaikka lueskella toisten spekulointia pääomalla elämisestä. Ja sitten peilata sitä omaan tilanteeseensa.

4% pitkässä juoksussa nyky taloudessa on aika vaikeasti saavutettavissa (kait). Asunto-osakkaiden vuokrilla tuohon pääsee, mutta entäs sitten kun se yks mätämuna jättää vuokrat maksamatta, menee väliseinistä läpi, käyttää olohuonetta vessana ja sammuu pesuhuoneen ainoan lattiakaivon päälle. Muutenkin ainakin vanhempien asuntojen arvot kasvukeskuksia lukuunottamatta ovat kait lievässä luisussa. "Varmoja" koronmaksajia tuntuu olevan nykyään harvassa, edes sitä 2,5%

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2283
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
Silloin onkin helppo lopettaa, jos on ollut sivutoiminen viljanviljelijä, jonka varsinainen  toimeentulo on tullut palkkatyöstä, yritystoiminnasta yms.

Mutku, kyllä mäkin jos,... jne.
Pienenä tarkennuksena kerron, että kaikki tulot ovat tulleet maa- ja metsätaloudesta; ei sivubisneksiä, palkkatöitä tai muuta yritystoimintaa. Eikä metsän osuuskaan päätä huimaa.
Voihan sitä myös sanoa vaikka, että silloin onkin helppo jatkaa jos on sivutoiminen ja maatalouden kannattavuudella ei ole isompaa funktiota.
Voi myös olla, että jos itsellä olisi ollut muuta rahavirtaa, olisi maatalouden pyörittämistä tullut jatkettua ihan huvikseen.

Kyllä vaakakupissa iso paino lopettamisen puolesta oli maatalouteen sitoutuneen pääoman onneton tuotto.
Tämä asia yleenä unohtuu maatalouden arvostelijoilta kokonaan.
Tossa tekstissä on yksi maatalouden suurimmista ongelmista. Päätoimisena et voi valita. Sitä tulosta on joko tultava tai sitten on lopetettava. Sivutoiminen voi valita. Viljelyä voi jatkaa vaikka homma ei niin kannattaisikaan. Ja kun oikein hyvin kannattaa tai kassa on kunnossa niin ei muuta kuin lisämaata hankkimaan. Sä olet ollut kaukaa viisas. Olet laskenut mikä kannattaa ja mikä ei.

kärmeskytö

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 29
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
Toivottavasti puheet sadonkorjuu velvoitteen palauttamisesta oli pelkkää vaalihumua. Jos korjuuvelvoite tulee takaisin näillä tuottajahinnoilla niin silloin on köyhtyminen varmaa.
Tokkopa nämäkään tuottajahinnat pysyy jos viljelyyn otetaan lisää peltoa mitä lie hömpällä tällä hetkellä olevan.Tavara markkinoilla lisääntyy eikä se jää jalostajilta eikä kaupalta huomaamatta.

JD6630

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5307
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
Eläkeikään on vielä vissiin reilu 10 vuotta... Työttömyyskortistoon ei liene myöskään asiaa, kun metsän ja y-tunnuksen haluan säilyttää.

Jos vapautuneelle pääomalle ja säästöille sais 4% tuoton, pesis se maatalauden harjoittamisesta saadun ansion. Eli katsotaan kuinkas käy. Velkaa oli ainoastaan suorakylvökoneesta, koneen myyntihinta jäi muutamia tonneja velkasaldon alle. Kokonaisuuden huomioon ottaen ei paha.

https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=145978
Tuolta voi vaikka lueskella toisten spekulointia pääomalla elämisestä. Ja sitten peilata sitä omaan tilanteeseensa.
Juu kyllähän maajussit pääsääntöisesti erittäin varakkaita ovat pl. kovasti laajentaneet ja vuokraviljelijät. Aika moni sais enemmän vähemmällä laittamalla maat vaan vuokralle, varsinkin siellä teidän suunnalla.

En oikein ymmärrä miksi monet itkevät paskaa elämäänsä maatalouden parissa, kun siihen ei ole mitään velvoitetta. Toki varsinkin sitten täällä pohjoisessa on kovasti velkaantuneita pieniä tiloja joissa koko varallisuus on sidottu siihen navettaa isomman traktorin lainapaperiin. Pellotkaan ei oo minkään arvoisia ja metsissä ei oo ku aukkoa, niin sillon on tietenkin vähän tympeä tilanne.

Viimeksi muokattu: 17.06.19 - klo:20:02 kirjoittanut JD6630

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15550
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
En oikein ymmärrä miksi monet itkevät paskaa elämäänsä maatalouden parissa, kun siihen ei ole mitään velvoitetta.

Tuo velvollisuus kuitenkin on kommenteissa usein esillä, eli ne, jotka viljelevät esimerkiksi vain huvikseen, ovat aivan kuin riistämässä elämän pois niiltä, jotka joutuvat viljelemään päätoimisesti.

-SS-

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6986
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
Eläkeikään on vielä vissiin reilu 10 vuotta... Työttömyyskortistoon ei liene myöskään asiaa, kun metsän ja y-tunnuksen haluan säilyttää.

Jos vapautuneelle pääomalle ja säästöille sais 4% tuoton, pesis se maatalauden harjoittamisesta saadun ansion. Eli katsotaan kuinkas käy. Velkaa oli ainoastaan suorakylvökoneesta, koneen myyntihinta jäi muutamia tonneja velkasaldon alle. Kokonaisuuden huomioon ottaen ei paha.

https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=145978
Tuolta voi vaikka lueskella toisten spekulointia pääomalla elämisestä. Ja sitten peilata sitä omaan tilanteeseensa.
Juu kyllähän maajussit pääsääntöisesti erittäin varakkaita ovat pl. vuokraviljelijät.

Sami Kalle...😂😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣😎😎😎😃😃😄😄😅😅😂🤣
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2283
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
En oikein ymmärrä miksi monet itkevät paskaa elämäänsä maatalouden parissa, kun siihen ei ole mitään velvoitetta.

Tuo velvollisuus kuitenkin on kommenteissa usein esillä, eli ne, jotka viljelevät esimerkiksi vain huvikseen, ovat aivan kuin riistämässä elämän pois niiltä, jotka joutuvat viljelemään päätoimisesti.

-SS-
Kyllä nimenomaan siinä kohtaa kun laskutaito puuttuu harrasteviljelijöiltä. Päätoimiselta jos puuttuu laskutaito niin se homma loppuu aika nopeasti. Harrastelija vaan lisää tunteja tehtaan hihnalla tai jotain sellaista...

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15550
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Onko käynyt mielessä lopettaa?
En oikein ymmärrä miksi monet itkevät paskaa elämäänsä maatalouden parissa, kun siihen ei ole mitään velvoitetta.

Tuo velvollisuus kuitenkin on kommenteissa usein esillä, eli ne, jotka viljelevät esimerkiksi vain huvikseen, ovat aivan kuin riistämässä elämän pois niiltä, jotka joutuvat viljelemään päätoimisesti.

-SS-
Kyllä nimenomaan siinä kohtaa kun laskutaito puuttuu harrasteviljelijöiltä. Päätoimiselta jos puuttuu laskutaito niin se homma loppuu aika nopeasti. Harrastelija vaan lisää tunteja tehtaan hihnalla tai jotain sellaista...

Kyllä "siinä kohtaa" laskutaito lienee juurikin harrasteviljelijöillä kohdallaan, koska osaavat hyödyttää taitojaan ansio- tai lisätulojen hankkimiseen. Tai sitten ahkeruudesta ja sinnikkyydestä on kyse.

Onko siis jokin yhteiskunnan velvollisuus työllistää nimenomaan kognitiivisesti vajaakuntoiset päätoimiseen peltoviljelyyn ja rajoittaa muiden elinkeinonvapautta ?

-SS-

meidän Isä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 429

"pellot kuuluu minulle" heppujen on vaikea hyväksyä että jollain toisella voi olla muutakin osaamista ja jopa virtaa ja halua sitä hyödyntää.