Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Katovuosi paljastaa surkean riskivaran  (Luettu 11353 kertaa)

Last Man Standing

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2768


Savon taivasta peittävä pilvimassa ei näytä väistyvän eikä sää kuivuvan. Vaikka eletään jo lokakuuta, viljojen puinti on yhä pahasti kesken, ja sateiden lakoonnuttama vilja itää tähkissä.

ProAgrian tuoreen kasvutilannekatsauksen mukaan sadon kypsymisen aika päättyy näinä päivinä. Se, mikä ei ole ehtinyt valmistua, jää keskenkasvuiseksi ja menetetään.

Paras tilanne on runsas vuosi sitten kylvetyillä syysviljoilla. Savossa rukiista jää kuitenkin puolet korjaamatta, eikä kuivattu satokaan kelpaa kaikilta osin leipäviljaksi. Myös syysvehnän laatu on painunut Pohjois-Savossa huonoksi.

Poikkeuksellisen kylmän toukokuun vuoksi kevätviljojen kylvö viivästyi ja kasvu lähti hitaasti liikkeelle. MTK Pohjois-Savo arvioi (SS 3.10.), että maakunnan ohrista olisi puitu vasta neljännes. Sadon määrä ja laatu yltävät hädin tuskin välttäviksi, ja osa jää varmuudella peltoon, kun maa ei kanna koneita.

Kaurasta jää todennäköisesti Pohjois-Savossa korjaamatta noin kolmannes. Kevätvehnän kohtalo näyttää samalta, sillä sen puinti on vasta alussa.

Leipä ei maailmasta lopu, vaikka Savon viljasato hiipuisi olemattomaksi. Suomen kannalta kysymys on kuitenkin vakavasta asiasta, jonka vaikutukset ulottuvat paljon yksittäisiä maatiloja kauemmaksi.

MTK Pohjois-Savon mukaan huonon viljasadon aiheuttama lisärahoitustarve maakunnan tiloille on nyt vähintään 25 miljoonaa euroa. Koko maassa puhutaan arviolta 200 miljoonan euron menetyksistä.

Luvut konkretisoituvat yksittäisillä tiloilla, joiden pitäisi maksaa viljatuloilla polttoaine- ja lannoitelaskut, työntekijöiden palkat ja lainojen korot. Ellei rahaa tule, edessä on katastrofi.

Kotieläintaloudessa surkea viljasato näkyy rehulaskujen kohoamisena. Se syventää entisestään maito- ja lihatilojen ahdinkoa. Vaikeuksien kasaantuessa osa viljelijöistä päätyy varmuudella lopettamaan tuotantonsa.

Vanha satovahinkojen korvausjärjestelmä, jossa valtio tasoitti rahalla viljelijöiden menetyksiä, ei ole enää voimassa. Myöskään pankit eivät ole halukkaita tulemaan apuun, sillä niiden on vaikea nähdä, että tilojen asema helpottuisi jatkossa.

Terveen yritystalouden kannalta kokonaisuus on kaikkea muuta kuin kunnossa. Maataloudelta puuttuu riskivara. Alkutuotannon kannattavuus on ajettu Suomessa niin alas, etteivät yritykset kestä kunnolla edes yhtä sadekesää.

Syy katovuoden tuomaan kriisin ei ole pohjimmiltaan poikkeuksellisissa luonnon olosuhteissa vaan pitkäjänteisessä maatalouspolitiikassa. Tuottajahinnat ovat yksinkertaisesti liian alhaalla, jotta Suomessa voitaisiin luottaa kotimaisen elintarviketuotannon jatkuvuuteen.

Ellei maataloudelle löydy apua, on hyväksyttävä ajatus tuotannon ja samalla ruokaomavaraisuutemme katoamisesta. Viljelijät tekevät työnsä, mutta vastuu kokonaisuudesta on valtiolla.

http://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/Katovuosi-paljastaa-surkean-riskivaran/1050729

Eastwood

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 628
  • Go ahead, make my day.
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran

Alkutuotannon kannattavuus on ajettu Suomessa niin alas, etteivät yritykset kestä kunnolla edes yhtä sadekesää.

http://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/Katovuosi-paljastaa-surkean-riskivaran/1050729

Njoo... Mut paikoitellen tää on jo ainakin kolmas p***a vuosi. Kyl täs on varantoja syöty jo jonkin aikaa, onneks niit on ollu. Tai epäonneks, riippuu tarkasteluvinkkelistä. Jos niitä ei olis ollu, ehkä täs olis tullu irtauduttua koko touhusta, sekin vois olla järkevää -ainakin puhtaasti business mielessä.
So What?!

Kalevi Paskaperse

  • Vieras
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Korppikotkat ovat jo haistaneet lämpimän veren tuoksun ja lähteneet liikkeelle saalistamaan, eli toisin sanoen, viljaspekulantit varastoivat rehuviljaansa ja odottavat että epätoivoiset kotieläintilalliset maksavat muutamien kuukausien päästä huippuhintoja rehuviljoista, mutta milläs maksavat, kun rahattomia ovat jo ennestään.

Viimeksi muokattu: 08.10.17 - klo:23:23 kirjoittanut Kalevi Paskaperse

Last Man Standing

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2768
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
>epätoivoiset kotieläintilalliset maksavat muutamien kuukausien päästä huippuhintoja rehuviljoista, mutta milläs maksavat, kun rahattomia ovat jo ennestään.


Vaihtoehdot taitaa olla vähissä.Elukkatiloja on hyysätty vuosikausia alihinnoitelulla viljanhinnalla,kuten myös lihanjalostajia alihintaisella raaka-aineella.

Nyt kun kurat alkaa valumaan puntista siellä ja täällä,on peiliin katsomisen paikka monella suunnalla.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19928
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Miten voi jollakin surkealla siilollisella spekuloida. Kyllä nuo rehutehtaat ja sen sellaiset suurkauppiaat ovat siinä liikkeellä. Pienviljelijän pitää yrittää viedä ulkomaanviennin siivellä mitä vietävissä on, saa edes maailmanmarkkinahinnan miinus itämerivähennys. Jos se tuontivilja on niin halpaa,  kuin sen väitetään olevan, eihän karjataloudella ole hädän päivää. Ei pienviljelijä pysty yksin ottamaan asiakseen kannatella karjatalouden kannattavuutta, koska karjatalous ottaa talkoo-osuudensa jo tukien eläinkorotuksina.

-SS-

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19928
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Ja esimerkiksi Lähitapiolan satovakuutus laaja turvataso olisi ollut tässä syksyn ongelmassa mukana, paniikki on melkoinen katokorvausten loppumisesta.

Laaja Turvataso:

"Poikkeuksellisen sateen tai tulvan
aiheuttama kasvuston katetuoton
menetys (vastuuaika 1.4. - 31.10.)"

-SS-

Last Man Standing

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2768
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Kyllä siellä semmoiset rätinkit on tehty että moni ilman jää

"
SATOVAKUUTUS
Satovakuutus
Satovakuutuksella voit vakuuttaa Suomessa sijaitse
­via viljelmiä, joilla kasvatat tavanomaisia viljelykasveja.
Vakuutettavissa olevat kasvit on lueteltu liitteessä.
Voit valita kolmesta eri turvatasosta itsellesi sopivan.
Turvatasot ja niiden sisältämät turvat on kuvattu alla.
Laajassa turvatasossa vakuutuksesta korvataan poik­
keuk sellisen sateen tai tulvan aiheuttama kasvuston
katetuoton menetys valitun satotason mukaisesti.
Poikkeuksellisella sateella tarkoitetaan vähintään 30
millimetrin sadetta tunnissa tai 75 millimetriä vuoro
kaudessa. Poikkeuksellisella tulvalla tarkoitetaan rank
kasadetulvaa, jossa poikkeuksellisen voimakas sade
aiheuttaa veden tulvimisen maanpinnalla taikka vesis
tötulvaa, jonka poikkeuksellinen sade, lumen sulami
­nen taikka jää­ tai hyydepato aiheuttaa joessa, järvessä,
ojassa tai purossa"

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19928
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Okei, kyllähän lokakuussa voi 100-200 mm ihan useanakin vuonna 50 v aikana tulla. Ei sille oikein mitään voi, mutta jos viljan hintaa pidetään liian alhaisena, sitä se sitten on myös tappiomielessä, eikö.

Luomuviljelijät menettävät todella paljon, jos se sato jää puimatta, koska pilaantuneen sadon arvo on paljon korkeampi.

-SS-

Köntys

  • Vieras
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Kyllä siellä semmoiset rätinkit on tehty että moni ilman jää

"
SATOVAKUUTUS
Satovakuutus
Satovakuutuksella voit vakuuttaa Suomessa sijaitse
­via viljelmiä, joilla kasvatat tavanomaisia viljelykasveja.
Vakuutettavissa olevat kasvit on lueteltu liitteessä.
Voit valita kolmesta eri turvatasosta itsellesi sopivan.
Turvatasot ja niiden sisältämät turvat on kuvattu alla.
Laajassa turvatasossa vakuutuksesta korvataan poik­
keuk sellisen sateen tai tulvan aiheuttama kasvuston
katetuoton menetys valitun satotason mukaisesti.
Poikkeuksellisella sateella tarkoitetaan vähintään 30
millimetrin sadetta tunnissa tai 75 millimetriä vuoro
kaudessa. Poikkeuksellisella tulvalla tarkoitetaan rank
kasadetulvaa, jossa poikkeuksellisen voimakas sade
aiheuttaa veden tulvimisen maanpinnalla taikka vesis
tötulvaa, jonka poikkeuksellinen sade, lumen sulami
­nen taikka jää­ tai hyydepato aiheuttaa joessa, järvessä,
ojassa tai purossa"

Äsken teeveessä Leppä rupatteli vähän siihen malliin, että taitaa tuo katovakuutus tulla vielä pakolliseksi kaikille viljelijöille. Nuolla vakuutusehdoilla ei taida vielä missäänpäin suomea korvauskynnys ylittyä. Tuollaisia rankkasateita ei ole ollut varmaan sataan vuoteen koko suomessa, kun ihan paikallisesti.

Talonvaltaaja

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Pelatkaa ennemmin ne vakuutusrahat kansainvälisille vedonlyöntiyhtiöille. Palautusprosentti on paljon isompi;)

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Vai että pakollinen vakuutus... tunkekoot perseeseensä vakuutuslaput, ennemmin vaikka annan kissoille satasista tehdyn mytyn kynsittäväksi. Kappaleista vielä saa jotain takaisin kun vie pankkiin ihmeteltäviksi, vakuutuksista ei mitään.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Köntys

  • Vieras
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Vai että pakollinen vakuutus... tunkekoot perseeseensä vakuutuslaput, ennemmin vaikka annan kissoille satasista tehdyn mytyn kynsittäväksi. Kappaleista vielä saa jotain takaisin kun vie pankkiin ihmeteltäviksi, vakuutuksista ei mitään.

No onhan maatilavakuutuskin sillee pakollinen että pankit ei anna lainaa ellei sitä ole. Varmaan ainakin pankit alkaa jo peräämään katovakuutuksia, ennen kuin antavat uuteen punavanteiseen lainaa.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19928
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Amerikoissa satovakuutuksen sponsorointi on lähes ainoa kasvinviljelyyn laitettava maataloustukimuoto. Sikäläinen laajin satovakuutus, "Multiple Peril Crop Insurance (MPCI)" korvaa esimerkiksi hintahäiriöistä alkaen "katetappiota". Liittovaltio valvoo hinnoittelua, määrittelee ehtoja ja sponsoroi vakuutusmaksuja.

-SS-

SKI

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 375
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Korppikotkat ovat jo haistaneet lämpimän veren tuoksun ja lähteneet liikkeelle saalistamaan, eli toisin sanoen, viljaspekulantit varastoivat rehuviljaansa ja odottavat että epätoivoiset kotieläintilalliset maksavat muutamien kuukausien päästä huippuhintoja rehuviljoista, mutta milläs maksavat, kun rahattomia ovat jo ennestään.

Ei elukkatiloilla näkynyt mitään suurempia solidaarisuuspuuskia silloin kun viljan hinta huiteli alle satasessa, hivenen myhäiltiin ja koitettiin tingata vielä hinnasta pois että "sai" käydä kaatamassa rehuviljaa siiloon - joten miten voi odottaa muunlaista käytöstä kun tilanne on toisinpäin? Ne ketkä kävivät reilua kauppaa silloin kun tilanne oli toisinpäin varmasti saavat reilua kauppaa myös tälläisenä vuonna .

Arra

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 152
Vs: Katovuosi paljastaa surkean riskivaran
Kyllä siellä semmoiset rätinkit on tehty että moni ilman jää

"
SATOVAKUUTUS
Satovakuutus
Satovakuutuksella voit vakuuttaa Suomessa sijaitse
­via viljelmiä, joilla kasvatat tavanomaisia viljelykasveja.
Vakuutettavissa olevat kasvit on lueteltu liitteessä.
Voit valita kolmesta eri turvatasosta itsellesi sopivan.
Turvatasot ja niiden sisältämät turvat on kuvattu alla.
Laajassa turvatasossa vakuutuksesta korvataan poik­
keuk sellisen sateen tai tulvan aiheuttama kasvuston
katetuoton menetys valitun satotason mukaisesti.
Poikkeuksellisella sateella tarkoitetaan vähintään 30
millimetrin sadetta tunnissa tai 75 millimetriä vuoro
kaudessa. Poikkeuksellisella tulvalla tarkoitetaan rank
kasadetulvaa, jossa poikkeuksellisen voimakas sade
aiheuttaa veden tulvimisen maanpinnalla taikka vesis
tötulvaa, jonka poikkeuksellinen sade, lumen sulami
­nen taikka jää­ tai hyydepato aiheuttaa joessa, järvessä,
ojassa tai purossa"

Äsken teeveessä Leppä rupatteli vähän siihen malliin, että taitaa tuo katovakuutus tulla vielä pakolliseksi kaikille viljelijöille. Nuolla vakuutusehdoilla ei taida vielä missäänpäin suomea korvauskynnys ylittyä. Tuollaisia rankkasateita ei ole ollut varmaan sataan vuoteen koko suomessa, kun ihan paikallisesti.
Lyhyt on Köntyksen muisti. Elokuulla 14-15 päivänä 2016 satoi Pohjanmaalla yleisesti yli 80mm vuorokaudessa.  14.päivä satoi rankasti koko päivän ja vielä seuraavan yön.