Mitä väliä jollain kohta 80 vuotta vanhoilla jutuilla on. Maailma muuttuu, nyt pitäisi olla vaan rohkea ja heti nato hakemus sisään.
On sillä senverran väliä että historia toistaa itseään. Hallitsijat muuttuvat, mutta ihmisluonto ei. Perusvaatimus sille, että voisi edes jollain tasolla ennakoida tulevaa, olisi ymmärtää ensimmäisen ja toisen mailmansodan taustat, syyt ja seuraukset mahdollisimman tarkasti.
Ja maantieteelle emme mitään voi, olemme venäjän naapureita halusimme tai emme.
Niinpä. Historia toistaa itseään. Kuten välirauhan aikaisissa ratkaisuissa.
kuten Lasse Lehtinenkin totesi "Stalinin politiikka ajoi Suomen välirauhan aikana Saksan liittolaiseksi" Suomi tiesi, että NL tulee hyökkäämään eikä tule kestämään hyökkäystä yksin, vaan liittoutui Saksan kanssa.
Onneksi, sillä viimeistään Tali-Ihantalassa olisimme sortuneet ilman Luftwaffen apua ja maamme olisi tullut miehitetyksi.
historia toistaa itseään, kuten totesit. Nyt pitää liittoutua NATOn kanssa, valitettavasti se juna taisi mennä meiltä jo ohi. Kiitos paska-Halosen, Ahtisaaren ja Koiviston.
Lehtinenkin mielellään unohtaa sen, että pitäisi aina puhua Stalinista ja liittoutuneista, olihan heillä WW2:ssa keskinäinen avunantosopimus. Suomi meinas vaan jäädä pelinappulaksi isojen jalkoihin, mut pelasi pelinsä taitavasti.
Eihän venäjän kansassa mitään ongelmaa olisi naapurina, mut ne hallitsijat ja heidän loiseläjä taustajoukkonsa.
Tämä kylmän sodan peli on vaan johdettua teatteria kansalaisille, eikä sillä ole sen suurempaa merkitystä. Uhkakuvia joilla saadaan myytyä poliittisia agendoja herkkäuskoisimmille.
Ja tuosta venäjänpelosta, miksi pelätä ja murehtia asioita joihin ei voi vaikuttaa. Minä en ainakaan usko Naton turvatakuisiin enempää kuin Kreikka-lainan takuisiin, että sikäli ihan turha sitä Nato jäsenyyttä pitää minään turvana kun siihen eivät usko armeijan strategikotkaan. (Kohta varmaan joku linkittää seniili-siionisti Gustav Haglundin haastattelun)