Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa  (Luettu 3752 kertaa)

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228

Uusi alku Euroopalle ja Suomelle

24.06.2016

Britannian ero johtaa syvälle käyviin muutoksiin Euroopan unionissa ja koko Euroopassa.

Tyytymättömyys unionia ja sen nykyistä kehityssuuntaa kohtaan on voimakasta monessa muussakin jäsenmaassa. Sitä on ainakin kolmenlaista.

Alankomaissa, Italiassa, Ranskassa ja Tanskassa mielialat ovat olleet samankaltaiset kuin Britanniassa. Italia, Ranska ja Alankomaat kuuluvat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön ja Euroopan talousyhteisön kuuden perustajan joukkoon. Tanska on liittynyt samaan aikaan kuin Britannia.

Euroalueen eteläisissä jäsenmaissa toteutetut sisäiset devalvaatiot ja julkisen talouden menoleikkaukset ovat johtaneet elintason alenemiseen ja suurtyöttömyyteen. Nämä maat kuitenkin haluavat pysyä EU:ssa ja myös euroalueessa, koska ne ovat riippuvaisia saamastaan taloudellisesta tuesta.

Itäisen Keski-Euroopan maissa tyytymättömyys liittyy siihen, että unioni on puuttunut niiden sisäisiin asioihin ennen muuta ihmisoikeuksien ja demokratian nimissä. Lisäksi arvostelua aiheuttavat paineet ottaa vastaan maahanmuuttajia, joita on epäonnistuneen politiikan vuoksi tullut unionin alueelle.

Britannian esimerkkiä saattavat ensi vaiheessa seurata Alankomaat ja Tanska, joissa saatetaan järjestää kansanäänestys EU-eron toteuttamiseksi.

On esitetty arvioita, että samaan saatettaisiin päätyä myös Ruotsissa. Se liittyi unioniin kansanäänestyksen täpärällä enemmistöllä, vaikka kansan enemmistö oli sekä ennen sitä että sen jälkeen jäsenyyttä vastaan. Ruotsalaisia johdettiin harhaan väittämällä, että Suomi liittyy joka tapauksessa unioniin, vaikka eduskunnan lopullinen päätös oli nimenomaan jätetty odottamaan heidän kansanäänestyksensä tulosta.

Jos Tanska ja Ruotsi eroavat unionista, Suomen tulisi tehdä samoin. Jos Ruotsi ja Suomi palaavat Norjan ja Islannin rinnalle Euroopan talousalueeseen (ETA) ja jos Tanskakin liittyy siihen, voimme muodostaa sen puitteisiin Pohjolan yhteisön.

Suomen osalta kiireellisin tehtävä on erota euroalueesta. On varmaa, että federalistit käyttävät brittien EU-eroa perusteena viedä syventyvää yhdentymistä eteenpäin ja nimenomaan euroalueella. Ruotsista on kuulunut arvioita, että paine senkin liittymiseksi euroalueeseen kasvaa. Tästä hirttosilmukasta meidän on vapauduttava.

Britannian ratkaisu osoittaa, ettei yhdentyminen ole yhdensuuntainen ja peruuttamaton prosessi. Tehtyjä virheitä voidaan korjata.

Suomen liittyminen euroalueeseen oli paha virhe. Olemme kärsineet ja kärsimme jäsenyydestä enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat.

Olisi järjetöntä maksaa hitaan talouskasvun, työttömyyden ja menoleikkausten muodossa kovaa hintaa siitä, että saisimme olla mukana euroalueessa, joka on kehittymässä nykyistä yhteisvastuullisemmaksi velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi.

Vaihtoehdot ovat: euro, kurjistuminen ja liittovaltio tai markka, vaurastuminen ja itsenäisyys.

Paavo Väyrynen

Hervast

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9944
  • Backpack rap crap, yap-yap yackety-yack
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
Hyvä kirjoitus 😁

Vaurastumisesta en oli kuitenkaan niin varma, köyhdytään jokatapauksessa...
A hot blonde and a hot brunette, that was all the diversity we needed back in the 90's

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
Meinasi kahvi mennä väärään kurkkuun, kun lehdessä luki, että EU:hun kuulumaton Norja maksaa EU:lle yli 100 milj. euroa enemmän rahaa vuosittain kuin Suomi.

Olen tähän asti luullut Timo Soinia rehelliseksi. Kun hä on on ulvonut kitarisat punaisina Suomen "kauhean suuria" nettomaksuja EU:lle, meitä on suututtanut. Olemme kaikki olleet vihaisia huonoille suomalaisille EU-neuvottelijoille. Asia tulee aivan toiseen valoon kun tajuaa, että Norja maksaa huomattavasti enemmän koska sen kannattaa maksaa - se katsoo hyötyvänsä EU:n kumppanuudesta monta kertaa maksuosuuttaan enemmän.

Viitsiikin tuo Soinin valepukki levittää noin falskisti väärää informaatioita. Nytkin suomalaiset ovat neuvotelleet meille hirmu hyvän sopimuksen mutta Soini väittää, että se on kaikkien aikojen huonoin.

En enää ikinä usko Soinia - suomukset putosivat silmiltä. Soini on patolooginen valehtelija.

  Tästä asiasta ei Paavo Väyrynenkään suostu kertomaan

 Tätä ei myöskään Boris Johnson kertonut äänestäjilleen.

peräkammarin poika

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1055
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
Kyllä siinä vielä sillein käy että Suomi on yksinään EU:ssa kun muut lähtevät.

Hervast

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9944
  • Backpack rap crap, yap-yap yackety-yack
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
Mut silloin ollaan kovassa ytimessä... 😂
A hot blonde and a hot brunette, that was all the diversity we needed back in the 90's

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
Kyllä siinä vielä sillein käy että Suomi on yksinään EU:ssa kun muut lähtevät.

 Mitä väliä.

http://www.hs.fi/tiede/a1434764073102?ref=a-luet-#1

carhu

  • Vieras
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
Meinasi kahvi mennä väärään kurkkuun, kun lehdessä luki, että EU:hun kuulumaton Norja maksaa EU:lle yli 100 milj. euroa enemmän rahaa vuosittain kuin Suomi.

Olen tähän asti luullut Timo Soinia rehelliseksi. Kun hä on on ulvonut kitarisat punaisina Suomen "kauhean suuria" nettomaksuja EU:lle, meitä on suututtanut. Olemme kaikki olleet vihaisia huonoille suomalaisille EU-neuvottelijoille. Asia tulee aivan toiseen valoon kun tajuaa, että Norja maksaa huomattavasti enemmän koska sen kannattaa maksaa - se katsoo hyötyvänsä EU:n kumppanuudesta monta kertaa maksuosuuttaan enemmän.

Viitsiikin tuo Soinin valepukki levittää noin falskisti väärää informaatioita. Nytkin suomalaiset ovat neuvotelleet meille hirmu hyvän sopimuksen mutta Soini väittää, että se on kaikkien aikojen huonoin.

En enää ikinä usko Soinia - suomukset putosivat silmiltä. Soini on patolooginen valehtelija.

  Tästä asiasta ei Paavo Väyrynenkään suostu kertomaan

 Tätä ei myöskään Boris Johnson kertonut äänestäjilleen.

 Mitä. Et kai sinäkin ole tuollainen ns. liikkuva äänestäjä joka uskot kaiken populisminväitteen. Minon luullu notta olisit vankkumaton yhden ideologiankannattaja, vähän laajemminkin kun maitoviljelyn vastaisuudessa. :D :D

farmex

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 671
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
Sepeteukselle tiedoksi: Norjalaisilla tulopuoli jonkinverran suurempi, kuin suomalaisilla.

Ärrpää

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7328
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
Meinasi kahvi mennä väärään kurkkuun, kun lehdessä luki, että EU:hun kuulumaton Norja maksaa EU:lle yli 100 milj. euroa enemmän rahaa vuosittain kuin Suomi.

 ***Suomi tilittää kaikki tullimaksunsa EU:lle ja saa niistä osan takaisin, paljonko on erotus?

Olen tähän asti luullut Timo Soinia rehelliseksi. Kun hä on on ulvonut kitarisat punaisina Suomen "kauhean suuria" nettomaksuja EU:lle, meitä on suututtanut. Olemme kaikki olleet vihaisia huonoille suomalaisille EU-neuvottelijoille. Asia tulee aivan toiseen valoon kun tajuaa, että Norja maksaa huomattavasti enemmän koska sen kannattaa maksaa - se katsoo hyötyvänsä EU:n kumppanuudesta monta kertaa maksuosuuttaan enemmän.

 ***Norjan EU-sopimus voi olla Norjalle kannattava, vaikka se maksaisi yli 942milj NOK enemmän EU:lle kuin Suomi. Onko Suomen sopimus Suomelle hyödyllinen vai pelkästään vastuullinen ja solidaarinen?

Viitsiikin tuo Soinin valepukki levittää noin falskisti väärää informaatioita. Nytkin suomalaiset ovat neuvotelleet meille hirmu hyvän sopimuksen mutta Soini väittää, että se on kaikkien aikojen huonoin.

 ***Kai YYA-sopimus oli vielä huonompi?

En enää ikinä usko Soinia - suomukset putosivat silmiltä. Soini on patolooginen valehtelija.

***Loogisuus ja erittäin hyvä muisti ovat valehtelijan tärkeimmät avut.

  Tästä asiasta ei Paavo Väyrynenkään suostu kertomaan

 Tätä ei myöskään Boris Johnson kertonut äänestäjilleen.

 Selvästi Johnsonin ja Väyrysen masinoima salaliitto.
Ihan perus...nykyäänhän naiset osaa tehdä sisällään uusia ihmisiä...

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26274
  • vastustan

mtk.han se eu.n junaili vain pudottaakseen etelän viljanviljelijät tukikelkasta :D :D :D :D
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

RainMan

  • Vieras
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
Meinasi kahvi mennä väärään kurkkuun, kun lehdessä luki, että EU:hun kuulumaton Norja maksaa EU:lle yli 100 milj. euroa enemmän rahaa vuosittain kuin Suomi.

Olen tähän asti luullut Timo Soinia rehelliseksi. Kun hä on on ulvonut kitarisat punaisina Suomen "kauhean suuria" nettomaksuja EU:lle, meitä on suututtanut. Olemme kaikki olleet vihaisia huonoille suomalaisille EU-neuvottelijoille. Asia tulee aivan toiseen valoon kun tajuaa, että Norja maksaa huomattavasti enemmän koska sen kannattaa maksaa - se katsoo hyötyvänsä EU:n kumppanuudesta monta kertaa maksuosuuttaan enemmän.

Viitsiikin tuo Soinin valepukki levittää noin falskisti väärää informaatioita. Nytkin suomalaiset ovat neuvotelleet meille hirmu hyvän sopimuksen mutta Soini väittää, että se on kaikkien aikojen huonoin.

En enää ikinä usko Soinia - suomukset putosivat silmiltä. Soini on patolooginen valehtelija.

  Tästä asiasta ei Paavo Väyrynenkään suostu kertomaan

 Tätä ei myöskään Boris Johnson kertonut äänestäjilleen.

 Mitä. Et kai sinäkin ole tuollainen ns. liikkuva äänestäjä joka uskot kaiken populisminväitteen. Minon luullu notta olisit vankkumaton yhden ideologiankannattaja, vähän laajemminkin kun maitoviljelyn vastaisuudessa. :D :D

Sepestä nyt kukaan ota selvää, mutta kai kai se vannoutunut kepuvastaisuus teettää välillä tällaista.😁😁

 Ei turhista säntäillä, Sipilähän sanoi jotain uniuunin muutostarpeista myöskin suomen näkövinkkelistä, nää PÖÖ-ytimet taitaa laimentua ihan tasa harmaaks...

 Analyysimpää, kuin Sepe pystyy: http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kommentti-peilit-esiin-eu-johtajat-tai-koko-pakka-hajoaa/5961506

Viimeksi muokattu: 25.06.16 - klo:12:21 kirjoittanut Ärrpää

Ihan perus...nykyäänhän naiset osaa tehdä sisällään uusia ihmisiä...

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
Meinasi kahvi mennä väärään kurkkuun, kun lehdessä luki, että EU:hun kuulumaton Norja maksaa EU:lle yli 100 milj. euroa enemmän rahaa vuosittain kuin Suomi.

Olen tähän asti luullut Timo Soinia rehelliseksi. Kun hä on on ulvonut kitarisat punaisina Suomen "kauhean suuria" nettomaksuja EU:lle, meitä on suututtanut. Olemme kaikki olleet vihaisia huonoille suomalaisille EU-neuvottelijoille. Asia tulee aivan toiseen valoon kun tajuaa, että Norja maksaa huomattavasti enemmän koska sen kannattaa maksaa - se katsoo hyötyvänsä EU:n kumppanuudesta monta kertaa maksuosuuttaan enemmän.

Viitsiikin tuo Soinin valepukki levittää noin falskisti väärää informaatioita. Nytkin suomalaiset ovat neuvotelleet meille hirmu hyvän sopimuksen mutta Soini väittää, että se on kaikkien aikojen huonoin.

En enää ikinä usko Soinia - suomukset putosivat silmiltä. Soini on patolooginen valehtelija.

  Tästä asiasta ei Paavo Väyrynenkään suostu kertomaan

 Tätä ei myöskään Boris Johnson kertonut äänestäjilleen.

 Mitä. Et kai sinäkin ole tuollainen ns. liikkuva äänestäjä joka uskot kaiken populisminväitteen. Minon luullu notta olisit vankkumaton yhden ideologiankannattaja, vähän laajemminkin kun maitoviljelyn vastaisuudessa. :D :D

Sepestä nyt kukaan ota selvää, mutta kai kai se vannoutunut kepuvastaisuus teettää välillä tällaista.😁😁

  No kerro yksi asia minkä Kepu on hoitanut hyvin viimeisen 50 vuoden aikana.

 Mä kerron ekaksi yhden asian minkä hoiti huonosti. Kepun ns. asutuspolitiikka ja sitouttaminen turpeeseen johti siihen, että kymmenettuhannet ihmiset joutuivat jättämään kotinsa ja muiuttamaan ruotsiin.
  Paavo Väyrysen politiikka tulisi johtamaan samaan. Tosin nyt ihmiset ovat valmiimpia muutokseen kielitaitoisina. 😂😂😂

carhu

  • Vieras
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
 Olikos tuossa 1960-luvun puolivälissä, kun vallan sai sellaiset päättäjät joiden aloittamin toimin maaseutua alettiin tyhjentämään. Ei ollut taitoa noilla päättäjillä luoda työpaikkoja kotimaahan vaan ajettiin hyvä työväki Ruotsia vaurastuttamaan. Niin tuo toimintaa ei ollut masinoimassa kepu vaan kuka. Ken tietää/muistaa. ;)

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 66112
Vs: Paavon teesit Keminmaan kirkon ovessa
ja parasta tuossa oli silloin että ei ollu mitään muuta puoluetta pistämään vastaan...  pelkkiä kepun perseen nuolijoita koko poppoo!    jos tuolloin olis ollu hyviä töitä niin miksi remarit ja kokkareet ei niitä pykänny pystyyn ja kansa niihin töihin?            kun tiloilla ei verotuksen tullen enää jäänykkään jakojäännöstä niin mitä muita vaihtoehtoja sepen polvi näki??+        miksi muuten sepen porukka ei lähtenä kultaa vuoleen ruottiin???