Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Maidon tuet  (Luettu 9924 kertaa)

Talojussi

  • Vieras
Maidon tuet
Tämän päivän Hesarissa kertoo maitotilan emäntä Seija Kairinen elämästään A-alueen maidontuottajana.

Aika karua luettavaa.

Emäntä kertoo, että AB-alueen maidontuotanto on romahtanut, C-alueella maidon tuet ovat moninkertaiset.

Kairisen 50 lehmän tila saa vuosittain maitotukia 15 000 e. Jos tila olisi C1-alueella, olisi tuki    40 000e, C2-alueella 45 000 e, C3-alueella 80 000 e ja C4P5-alueella 155 000 e.

No niin, tätä kepulaista "tasa-arvoa"  Talojussi on arvostellut koko EU-jäsenyyden ajan.

Kepulaiset neuvottelivat yksin maatalouden EU-liittymissopimuksen, siksi siitä tuli Kepulandiaa suosiva. Lisäksi äärikepulaisen ent. kansanedustajaehdokkaan (vaalipäällikkönä Matti vanhanen) vetämä MTK teki omaa myyräntyötään, mm. AB-alueen korotetut investointituet juntattiin pois heti alkuunsa...ne olivat AB-alueelle kompensaatio C-alueen korkeita tulotuista.  Liittymisneuvottelujen laskentapäällikkönäkin toimi mullinkasvattaja Keski-Suomesta.

Ja sitten tämä pääneuvottelija Hintsan isäntä kehtaa vielä elvistellä, että 141-on pysyvä tuki, kun itse on ollut sopimassa 141-tukea siirtymäkauden tueksi, jota EU  voi sallia maksettavaksi jos Suomi pystyy esittämään vakavat vaikeudet.....siis VOI antaa luvan mutta ei ole pakko.

...ja silloisia puolueeseen vahvasti sitoutuneita (MTK:n vaatimus) maatalousministereitä ei voinut edes lähettää liittymisneuvotteluihin, nollatasoa.

Pellervon Taloudellinen Tutkimuslaitos julkaisi  heti sopimusehtojen julkistamisen jälkeen tutkimuksen maatalouden kehityksestä EU-Suomessa. Tutkimus julkaistiin siis jo ennen jäsenyyttä.  Sen mukaan C-alueen tulot nousevat, samoin tuotanto. AB-alueella tulot putoavat rankasti, samoin tuotanto.
Niin että kyllä kepulaisten sopimien liittymisehtojen vaikutukset olivat jo etukäteen tiedossa. MTK pahensi vielä vaikutuksiaan C-aluetta suosivilla toimillaan-

MTK/kepun tavoite on ollut koko EU-jäsenyyden ajan  tappaa maidontuotanto kokonaan AB-alueelta ja siirtää kiintiöt C-alueelle. Nyt tuo näyttää toteutuvan.

Viimeksi muokattu: 25.10.07 - klo:09:09 kirjoittanut Talojussi

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Maidon tuet
Eilen Kauppalehti uutisoi aluesarjassaan, kuinka Pirkanmaa jää muusta maasta jälkeen. Talojussin tauti leviää........

Pakko myöntää, että täällä C-alueella asuu joitain todella järeitä etelän vastustajia, itse en lukeudu heihin. Mutta samaan hengenvetoon on pakko sanoa, että kotieläintuotantoa ajatellen suurin osa AB-alueesta on liian tiheään asuttua. Muualla maailmassa kotieläintuotanto keskittyy kauas asutuskeskuksista ilman tukiakin, toiminnan edellytykset kun ovat paremmat ja ihmiset eivät häiriinny hajuista. Liikenne on vähäisempää yms.yms. 
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Talojussi

  • Vieras
Vs: Maidon tuet
Kauppalehti kirjoitti paskaa, muut lehdet sijoittivat Pirkanmaan voimakkaan kehityksen alueeksi...lienee kepulaisen toimittajan tekemä juttu.

Sinänsä Pirkanmaan viljelijäväestö on kaukonäköistä, panostaa muuhun kuin maatalouteen.
Täällä ovat kaukonäköisimmät jo kauan sitten ymmärtäneet, mitä MTK/kepulaisesta  maatalouspolitiikasta seuraa.  Maataloustuotanto keskittyy tunturin juurelle.

Viimeksi muokattu: 25.10.07 - klo:08:55 kirjoittanut Talojussi

Maitopoika

  • Vieras
Vs: Maidon tuet
Todellisuudessa maidontuotanto C4P5 alueella on aivan erilaista kuin A-B alueella.Ehkä nuo kustannuksetkin ovat eri luokkaa.

Talojussi

  • Vieras
Vs: Maidon tuet
....ehkä maidontuotannon siirtäminen Etelä-Suomesta tunturin juurelle on järjetöntä veromaksajien rahojen tuhlausta. Lähivuosina vielä öljyn ym. hinnannousuista johtuen tuotantokustannukset nousevat, tunturiviljely tulee entistä järjettömämmäksi. Tavallisia rehellisiä  suomalaisia veronmaksajia (kuten AuA) kusetetaan ylläpitämään näin järjetöntä systeemiä. 

Nyt kun AB-alueen kotieläintuotanto lähenee loppuaan kepun toimesta, ei sitä hevin ole mahdollista pistää uudelleen pystyyn. Tämä on tietysti MTK/kepun mieleen.

Viimeksi muokattu: 25.10.07 - klo:09:02 kirjoittanut Talojussi

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12200
  • Virolaista kiitos!
Vs: Maidon tuet
AB alueen maidontuottajat ovat aina olleet poikkeuksellisen tyytäväisiä oloonsa. Tosi vähän on kuulunut minkäänlaista napinaa alhaisemmasta tulotasosta.

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9258
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Maidon tuet
Oesko syy Talojussin napinaan se että sille ei itellä oo lehemie, eikä tuu maetotilliekää.
Elämä on parasta kometiijjaa

Menneisyydenkaipuu

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1773
  • Laudātor temporis āctī
Vs: Maidon tuet
Oesko syy Talojussin napinaan se että sille ei itellä oo lehemie, eikä tuu maetotilliekää.

Ei tule tili kuin kerran vuodessa. Mutta sitäkin isompi!
Poliittinen *****.

status

  • Vieras
Vs: Maidon tuet
Eilen Kauppalehti uutisoi aluesarjassaan, kuinka Pirkanmaa jää muusta maasta jälkeen. Talojussin tauti leviää........

Pakko myöntää, että täällä C-alueella asuu joitain todella järeitä etelän vastustajia, itse en lukeudu heihin. Mutta samaan hengenvetoon on pakko sanoa, että kotieläintuotantoa ajatellen suurin osa AB-alueesta on liian tiheään asuttua. Muualla maailmassa kotieläintuotanto keskittyy kauas asutuskeskuksista ilman tukiakin, toiminnan edellytykset kun ovat paremmat ja ihmiset eivät häiriinny hajuista. Liikenne on vähäisempää yms.yms. 

Matkailu avartaisi sinunkin silmiäsi paljon :o
Käy katsomassa mikä on tilanne esimerkiksi Tanskassa tai Hollannissa kevään lietteen levitys aikoihin, ja älä unohda että siellä voi hieman tuoksua aidolle aromille  :D

Punikki

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 482
Vs: Maidon tuet
Vastaanpa näin A- alueen maidontuottajana,  että tilanne on todella kestämätön,  jos maidon markkinahinta ei lähde nousuun ja sitä muuten olisi vara nostaa.  Ja olen kyllä talojussin kanssa samaa mieltä,  että maidon osalta homma junailtiin alunperin päin persettä ja tukierot ei vastaa todellisa eroja alueiden välillä,  vaan kyse on ylikompensoinnista.  Ja sanon edeleenkin,  että maidon markkinahintaa olisi jo nostettu ilman tätä järejtöntä maidon monihinta järjestelmää samassa maassa.  Sen verran olen minäkin matkailua harrastanut,  että esim.  Pohjanmaalla on vähintäänkin yhtä edlulliset olot maidontuotantoon kuin tällä A-alueella,  siellä vaan on paremi hinta.   Ja mitä paskan hajun leviämiseen asutusalueille tulee,  niin tästä on 100 km Helsinkiin-Tampereelle-Turkuun,  mistää ei ole tullut valituksia,  että meidän kompostoitu lehmänpaska haisisi.

uppis

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13
Vs: Maidon tuet
mistää ei ole tullut valituksia,  että meidän kompostoitu lehmänpaska haisisi.
On tuota tuossa näytönvieressä ruukussakiin, ei haise!  ;D

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Maidon tuet

Matkailu avartaisi sinunkin silmiäsi paljon :o
Käy katsomassa mikä on tilanne esimerkiksi Tanskassa tai Hollannissa kevään lietteen levitys aikoihin, ja älä unohda että siellä voi hieman tuoksua aidolle aromille  :D

Just siks tanskassa tai hollannissa kotieläintuotannolla ei ole pidemmän päälle hääviä tulevaisuutta. Kasvua on vaikea aikaansaada ja lisänä peltoviljelyn paraneva kate=rehuntuotanto kallistuu. Matkailu avartaa silmiä, jos osaa katsoa muutakin kuin sen hetkistä tilannetta paikanpäällä.... ;)

Totta on, että AB-alueen asukastiheys on jotain muuta kuin esim. Tanskassa, joten edellytykset ovat sitä silmälläpitäen kohdallaan. Pellon hinnasta päätellen em. alueella kilpailee joku muu, kannattavampi tuotanto  kotieläintalouden kanssa.

Ja vielä tuosta tukihommasta: kiintiön hinta on täällä ollut niin korkea, että iso osa äsken laajentaneista tuottaa osan maidostaan ilman kiintiötä, mikä tarkoittaa omaehtoista sopeutumista tukien jälkeiseen aikaan. Kyllä AB-alueellakin on eteenpäinkatsojia, tuet ja niiden erotukset täytyy sitä miettiessä unohtaa. Ne kun poistuvat varmasti jossain vaiheessa. Tietysti tämä pohjoinen on saanut enemmän tuen muodossa tähän saakka, investointi on kuitenkin ollut täällä kalliimpaa (on laskettu vertailuna myös sinne etelään tehtynä) kiintiöiden takia. Ilman kiintiötä investoidessa oltaisiin oltu samalla viivalla maidon hinnassa, mutta hävitty jonkin verran investointituissa. Nythän tilanne muuttuu investointitukien osalta kuin myös litratukien. Jos kiintiötä ei vaadita investoitaessa, ei myöskään makseta litratukia kuin korkeintaan siihen tilan vanhaan kiintiöön asti (joka on pisara meressä laajennuksen jälkeen) Näin tilanne tasoittuu ainakin omalta kohdaltani ja nähdäkseni se täytyykin olla niin. Uudet investoinnit tehdään markkinaehtoisesti.
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12200
  • Virolaista kiitos!
Vs: Maidon tuet
Lueskelin jotakin messuilta tuomaani maatalouslehteä ja siinä oli metsänhoitoyhdistyksen kaveri Hyvinkäältä haastateltavana. Se sanoi, että aika usein käy nykyään niin, että kun metsä on myyty pois, niin uudistamisen sijaan tilalle tulee jotakin muuta käyttöä. Eli käytännössä aletaan lohkoa tontteja.

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Vs: Maidon tuet
Tämä emäntä valitteli kuinka joutuvat elämään pääomatuloilla kun ei palkkaa tule. Hyvin harvoilla on mahdollisuus eleillä pääomilla. Pitäisikö sääliä? Ei selvinnyt mitä työtä tekevät lomilla jos palkkatyötä niin kyllä siitä tuloja pitäisi syntyä. Sitten vielä valitteli kun maidon hinta pysynyt koko EU:n ajan paikallaan mitä nyt pari centtiä noussut viimeaikoina kun viljanvilejlijöiden tulot nousevat tänä vuonna reippaasti. Unohti täysin että viljan hinta ja tuet koko EU:n ajan laskeneet. Jos nyt sitten yksi "hyvä" vuosi välissä niin heti parkumassa kuinka viljanviljelijä riistää maidontuottajaa. Siitä vain itse viljelee viljansa jos kerran niin kannattavaa on, ovat vain tottuneet melkein ilmaiseen viljaan.
Sitten vielä kehua retosteli "korkealla" koulutuksellaan. On se ihme kun kaikki ammattikoulun/opistotasoisen koulun käyneet ovat nyt niin korkeasti koulutettuja.
"Asumismahdollisuus: Riippuu maatilan muusta työvoimatilanteesta" , eli eivät aivan kaksistaan töitä tee.
1,2 18,3 160,9   0 17,8 157,8 eikä aivan köyhiä. Verojen jälkeen jää käyttöön enemmän kuin minulla, melkein 30 K€. Kyllä tuolla kaksi ihmistä elää.

Viimeksi muokattu: 25.10.07 - klo:23:58 kirjoittanut maanviljelija

Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8340
Vs: Maidon tuet
Ansiotuloista menisi paljon vähemmän veroa tuossa tapauksessa.
Mystinen kesälaatumies