Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kaupan tehokkuus  (Luettu 11332 kertaa)

wolfheartscry

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2216
Kaupan tehokkuus
Eilen kattelin olikos se A-talkki vai mikä ykkösellä, kun keskustelivat maajussin ahdingosta. Kauppa tietysti kehui omaa tehokkuuttaan ja katteista tinkimistään halpuuttamisen yhteydessä. Jäin miettimään sitä, että onko kauppa oikeasti tehokas. Isot marketit ovat tietysti siltä osin kaupan näkökulmasta tehokkaita, että rekoittain saadaan tavaraa tuotua yhteen paikkaan ja asiakas hoitaa jakelun. Lisäksi tankkaa autonsa bonuksen kiilto silmissään. Tuplarahastus.

Mutta kun joskus harvoin, kun tulee hehtaarimarketissa asioitua, niin ihmettelee sitä asiakkaiden vähyyttä. Tietysti mä asioin siihen aikaan, kun kunnon kansalaiset ovat töissä, mutta silti. Jostain olen saanut sellaisen käsityksen, että Suomessa olisi viittä miljoonaa ihmistä varten rakennettu kauppakapasiteettia 20 miljoonaa varten eli 75% ylikapasiteettia. Siinä mielessä kauppa on tietysti tehokas, että se saa revittyä katetta tämän järjettömän suuren vajaakäytön ylläpitämiseen ja vielä uskoteltua kaikille, että kauppa on toimissaan tehokas ja katteet on olemattomat, mutta itse käsitän tehokkuuden hiukan toisin.

Jotenkin luulisi, että 30 kassapisteen sijaan, jos olisi vaikka 10 kassapistettä ja asiakasvirta pyrittäisiin ohjaamaan siten, että virta olisi melko tasainen kaikkina kaupan aukiolotunteina. Jokin täky tietysti pitäisi olla, mutta suomalaisen tuntien siihen ei kummoista ämpäriä tarvittaisi, että saisi happy hourin aikaiseksi. Eikö tämä olisi sitä oikeampaa tehokkuutta nykyisen "tehokkuuden" sijaan.

Mutta myönnän tietämättömyyteni kaupan alasta, joten jos joku voisi valaista asian tiimoilta.

Santatukki

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 324
Vs: Kaupan tehokkuus
Se ongelma on valinnan vapaus. Jos ei miellytä niin vaihdetaan kauppaa. Valinta tarkoittaa tiettyä tarjontaa. Tarpeeksi hyllyjä, tarpeeksi tarjontaa. Jos olisi yksi saippua ja se kävisi kaikille, niin jäljelle jäisi hinnalla kilpailu, mutta.....  lisäarvo, todellinen tai kuviteltu. ::) ::)

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Kaupan tehokkuus
Kaupat rakennetaan sitä silmällä pitäen että trukki lavalla voi tavaraa tarvittaessa tuoda. Kassoja jon suuniteltu jouluja varten sen verta että niitä on se 30 jumissa 10 toimivan sijaan. Kassoissa yleensä jumittaa tietokone kun ei ruuhka aikaan ehdi kaikkea kunnolla käsitellä
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12202
  • Virolaista kiitos!
Vs: Kaupan tehokkuus
Ylikapasiteetilta tuntuu, kun arkipäivänä puoli kymmenen aikaan aamupäivällä poikkeat Lahdesjärven K-raudassa hakemassa ohimennen jotain osaa. Asiakkaita ei juuri ole ja auton saa pääoven eteen. Muualla ei ole sen ihmeempää. Miten voi kannattaa? Jos nettikauppa lähtisi oikeasti toimimaan, että kamat saisi verkosta aina edullisemmin kuin kivijalkakaupasta, niin säästäisi kaupan kustannuksiakin melkoisesti.

Mielestäni yksi Suomen kilpailukykyä rasittava tekijä on yksityisen ihmisen rahastaminen asiassa, kuin asiassa. Jos keskityttäisiin siihen, että ihmisille saataisiin tuotteita ja palveluita oikeasti edullisemmin, niin palkankorotusvaatimukset yms. ei olisi niin kovasti tapetilla. Nyt on se tilanne, että ihmisten ostovoima on mennyt ja talous pyörii aina vaan heikommin. Aivan liiaksi mennään edelleen kauppojen ehdoilla.

Sen takia nettikauppa hinnoitellaan siihen pisteeseen ettei kannata ostaa sieltä kun kaupalle jäisi tyhjiä miljoona halleja ympäri Suomea. Nettikauppiaatkin hinnoitteelee tuotteensa kaupan mukaan eivätkä lähde tosissaan kilpailemaan Suomessa.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

wolfheartscry

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2216
Vs: Kaupan tehokkuus
Jotenkin tuntuisi nykypäivänä, että onko sinne kauppaan mahduttava fyysisesti sisälle. Onhan nyttenkin jo sellaisia palveluita, että näppäilet ostokset netistä ja haet ruokakassin takaovelta. Kauppa olisikin vaan varasto (hyllyjä ei tarvitisisi käsin täyttää ja ne voisivat olla paljon nykyistä korkeampia, valoja vähemmän, lattioille ei kulkeudu kuraa jne, pelkkää säästöä ja tehokkuutta) ja ostokset tulisi jostakin liukuhihnalta ulos vähän kuin matkalaukut lentokentältä. Tai voisihan ihmisillä olla jotkut 3D-virtuaalilasit päässä ja olisivat tavallaan kaupassa, mutta tavarat tulisivat automaattivarastosta, no ehkä osa tuotteista pitää käsin vielä pakata kassiin. Ei olisi myymälävarkauksiakaan sillä tavalla kuin nyt, mitä nyt henkilökunta pistää omaan taskuun. Kauppiaan kannalta tietysti huono, kun ei tule niitä heräteostoksia tehtyä. Ja vielä pahempi, kun koko systeemi on viritetty aivan väärinpäin ja (kiinteät) investoinnit tehty sen mukaan.

No jonkun pitää pakata se tavara kassiin minkä olet näppäilyt tietokoneella. Nyt asiakas tekee sen saman ja palkoillinen tuo vain tomatit hyllyyn.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2856
Vs: Kaupan tehokkuus
Viereinen Prisma on alkanut kerätä ostokset valmiiksi odottamaan 5 eurolla (määrästä riippumatta), ja jos on maksanut etukäteen, ne kannetaan siihen hintaan autoon asti parkkipaikalla. Ja ekstrahinnasta saa toki kotiin asti.

Maksukykyiset + ruokakaupassa harhailua vieroksuvat tutut ovat tosi tyytyväisiä systeemiin jossa saa esim. tallenettua vakiokorin ja täydennettyä halutuilla jutuilla. Ja jopa hedelmät ja vihannekset ovat olleet hyvin pakattuja ja yhtä laadukkaita kuin itsekään yleensä onnistuu valitsemaan.

Jossain vaiheessa ehkä piankin tämä "palvelu" ei välttämättä enää maksa mitään, keräilyn hoitaa ainakin valtaosin robotti lajittelukeskuksen alkupäässä (ihminen täydentää sitten hedelmillä yms. robolle vaikealla)  ja murros on valmis.

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12039
Vs: Kaupan tehokkuus
Nettikauppiaatkin hinnoitteelee tuotteensa kaupan mukaan eivätkä lähde tosissaan kilpailemaan Suomessa.
Nettikaupoissa on eroja. Suomesta ei ole pakko tilata. Hiljakkoin tilasin mato valtosen kirjan kotimaisesta nettidivarista.
Posti kadotti lähetyksen. Myyjä palautti rahat ja kertoi, ettei ollut eka kerta. Amazonista ja buch24:tä tilatut tavarat eivät ole minun osalta koskaan kadonneet. Elektroniikka Ruotsista (esim.webhallen), lvi-kamaa polakkien suomimyymälästä.
Autojen varaosissa hintaero saksa-suomi on ihan posketon.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64950
Vs: Kaupan tehokkuus
hesarin kuukaisiliitteessä juttua halpakaupoista.   kiva kun hesassa ei stockman pärjää ja tokmanni senkun laajentaa kauppojaan ja avaa lisää...

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12202
  • Virolaista kiitos!
Vs: Kaupan tehokkuus
Viereinen Prisma on alkanut kerätä ostokset valmiiksi odottamaan 5 eurolla (määrästä riippumatta), ja jos on maksanut etukäteen, ne kannetaan siihen hintaan autoon asti parkkipaikalla. Ja ekstrahinnasta saa toki kotiin asti.

Maksukykyiset + ruokakaupassa harhailua vieroksuvat tutut ovat tosi tyytyväisiä systeemiin jossa saa esim. tallenettua vakiokorin ja täydennettyä halutuilla jutuilla. Ja jopa hedelmät ja vihannekset ovat olleet hyvin pakattuja ja yhtä laadukkaita kuin itsekään yleensä onnistuu valitsemaan.

Jossain vaiheessa ehkä piankin tämä "palvelu" ei välttämättä enää maksa mitään, keräilyn hoitaa ainakin valtaosin robotti lajittelukeskuksen alkupäässä (ihminen täydentää sitten hedelmillä yms. robolle vaikealla)  ja murros on valmis.
Mun mielestäni toi vitonen ei ole paha hinta jos ajattelee ettei tarvitse kiistellä lasten kanssa karkkihyllyn vieressä, mitä jätetään ottamatta. ;D

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5107
  • Kouvola, Kymenlaakso

Saati että kyseiseen kauppareissuun vierähtää perheen kanssa helposti tunti. Itse jos käyn kaupassa niin samat tavarat saan vartissa kärryyn. Saati sitten, että emäntä tekee pari "ylimääräistä" ostosta niin vitonen oli herkästi jo ekassa. Toivotaan tämän leivittäytyvän muuallekkin suomeen niin voi tuonkin ajan käyttää paremmin.
Kyliltä kuultua.... "maatalous vaatii välillä kovempaa ryyppäämistä"...

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die
Vs: Kaupan tehokkuus
Saati että kyseiseen kauppareissuun vierähtää perheen kanssa helposti tunti. Itse jos käyn kaupassa niin samat tavarat saan vartissa kärryyn. Saati sitten, että emäntä tekee pari "ylimääräistä" ostosta niin vitonen oli herkästi jo ekassa. Toivotaan tämän leivittäytyvän muuallekkin suomeen niin voi tuonkin ajan käyttää paremmin.
Vartti sulla menee sen nettiostoslistan laatimiseenkin. Itse ruokaa laittavana tahdon käydä kaupassa ja katsella eri tuotteita samalla miettien mitä niistä vääntäisi. Aika ankeaa on ruokakulttuuri jos viikottain noutaisi saman ennakkoon kootun satsin kamaa.
Nothing is Something Worth Doing

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Kaupan tehokkuus
Viereinen Prisma on alkanut kerätä ostokset valmiiksi odottamaan 5 eurolla (määrästä riippumatta), ja jos on maksanut etukäteen, ne kannetaan siihen hintaan autoon asti parkkipaikalla. Ja ekstrahinnasta saa toki kotiin asti.

Maksukykyiset + ruokakaupassa harhailua vieroksuvat tutut ovat tosi tyytyväisiä systeemiin jossa saa esim. tallenettua vakiokorin ja täydennettyä halutuilla jutuilla. Ja jopa hedelmät ja vihannekset ovat olleet hyvin pakattuja ja yhtä laadukkaita kuin itsekään yleensä onnistuu valitsemaan.

Jossain vaiheessa ehkä piankin tämä "palvelu" ei välttämättä enää maksa mitään, keräilyn hoitaa ainakin valtaosin robotti lajittelukeskuksen alkupäässä (ihminen täydentää sitten hedelmillä yms. robolle vaikealla)  ja murros on valmis.
Mun mielestäni toi vitonen ei ole paha hinta jos ajattelee ettei tarvitse kiistellä lasten kanssa karkkihyllyn vieressä, mitä jätetään ottamatta. ;D
Saati että kyseiseen kauppareissuun vierähtää perheen kanssa helposti tunti. Itse jos käyn kaupassa niin samat tavarat saan vartissa kärryyn. Saati sitten, että emäntä tekee pari "ylimääräistä" ostosta niin vitonen oli herkästi jo ekassa. Toivotaan tämän leivittäytyvän muuallekkin suomeen niin voi tuonkin ajan käyttää paremmin.

Ton takia tämä ei yleistykkään. Aatelkaa mikä tappio kaupalle jos joka asiaks säästäisi 1-2 tuntia kauppareissulla aikaa ja 50-100€!
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Kaupan tehokkuus
Saati että kyseiseen kauppareissuun vierähtää perheen kanssa helposti tunti. Itse jos käyn kaupassa niin samat tavarat saan vartissa kärryyn. Saati sitten, että emäntä tekee pari "ylimääräistä" ostosta niin vitonen oli herkästi jo ekassa. Toivotaan tämän leivittäytyvän muuallekkin suomeen niin voi tuonkin ajan käyttää paremmin.
Vartti sulla menee sen nettiostoslistan laatimiseenkin. Itse ruokaa laittavana tahdon käydä kaupassa ja katsella eri tuotteita samalla miettien mitä niistä vääntäisi. Aika ankeaa on ruokakulttuuri jos viikottain noutaisi saman ennakkoon kootun satsin kamaa.

Taitaa se ranskisten käryytämien olla hyvä bisnes kun kärsii kaupassa lorvia?