Kaikki johtuu siitä asutuspolitiikasta jolla torjuttiin kommunismia. Nyt maksetaan siitä virheestä.
Ne rahat mitkä laitettiin sodan jälkeen peltojen raivaamiseen korpeen, olisi pitänyt laittaa teollistamiseen.

Viisaimmat lähti ruotsiin

[/quote]
Asutuspolitiikalla tehtiin maanviljelijöitä sellaisestakin väestöstä joka ei ennemmin ollut paljoa pellon kanssa tekemisissä, esim suomenlahden kalastajat eivät voineet jatkaa ammattian täällä kun rannikot olivat ruottinkielisten hallussa eivätkä huolineet evakoita naapureikseen, sekä monen muunkin ammatinharjoittajista tehtiin väkisin viljelijöitä.
Olen itse kuullut erään siirtolaisen sanovan ettei oikein muuta vaihtoehtoa annettu.
Sitten se raivaus, 40-luvun lopulla eräs asiantuntia oli sitä mieltä että uutta peltoa ei pidä raivata, se peltoala minkä ryssä ryösti pystytään saamaan salaojituksella käyttöön entiselläkin peltoalalla.
No, sitä virhettähän sitten korjattiin paketoinnilla ja metsityksellä hyvinkin pian, eräskin tuttu ehti saamaan raivauspalkkion ja metsityspakkion alle kymmenessä vuodessa..
Ja, jos Veetin tapaan syyttäisi Virolais-Jussia, jo nuorenapolitiikkona 40- luvulla kirjoitti eräässä julkaisussa että vaikka kolhoosit ja suurtilat olisivat taloudellisesti tehokkaita , niin meidän pitää edistää poliittista optimikokoa asuttamisessa..