Huolestun vasta sitten kun ymmärtävät ensin tämän harjoittamamme maatalouspolitiikan hölmöyden.
Vaikka peltoa on liikaa, pitää sitä poliittisella suojeluksella raivata lisää sinne osaa maatamme, jossa sen perusteleminen veronmaksajalle on perin kehnoa.
Oijotaan nyt ensin selvät hölmöydet.
Siitäkin on vielä kovin pitkä matka, jolloin otollisimpienkin alueiden maataloustuki lopetettaisiin.
Se nyt on vain kepuloisen maatalouspolitiikan piintymä ja hölmöys, olettavat että olisi kiveenhakattu vaatimus maatalouden harjoittamisesta koko maassa.
Sitten vasta kun maamme rahat on tiukalla, saadaan jotakin rotia tähän hommaan. Ja maatalouspolitiikkamme voisi olla jotain muuta kuin tehottomuuden tehostamista.
Sitähän se kiistatta on ollutkin, tehottomuuden tehostamista, jos euroopan parhaimmalla markkinahinnalla, parhaimmilla etuisuuksilla, parhaimmalla investointi ja tuotatotukijärjestelmällä ollaan heti housut kintuissa, kun edes pikkasen markkinatalous pilkistää. Yrittäjyyteen kuuluu merkittävältä osalta riskien hallinta ja mikä muu voisikaan olla yksi merkittävimmistä, kuin markkinahäiriöt.
Mutta kun varsinkin c-alueen maidontuottaja on vuosikymmenten saatossa tottunut, että aina joku muu hoitaa. Jollei muu auta, valjastetaan pääministerikin oman firman mainosmannekiiniksi.
Viimeksi muokattu: 02.01.16 - klo:10:08 kirjoittanut Eemeli