Ei musta oo kait oikein maanviljelijää tullut vieläkään, vaikka se on ollut lapsuudesta asti haaveena. Isonhkon kasvinviljelytilan naapurissa mukulana ollut ja kymmeniä tunteja puimurin kyydissä seissyt. Sitten kävikin ilmi, että ei meillä itsellä mitään maata olekaan. No parissa paikassa sai käydä traktorilla ajoa kuolaamassa. Peruskoulun jälkeen mieli teki maatalousalalle, mutta vanhemmat painosti lukioon. Oli tosi kannustavaa kuulla kun äiti paasas "et sää mistään mitään (rikasta) emäntää löydä, eikä susta mitään maaviljelijää voi tulla kun ei maata ole itsellä". Ja insinööriksi oli kuulemma opiskeltava - tokihan se sähköala kiinnostikin, mutta... insinööri en ole vieläkään!
Ehkä silloin ei vielä ollu niin tavallista, että tytötkin opiskelivat maatalousoppilaitoksessa. Moni nimittäin on kertonut sieltä itselleen emännän/isännän löytäneensä.
Nelikymppisenä sitten ensimmäisen elämän jälkeen tuli toinen tilaisuus ja kohtasin sen EMÄNNÄN. Ja tässä sitä on oltu isäntänä kymmenen vuotta. Pari vuotta kokoaikaisena päivätöissä, kahdeksan vuotta osa-aikaisena ja nyt keväästä asti päätoimisena maajussina. Emännällä siis lypsykarjatila.
Jatkajia on emännän lapsista varmoja neljä, pari ei vielä oo osannu sanoa juuta eikä jaata. Emännällä eläkeikään +20 vuotta, joten joutunevat lapset jossain muuallakin ensin töitä tekemään.
