Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Massikka lähtee keskolta?  (Luettu 16034 kertaa)

SDF

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 193
Vs: Massikka lähtee keskolta?
Joo se oli hauska että ensiksi ilmoitettiin ettei Claasin tulo vaikuta muihin kone-edustuksiin. Tosin Keskon miehet puhuivat jo tuolloin että Massikka taitaa lähteä.

Syitä on varmaan monia, mutta luultavasti Kesko sai Claasin kanssa hyvän diilin, rahallisesti. Kun Kesko on jo Baltiassa myynyt Claasia, ja suomessa puimureita, niin nyt keskittämällä Suomessa traktorit Claasille, tulee Keskosta entistä suurempi asiakas Claasille. Enemmän volyymia, halvempi hinta. Toisaalta Claas myös haluaa Suomen traktorimarkkinoille, joten tehdas laskee hintaa senkin takia. Ei sillä että se täällä hinnoissa näkyisi, mutta Keskolle jää viivan alle enemmän  8)

Massikassakaan ei varmaan sinänsä mitään vikaa ole. Mitkä lie takuukorjausprosentit nykyään. Silloin kun Kesko edusti tai oli edustanut Case-IH:ta, Deutzia, Samea ja Verkua, niin Verkussa noita takuuhommia oli eniten. Toisaalta ei ole odotettavissa, että ne Claasin myötä ainakaan pienenevät, vai pelaavatko jo ne ranskalaisten sähköt?  ;D

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die
Vs: Massikka lähtee keskolta?
Syitä on varmaan monia, mutta luultavasti Kesko sai Claasin kanssa hyvän diilin, rahallisesti. Kun Kesko on jo Baltiassa myynyt Claasia, ja suomessa puimureita, niin nyt keskittämällä Suomessa traktorit Claasille, tulee Keskosta entistä suurempi asiakas Claasille. Enemmän volyymia, halvempi hinta. Toisaalta Claas myös haluaa Suomen traktorimarkkinoille, joten tehdas laskee hintaa senkin takia. Ei sillä että se täällä hinnoissa näkyisi, mutta Keskolle jää viivan alle enemmän  8)
Enemmän luulen, ettei kesko mitään unelmadiiliä saanut, välttämätön toimenpide ettei olisi tullut vieläkin huonompaa diiliä. Olisivat saaneet myydä landinia seuraavaksi.

Suomessa on runsaasti joutilaita konemyyjiä nyt, ja samoin masserin jälkimarkkinointikin pysyy kunnossa, niin valmistaja voi suunnitella kaikenlaisia myyntikanavia varsin vapaasti. Kollmen merkin myyminen on kyllä hankalaa, ne pitäisi segmentoida ja hinnoitella selvästi erilleen. Samoin oman merkin myyminen kilpailevan organisaation kannalta ei ole kenellekään kovin palkitsevaa, ne raamit millä töitä tehdään on silloin aika tiukkaan saneltu.
Nothing is Something Worth Doing

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 20029
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Massikka lähtee keskolta?
Silloin kun Kesko edusti tai oli edustanut Case-IH:ta, Deutzia, Samea ja Verkua, niin Verkussa noita takuuhommia oli eniten. Toisaalta ei ole odotettavissa, että ne Claasin myötä ainakaan pienenevät, vai pelaavatko jo ne ranskalaisten sähköt?  ;D

Unohtui Zetor ja sitten vielä Leyland, oikea K-kaupan kuningasmerkki kautta aikojen. Niin se näkkyy lausunnonantajan muistojen alkamispäivä helposti näistä kommenteista  ;D

-SS-

SDF

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 193
Vs: Massikka lähtee keskolta?
Silloin kun Kesko edusti tai oli edustanut Case-IH:ta, Deutzia, Samea ja Verkua, niin Verkussa noita takuuhommia oli eniten. Toisaalta ei ole odotettavissa, että ne Claasin myötä ainakaan pienenevät, vai pelaavatko jo ne ranskalaisten sähköt?  ;D

Unohtui Zetor ja sitten vielä Leyland, oikea K-kaupan kuningasmerkki kautta aikojen. Niin se näkkyy lausunnonantajan muistojen alkamispäivä helposti näistä kommenteista  ;D

-SS-
Hö, ei kyllä ollut tarkoituskaan eri aikakausien merkkejä vertailla, vaan 2000-luvun alun tilanne. Zetorin tilastoa en tiedä, ja Leylandin myynti oli heikohkoa tuolloin  ;D

Syitä on varmaan monia, mutta luultavasti Kesko sai Claasin kanssa hyvän diilin, rahallisesti. Kun Kesko on jo Baltiassa myynyt Claasia, ja suomessa puimureita, niin nyt keskittämällä Suomessa traktorit Claasille, tulee Keskosta entistä suurempi asiakas Claasille. Enemmän volyymia, halvempi hinta. Toisaalta Claas myös haluaa Suomen traktorimarkkinoille, joten tehdas laskee hintaa senkin takia. Ei sillä että se täällä hinnoissa näkyisi, mutta Keskolle jää viivan alle enemmän  8)
Enemmän luulen, ettei kesko mitään unelmadiiliä saanut, välttämätön toimenpide ettei olisi tullut vieläkin huonompaa diiliä. Olisivat saaneet myydä landinia seuraavaksi.
Niin että Agcon suunnalta halutaan Massikka muualle. Mahdollista.

Viimeksi muokattu: 05.10.15 - klo:15:31 kirjoittanut SDF

Viljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: Massikka lähtee keskolta?
Autopuolella näyttää monen merkin edustus pelaavan. Miks ei traktoreissa?

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Massikka lähtee keskolta?
fergun soppari on varsin mielenkiintoinen. Esim. Deutsia ei voi edes myyä kilpailukykyiseen hintaan.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die
Vs: Massikka lähtee keskolta?
Niin että Agcon suunnalta halutaan Massikka muualle. Mahdollista.
Lähinnä tarkoitin että claas tahtoo olla full-lineri Suomessakin ja Keskolla ei ole varaa vaarantaa claasin edustusta.

Lisäksi tässä kurjassa taloustilanteessa ja traktorikaupan kuopassa, varsin huonolla masserimyynnillä, saattaa claasin tarjous muutaman vuoden markkinointirahasta houkutella...

Mitäänsanomaton en asiasta tiedä, mutta hyvät arvaukset.
Nothing is Something Worth Doing

fenu

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 140
Vs: Massikka lähtee keskolta?
Menee todella pitkä aika että claas on myynnissä massikan tasolla.Siinä mielessä vaikea kuvitella että kesko omatahtoisesti massikasta luopuis. Kun puhutte siitä että mikä kone on koottu mistäkin osista, teillä unehtuu tärkein komponentti. Johtosarjat ja ennen kaikkea liittimet niissä sekä anturit. Aika rankasti kilpailutettu ala ja se näkyy laadussa.

MFV8

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 410
Vs: Massikka lähtee keskolta?

Moottoreitahan on konsernilla käytössä Perkins, Acgo ja Deutz.
Vaihteistoja Directi, Versu, Hiteci, dyna-4, dyna-6, dyna-vt ja vario

Kysymys kuuluukin että mitä nuista fergu on kehitellyt. Taitaa massikka olla että otetaan vaihteisto tuolta, moottori sieltä ja repulinen pultteja kilopultista.

Jos otetaan mikä tahansa Dyna-4/6 -malli niin voi sanoa että ne on 100% Massikkaa, no moottori ei enää ole "oma" Perkins mutta eihän se ole yli 20 vuoteen samaa firmaa enää ollutkaan. Voimansiirto on MF:n oma keulasta perään, samoin ohjaamo. Ja kokoonpanokin tapahtuu samassa tehtaassa jossa Massikoita on koottu jo 60-luvulla.

Norjassa muuten MF oli myyntitilastojen ykkönen viime vuonna ja siellä myynti oli n. 1000 traktoria enemmän vuodessa kuin Suomessa.

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die
Vs: Massikka lähtee keskolta?
Menee todella pitkä aika että claas on myynnissä massikan tasolla.Siinä mielessä vaikea kuvitella että kesko omatahtoisesti massikasta luopuis.
Just näin, kyse on brändistä ja sen toteuttamisesta markkinoilla, siksi luulen olleen pientä painostusta kun Claas brändin alla on paljon muutakin kuin traktorit.

Viimeksi muokattu: 05.10.15 - klo:23:40 kirjoittanut supersammakko

Nothing is Something Worth Doing

ht

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2536
  • Etelä-Karjala
Vs: Massikka lähtee keskolta?

Norjassa muuten MF oli myyntitilastojen ykkönen viime vuonna ja siellä myynti oli n. 1000 traktoria enemmän vuodessa kuin Suomessa.

Norjalaiset nyt on muutenkin vähän kummallista sakkia.
-ei kun nappi huuleen ja rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä...

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: Massikka lähtee keskolta?
Silloin kun Kesko edusti tai oli edustanut Case-IH:ta, Deutzia, Samea ja Verkua, niin Verkussa noita takuuhommia oli eniten. Toisaalta ei ole odotettavissa, että ne Claasin myötä ainakaan pienenevät, vai pelaavatko jo ne ranskalaisten sähköt?  ;D

Unohtui Zetor ja sitten vielä Leyland, oikea K-kaupan kuningasmerkki kautta aikojen. Niin se näkkyy lausunnonantajan muistojen alkamispäivä helposti näistä kommenteista  ;D

-SS-

 Paras traktori Keskolla on ollut Nuffield aikoinaan,,

nuffieldmaster

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1719

Varmasti Keskolle. Sillä Kesko nousi varteenotettavaksi konekauppiaaksi. Mutta kyllä nyt kun olen itse vahvasti siirtynyt myös Leyland kantaan, niin onhan siinä nyt herrajestas traktoria tuommoisessa 472:ssa tai 262 Synchrossa vielä tähän 2020 luvun vaatimuksiinkin mihin nuffi ei kyllä kykene kuin suomalaisen lisävaihteensa ja aikansa oikeasti riippumattomalla ulosotolla joita esmes fergussa ei ollut edes 80 luvulla vielä kaikissa malleissa saatavilla.
Markkinoiden Wahwimmat Wieska -lumilingot saat Kuuksenvaarasta parhaimpaan hintaan!
040-7306421  SOITA!  https://www.youtube.com/watch?v=IbiCOqk3fho

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Massikka lähtee keskolta?

Moottoreitahan on konsernilla käytössä Perkins, Acgo ja Deutz.
Vaihteistoja Directi, Versu, Hiteci, dyna-4, dyna-6, dyna-vt ja vario

Kysymys kuuluukin että mitä nuista fergu on kehitellyt. Taitaa massikka olla että otetaan vaihteisto tuolta, moottori sieltä ja repulinen pultteja kilopultista.

Jos otetaan mikä tahansa Dyna-4/6 -malli niin voi sanoa että ne on 100% Massikkaa, no moottori ei enää ole "oma" Perkins mutta eihän se ole yli 20 vuoteen samaa firmaa enää ollutkaan. Voimansiirto on MF:n oma keulasta perään, samoin ohjaamo. Ja kokoonpanokin tapahtuu samassa tehtaassa jossa Massikoita on koottu jo 60-luvulla.

Norjassa muuten MF oli myyntitilastojen ykkönen viime vuonna ja siellä myynti oli n. 1000 traktoria enemmän vuodessa kuin Suomessa.

No sama vaiheloota löytyy Claasista. Massikat kasattiin Englannissa ja "jäte joonaat" ranskassa. Rasnkalisilta pitäisi kieltää kaikki moottorilla liikkuvien vehkeitten teko ja suunittelu.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Hervast

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9944
  • Backpack rap crap, yap-yap yackety-yack
Vs: Massikka lähtee keskolta?
Menee todella pitkä aika että claas on myynnissä massikan tasolla.Siinä mielessä vaikea kuvitella että kesko omatahtoisesti massikasta luopuis.
Just näin, kyse on brändistä ja sen toteuttamisesta markkinoilla, siksi luulen olleen pientä painostusta kun Claas brändin alla on paljon muutakin kuin traktorit.

Mut keskon oma brändi konekauppiaana... saattaa hieman "vanhat synnit"painaa potentiaalisten ostajien mielessä  :D
A hot blonde and a hot brunette, that was all the diversity we needed back in the 90's